lauantai 2. marraskuuta 2013

Moskovasta päivää

Rikotaan blogihiljaisuutta samantien. Hostellissa on wi.fi ja tänään on ollut liian väsynyt viettääkseen mahdottomasti aikaa kaupungilla. Kremlissä kyllä käytiin, ja huomiselle tuli bongattua pari kivaa kahvilaa.Tällä lomalla en aio muutenkaan syyllistyä siitä, jos joinain päivinä on vain kivempi maata sängyssä lueskelemassa; tämä on kuitenkin ensimmäinen pidempi lomani koko vuonna. Tätä ennen olen pitänyt vapaata vain viikon kesällä + arkipyhät. Viikonloput miulla on tosin ollut töistä vapaat koko vuoden.
Koti jäi lähtiessä melko siistiin kuntoon, etenkin kun ennen lähtöä siivottiin myös keittiön kaapit. Jauhoista löytyi riisihäröjä, joten päätimme käyttää kuukauden poissaolon hyödyksi niiden hävityksessä. Kaikki kuiva-aineet joko hävitettiin tai siirrettiin pakastimen puolelle, laatikot pestiin ja lopulta kaikki elintarvikekaapit myrkytettiin. Mahdolliset myrkytyksestä selviyyyneet joutunut kohtaamaan nyt kuukauden nälkäkuurin ja mahdollisesti uuden myrkytyksen kun palaamme. Vihaan myrkkyjen käyttöä, mutta en myöskään tykkää syöttää elintarvikkeita ötököille. Tämän vuoksi reissun jälkeen käydään myös hakemassa tiiviimpiä säilytysastioita keittiöön.

 Matkapakkauksista ompelusetille on tullut jo tarvetta, kun rintaliivien kaarituki päätti paetaheti toisena päivänä. Siinä kohtaa neula ja pieni pätkä lankaa pelasti paljon.

Reissunpäällä kirjoittelu tapahtuu tabilla, joten pahoittelen kirjoitusvirheitä ja ontuvia kappalejakoja. Tämä toimii jostain syystä todella huonosti yhteen bloggerin kanssa, niin ettei tekstiä näe samalla kuin kirjoittaa, eikä kursori suostu liikkumaan sinne minne haluaisi. Fiksaan virheet sitten takautuvasti kotikoneella - jos enää ensikuussa muistan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti