Ennakoinnin hyödyt ja haitat

Itse olen iltavirkku, ja saan usein inspiraation tehdä asioita yötä vasten. Saatan innostua niin järkkäilemään tasoja, tekemään rästihommia, kuin täyttämään tiskikonetta pitkälti päälle iltakymmenen jälkeen. Tietenkin on myös paljon asioita, joita ei keskiyön tietämällä voi tai viitsi tehdä. Tiski- ja pesukoneiden pyöritys kerrostalossa kuuluu niihin. Aina voi kuitenkin ennakoida tulevaa aamua, ja täyttää koneet valmiiksi. Aamulla inspiraation jo kadottua, tarvitseekin sitten vain painaa kone päälle, ja astiat ja vaatteet puhdistuvat gradua työstäessä.

Ainoa vain, että en koskaan muista laittaa koneita pyörimään aamulla, ellen myös täytä niitä silloin. Aamulla inspiraatio on hukassa, ja aivot jumissa. Kun aamulla on vastassa puhtaat tasot ja puolityhjä pyykkikori, en vahingossakaan muista ajatella homman olevan puolitiessä. En muista asiaa edes päivällä, en ennenkuin joko tarvitsen ruuanlaitossa tiskikoneessa likaisena makaavia astioita, ruokailun alkaessa huomaan ettei kaapissa ole yhtään lautasta puhtaana, tai tiskit jäävät ruokailun jälkeen lojumaan, kun kone on jo valmiiksi täpösen täynnä likaisia astioita. Päivän helpottamisen sijaan illan järjestelyinto kostautuukin seuraavan päivän kaaoksena, kun päädyn joko tiskaamaan käsin tarvittavia astioita, tai odotan koneen pyörivän edellisen lastin päästäkseni täyttämään sen uudestaan.

Tässä on siis edessä selvä opettelun paikka. Joko sen suhteen, että saisi aikaistettua koneen täyttöä niin, että sen ehtisi myös pyörittämään illalla. Tai vaihtoehtoisesti koettaa saada itselle muistutuksilla rutiini siihen, että illalla täytetyt koneet myös aloittavat pyörimisen aamulla. Kummastakaan koneesta kun ei valitettavasti löydy vakiona ajastustoimintaa.

Tässä puoliksi tekemisessä olen valitettavasti kunnostautunut myös monessa muussa asiassa. Aloitan innolla inspiraation iskiessä, ja sitten siivoan homman puolivalmiina jonnekin, johon unohdan sen aivan liian pitkäksi aikaa. Arjen aikatauluttaminen vaatii siis selvästi vielä hiomista, että pääsisi eroon puolivalmiiksitekemisestä.

Aloitan laittamalla tiskikoneen pyörimään, ja tyhjentämällä yhden tyhjäksi jääneen varahäkin myös kuivikkeista.

Hyvästit mainoksille, osa 2

Ulko-ovessa on nyt jonkin aikaa komeillut mainokset ja ilmaisjakelun kieltävän lappu, ja eteinen on pysynyt heti paljon selkeämpänä. Ei enää eteisenlattiaa pitkin pudonneita mainosmattoja kotiin tultaessa, tai läpikäymistä odottelevaa pursuilevaa paperikoria. Ja mikä parasta: silloinkin jos sattuu heräämään postin tuloon, tietää jo valmiiksi sieltä tulevan jotain kivaa ja odotettua. Laskuista valtaosan tullessa kotiin sähköisessä muodossa, tuo posti lähinnä huuto.netistä tilattuja elokuvia tai harrastelehtiä.

Nyt työn alla onkin ollut tehdä sama sähköposteille. Suosittuani jo pitkään eri verkkokauppoja, ovat myös uutiskirjeet niistä löytäneet tiensä sähköpostiini: adlibris, zooplus, spedshirt, groupon... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Tai olisi voinut: nyt jokainen uusi mainoskirje saa saman kohtalon. Avaan pitkästä aikaa kaikki sähköiset mainokset, ja etsin niistä kohdan, josta uutiskirje on mahdollista peruuttaa. Sähköpostikaaos helpottuu päivä päivältä, samoin kuin etenkin Grouponin alehoukutukset. Tietenkin uutiskirjeen kautta saatuja merkittäviä tarjouksia voisi pitää myös positiivisena asiana, mutta unohdettuani lunastaa jo pari sähköpostikaaokseen hautautunutta lahjakorttia ajoissa, on sortumisista seurannut vahinko varmaan samaa luokkaa saavutetun hyödyn kanssa. Nyt kotiin odotetaan enää viimeistä Groupon sortumista - jo aiemmin kesällä harkittua SodaStream -limsakonetta.

Mainoskirjekaaoksen jäätyä vähemmälle, olen tilannut sähköpostiini uusimmat päivitykset parista mielenkiintoisen oloisesta blogista. Sähköpostin uudet viestit ovat siis sitäkin kautta aiempaa suuremmalla todennäköisyydellä jotain aidosti itseäni kiinnostavaa. Laskujen tosin pitää valitettavasti tulla yhä jonnekin - ehkä. Toinen vaihtoehto voisi olla perehtyminen siihen, kuinka moni laskuista olisi mahdollista siirtää suoraveloitukseen.  

Jonossa

Manhattan kirpputorille ollaan nyt jonossa, kirppispöytä saadaan hyvällä tuurilla kuukauden sisään. Tänään olin tosin jo täysin valmis viemään osan tavaroista odotellessa toiselle kirppikselle, jolle oli juuri viime visiitillä tehty uusia pöytiä. Valitettavasti nuo uudetkin pöydät olivat jo täyttyneet, ja vapaan pöydän tiedustelu toi selvityksen useamman viikon jonosta. Olisi pitänyt vain napata se pöytä viimeksi käydessä. Tähän mennessä sitä kun luulisi itsensä jo huomanneen, ettei tavara ole tästä asunnosta hetkeen loppumassa. Ihan varmasti sitä olisi riittänyt Minimani viikonkin jälkeen runsaasti vielä Manhattanille myyntiin.

Nyt kirppisreissun saldo oli varaustilanteesta johtuen raivauksen kannalta negatiivinen: tavaraa ei lähde, mutta mukaan tarttui muutamia löytöjä. Roudattuani kotiin kolme pokkaria ja kolme leffaa, raivasin hyllystä heti saman verran pois. Tosin sellaisia, joiden pois raivaamista olin muutenkin harkinnut. Pientä itsepetosta siis, mutta se sallittakoon.

Jonotellessa jatkan lähipiirin hyväksikäyttöä. Yhden opiskelukaverin sain jo houkuteltua facebookin kautta penkomaan noita kirppispinoja tänne. Harrastuskaverille taas sain puhuttua meillä ylimääräisenä pyörineen dunan, ja ensiviikolla roudaan puolestan hieman tavaraa veljelle ja siskolle Tampereelle. Ei kukaan lukijoista satu haluamaan halpaa kirpputoritavaraa Turusta? ;) Kommenteissa saa vapaasti ilmoittautua.

Kirppiskasaa

 

Muutosta havaittavissa

Vaatekaapin raivauksen tulokset ovat viimeisten viikkojen aikana alkaneet todella näkyä: pukeudun siistimmin ja vaatehuolto on helpottunut. Näistä ensimmäinen ei ole vaatinut edes uusien vaatteiden hankintaa - ainoastaan luopumista isosta pinosta entisiä lemppareita ja pikkuvikaisia kotivaatteita, joita kaappiin oli kasautunut melkoinen määrä.

Olen jo jonkin aikaa halunnut päivittää tyyliäni hieman naisellisempaan suuntaan. Ei sillä että risoissa farkuissa ja kulahtaneissa printti t-paidoissa olisi jotain vikaa, jos niistä pitää. Itse vain huomasin pitäväni peilikuvastani enemmän hieman toisenlaisissa vaatteissa. Näiden toisenlaisten vaatteiden ostaminen ei kuitenkaan tuonut muutosta tyyliin, vaikka sitä pari vuotta yritin. Siitä huolimatta että pidin siitä, miten uudet vaatteet istuivat, aamukiireessä päälle löytyivät nopeiten ne vanhat lempparit.

Viimeisemmissä vaatekaappiraivauksissa sain kuitenkin sanottua hyvästi (lähes) kaikille rikkinäisille vaatteille, samoin kuin sellaisille ehjille joita en tuntenut omakseni. Jätin kuitenkin tietoisesti huomioimatta ohjeistuksen, joka kehottaa luopumaan niistä vaatteista, joita ei ole käyttänyt vuoteen. Niistä vaatteista kun löytyi useampia, joita halusin oppia käyttämään - etenkin hameista. Niiden poistamisen sijaan keskityinkin yhteen keskeiseen ongelmaan, joka minulla hameiden kanssa oli - niiden kanssa sopivien kenkien puuttuminen.

Uusien vaatteiden hankinnan sijaan keskityinkin hankkimaan muutamia asusteita. Hameiden kanssa hyvin sopivat, itselleni mieluiset kengät, sekä paksuja, syksykäyttöön sopivia sukkahousuja. Näiden hankintojen ja ison housupinon raivaamisen jälkeen hameista on tullut minulle jo yhtä luonteva vaatekappale kuin farkuista. Sopivien asusteiden kanssa voin lähteä hameessa yhtä huoletta liikenteeseen, miettimättä kenkäongelmaa tai palelemista. Tämä on noussut minulle tärkeäksi etenkin muuton myötä - lähiöstä keskustaan muuton jälkeen sitä on kokenut olevansa aina huomattavasti enemmän ihmisten ilmoilla asunnosta poistuessaan.

Raivausten myötä vaatekaapin värikirjo on myös supistunut, mikä on helpottanut pyykkäystä enemmän kuin alkuun uskoinkaan. En voi kyllä vieläkään sanoa sen olevan hauskaa, mutta ainakin se käy nopeammin kuin ennen. Vieläkään vaatekaappini ei ole kyllä kovin minimalistinen, saati sen suhteen täydellinen, että kaikki vaatteet sopivat täydellisesti yhteen kaikkien kanssa - se olisi kyllä toteutuessaan yksi unelmien täyttymys. Vaikka onhan se joskus ihan hauskaakin käyttää useampi tovi sovittaen eri asukokonaisuuksia, ja pohtien, mikä olisi se täydellisin kulloiseenkin tilanteeseen.

Vaatekaapissa tapahtunut läpimurto on lisännyt myös miehen raivausmyönteisyyttä. Hänellä ei ole kuulemma järin ikävä montaakaan raivaamaani vaatekappaletta, uusi tyyli taas saa puolestaan kiitosta ;) Eipä sillä, että itsekään haikailisikin kaatuilevia vaatepinoja ja pursuilevaa pyykkikoria. Vaatteiden suhteen olen onnistunut myös parhaiten välttämään uusia ostoja poistojen myötä - vaatekaappiin on tullut kaikkinensa vain pari tarkkaan harkittua vaatekappaletta. Ennen kaikkea sitä on oppinut olemaan ostamatta vaatteita, joista ei tiedä, minkä jo vaatekaapissa olevan kanssa se sopisi. Yksittäisten kivojen vaatteiden sijaan sitä on oppinut ajattelemaan vaatteeita kokonaisuuksina. Löytyisipä kirjoihin ja leffoihin jokin yhtä toimiva lähtökohta kokoelmiin.

Imuri nimeltä Antti ja muita tavarapersoonia

Meidän perheeseen kuuluu monta jäsentä. Nyt yhdestä niistä ollaan luopumassa. Antti ei ole oikein kotiutunut tähän uuteen asuntoon, eikä yrityksistä huolimatta tule toimeen talouden nykyisten mattojen kanssa: ne suorastaan sotkevat Antin kuviot. Sotkevat niin pahasti, että Antti jää aina maton kulmaan itkemään, kunnes joku käy nostamassa sen syliin ja kantaa latausasemalle. Sitten Antti on taas tyytyväinen. Nykyään Antti viettääkin suurimman osan ajasta latausasemallaan kaukana korkeanukkaisista matoista ja videotykin johdoista. Nurkkaan hylättynä Antti tosin kerää paljon pölyä, ja saa liian vähän liikuntaa.

Antti on robotti-imuri. Imurin nimeäminen lähti alkuun lähinnä vitsinä. Eri robotti-imureista lukiessa huomasin monen nimenneen tämän uuden kotiapurin, ja ajatuksen koomisesta huolimatta se tuntui luontevalta kun Antti lopulta haettiin. Sain Antin joululahjaksi äidiltäni, kun olin ollut jo pidempään kiinnostunut kuinka moinen eläintaloudessa pelittäisi. Pelittihän se, ja etenkin keväällä eron aikaan Antti oli suorastaan korvaamaton. Kuitenkin kanien jäätyä edelliselle miehelleni, sorruin laittamaan muuton jälkeen talouden matot uusiksi, ja sen jälkeen ongelmat Antin kanssa alkoivat. Uudet matot olivat sellaiset, joita olin jo pidempään ihastellut, mutta Antille mahdottomat ylittää.

Matoista en kuitenkaan halunnut luopua, joten siivouksessa oli palattava taas perinteisempiin menetelmiin. Uuden kodin etsiminen Antille ei kuitenkaan tuntunut heti luontevalta, vaan sille pedattiin paikka keittiön nurkkaan. Eihän Antista voi luopua: toivelahjasta, jolla oli vielä nimikin. Eihän se ollut mikä tahansa imuri - se oli Antti. Antti jolla oli nimi ja hauskat pyörivät harjakset, jotka toivat mieleen akvaariossani joskus olleet pilkkusinisilmät.

Sitten kuitenkin kyllästyin siihen, kuinka pölyssä Antti aina oli, ja kuinka kaikki roskat aina kasautuivat sen ympärille. Kodin siivousapulaisesta oli tullut siivottava. Pitkän harkinnan jälkeen päädyinkin laittamaan Antista ilmoituksen huuto.nettiin yhdessä kotona olevan nimettömän Elixairin ilmanputsarin kanssa. Nyt Antille onkin uusi koti tiedossa, ja se on matkalla sinne. Olo on haikea, ja tuntuu kun olisi pettänyt etenkin äidin laittamalla toivotun lahjatavaran näin pian kiertoon. Samalla taloudesta poistuu kuitenkin yksi siivottava kohde.

Tavaraan pitäisi kuitenkin pystyä suhtautumaan tavarana. Antti tuli meille imuriksi, ja poistui kun ei meillä enää siinä käytössä toiminut. Tavaraan liitetyt tavaran käyttöominaisuuksien ulkopuolelle jäävät piirteet voivat kuitenkin hankaloittaa suhtaumista selvästi. Onneksi Antti oli meillä kuitenkin aika spesiaalitapaus. Sen kanssa samalle viivalle taitaa päästä vain Kentsu, mummulta saatu monitoimikone joka pitää visusti kiinni paikastaan keittiössä. Kentsu ei ole lähdössä minnekään. Ja jatkossa meille pyritään hankkimaan vain tavaroita, jättäen persoonat eläinten ja ihmisten täytettäviksi.

"Tätä voi vielä tarvita"

Eilen tuli tavattua yhtä harrastuskaveria, ja siinä sitten jutellessa eksyttiin puhumaan myös tavaranraivauksesta. Siitä kuinka tavarasta on hankala luopua, kun hyvällä mielikuvituksella kaikkea voi vielä tarvita. Se, ettei tavaraa ole tarvittu vuosiin, ei vielä tarkoita sitä, että tilanne tulisi säilymään sellaisena. Viimeistään tavaran poisheittämistä harkittaessa tavaralle keksii lukuisia potentiaalisia käyttötapoja - nimen omaan keksii, sillä jos nämä käyttötarpeet olisivat todellisia, tavara olisi käytössä eikä menossa poistoon. Mutta silti kaikki ne vaihtoehtoiset käyttötavat hankaloittavat esineestä luopumista - onhan se selvästi potentiaalisesti hyvin hyödyllinen.

Tästä keskustelusta itselleni tuli mieleen eräs lukemani kirja, Anni Polvan Elettiin Kotirintamalla. Kirja on omaelämänkerrallinen kuvaus sota-ajan niukkuudesta, ja elämästä oloissa, jossa uutta tavaraa ei oikeasti ollut saatavilla. Sotavuosia ja pula-aikaa kuvatessa Polva havainnollistaa monin esimerkein, kuinka eri hyödykkeitä pyrittiin korvaamaan, ja kuinka kaikki kotona oleva materia piti käyttää viimeiseen asti hyödyksi, oli kyse sitten langanpätkistä tai matoisista leivistä. Kirjaa lukiessa oli helppo ymmärtää, mistä monelle vanhemman polven ihmiselle on tullut pakottava tarve säilyttää kaikki, mitä voi millään tasolla kuvitella käyttävänsä vielä johonkin.

Raivausvinkkelistä asiaa miettiessä havahtui kuitenkin myös toiseen näkökulmaan. Mikäli oikeasti tulisi uusi pulan ja puutteen aika, kuinka hyödyllisiä hamstraamamme asiat lopulta oikeasti olisivatkaan. Toki esimerkiksi mittavalla kirjakokoelmalla saisi periaatteessa pidettyä asunnon hetken lämpimänä, mikäli asunnossa olisi edes jonkin näköinen tulisija (etenkin jos niissä on kunnolliset paksut kannet hyvin palavasta materiaalista). Nykyisessä kaupunkiasunnossa sitä tulisijaa ei kuitenkaan ole. Keskellä kaupunkia kerrostalossa asuessa on pakko myöntää, että pulassahan sitä olisi, tavaramäärästä viis. Edes mittavimmat romuvarastot eivät tarjoa juuri minkäänlaista vastinetta omavaraisuudelle, tai tukea ihmisen perustarpeille. Eivät taitaisi useammatkaan villasukat kauheasti lämmittää, jos sähköt menisivät. Kotoaanhan sitä joutuisi siinä kohtaa varmaan lähtemään, eikä mukaan lähtisi todennäköisesti nykyisestä omaisuudesta kuin murto-osa.

Harvalla meistä on mahdollisuutta täydelliseen omavaraisuuteen, vaikka hamstraisimme kaiken mahdollisen. Nykytilanteessa varastojen täydennys kaupasta on myös tehty erittäin helpoksi. Tokihan tilanteet voivat muuttua, mutta ehkä niistä muutoksista on parempi stressata vasta kun ne ovat ilmassa. Muuten päätyy helposti stressaamaan vuosia ylimääräisestä tavarasta, välttyäkseen mahdollisesti stressaamasta jostain hypoteettisesta tilanteesta jossain vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa.

Suosittelen kyllä kirjaa. Siitä saa hyvin näkökulmaa siihen, kuinka paljon meillä on vielä kaiken vähentämisen jälkeenkin jo peruskeittiön yleisimmissä kodinkoneissa.

Kirpparilaatikko kasvaa

Tavarahaasteen edetessä kirpparille menoa odotteleva osasto on kasvanut tasaista tahtia. Nyt pikkuhuoneen nurkassa odottaa jo kaksi laatikollista tavaraa seuraavaa kirpputoripöytää, vaikka kyseisen tavaravuoren pienentämiseksi kirjoista ja leffoista valtaosa on viety jo divareihin. Seuraavan pöydän ottamiseen on kuitenkin vielä viikkoja, ja minulla alkaa mennä noihin laatikoihin hermot. Silloin kun pöytä oli viimeksi valmiiksi varattuna, ja tavaraa saattoi vain kantaa sinne, minun oli vaikea ajatella miten niin moni näkee kirpputoripöydästä olevan kamalasti vaivaa hyötyyn nähden. Nyt nuo laatikot ovat alkaneet hiertää itseänikin. Turun parhaille kirppiksille on kuitenkin pöydän saamiseksi monen viikon jonot, ja pöytävuokrista ja omasta autottomuudesta johtuen on paljon helpompi odottaa yhteistä kimppapöytää kaverin kanssa, kuin ottaa omaa. Vaikka se tietäisikin vähän lisää odotusta.

Välillä sitä kuitenkin miettii myös sitä nopeaa tapaa: että lahjoittaisi vain kaiken jollekin hyväntekeväisyyskirpputorille. Pääsisi kerralla eroon kaikesta, helposti ja nopeasti. Taloudellinen tilanne vain haraa pahasti vastaan: nostin täässä kuussa viimeisen opintotukeni ja valmistuminen on vielä parin kuukauden päässä. Säästöillä siis mennään, ja romuista mahdollisesti saatava ekstra olisi hyvin tervetullutta (...tai vaihtoehtoiset työt, mutta tällähetkellä romut tuntuvat varmemmalta).

Sitä pitää vain koettaa romun keskellä pitää tavoite kirkkaana mielessä: tavaraa on oikeasti lähdössä. Tällä hetkellä se vain lähtee taas vähän hitaammin. Vaikka ehkä se ei ole vain huono asia: mies ja sisko kun jo molemmat päivittelevät, kuinka miulla on paha tapa liikkua ääripäästä toiseen, etenkin silloin kun todella innostun jostain. Ehkä pieni hiljainen vaihe raivauksessa voi siis olla hyväksikin. Ainakin miehen kannalta, ettei hänellä mene pian täysin hermot tähän projektiin ;)

Hamsterilla pitää olla varastoja

Raivatessa olen tullut entistä tietoisemmaksi itseäni ympäröivän tavaran merkityksistä itselleni. Ja vaikka raivaus onkin itseään ruokkiva kehä, ja tavarasta on kierros kierrokselta helpompi luopua, huomaan myös tarvitsevani varastojani. En ole askeettisuuteen taipuvainen ihminen, ja kaipaan suhteellisen paljon tavaraa ympärilleni: tavaraa kuten lautapelejä, elokuvia, kirjoja, rottien virikkeitä ja niiden vara-asumuksia.

Kuitenkin osa varastoistani on ollut silkkaa silmänlumetta. Opiskelijana miulla ei ole paljoa rahaa, ja olen sen myötä oppinut joissain asioissa turhankin pihiksi. Raaskin harvoin hankkia kirjoja uusina, tai leffojakaan normaalihintaisina. Kuitenkaan sama seikka ei estä minua tekemästä löytöjä kirpputoreilta, Makuunin poistokoreista tai muista lähteistä, jotka pulppuavat iloisen vuolaasti edullista tavaraa. Usein halutessani jotain olenkin päätynyt hankkimaan sen sijasta halpaa korviketavaraa. Jotain, joka ei ole ihan haluamaani, mutta jonka olen löytänyt paljon edullisemmin.

Koska itselleen pitää olla kiltti, olen nyt viimein raivauksen myötä sallinut itseni käyttää osan vapautuneesta tilasta ja myyntituloista kokoelmieni päivitykseen. Kirjat ovat vaihtuneet divareissa hötöstä lempikirjailjoiden teoksiin, ja elokuvat merkityksettömistä toivottuihin. Toki vaihtosuhde ei ole divareissa yhden suhde yhteen: kahdeksantoista elokuvan pinokin vaihtui kolmeen - välirahan kera. Silti sitä on helppo kokea itsensä voittajaksi, kun turhan sälän sijaan hyllyyn ilmestyy jotain aidosti mieluista.

Harkitut ostokset ovatkin omalta osaltaan myös nopeuttaneet raivausta itselläni. Aina hankittuani hyllyyn jotain jota oikeasti haluan, on minun ollut paljon helpompi siivota sieltä pari-kolme, jopa kymmeniä täytetavaroita. Kokoelmieni täydentyessä ja päästessä lähemmäksi sitä, mitä oikeasti haluan niiden olevan, on minun koko ajan helpompi tunnistaa hyllyistä tavaraa, jota olen hankkinut sinne sijaistamaan toivomaani. Samalla sitä on joutunut etenkin tavaraa vaihtaessa konkreettisesti näkemään, kuinka paljon rahaa olen pieninä virtoina laittanut kiinni sellaiseen materiaan, mikä ei oikeasti merkitse minulle mitään. Sen sijaan, että olisin sijoittanut rahat suoraan sellaiseen, jota oikeasti haluan.

Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan: kirja- ja leffahyllyt houkuttelevat minua nyt aivan uudella tavalla lukuisilla uusilla aarteilla, joihin tutustumista en malta odottaa. Olohuoneen matto, johon sain rahat myymällä ylimääräiset akvaariosäläni, sopii asuntoon täydellisesti. Lautapelihyllyn kohdalla vastaava kehitys on ollut käynnissä jo pidempään: sen kohdalla ristiriita halpojen kirppispelien ja haluamieni harrastajapelien välillä nousi liian suureksi sivuuttaa jo parisen vuotta sitten, jonka jälkeen siirryin hankkimaan lautapelit suoraan erikoisliikkeistä. Niinpä nyt raivauksen myötä olen pelihyllyssä keskittynyt lähinnä siivoamaan pois joitain vanhoja kaappiin pölyttymään jääneitä kirpputorilöytöjäni.

Kunhan vain muistaisi jatkossakin satunnaisten hyvien tarjouksien sijaan keskittyä hintaseurailuissa niihin tuotteisiin, jotka oikeasti haluaa - muutenkin kuin mahdollisen tarjouksen takia. Tässä mainoksettomuus toivottavasti myös osaltaan auttaa.

Paperikaaosta

En ole muuton jälkeen juuri viihtynyt työpöytäni ääressä. Työpöytä on sijoitettu makuuhuoneen nurkkaan, ja gradua tehdessä ja muuten koneella ollessa oleilen paljon mieluummin olohuoneessa. Ehkä kyse on osin tottumuksesta: minulla ei vuosiin ollut tilaa omalle työpöydälle, vaan tietokonepöytäni virkaa toimitti pieni akvaariotaso sohvan nurkassa. Kun sitten lopulta sain työpöydän, sijaitsi se samassa huoneessa sohvan kanssa - huoneessa jossa vietin muutenkin suurimman osan ajastani. Nykyisessä makuuhuoneessa koen selvästi olevani liian sivussa, vaikka nimenomaan halusin työpöydän olevan poissa silmistä.

Sivussa ja käyttämättömänä työpöydästä on tullut romuvarasto. Kaikkien tarpeellisten ja tarpeettomien papereiden laskutaso ja välivarasto, joka majoittaa myös ne gradukirjani, jotka eivät ole aktiivikäytössä olohuoneen pöydällä. Kolmessa kuukaudessa pöydän päälle oli ehtinyt kertyä aika kaaos, kun lopulta pääsin raivauksessani sinne asti. Työpöydän laatikko jäi kuitenkin vielä koskemattomaan tilaan - se on seuraava projektini. Kaaosta ei myöskään helpottanut Ikeasta hankkimani lokerikko, joka oli odottanut muutosta asti tyhjillään sitä että saisin käytyä paperit läpi ja järjestettyä ne omiin lokeroihinsa.

Nyt se on kuitenkin tehty. Paperinkeräykseen lähti kokonainen iso muovikassillinen ylimääräistä paperisälää. Sen lisäksi iso kasa lehtiä lähti työpöydältä omille paikoilleen, kuten rottahuoneen kaappiin. Ylimääräisille ei graduaiheisille kirjoille raivasin tilaa pikkuhuoneen kirjahyllyyn. Työpöytä on heti paljon selkeämpi, joskaan ei edelleenkään käytössä. Harkinnassa onkin vaihtaa se himoitsemaani kirjoituslipastoon - se kun olisi väheisemmän pöytätilankin kanssa itselleni varmasti täysin riittävä, koska levittäydyn selvästi joka tapauksessa mieluummin olohuoneen sohvannurkkaan tarvitessani tilaa. Kirjoituslipaston laatikot myös majoittaisivat paperit ja muut pöydän aarteet nykyisen pöydän avohyllyjä siistimmin.

Jälkeen kuvia en ehtinyt pöydästäni vielä ottaa, mutta tässä yksi kuva pöydällä valiinneesta paperikaaoksesta alettuani käydä sitä läpi:

Kirjakaaoksen kesyttämistä

Omista päivityksistäni isoin osa tuntuu ainakin sivuavan kirjoja, silloinkin kun ne eivät käsittele niitä kokonaan. asiaa hetken pohdittuani totesin syynkin olevan ilmeinen: vuosia kirjat olivat minulle se kohde, josta ehdottomasti ei karsittu. Vaikka olen muuttanut usein (elämäni aikana 17 kertaa, aikuisiällä keskimäärin kerran vuodessa), olen uskollisesti raahannut mukanani lukuisia kirjalaatikoita paikkakunnalta toiselle, asunnosta toiseen. Uskollisesti siitä huolimatta, että viimeiset viisi vuotta suurin osa kirjoista on ollut varastoituna, koska asuntoihin ei ole yksinkertaisesti mahtunut niin paljon kirjahyllyjä kuin kirjat olisivat vaatineet. Niinpä kirjat ovat olleet jaettua kahtia: rakkaampiin sisällä asunnossa pidettäviin, ja muihin. Eikä edes kaikkein radikaaleimmassa muuttoraivauksissa noihin laatikoihin ole kajottu, ei edes avaamisen vertaa.

Tietenkin moni olisi todennut nuo muut turhiksi jo hyvän aikaa (ja useamman muuttoa) sitten. Mutta eihän kirjoista karsita. Kaikki se varastoiminen ja raahaaminen saa palkkionsa sitten, kun itsellä on joskus oikeasti varaa hankkia se iso asunto erillisellä kirjastohuoneella. Ja kuinka hyvältä se huone sitten näyttääkään, kun tummapuiset lattiasta kattoon ulottuvat hyllyt notkuvat toinen toistaan houkuttelevampia kirjoja. Kaikkein hartaimmissa haaveissa kuvaan liittyy vielä kirjasto huoneessa oleva erillinen parvi täydellisine nojatuoleineen ja lukulamppuineen.

Kriittinen tarkastelu on tuonut tähän kauniiseen kuvaan nyt muutamia säröjä. Asumme kahdestaan miehen kanssa 87 neliön 4h + k asunnossa, eikä meillä ole vieläkään tilaa kirjastohuoneelle. Kummallakaan meistä ei tule olemaan huipputuloja, ja mietimme mahdollisesti perheen perustamista. Todennäköisyydet sille, että tulemme hankkimaan sen ison kartanon, jossa olisi tilaa sekä lapsille, että kirjastohuoneelle ovat lottovoiton luokkaa. Ja minä lottoan hyvin satunnaisesti. Mutta onhan se lottovoitto tietenkin vielä mahdollinen.

Isompi särö liittyy puolestaan nykyhetkeen: valtaosa hamstraamistani kirjoista ei ole kovin houkuttelevia. Nyt kun olen perannut hyllyt ja laatikot moneen kertaan läpi, on sielä edelleen kirjoja joista harkitsen luopuvani viimeistään kertalukemisen jälkeen. Ne kirjat, jotka haluan lukea yhä uudelleen, mahtuvat itseasiassa kahteen kirjahyllyyn. Eikä niiden hyllyjen tarvitse edes ulottua lattiasta kattoon - toinen on itseassa korkeudeltaan vain metrin luokkaa. Haavekuvaan kirjastohuoneellisessa houkuttelevia kirjoja on siis vielä hyvin paljon matkaa, ja sen matkan alkutaipaleilla olen kirjaimellisesti raahannut mukanani hyvin paljon turhaa painolastia.

Nyt kun tabu kirjahyllyn koskemattomuudesta on murrettu, ja kirjojen kiertoon palauttaminen aloitettu, on niiden hävittämiseen joutunut kehittämään jo kokonaisen joukon erilaisia väyliä. Mikään valituista väylistä kun ei tunnu vetävän kirjoja määräänsä enempää, ei ainakaan kerralla. Ensimmäinen kirjaerä lähti liikkeelle kirpputoripöydän kautta, jonka jälkeen myymättä jääneet kirjat päätyivät kierrätyskatokselle. Seuraava kirjaerä lähti kiertämään lähidivareita, ja niihin kelpaamattomat kirjat löysivät uuden kotinsa Pelastusarmeijan kirpputorilta. Saatuani käytyä Valitut Palat -lyhennelmäteokset läpi, poistoon valitut laatikot käytiin tyhjentämässä taas kierrätyskatokselle saatuamme autoa lainaan. Nyt kaapissa on taas pinollinen romaaneja ja pari hyllyissä pölyttynyttä sanakirjaa odottamassa, että ehdin käydä tarjoamassa niitä divariin. Ja toinen vähintään samanmoinen pino kirjakerhokirjoja kirppislaatikossa odottomassa seuraavaa yhteistä kirpputoripöytää, joka on tarkoitus ottaa vielä tässä syksyn mittaan. Niiden seurana vintillä on vielä useampi laatikollinen miehen roolipelikirjoja, jotka niin ikään odottavat pääsyään uusiin koteihin. Arvatkaa vain kuinka innoissani olen, kun kaikki nuo laatikot saadaan hävitettyä.

Tämä kaikki ei silti estä minua hankkimasta uusia kirjoja, joskin niiden ostaminen paljon aiempaa krittiisemmin. Silti tärkein prosessissa opittu taito on eteenpäin pistäminen: jos en kirjan luettuani pidä siitä, tai se meinaa jäädä liian pitkäksi aikaa pölyttymään hyllyyn, on sen aika jatkaa matkaa. Ehkä siitä kirjastoparven rahoittavasta lottovoitosta liikenee osa myös uusiin kirjoihin, jos se ikinä tapahtuu. Uusiin sellaisiin kirjoihin, jotka eivät tartu mukaan vain siksi, että ne ovat ihan kivan oloisia, ja halpoja.   

Keittiön kaapeilla

Siskon poikaystävä muutti juuri uuteen asuntoon, ja kysyin häneltä hänen poiketessaan, puuttuiko häneltä keittiöstä vielä jotain. Hän kysyi mitä olisi ylimääräisenä, mutta koska en ollut käynyt vielä keittiötä läpi, pyysin häntä listaamaan mahdollisia puutteita. Vaikka lista ei ollut pitkä, auttoi se itseäni huomaamaan tehokkaasti, että minulla on keittiössä melkein kaikkea tuplakappaleet - tai vielä isompi pino. Esimerkiksi nuolijoita minulta löytyi laatikosta kokonaiset viisi kappaletta, vaikka kaavin kulhot yleensä lusikalla. Osa tuplakappaleista lähtikin sitten siskon tai hänen poikaystävänsä mukaan, ja heidän lähdettyään raivasin vielä kasan muita dublikaatteja pois.

En toki kaikkia. Esimerkiksi pienissä keraamisissa uunivuuissa olen todennut hyvin käteväksi omistaa aina kaksi samanlaista. Etenkin eri illanvietoissa niihin saa helposti tehtyä erilaisia piirakoita ja paistoksia, joita tarvitaan tavallisesti useampaa sorttia, kun vierailla on erilaisia ruokavaliorajoituksia. Mutta ihan liian suuri osa keittiön ylimääräisestä tavarapaljoudesta oli syntynyt puolivahingossa.

Olen pikkuhiljaa korvannut omille muuttettuani haalimiani sekalaisia vuokia, kippoja ja kulhoja paremmin omaan käyttööni sopivilla ja itselleni mieluisemmilla. Kuitenkin valtaosa vanhemmistakin on jäänyt kaappiin "varalle". Siltä varalta, että mieluisampi esimerkiksi hajoaa, tai tarvitsenkin äkkiä useampaa. Kuitenkin yli kymmenen eri kokoista uunivuokaa (+ siihen päälle vielä kakku- ja piirakkavuuat) alkaa tuntua hiukkasen ylimitoiteltu kahden henkilön talouteen, vaikka intoudunkin välillä illanviettoja järjestämään. Nyt määrää on kohtuullistettu, vaikka se onkin ehkä yhä varsin runsas ottaen huomioon osan varsin satunnaisen käytön.

Vaatekaappia, kirja- ja dvd-hyllyä ja keittiötä läpikäymällä olen saanut nyt raivauslistalle jo 145 poistoa haasteen aloittamisen jälkeen. Tämä siitä huolimatta, että kerralla poistuneet samanlaiset esineet päädyin sittenkin listaamaan aina yhdeksi (eli esimerkiksi 2 t-paitaa tai 2 laatikollista Kirjavaliot -lyhennelmäteoksia on yksi). Haastelistan päivittäminen blogiin on kuitenkin jäänyt listan ollessa koneen sijasta paperiversiona. Lista kun on mieheni ja minun yhteinen, joten totesin sen olevan helpommin saavutettavissa printattuna tasolla kuin jomman kumman kannettavalla. Siinä kohtaa en ajatellut, kuinka paljon nopeampi tiedot olisi ollut siirtää koneelta blogiin. Mutta ainahan sitä voi myöhemmin kuvata listan, jos en intoudu käyttämään aikaa sen kopiointiin.

Osta nyt niin saat enemmän

Eilen ja tänään on tullut shoppailtua. Sisko, siskon mies ja porilainen kaveri ovat käymässä Turussa, ja porukalla on tullut kierrettyä kauppoja kahtena päivänä. Omat shoppailuni ovat pysyneet maltillisina: eilen ostin yhden pitkänmallisen viininpunaisen t-paidan ja tänään kolmet sukkahousut. Olin aikeissa hankkia vain yhdet, mutta en osannut valita kaksista, ja kahden ostaja sai kolmannet kaupan päälle. Sorruin siis kolmiin.

Sama trendi näkyi myös muissa kaupoissa. Seppälä lupasi kolmannet alushousut kaksien ostajalle. Skopunkten yksien kenkien ostajalle toiset puoleen hintaan, ja kolmien ostajalle edullisimmat ilmaiseksi. Anttila veti massatarjoukset vielä astetta pidemmälle: dvd-elokuvia olisi saanut seitsemän kahdellakympillä, ja blu-ray -elokuvia viisitoista kuudellakympillä. Onko siis ihmekään, että asunnot ovat nykyisellään täynnä tavaraa? Yksittäisten tavaroiden ostaminen ei tunnu taloudellisesti järkevältä, kun enemmän ostamalla alennusprosentti kasvaa koko ajan. Alennusprosentti ja tavaravuori.

Shoppailuista huolimatta se tavara, jota ensisijaisesti menin ostamaan jäi vielä kauppaan: uudet talvikengät. Olen päättänyt kerrankin panostaa laatuun, ja ostaa kalliimmat merkkikengät. Hankittuani jo vuosia vuosittain halpoja kertakäyttökenkiä, olin täynnä kysymyksiä joita olisin halunnut myyjälle esittää; lähinnä harkitsemieni kenkien materiaaleista ja hoidosta. En päässyt kuitenkaan esittämään mitään niistä, sillä tällä kertaa kun olisin oikeasti kaivannut liikkeessä palvelua päämäärättömän ulkonäköshoppailun sijaan, ei liikkeestä löytynyt myyjiä. Ainoastaan kassan takana oli yksi, ja hänkin täysin työllistetty pitkän jonon takia. Usean minuutin jonottelun jälkeen en saanut selvyyttä edes siihen, löytyisikö liikkeestä sovitussukkia, joten äänestin jaloillani. Mikäli haluan hankkia kengät ilman myyjän apua, saan ne netistä halvemmalla. Tällä kertaa olisin ollut uudessa tilanteessa valmis maksamaan pientä lisää palvelusta, jota en kuitenkaan saanut.

Uusien ostosten myötä kaapista poistui pari vanhaa. Vaatteiden suhteen olen asettanut nyt tavoitteekseni keskittyä kolmen värisiin vaatteisiin: ruskeaan ja mustaan perusväreinä, ja viininpunaiseen tehosteena. Josko pyykkihuoltokin sitten helpottuisi, ja vaatteiden värit pysyisivät parempina, kun vaatteet olisi oikeasti mahdollista pestä samanväristen kanssa riemunkirjavan vaateviidakon sijaan. Vielä siihen on kuitenkin matkaa.