keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kohti mainoksetonta elämää

Nyt se on sitten tehty. Ovessa komeilee uusi lappu: "Ei mainoksia, ei ilmaisjakelua". Askartelin sen ihan itse, ja kävimme miehen kanssa yhdessä sen kiinnittämässä.  Ihan suoraan, jääden vielä hetkeksi katselemaan luukkua, josta ei mainoksia enää tipu.

Tätä vetoa tuli harkittua yllättävän pitkään. Minä kun oikeastaan pidän mainoksista. Unohdun monesti pitkäksi toviksi eteisen lattialle niitä selailemaan, ja ottamaan talteen alekuponkeja. Miettimään mitä kaikkea sitä voisikaan hankkia, jos olisi rahaa. Seurailemaan hintakehitystä, ja eri liikkeiden tuotevalikoimaa. Ongelma on kuitenkin ollut se, että mainokset myös jäävät siihen eteisen lattialle. Välillä ne ehtivät olla siinä päivän, ennenkuin jompi kumpi kasaa ne paikalleen paperikoriin. Paperikorissa ne taas saavat olla kunnes paperikori tursuilee yli. Sitten ne pinotaan paperikorin viereen. Usein vasta kun pino paperikorin vieressä kasvaa kyllin suureksi, lähtevät kaikki paperinkeräykseen.

Niin kovasti kun olen mainoksia lukevinani, paperikoria tyhjätessä huomaan kuitenkin monesti ison osan mainoksista olevan täysin koskemattomia. Ne ovat yhä siistissä nipussa ilmaisjakelulehtien välissä. Täsmälleen samalla tavalla kuin postilaatikosta tippuessaan. Siinä pinoa peratessa touhu alkoi vaikuttaa järjettömältä: ensin joku kuskaa mainokset jakajalle, jossa jakaja ne suurella työllä niputtaa ja jakaa meidänkin asuntoon. Sitten ne lojuvat aikansa nurkassa, kunnes ne lähes yhtä suurella työllä roudataan suoraan paperinkeräykseen. Hyvin järjetöntä ajan ja materiankäyttöä, etten sanoisi.

Nyt niitä ei sitten enää tule. Olo on jopa yllättävän haikea: tämähän koskee myös Hesburgerin kuponkeja. Ja Anttilan alekuponkeja. Myös joka jouluiset lelukuvastot jäävät nyt tulematta, samoin kuin joulukuvastot. Sekä miljoonat muut vähemmän tärkeät lippuset ja lappuset.

Mutta ei nettiaikana tarvitse sentään sanoa lopullisia hyvästejä mainostulvalle: valtaosalta yrityksistä löytyy nykyään mainoksen näköispainos pdf-tiedostona firman nettisivuilta. Nyt se on vain itsestä kiinni, koska kokee mainoksia tarvitsevansa, ei mainostajasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti