Olen huomaamattani kasannut kirjahyllyyni ison kasan klassikkoja. Fiksun kuuloisia kirjoja, joita uskon sivistyneittein ja kultturellejen ihmisten lukevan. Viisaittein ihmisten, jotka kykenevät keskustelemaan sulavasti ja mielenkiintoisesti kirjallisuudesta. Kirjoja jotka kaikkien kuuluisi tuntea. Kirjoja jotka haluaisin tuntea. Mutta joita en lue. Vaikka luen paljon, kosken harvemmin hienoon klassikkokoelmaani. Luen rentoutuakseni, enkä halua suorittaa kulttuurin sanelemia kirjalistoja.
Klassikkohylly tuntuu kuitenkin asettavan omia vaateitaan. Ei sitä viitsi loputtomiin sanoa, että "se on minulla hyllyssä, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä siihen." Totuus kun on yksinkertainen: en ole halunnut perehtyä siihen. Luen mieluummin hömppää: kevyttä romantiikkaa, trillereitä, viihdyttäviä ihmissuhdedraamoja. Painavat ja pienellä präntätyt klassikkoteokset jäävät toistuvasti hyvin laukkuun sopivien viihdepokkarien varjoon.
Löydettyäni tänään divarista kokonaiset viisi kirjaa jotka oikeasti tahdon lukea (tai oikeastaan yhdeksän, koska yksi kirjoista on kovakantinen kokoelmateos, jonka ystäväni lupasi vaihtaa viiteen pokkariin, joista kirja koostuu), päätin vaihtaa taktiikkaa. Poistan hyllystäni velvollisuuskirjat, joita en kuitenkaan lue, ja keskityn kirjoihin joista minulle tulee hyvä mieli. Saahan ne klassikot tarvittaessa kirjastostakin, jos saan joskus oikeasti inspiraation niihin perehtyä. Poikkeuksen muodostaa Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, joka lähti tänään matkaani divarista. Sen olen oikeasti halunnut lukea jo pitkään, ja sen kanssa haluan ottaa aikani ilman kirjaston lainoihin liittyviä uusimisia ja muistutuksia.
Edit. Päätöksen saldo: 9 uutta kirjaa hyllyyn, 19 pois. Ja raivaaminen jatkuu.
torstai 30. elokuuta 2012
Järjestyksellä on väliä
Tavaran raivaaminen lähti itsellä liikkeelle pitkälti siitä, että haluan asunnon pysyvän paremmin järjestyksessä. Tähän pyrkiessäni olen joutunut huomaamaan, että järjestykseen pyrkimisessä myös työjärjestyksellä on väliä.
Olen liian taipuvainen ajattelemaan, että järjestyksenpito helpottuu, kun kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Että tavarat pysyvät ja pyrkivät kuin maagisesti kohti omia paikkojaan, kunhan ne ovat kyllin väljät ja helpot. Niin ettei itse tarvitse kuin ohjata niitä vähän oikeaan suuntaan varsinaisen aikaa vievän ja raskaan siivoamisen sijaan. Toki se pitää jossain määrin paikkansa, mutta sitä ennen olisi kuitenkin oltava hyvin selvillä siitä, mille kaikille tavaroille todella tarvitsee oman paikan. Muuten ainakin itse lankean yhä uudelleen samaan ansaan - paikkojen ostamiseen.
Aiemmin tämä rajoittui lähinnä erilaisiin hyvin käytännöllisiin säilytysrasioihin ja koreihin, jotka toimivat aivan täydellisinä paikkoina monenlaiselle tavaralle. Helppoina ja systemaattisina, hyvin tehokkaina. Sellaisina jotka muuttavat kaapin kuin kaapin silmänräpäyksessä paljon tehokkaammaksi ja toimivammaksi tilaksi. Heti kun saisi aikaiseksi järjestää tavarat koreihin. Ja se on jotain, mitä joko ei tapahdu, tai sen tapahtuessa huomaa täydellisten korien ja rasioiden olevan aiotuille tavaroille joko aivan liian pieniä tai suuria, kaukana siitä kuvitellusta täydellisyydestä.
Viimeisin sortumiseni oli kaksi Ikean Lack-säinähyllyä dvd-bokseille. Niille oli mietittynä täydellinen paikkakin dvd-hyllyn päältä. Ne olisivat suorastaan oivat viimeistelemään olohuoneen viihdekeskuksen, joka majoittaa niin elokuvat, Playstation-pelit kuin lautapelitkin. Ainoa vain, että hyllyt eivät ehtineet edes seinään asti, kun päätin käydä dvd-hyllyn oikeasti kriittisesti läpi. Poistettuani hyllystä kaikki ne elokuvat, joita olen joko katsonut kyllästymiseen asti tai jotka ovat niin keskinkertaisia etten välitä nähdä niitä uudestaan, hyllyyn oli kuin taianomaisesti vapautunut juuri tarpeeksi tilaa televisiosarjabokseille.
Jos olisin siis lähtenyt paikan kehittämiseen sijaan siitä, mitä todella haluan säilyttää, olisin välttynyt taas kahdelta virheostolta. Tavaraa raivatessa yhdeksi säilytysongelmaksi ovatkin muodostuneet tyhjät säilytyssysteemit. Seuraavat poistot täytyykin kohdistaa selvästi niihin, ja kysellä tänään siskoltakin, sattuisiko hän kaipaamaan vielä muovissa olevia hyllyjä. Hänellä kun on noita samanlaisia kotonaan jo ennestään.
Olen liian taipuvainen ajattelemaan, että järjestyksenpito helpottuu, kun kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Että tavarat pysyvät ja pyrkivät kuin maagisesti kohti omia paikkojaan, kunhan ne ovat kyllin väljät ja helpot. Niin ettei itse tarvitse kuin ohjata niitä vähän oikeaan suuntaan varsinaisen aikaa vievän ja raskaan siivoamisen sijaan. Toki se pitää jossain määrin paikkansa, mutta sitä ennen olisi kuitenkin oltava hyvin selvillä siitä, mille kaikille tavaroille todella tarvitsee oman paikan. Muuten ainakin itse lankean yhä uudelleen samaan ansaan - paikkojen ostamiseen.
Aiemmin tämä rajoittui lähinnä erilaisiin hyvin käytännöllisiin säilytysrasioihin ja koreihin, jotka toimivat aivan täydellisinä paikkoina monenlaiselle tavaralle. Helppoina ja systemaattisina, hyvin tehokkaina. Sellaisina jotka muuttavat kaapin kuin kaapin silmänräpäyksessä paljon tehokkaammaksi ja toimivammaksi tilaksi. Heti kun saisi aikaiseksi järjestää tavarat koreihin. Ja se on jotain, mitä joko ei tapahdu, tai sen tapahtuessa huomaa täydellisten korien ja rasioiden olevan aiotuille tavaroille joko aivan liian pieniä tai suuria, kaukana siitä kuvitellusta täydellisyydestä.
Viimeisin sortumiseni oli kaksi Ikean Lack-säinähyllyä dvd-bokseille. Niille oli mietittynä täydellinen paikkakin dvd-hyllyn päältä. Ne olisivat suorastaan oivat viimeistelemään olohuoneen viihdekeskuksen, joka majoittaa niin elokuvat, Playstation-pelit kuin lautapelitkin. Ainoa vain, että hyllyt eivät ehtineet edes seinään asti, kun päätin käydä dvd-hyllyn oikeasti kriittisesti läpi. Poistettuani hyllystä kaikki ne elokuvat, joita olen joko katsonut kyllästymiseen asti tai jotka ovat niin keskinkertaisia etten välitä nähdä niitä uudestaan, hyllyyn oli kuin taianomaisesti vapautunut juuri tarpeeksi tilaa televisiosarjabokseille.
Jos olisin siis lähtenyt paikan kehittämiseen sijaan siitä, mitä todella haluan säilyttää, olisin välttynyt taas kahdelta virheostolta. Tavaraa raivatessa yhdeksi säilytysongelmaksi ovatkin muodostuneet tyhjät säilytyssysteemit. Seuraavat poistot täytyykin kohdistaa selvästi niihin, ja kysellä tänään siskoltakin, sattuisiko hän kaipaamaan vielä muovissa olevia hyllyjä. Hänellä kun on noita samanlaisia kotonaan jo ennestään.
Vaatehaaveita
Seikkailu blogimaailmassa on jatkunut, ja tällä kertaa syyniin on joutunut vaatekaappi. Ei vielä lisäraivauksen muodossa, mutta yleisen toimivuuden kannalta. Itselläni käytössä oleva kaappi on noin metrin leveä, ja siinä on viisi hyllyä. Siinä siis luulisi olevan yllinkyllin tilaa yhden ihmisen vaatteille - ja nykyään ne mahtuvatkin siihen suht simppelisti. Ennen viime raivausta osan piti olla aina pyykkikorissa/koneessa/narulla, koska edes kunnolla sullomalla kaikki vaatteet eivät olisi mahtuneet yhtäaikaa kaappiin ja kaapin ovi kiinni.
Tällä hetkellä isoin ongelma on kuitenkin mustat/tummat paidat. Minulla on niitä edelleen useampia, mutta niiden ollessa siististi viikattuna, en erota paitoja toisistaan. Paidat ovat silti selkeästi erilaisia, ja eri tilanteisiin sopivia. Joudun siis toistuvasti availemaan paitoja viikkauksistaan, ja viikkaamaan niitä takaisin kaappiin valitessani paitaa. Muut vaatteeni; hameet, housut ja neuleet erotan viikattuinakin.
Vaatepostauksia lukiessani ja ongelmaa pohtiessani keksin sille ratkaisun: poistan kaapistani yhden hyllyn, ja laitan sen tilalle vaatetangon. Näin saan paidat roikkumaan, ja näen heti helpommin mistä paidasta on kyse. Vaatteet tulee samalla säilöttyä ilmavammin (tästä ajatuksesta innostuneena siirsin jo mekot toiseen pieneen henkarikaappiin roikkumaan).
Tässä vielä toteutumista (=sopivien välineiden hankintaa) odottavassa suunnitelmassa on mieheni mielestä vain yksi aukko: miten ikinä kuvittelen saavani vaatteeni mahtumaan kaappiin, mikäli poistan sieltä yhden kokonaisen hyllyn, jolloin menetän käytännössä kaksi hyllyä, koska sen alapuolella olevalle hyllyllekään ei voi enää kasata korkeita vaatepinoja, tai paidat eivät mahtuisi roikkumaan. Tällä kertaa ongelmalle tuntui kuitenkin olevan heti itsestäänselvä ratkaisu: minä karsin. Karsin ja hankin tarvittaessa tilalle monikäyttöisempiä vaatekappaleita, niin että niille riittää käytössä oleva tila.
Tällä hetkellä isoin ongelma on kuitenkin mustat/tummat paidat. Minulla on niitä edelleen useampia, mutta niiden ollessa siististi viikattuna, en erota paitoja toisistaan. Paidat ovat silti selkeästi erilaisia, ja eri tilanteisiin sopivia. Joudun siis toistuvasti availemaan paitoja viikkauksistaan, ja viikkaamaan niitä takaisin kaappiin valitessani paitaa. Muut vaatteeni; hameet, housut ja neuleet erotan viikattuinakin.
Vaatepostauksia lukiessani ja ongelmaa pohtiessani keksin sille ratkaisun: poistan kaapistani yhden hyllyn, ja laitan sen tilalle vaatetangon. Näin saan paidat roikkumaan, ja näen heti helpommin mistä paidasta on kyse. Vaatteet tulee samalla säilöttyä ilmavammin (tästä ajatuksesta innostuneena siirsin jo mekot toiseen pieneen henkarikaappiin roikkumaan).
Tässä vielä toteutumista (=sopivien välineiden hankintaa) odottavassa suunnitelmassa on mieheni mielestä vain yksi aukko: miten ikinä kuvittelen saavani vaatteeni mahtumaan kaappiin, mikäli poistan sieltä yhden kokonaisen hyllyn, jolloin menetän käytännössä kaksi hyllyä, koska sen alapuolella olevalle hyllyllekään ei voi enää kasata korkeita vaatepinoja, tai paidat eivät mahtuisi roikkumaan. Tällä kertaa ongelmalle tuntui kuitenkin olevan heti itsestäänselvä ratkaisu: minä karsin. Karsin ja hankin tarvittaessa tilalle monikäyttöisempiä vaatekappaleita, niin että niille riittää käytössä oleva tila.
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Kohti mainoksetonta elämää
Nyt se on sitten tehty. Ovessa komeilee uusi lappu: "Ei mainoksia, ei ilmaisjakelua". Askartelin sen ihan itse, ja kävimme miehen kanssa yhdessä sen kiinnittämässä. Ihan suoraan, jääden vielä hetkeksi katselemaan luukkua, josta ei mainoksia enää tipu.
Tätä vetoa tuli harkittua yllättävän pitkään. Minä kun oikeastaan pidän mainoksista. Unohdun monesti pitkäksi toviksi eteisen lattialle niitä selailemaan, ja ottamaan talteen alekuponkeja. Miettimään mitä kaikkea sitä voisikaan hankkia, jos olisi rahaa. Seurailemaan hintakehitystä, ja eri liikkeiden tuotevalikoimaa. Ongelma on kuitenkin ollut se, että mainokset myös jäävät siihen eteisen lattialle. Välillä ne ehtivät olla siinä päivän, ennenkuin jompi kumpi kasaa ne paikalleen paperikoriin. Paperikorissa ne taas saavat olla kunnes paperikori tursuilee yli. Sitten ne pinotaan paperikorin viereen. Usein vasta kun pino paperikorin vieressä kasvaa kyllin suureksi, lähtevät kaikki paperinkeräykseen.
Niin kovasti kun olen mainoksia lukevinani, paperikoria tyhjätessä huomaan kuitenkin monesti ison osan mainoksista olevan täysin koskemattomia. Ne ovat yhä siistissä nipussa ilmaisjakelulehtien välissä. Täsmälleen samalla tavalla kuin postilaatikosta tippuessaan. Siinä pinoa peratessa touhu alkoi vaikuttaa järjettömältä: ensin joku kuskaa mainokset jakajalle, jossa jakaja ne suurella työllä niputtaa ja jakaa meidänkin asuntoon. Sitten ne lojuvat aikansa nurkassa, kunnes ne lähes yhtä suurella työllä roudataan suoraan paperinkeräykseen. Hyvin järjetöntä ajan ja materiankäyttöä, etten sanoisi.
Nyt niitä ei sitten enää tule. Olo on jopa yllättävän haikea: tämähän koskee myös Hesburgerin kuponkeja. Ja Anttilan alekuponkeja. Myös joka jouluiset lelukuvastot jäävät nyt tulematta, samoin kuin joulukuvastot. Sekä miljoonat muut vähemmän tärkeät lippuset ja lappuset.
Mutta ei nettiaikana tarvitse sentään sanoa lopullisia hyvästejä mainostulvalle: valtaosalta yrityksistä löytyy nykyään mainoksen näköispainos pdf-tiedostona firman nettisivuilta. Nyt se on vain itsestä kiinni, koska kokee mainoksia tarvitsevansa, ei mainostajasta.
Tätä vetoa tuli harkittua yllättävän pitkään. Minä kun oikeastaan pidän mainoksista. Unohdun monesti pitkäksi toviksi eteisen lattialle niitä selailemaan, ja ottamaan talteen alekuponkeja. Miettimään mitä kaikkea sitä voisikaan hankkia, jos olisi rahaa. Seurailemaan hintakehitystä, ja eri liikkeiden tuotevalikoimaa. Ongelma on kuitenkin ollut se, että mainokset myös jäävät siihen eteisen lattialle. Välillä ne ehtivät olla siinä päivän, ennenkuin jompi kumpi kasaa ne paikalleen paperikoriin. Paperikorissa ne taas saavat olla kunnes paperikori tursuilee yli. Sitten ne pinotaan paperikorin viereen. Usein vasta kun pino paperikorin vieressä kasvaa kyllin suureksi, lähtevät kaikki paperinkeräykseen.
Niin kovasti kun olen mainoksia lukevinani, paperikoria tyhjätessä huomaan kuitenkin monesti ison osan mainoksista olevan täysin koskemattomia. Ne ovat yhä siistissä nipussa ilmaisjakelulehtien välissä. Täsmälleen samalla tavalla kuin postilaatikosta tippuessaan. Siinä pinoa peratessa touhu alkoi vaikuttaa järjettömältä: ensin joku kuskaa mainokset jakajalle, jossa jakaja ne suurella työllä niputtaa ja jakaa meidänkin asuntoon. Sitten ne lojuvat aikansa nurkassa, kunnes ne lähes yhtä suurella työllä roudataan suoraan paperinkeräykseen. Hyvin järjetöntä ajan ja materiankäyttöä, etten sanoisi.
Nyt niitä ei sitten enää tule. Olo on jopa yllättävän haikea: tämähän koskee myös Hesburgerin kuponkeja. Ja Anttilan alekuponkeja. Myös joka jouluiset lelukuvastot jäävät nyt tulematta, samoin kuin joulukuvastot. Sekä miljoonat muut vähemmän tärkeät lippuset ja lappuset.
Mutta ei nettiaikana tarvitse sentään sanoa lopullisia hyvästejä mainostulvalle: valtaosalta yrityksistä löytyy nykyään mainoksen näköispainos pdf-tiedostona firman nettisivuilta. Nyt se on vain itsestä kiinni, koska kokee mainoksia tarvitsevansa, ei mainostajasta.
tiistai 28. elokuuta 2012
Inspiraation voima
Keskeneräisyyteen on liian helppo tottua. Viimeisten viikkojen aikana vuoroin minä ja vuoroin mies olemme löytäneet itsemme tilanteesta, jossa selittelemme tulijoille eteiskäytävän ja pikkuhuoneen romuläjiä. "Tämä on vain väliaikaista." "Käymme tavaroita läpi, ja homma on vähän vaiheessa." Siivoamme, ja siksi meillä on sotkuista. Kovin kamalan sotkuista.
Tietenkin voin antaa monta hyvää syytä sille, miksi raivaus on tauonnut, ja tavaran hävitys etenee hyvin hidasta vauhtia. Olen ollut paljon reissussa. Tavaran myynti on hidasta. Ja pitäähän kotona ehtiä muutakin kuin vain raivata. Ottaen huomioon sen, kuinka paljon ehdin silti viettää aikaa koneella ja lukea romaaneja, kyseessä ovat selvästi tekosyyt. Homma seisoo, koska olen ollut laiska ja mukavuuden haluinen itseni, ja raivaamisen aloittamisen aikaansaama mielihyvä on onnistunut hetkeksi peittämään alleen sen tosiasian, etten ole hetkeen jatkanut sitä.
Onneksi on kuitenkin netti. Tänään normaalisti seuraamieni palstojen ja blogien ohella eksyin taas uuteen blogiin. Hetken innostuneen postausten luvun jälkeen minun oli pakko nousta, ja jatkaa raivausta. En ehkä pyri varsinaiseen minimalistisuuteen, mitä kyseinen blogi käsittelee, mutta lukeminen antaa kummasti virikkeitä omien romujen läpikäyntiin.
Eteinen on heti paljon avarampi, kun sen nurkista kantoi pois pahvin- ja paperinkeräykseen matkalla olleet roskat ja tyhjentyneet pahvilaatikot, sekä vintitti ylimääräiset häkinosat sekä myyntiä odottavat poistotavarat. Haastelistakin on alkanut täyttyä, ja ensimmäiset 50 kohtaa ovat kohta kasassa.
Tietenkin voin antaa monta hyvää syytä sille, miksi raivaus on tauonnut, ja tavaran hävitys etenee hyvin hidasta vauhtia. Olen ollut paljon reissussa. Tavaran myynti on hidasta. Ja pitäähän kotona ehtiä muutakin kuin vain raivata. Ottaen huomioon sen, kuinka paljon ehdin silti viettää aikaa koneella ja lukea romaaneja, kyseessä ovat selvästi tekosyyt. Homma seisoo, koska olen ollut laiska ja mukavuuden haluinen itseni, ja raivaamisen aloittamisen aikaansaama mielihyvä on onnistunut hetkeksi peittämään alleen sen tosiasian, etten ole hetkeen jatkanut sitä.
Onneksi on kuitenkin netti. Tänään normaalisti seuraamieni palstojen ja blogien ohella eksyin taas uuteen blogiin. Hetken innostuneen postausten luvun jälkeen minun oli pakko nousta, ja jatkaa raivausta. En ehkä pyri varsinaiseen minimalistisuuteen, mitä kyseinen blogi käsittelee, mutta lukeminen antaa kummasti virikkeitä omien romujen läpikäyntiin.
Eteinen on heti paljon avarampi, kun sen nurkista kantoi pois pahvin- ja paperinkeräykseen matkalla olleet roskat ja tyhjentyneet pahvilaatikot, sekä vintitti ylimääräiset häkinosat sekä myyntiä odottavat poistotavarat. Haastelistakin on alkanut täyttyä, ja ensimmäiset 50 kohtaa ovat kohta kasassa.
tiistai 21. elokuuta 2012
Kerran se vain kirpaisee
Kirppispöydän lopullinen saldo oli osaltani 130 euron arvosta myytyä tavaraa ja kaksi Ikea-kassillista myymättä jääneitä tavaroita, lähinnä vaatteita ja kirjoja. Myymättä jääneiden tavaroiden kohdalla olin päättänyt ottaa tiukan linjan: kaikki menevät kierrätykseen. Yhtään jo kerran raivattua ja kämpästä kuskattua tavaraa ei aleta kuskaamaan uudestaan varastoon seuraavaa kirpputoripöytää odottamaan. Ei vaikka se olisi kuinka teoriassa mahdollista, että ensikerralla ihmiset innostuisivat kilvan ostamaan tavaroita, jotka jäivät tällä kertaa pöydälle pyörimään.
Käytännössä päätös ei ollut kuitenkaan yhtä helppo. Myymättä jääneiden vaatteiden seassa oli omia vanhoja lemppareita, ja kirjoissakin mielestäni ihan hyvien ja tunnettujen kirjailijoiden teoksia. Siis täysin käypää myytävää, joka ei vain löytänyt uutta ihmistään vielä, mutta ensikerralla.... Onneksi kaveri suostui heittämään miut kotiin vaatekeräyksen ja kierrätyskatoksen kautta. Jos olisin joutunut kantamaan kassit eteiseeni, olisivat ne todennäköisesti jemmautuneet takaisin vintille vastoin kaikkia päätöksiä.
Nytkin kyllä vähän lipsuin. Kaari Utrion ja Mika Waltarin kirjat onnistuivat livahtamaan jo aloitettuun syksyn kirpparilaatikkoon. Ihan siltä varalta, että ne olivat nyt vain hukkuneet muun kirjamassan alle. Kyseiseen laatikkoon ovat päätyneet myös ensimmäiset raivatut haastetavarat; kolme kirjaa ja neljä tyynyliinaa. Pari vähän retrompaa ja kaksi Disney -aiheista.
Muilla raivatuilla liinavaatteilla on ollut karumpi kohtalo - ne pääsevät rottien riippareiksi ja alusiksi. Toistaiseksi kun olen saanut noiden tyynyliinojen lisäksi raivattua pois lähinnä rikkinäisiä, kellastuneita tai muuten kulahtaneita pussilakanoita, lakanoita ja tyynyliinoja, sekä venähtäneitä lankapakoisia pyyhkeitä. Muuten ehkä käyttökelpoista kaapintäytettä, mutta jokseenkin turhaa, kun samaan aikaan kaapissa on pyörinyt vähintään vastaava määrä uutta ja ehjää liinavaatetta odottamassa käyttöön pääsyä. Nyt on sitten joukko paketteja avattu, ja sänkyynkin vaihdettu ehjät ja puhtaat liinavaatteet.
Käytännössä päätös ei ollut kuitenkaan yhtä helppo. Myymättä jääneiden vaatteiden seassa oli omia vanhoja lemppareita, ja kirjoissakin mielestäni ihan hyvien ja tunnettujen kirjailijoiden teoksia. Siis täysin käypää myytävää, joka ei vain löytänyt uutta ihmistään vielä, mutta ensikerralla.... Onneksi kaveri suostui heittämään miut kotiin vaatekeräyksen ja kierrätyskatoksen kautta. Jos olisin joutunut kantamaan kassit eteiseeni, olisivat ne todennäköisesti jemmautuneet takaisin vintille vastoin kaikkia päätöksiä.
Nytkin kyllä vähän lipsuin. Kaari Utrion ja Mika Waltarin kirjat onnistuivat livahtamaan jo aloitettuun syksyn kirpparilaatikkoon. Ihan siltä varalta, että ne olivat nyt vain hukkuneet muun kirjamassan alle. Kyseiseen laatikkoon ovat päätyneet myös ensimmäiset raivatut haastetavarat; kolme kirjaa ja neljä tyynyliinaa. Pari vähän retrompaa ja kaksi Disney -aiheista.
Muilla raivatuilla liinavaatteilla on ollut karumpi kohtalo - ne pääsevät rottien riippareiksi ja alusiksi. Toistaiseksi kun olen saanut noiden tyynyliinojen lisäksi raivattua pois lähinnä rikkinäisiä, kellastuneita tai muuten kulahtaneita pussilakanoita, lakanoita ja tyynyliinoja, sekä venähtäneitä lankapakoisia pyyhkeitä. Muuten ehkä käyttökelpoista kaapintäytettä, mutta jokseenkin turhaa, kun samaan aikaan kaapissa on pyörinyt vähintään vastaava määrä uutta ja ehjää liinavaatetta odottamassa käyttöön pääsyä. Nyt on sitten joukko paketteja avattu, ja sänkyynkin vaihdettu ehjät ja puhtaat liinavaatteet.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Tavarahaaste
Raivaamisen alussa tavarahaasteet eivät tuntuneet mielekkäiltä. Tavaraa oli yksinkertaisesti liikaa; oli hankala kuvitella, että sadan tai edes tuhannen tavaran raivaaminen tekisi juuri eroa. Asian harkinnan jälkeen päädyimmekin mukauttamaan haastetta: kumpikin karsisi ensin omat tavaransa läpi, ja poistaisi mielestään ylimääräiset tavarat. Sen jälkeen poistaisimme vielä yhdessä 500 tavaraa lisää - ei vain yhteisistä tavaroista, vaan myös omista. Mitä vain tavaraa, kunhan tavaralistalle saataisiin ainakin 500 poistoa. Sillä vaikka sitä kuinka kokee jo omista karsineensa, niin hetken hengästystauon ja pienen totuttelun jälkeen karsittukin tavaramäärä tuntuu tarpeettoman suurelta. Tavaraähky alkaa vaihtua laihdutusmaniaan.
Nyt on tullut haasteen aika. Bussissa paluumatkalla Tampereelta Turkuun kerrattiin yhdessä sovittuja sääntöjä. Jokainen tavara lasketaan erikseen, mutta vain ehjät tavarat lasketaan. Kuosin takia säästetyistä reikäisistä pussilakanoista ei myönnetä pisteitä tilanteessa, jossa toinen hylly on täynnä avaamattomia liinavaatepakkauksia. Jo aiemmin poistettuja vielä myyntiä odottavia tavaroita ei myöskään lasketa, vaan ne katsotaan jo poistuneiksi. Ehkä pinojen kohdalla kumpikin on vapaa käyttämään omaa harkintaansa sen suhteen, onko tavara listalle kelpaava.
Eli ei muuta kuin excel-taulukkoa pystyyn, ja raivaus käyntiin. Huomenna menen myös tyhjentämään kaverin kanssa kirpputoripöytää. Sieltä ei tule kotiin takaisin mitään - myymättä jääneet tavarat pääsevät kierrätyskatokselle kulkematta lähtöruudun kautta.
Nyt on tullut haasteen aika. Bussissa paluumatkalla Tampereelta Turkuun kerrattiin yhdessä sovittuja sääntöjä. Jokainen tavara lasketaan erikseen, mutta vain ehjät tavarat lasketaan. Kuosin takia säästetyistä reikäisistä pussilakanoista ei myönnetä pisteitä tilanteessa, jossa toinen hylly on täynnä avaamattomia liinavaatepakkauksia. Jo aiemmin poistettuja vielä myyntiä odottavia tavaroita ei myöskään lasketa, vaan ne katsotaan jo poistuneiksi. Ehkä pinojen kohdalla kumpikin on vapaa käyttämään omaa harkintaansa sen suhteen, onko tavara listalle kelpaava.
Eli ei muuta kuin excel-taulukkoa pystyyn, ja raivaus käyntiin. Huomenna menen myös tyhjentämään kaverin kanssa kirpputoripöytää. Sieltä ei tule kotiin takaisin mitään - myymättä jääneet tavarat pääsevät kierrätyskatokselle kulkematta lähtöruudun kautta.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Häkkivaraston raivausta
Minulla on rottia ja olen häkkiaddikti. Asunto siis täyttyy toistuvasti erilaisista rottahäkeistä. Tämä ei toki ole sama asia kuin se, että häkit olisivat täynnä rottia - niin on käynyt ainoastaan kerran, kun tutulta kasvattajalta tuli meille hoitoon neljäkymmentä rottaa silloisten omien rottien lisäksi. Useimmiten meillä on siis useita tyhjiä rottahäkkejä. Mielenkiinnosta ja kaiken varalta. Normaalimmat ihmiset seuraavat ehkä muodin uusia tuulia tai keittiötrendejä, mutta minä rakastan uusien häkkimallien testausta. Aina kun jotain uutta häkkiä aletaan kehua monelta suunnalta, tai vastaan tulee jotain uutta ja ihmeellistä, minun on vain saatava se kokoelmiini.
Valitettavasti häkit vievät enemmän tilaa kuin esimerkiksi vaatteet tai kengät. Hienot kokoelmat päätyvät siis aika ajoin inventoitaviksi, ja itselleni turhimmat häkit saavat päätyä myyntiin. Ei siksi että haluaisin, vaan vain ja ainoastaan siksi, että kerrostalojen varastotiloja suunniteltaessa ei selvästi ole otettu häkkivarastoista huolimatta huomioon häkkien varastoimista.
Harmi vain ettei toistuvasti käyttämätön ole synonyymi turhalle. Kunnon tavarahamsteri kun kehittää toki tunnesiteitä mitä ihmeellisimpiin esineisiin. Pisimpään pudotusuhalta kokoelmissani ovat välttyneet täysmetalliset Fop Lusaka -häkit. Silloinkin kun ne eivät ole olleet yli vuoteen käytössä, on ollut itsestään selvää että niitä ei myydä. Ei vaikka niiden kokoamismekanismin vuoksi ne eivät ole tilapäiskäytössä olevina varahäkkeinä kovin varteenotettavat. Ai miksikö ei myydä? Tietenkään siksi, että näin häkkimallin ensikertaa 9-vuotiaana silloisen Tamperelaisen eläinkaupan Noksopin edessä, ja päätin että jos minulla ikinä olisi rottia, ne saisivat sellaisen häkin. Ja niin kävikin, noin kymmenen vuotta myöhemmin kun äiti lopulta rottiin taipui.
9-vuotiaan silmin silloisen häkkivalikoiman kanssa häkki edusti minulle täydellistä rotta-asumusta. Sittemmin minusta on tullut entistä suuruudenhullumpi, ja markkinoille on tullut paljon uusia isoja häkkimalleja. Silti nostalgia nostaa päätään: Lusakoita ei edes saisi enää uusia uutena mistään, kun mallin valmistus lopetettiin 2006 Fopin siirryttyä kevyempään mallistoon. Eihän sellaisesta ainakaan voi luopua, mitä ei enää myydä.
85*60*147cm kokoinen häkki ei kuitenkaan mahdu edes osissa muistolaatikkoon. Saati kaksi sellaista. Sorruttuani ostamaan sekä Ferplast Furet Towerin (80*75*160cm) urosrotille, että kolmannen Midwest CritterNation Doublen (91*60*160cm per häkki) tytöille, tuli hyvästi jättöjen aika. Kumpikin Lusaka on nyt myynnissä, ja toinen niistä on varattu. Joistakin häkeistä vain on selvästi vaikeampi luopua kuin toisista - aiemmin viikolla lähteneet kaksi poikashäkkiä eivät tuntuneet missään.
Valitettavasti häkit vievät enemmän tilaa kuin esimerkiksi vaatteet tai kengät. Hienot kokoelmat päätyvät siis aika ajoin inventoitaviksi, ja itselleni turhimmat häkit saavat päätyä myyntiin. Ei siksi että haluaisin, vaan vain ja ainoastaan siksi, että kerrostalojen varastotiloja suunniteltaessa ei selvästi ole otettu häkkivarastoista huolimatta huomioon häkkien varastoimista.
Harmi vain ettei toistuvasti käyttämätön ole synonyymi turhalle. Kunnon tavarahamsteri kun kehittää toki tunnesiteitä mitä ihmeellisimpiin esineisiin. Pisimpään pudotusuhalta kokoelmissani ovat välttyneet täysmetalliset Fop Lusaka -häkit. Silloinkin kun ne eivät ole olleet yli vuoteen käytössä, on ollut itsestään selvää että niitä ei myydä. Ei vaikka niiden kokoamismekanismin vuoksi ne eivät ole tilapäiskäytössä olevina varahäkkeinä kovin varteenotettavat. Ai miksikö ei myydä? Tietenkään siksi, että näin häkkimallin ensikertaa 9-vuotiaana silloisen Tamperelaisen eläinkaupan Noksopin edessä, ja päätin että jos minulla ikinä olisi rottia, ne saisivat sellaisen häkin. Ja niin kävikin, noin kymmenen vuotta myöhemmin kun äiti lopulta rottiin taipui.
9-vuotiaan silmin silloisen häkkivalikoiman kanssa häkki edusti minulle täydellistä rotta-asumusta. Sittemmin minusta on tullut entistä suuruudenhullumpi, ja markkinoille on tullut paljon uusia isoja häkkimalleja. Silti nostalgia nostaa päätään: Lusakoita ei edes saisi enää uusia uutena mistään, kun mallin valmistus lopetettiin 2006 Fopin siirryttyä kevyempään mallistoon. Eihän sellaisesta ainakaan voi luopua, mitä ei enää myydä.
85*60*147cm kokoinen häkki ei kuitenkaan mahdu edes osissa muistolaatikkoon. Saati kaksi sellaista. Sorruttuani ostamaan sekä Ferplast Furet Towerin (80*75*160cm) urosrotille, että kolmannen Midwest CritterNation Doublen (91*60*160cm per häkki) tytöille, tuli hyvästi jättöjen aika. Kumpikin Lusaka on nyt myynnissä, ja toinen niistä on varattu. Joistakin häkeistä vain on selvästi vaikeampi luopua kuin toisista - aiemmin viikolla lähteneet kaksi poikashäkkiä eivät tuntuneet missään.
 |
| Lusakat |
torstai 9. elokuuta 2012
Perussiivouksen vaikeudesta
Hyvinkin alkanutta raivausprojektia jarruttelee välillä yksi mörkö: perussiivous. Raivaaminen on parhaimmillaan hyvin palkitsevaa; vapautuvan tilan näkee heti, loputkin tavarat tulee käytyä kerrankin kunnolla läpi ja romuista hyötyy parhaimmillaan myös taloudellisesti. Perussivous taas... ...sen palkinnot ovat aivan liian väliaikaisia ollakseen kovin tehokkaita. Vaikka sitä kuinka pyyhkisi tasoja, veisi roskapusseja ja siivoaisi häkkejä, tuntuu että homma pitäisi aloittaa lähes alusta heti kun sen on kerran saanut loppuun. Niinpä hommat kasautuvat, ja sotkussa oppii elämään. Jatkuvan siisteyden tavoittelun sijaan siivouksesta tulee aina erillinen operaatio, johon on ryhdyttävä ja johon menee aikaa. Ja tehokkaimmin siivous lähtee aina käyntiin silloin, kun joku ilmoittaa tulevansa kylään.
Yllättäen tehdyssä pistotarkastuksesta täältä löytyisi paljon enemmän tiskejä ja pölyä kuin kehtaan myöntää, vaikka olen petrannut tässäkin vuosien saatossa. En vain tarpeeksi ja lipsun aivan liian usein. Tai sitten minulla on vain liikaa astioita - pienemmästä määrästä saisi paljon pienemmän tornin olohuoneen pöydälle. Ehkä se onkin yksi pohjimmainen syy koko raivausoperaatioon; haluan ajatella siivouksen ratkaisevasti helpottuvan kunhan vain saan tavaramäärän tarpeeksi pieneksi. Että sitten meillä on aina siisti ja viihtyisä koti.
Älkää herättäkö minua tästä kuplasta vielä. Todellisuuteen ehtii herätä raivausoperaation jälkeenkin.
Yllättäen tehdyssä pistotarkastuksesta täältä löytyisi paljon enemmän tiskejä ja pölyä kuin kehtaan myöntää, vaikka olen petrannut tässäkin vuosien saatossa. En vain tarpeeksi ja lipsun aivan liian usein. Tai sitten minulla on vain liikaa astioita - pienemmästä määrästä saisi paljon pienemmän tornin olohuoneen pöydälle. Ehkä se onkin yksi pohjimmainen syy koko raivausoperaatioon; haluan ajatella siivouksen ratkaisevasti helpottuvan kunhan vain saan tavaramäärän tarpeeksi pieneksi. Että sitten meillä on aina siisti ja viihtyisä koti.
Älkää herättäkö minua tästä kuplasta vielä. Todellisuuteen ehtii herätä raivausoperaation jälkeenkin.
tiistai 7. elokuuta 2012
Kirppistelyä ja kavereiden hyväksikäyttöä
Operaatio tavaroiden hävitys jatkuu. Kirppispöytä on ollut minulla ystävän kanssa nyt viikon verran, ja se on ollut urakassa kerrassaan verraton apu. Onhan kirpputorimyynnissä toki oma vaivansa, kun tavarat pitää hinnoitella ja pöytää järjestää, mutta motivaattorina se on lyömätön. Pöydästä katoavat hyvin etenkin leffat ja kirjat, joista jälkimmäisiä olen hamstrannut oikein urakalla. Poispäin menevän tavaravirran konkreettisyys houkuttaa raivaamaan lisää. Kaikkia lukemattomia kirjoja katsoo uudella tavalla: hyllyssä se vie tilaa, kirpparipöydällä siitä saa rahaa. Ei mitään suuria summia tavaroiden ollessa tarkoituksella hinnoiteltu varsin alas, mutta kesätyöttömänä opiskelijana pienetkin rahat lasketaan ilolla. Eikä pöydän järjestelykään ole rastina niin paha, kun sen tekee ystävän kanssa yhdessä. Päivittäisillä kirppurorireissuilla voi vaihtaa hyvin kuulumisia, ja automatkatkin menevät kuin siivillä musiikkimaun ollessa yhtä omituinen.
Ei sillä että sitä jaksaisi kaikkia tavaroita kirpparille raahata. Vaikka pöytää onkin suunnitelmissa pitää vielä parisen viikkoa, on tavaran hävitykseen etsitty myös muita väyliä. Isompia eläintavaroita on tullut mainostettua omassa rottablogissa, netin myyntisivustoilla ja facebookin myyntiryhmissä. Englanninkielisiä pokkareita on lähdössä pari laatikollista divariin. Vanhan kämpän irtaimistoa meni ennen muuttoa paljon huuto.netin ja lemmikkipalstojen Hyvä kiertää -ketjujen kautta. Ja on sitä ehtinyt tässä harrastaa myös kauppojen ilmoitustauluja, puskaradiota ja kavereiden hyväksikäyttöä.
Jälkimmäisin on metodina ehkä se vaivattomin; laitetaan julmasti viattomat vierailijat tavarakasojen kimppuun. Yleensä kyllä vähän valikoiden: samaa kokoa itseni kanssa olevalle eläinihmiselle vinkataan poistovaatteista ja ylimääräisistä eläintavaroista. Lukemisesta pitävät päästetään kirjapinojen kimppuun, ja harrastuskaverit poistopelien. Toistaiseksi metodi on tuottanut hyvin tulosta, paitsi ehkä taloudellisesti - ei sitä esimerkiksi vaatteista jaksa kavereilta mitään pyytää, pääasia kun käyttöön tulevat. Etenkin kun osa omasta vaatekaapista on vastavuoroisesti koostettu kaverien poistoista.
Ikea-kassillisen päivävauhtia asunto kaivautuu hiljalleen esiin tavaroiden alta. ...ainakin melkein. Tämän päivän kirppisaldosta voidaan vähentää kotiinpäin tulleet kolme kirjaa, yksi pokkari ja laukku. Kirjoista yksi tosin siirtyi (taas) suorilta huomisen kirpparikuormaan. Täytyykö vielä mainita, että se lista on yhä tekemättä.
Ei sillä että sitä jaksaisi kaikkia tavaroita kirpparille raahata. Vaikka pöytää onkin suunnitelmissa pitää vielä parisen viikkoa, on tavaran hävitykseen etsitty myös muita väyliä. Isompia eläintavaroita on tullut mainostettua omassa rottablogissa, netin myyntisivustoilla ja facebookin myyntiryhmissä. Englanninkielisiä pokkareita on lähdössä pari laatikollista divariin. Vanhan kämpän irtaimistoa meni ennen muuttoa paljon huuto.netin ja lemmikkipalstojen Hyvä kiertää -ketjujen kautta. Ja on sitä ehtinyt tässä harrastaa myös kauppojen ilmoitustauluja, puskaradiota ja kavereiden hyväksikäyttöä.
Jälkimmäisin on metodina ehkä se vaivattomin; laitetaan julmasti viattomat vierailijat tavarakasojen kimppuun. Yleensä kyllä vähän valikoiden: samaa kokoa itseni kanssa olevalle eläinihmiselle vinkataan poistovaatteista ja ylimääräisistä eläintavaroista. Lukemisesta pitävät päästetään kirjapinojen kimppuun, ja harrastuskaverit poistopelien. Toistaiseksi metodi on tuottanut hyvin tulosta, paitsi ehkä taloudellisesti - ei sitä esimerkiksi vaatteista jaksa kavereilta mitään pyytää, pääasia kun käyttöön tulevat. Etenkin kun osa omasta vaatekaapista on vastavuoroisesti koostettu kaverien poistoista.
Ikea-kassillisen päivävauhtia asunto kaivautuu hiljalleen esiin tavaroiden alta. ...ainakin melkein. Tämän päivän kirppisaldosta voidaan vähentää kotiinpäin tulleet kolme kirjaa, yksi pokkari ja laukku. Kirjoista yksi tosin siirtyi (taas) suorilta huomisen kirpparikuormaan. Täytyykö vielä mainita, että se lista on yhä tekemättä.
 |
| Ahkerasti täyttyvä kirpputoripöytä |
maanantai 6. elokuuta 2012
"Kyllä lemppareita saa..."
Olen huono olemaan liian ankara itselleni. Niinpä uuden tavaran hankkiminen ei voi olla täysin kiellettyä. Tai ei välttämättä edes uuden, mutta mukavien kirpparilöytöjen. Ja nyt kun myyntipöydän takia kirpputorilla tulee käytyä lähes päivittäin, niitä löytöjähän tulee. Kirjojen suhteen rajanveto on (suht) helppoa: lempparikirjailijoiden teoksia saa hankkia aina, muitakin kunhan ne ovat edullisia eivätkä jää lukemisen jälkeen pyörimään nurkkiin jos en pidä niistä tai ne ovat keskinkertaisia. Tässä simppelissä säännössä on ainakin yksi ongelma: minulla on paljon lempikirjailijoita, ja huono muisti. Olen monesti vakaasti päättänyt laatia kunnon listat kaikista omistamistani kirjoista kirpparilla mukana pidettäväksi, mutta unohtanut sen joka kerta. Unohtanut aina siihen asti, kun olisin tarvinnut listaa sen tarkastamiseksi, kuuluuko jokin kirja jo kokoelmiini.
En halua edes laskea moniako tuplakappaleita tämä hajamielisyys on hyllyihini tuottanut. Kai siitä sentään saa jotain irtopisteitä, että niistä olen sentään malttanut luopua jo ennen massiivisemman raivausoperaation alkua? Viimeksi sorruin samaan tänään: kirppikselle meni Ikea-kassillinen tavaraa, ja tuli leffa ja pokkari. Leena Lehtolaista; Kuoleman spiraali -Maria Kallio sarjasta. Pokkari ei ehtinyt edes hyllyyni asti, kun huomasin sielä samanlainen. Täsmälleen samalla kannella, samaa painosta. Ei siis muuta kuin komento takaisin: pokkariin uusi hintalappu, ja pokkari kassiin odottamaan seuraavaa täydennys/siivousreissua kirpputorille.
Jospa sitä saisi oikeasti vihdoinkin tehtyä ne listat.
En halua edes laskea moniako tuplakappaleita tämä hajamielisyys on hyllyihini tuottanut. Kai siitä sentään saa jotain irtopisteitä, että niistä olen sentään malttanut luopua jo ennen massiivisemman raivausoperaation alkua? Viimeksi sorruin samaan tänään: kirppikselle meni Ikea-kassillinen tavaraa, ja tuli leffa ja pokkari. Leena Lehtolaista; Kuoleman spiraali -Maria Kallio sarjasta. Pokkari ei ehtinyt edes hyllyyni asti, kun huomasin sielä samanlainen. Täsmälleen samalla kannella, samaa painosta. Ei siis muuta kuin komento takaisin: pokkariin uusi hintalappu, ja pokkari kassiin odottamaan seuraavaa täydennys/siivousreissua kirpputorille.
Jospa sitä saisi oikeasti vihdoinkin tehtyä ne listat.
Terveisiä rintamalta
Tämä blogi ei ala alusta. Tätä kirjoittaessa taistelua on käyty jo useampi kuukausi, ja yksi ratkaisevista taisteluista alkaa olla jo takana. Toisesta blogista saatu inspiraatio raivauspäiväkirjasta meinasikin kaatua tähän faktaan heti ideointivaiheessa. "Kannattaako siitä muka enää kirjoittaa?", totesi miehenikin idean kuultuaan. Mietin asiaa hetken, ja totesin että kyllä kannattaa. Vaikka olen kohta saanut oman omaisuuteni puolitettua ahkeralla tavaroiden läpikäymisellä, en koe vielä parantuneeni. Olen keräilyaddikti tavarahamsteri, joka vasta opettelee luopumista ja elämistä vähemmällä. Opettelee, ja tietää sortuvansa vielä monet kerrat. Sanoilla on voimaa ja bloggailu on koukuttavaa, joten tämä olkoon paikka julkisille tunnustuksille asiaan liittyen. Pakkomielle päivityksistä pakottaa toivottavasti myös tavaroiden läpikäyntiin.
Kanssakärsijänä ja kilpakumppanina tässä urakassa minulla on avopuolisoni; toinen keräilyaddikti tavarahamsteri. Lähtötilanteessa on ollut mukana illuusioita tarpeellisen tavaran määrästä, ja tavaramäärä joka on riittänyt helposti täyttämään 4h + k asunnon varastotiloineen - vain kahden ihmisen tavaroilla. Sekä touko-kesäkuulle sijoittunut omien tavaroideni muuttoraivaus, jonka aikana uskoin hävittäneeni lähes kaiken ylimääräisen; laatikoittain, säkeittäin ja Ikea-kasseittain ylimääräistä. Vain huomatakseni, että kannettuamme kaikki jäljelle jääneet tavarat kahdeksanteen kerrokseen pystyin yhä samaan. Siivottuani muuton jälkeen pois neljä isoa Ikea-kassillista vaatteita, kolme laatikollista kirjoja, laatikollisen levyjä ja dvd:itä, laatikollisen eläintavaroita, kasan lautapelejä ja kaksi laatikollista paperinkeräykseen meneviä rikkinäisiä kirjoja ja lehtiä, oli aika kantaa avomiehen varastot sisälle; tai 35 banaanilaatikollista niistä näin alkajaisiksi.
Siinä on tämänhetkisen rintamalinjan paikka. Minä hoidan raivausurakkani lopputöitä kuskaamalla lähes päivittäin lisää tavaraa ystävän kanssa yhteiselle kirpputoripöydälle. Mies taas aloittelee samaa urakkaa omien tavaroidensa kohdalla. Kämppää koristavat kotoisat laatikkokasat, ja yhteinen sopimus on selvä; jahka tämä esiraivaus on saatu loppuun, ja tarpeeton turha tavara tuvasta pihalle, tartumme yhteisvoimin 500 tavaran haasteeseen.
Kanssakärsijänä ja kilpakumppanina tässä urakassa minulla on avopuolisoni; toinen keräilyaddikti tavarahamsteri. Lähtötilanteessa on ollut mukana illuusioita tarpeellisen tavaran määrästä, ja tavaramäärä joka on riittänyt helposti täyttämään 4h + k asunnon varastotiloineen - vain kahden ihmisen tavaroilla. Sekä touko-kesäkuulle sijoittunut omien tavaroideni muuttoraivaus, jonka aikana uskoin hävittäneeni lähes kaiken ylimääräisen; laatikoittain, säkeittäin ja Ikea-kasseittain ylimääräistä. Vain huomatakseni, että kannettuamme kaikki jäljelle jääneet tavarat kahdeksanteen kerrokseen pystyin yhä samaan. Siivottuani muuton jälkeen pois neljä isoa Ikea-kassillista vaatteita, kolme laatikollista kirjoja, laatikollisen levyjä ja dvd:itä, laatikollisen eläintavaroita, kasan lautapelejä ja kaksi laatikollista paperinkeräykseen meneviä rikkinäisiä kirjoja ja lehtiä, oli aika kantaa avomiehen varastot sisälle; tai 35 banaanilaatikollista niistä näin alkajaisiksi.
Siinä on tämänhetkisen rintamalinjan paikka. Minä hoidan raivausurakkani lopputöitä kuskaamalla lähes päivittäin lisää tavaraa ystävän kanssa yhteiselle kirpputoripöydälle. Mies taas aloittelee samaa urakkaa omien tavaroidensa kohdalla. Kämppää koristavat kotoisat laatikkokasat, ja yhteinen sopimus on selvä; jahka tämä esiraivaus on saatu loppuun, ja tarpeeton turha tavara tuvasta pihalle, tartumme yhteisvoimin 500 tavaran haasteeseen.
 |
| Asunnon uudelleen vallannut boksiviidakko |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)