Tavarahaasteen edetessä kirpparille menoa odotteleva osasto on kasvanut tasaista tahtia. Nyt pikkuhuoneen nurkassa odottaa jo kaksi laatikollista tavaraa seuraavaa kirpputoripöytää, vaikka kyseisen tavaravuoren pienentämiseksi kirjoista ja leffoista valtaosa on viety jo divareihin. Seuraavan pöydän ottamiseen on kuitenkin vielä viikkoja, ja minulla alkaa mennä noihin laatikoihin hermot. Silloin kun pöytä oli viimeksi valmiiksi varattuna, ja tavaraa saattoi vain kantaa sinne, minun oli vaikea ajatella miten niin moni näkee kirpputoripöydästä olevan kamalasti vaivaa hyötyyn nähden. Nyt nuo laatikot ovat alkaneet hiertää itseänikin. Turun parhaille kirppiksille on kuitenkin pöydän saamiseksi monen viikon jonot, ja pöytävuokrista ja omasta autottomuudesta johtuen on paljon helpompi odottaa yhteistä kimppapöytää kaverin kanssa, kuin ottaa omaa. Vaikka se tietäisikin vähän lisää odotusta.
Välillä sitä kuitenkin miettii myös sitä nopeaa tapaa: että lahjoittaisi vain kaiken jollekin hyväntekeväisyyskirpputorille. Pääsisi kerralla eroon kaikesta, helposti ja nopeasti. Taloudellinen tilanne vain haraa pahasti vastaan: nostin täässä kuussa viimeisen opintotukeni ja valmistuminen on vielä parin kuukauden päässä. Säästöillä siis mennään, ja romuista mahdollisesti saatava ekstra olisi hyvin tervetullutta (...tai vaihtoehtoiset työt, mutta tällähetkellä romut tuntuvat varmemmalta).
Sitä pitää vain koettaa romun keskellä pitää tavoite kirkkaana mielessä: tavaraa on oikeasti lähdössä. Tällä hetkellä se vain lähtee taas vähän hitaammin. Vaikka ehkä se ei ole vain huono asia: mies ja sisko kun jo molemmat päivittelevät, kuinka miulla on paha tapa liikkua ääripäästä toiseen, etenkin silloin kun todella innostun jostain. Ehkä pieni hiljainen vaihe raivauksessa voi siis olla hyväksikin. Ainakin miehen kannalta, ettei hänellä mene pian täysin hermot tähän projektiin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti