perjantai 30. elokuuta 2013

Tiskikaaoksen selätystä

Kotoa löytyy kyllä tiskikone, mutta tiskikone pyörii turhan laiskasti. Liian usein tiskikone pyörii vasta puhtaiden astioiden loputtua. Kun kahden hengen taloudessa on matalia ja syviä lautasia isommankin perheen tarpeiksi, ehtivät pinot kasvaa sitä ennen liian korkeiksi - ja kesähelteillä pahimmillaan kerätä banaanikärpäsiä tai homeviljelmän alkua. Koska kumpikaan seurauksista ei ole toivottava, eivätkä tiskivuoret luo myöskään kovin harmonista sisustuselementtiä, oli asialle tehtävä jotain.

Tavaranraivausbuumissa astioiden vähentäminen voisi olla luonteva ratkaisu, mutta siihen meillä ei haluttu lähteä. Eripari astioita on jo raivattu isot kasat pois, mutta loput halutaan ehdottomasti säilyttää ruokavieraita ajatellen. Vaikka arkena meillä on täällä yleensä vain kaksi syöjää, ei koko keittiötä haluta mitoittaa sen mukaan - sen verran mielellään sitä kuitenkin välillä majoittaa ihmisiä ja kutsuu vieraita. Niinpä asiaa pohdittuamme päädyimme siihen, että vaikka lautaset ovat samaa sarjaa, ei niiden kaikkien tarvitse olla samassa paikassa. Helposti saatavilla olevaan kaappiin jossa meillä on arkiastiat jätettiin kummallekin kahdet lautaset ja loput siirrettiin sivummalle toiseen kaappiin.

Toiseksi kaapiksi valikoitui meillä oleva erillinen astiakaappi, jonka yläosassa on kolme vitriinikaappia. Aiemmin vitriinikaapit ovat olleet täysin koristeastiakäytössä majoittaen erilaisia kannuja ja kippoja joita meillä ei käytetä koskaan. Nyt tyhjensin taas yhdeltä hyllyltä kirppislaatikkoon pari vähemmän suosikkikannua, ja niiden tilalle kaappiin siirtyi lautaspino. Tuonkin kaapin painopiste koitetaan nyt pikkuhiljaa siirtää pelkistä koristeista käyttöesineisiin, joista pidän myös ulkonäöllisesti. Sen lisäksi sitä pyrkii ottamaan yhä enemmän käyttöön esimerkiksi maljakoiksi astiakaapin aarteita joista erityisesti pidän, mutta jotka ovat olleet pitkään täysin käyttämättä. 

Samalla arkiastiakaapista poistui pari jugurttikulhona toiminutta jälkiruokamaljaa huomattuani käyttäväni aina Muumimukeja niiden tilalla kaikkien maljojen ollessa likaisina. Koska Muumimukit toimivat siinä käytössä ihan yhtä hyvin ja niitä meillä on peli-iltojen varalta jokatapauksessa tusina, voin aivan hyvin skipata maljavaiheen ja käyttää vain mukeja. Ovat mukitkin sitten arkisin aktiivisemmassa käytössä.

Josko nyt "pakon" edessä saisi tiskitkin ajoissa hoidettua.

torstai 29. elokuuta 2013

Luottokorttiostoksia ja paluuraivausta

Viimeinen shoppailupäivä tuotti tulosta ja Virosta tarttui mukaan vielä musta nahkalaukku. Mies taas sai tuliaisiksi pidempään kaipailemansa höyrytyskorin ruuanlaittoon. Kauheasti muuta ei viimeisenä päivänä enää tarttunut matkaan Lush-kassin ja Tapsan isän tilaamien Vana Tallinn -pullojen lisäksi. Vaikka herätysostoksilta vältyttiinkin yhtä kuorintavoidetta lukuunottamatta (mitä nyt rottien tuliaisten kanssa innostuin ehkä vähän liikaa) ja vanhat kengätkään eivät palanneet enää Suomeen, palatessa mukana ollut tavaramäärä tuntui kovin suurelta mukaan lähteneeseen määrään verrattuna. Laukkujakin tosin tuli takaisin Suomeen vielä kaksin kappalein, kun arvon vielä säilytänkö vanhan Conversen kangaskassin Transsiperian reissua varten (kumpikohan reissun päällä harmittaisi enemmän; se että vanha kassi lahoaisi lopullisesti kesken reissun, vai se että uusi katoaisi) vai siirränkö sen jo rotille riipparitarpeiksi.

Mukaan tullutta tavaramäärää enemmän ehkä kirpaisee kuitenkin tiedossa oleva luottokorttilasku. Pidin kiinni päätöksestäni hankkia niin kengät kuin laukkukin nahkaisena, vaikka keinonahka olisi tullut selvästi halvemmaksi. Uskon kuitenkin että nahka hoitamalla myös kestää kauemmin. Nyt on vain sitten opeteltava hoitamaan sitä nahkaa; itse olen edelleen hyvin tottunut vaatteiden ja asusteiden kertakäyttöisyyteen ja laadukkaampien tuotteiden eliniän pidentäminen oikealla hoidolla vaatii opettelua. Laukkuunkin päädyin kuitenkin käyttämään yli 170€, eli nyt on todellakin motivaatio kunnossa laittaa se säilymään ikuisesti. Näilläkään tuloilla kun ei ole kauhean usein varaa moisia uusia. Omiin yksiin kenkiinkin meni enemmän rahaa mitä kaverilla kolmiin, itse kun etsi niitä tiettyjä ja kaveri bongaili hyviä alennuksia.

Kotiintullessa kirppislaatikon täyttö onkin jatkunut. Kenkähyllystä laatikkoon hyppäsi yhdet kesäkengät, joita olen säilyttänyt "varmuuden vuoksi". Kengät eivät ole täysin minun makuuni, mutta olen säilyttänyt ne siltä varalta että hyvät kesäkengäni hajoavat. Nyt annoin itselleni luvan hakea hyvien tilalle tukevat ja toimivat korolliset sandaalit jostain tanssiliikkeestä - mutta vasta kun suutarin tuomio nykyisille kengille on ettei niitä kannata enää korjata. Tällähetkellä näyttää että se päivä koittaa aikaisintaan seuraavan kesän puolella. Rottalan kaapeista siivoutui tuliaiskamojen tieltä jo ennakkoon pari kuljetusboksia ja yksi juoksupyörä. Boksien tarve kun on vähentynyt meillä lauma ja yksilömäärän pienennyttyä. Uusien hankintojen myötä raivausmotivaatio on taas enemmän kuin kunnossa.

Vähän mutta laatua. Siinä on ohjenuora josta pyritään tällähetkellä pitämään kiinni. Yksi kassi tai parit kengät joutuvat käytössä paljon kovemmalle koetukselle kuin vaihdellen käytössä olevat kymmenen laukkua ja paritkymmenet kengät. Siksi sitä on nyt opeteltava hankkimaan halpojen sijasta laadukkaita, kun ei voi enää luottaa määrän kovaavan laadun. Silti sitä on vielä ihan alkuvaiheessa hyvän hinta-laatusuhteen omaavien tuotteiden opettelussa - korkeampi hinta kun ei välttämättä takaa korkeampaa laatua, vaan se olisi itse opeteltava tunnistamaan. Toivottavasti muuten kuin kantapään kautta; shoppailu ei ole enää kivaa paitsi seurassa ulkomailla. Silloin se on parhaimmillaan todella kivaa, etenkin kun kaveri on kenkäexpertti.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Virossa

Lauantaina oli lähtö ja täällä ollaan yhä. Tänään tuli herättyä aikaisin ja hotellissa on wifi, niin on hyvä vähän näpytellä kun kaveri vielä nukkuu eikä itsekään jaksa vielä lähteä liikkeelle.

Matkaan tuli lähdettyä aika kevyin kantamuksin. Päällä oli farkut, puolipitkähihainen ja huppari (+ alusvaatteet). Laukkuun eksyi pitkä hame, toinen puolipitkähihainen, toppi, kahdet sukat, kahdet pikkuhousut, sukkahousut, tabletti, pokkari matkalukemiseksi, hius- ja hammasharjat sekä Lushin deodorantti ja shampoopala. Lisäksi olkalaukussa oli passi, lompakko ja puhdistusliinoja. Reissua on nyt takana neljä päivää, paluu on tänään illalla. Kerrankin on sellainen olo, että tuli pakattua riittävästi muttei mitään turhaa. Kenkiäkin mukaan lähti toki yhdet, rakkaat saumoistaan irvistelevät kävelykengät, jotka eivät enää palaa reissusta kotiin.  Niiden tilalle annoin itseni ostaa uudet, vanhojen kenkien päällyskin kun oli jo hyvin kulunut, eli niitä tuskin suutarikaan olisi saanut uudelleen pelastettua.

Kenkähankinta herätti puhetta myös kenkien suojelusta. Kaveri markkinoi kovasti kenkien suojaamista, mutta kenkien suojaspray kemikaaleineen on alkanut mietityttää itseäni. Pienellä googlettelulla netistä löytyi kuitenkin Woly Natura Waterstop-suihke, jota markkinoidaan täysin luonnonmukaisena ja jonka pitäisi sopia myös El Naturalista -talvikengilleni. Sellainen pitää etsiä sitten Turusta testiin, että kengät saisivat tarvitsemaansa hoitoa, mutta kaapit eivät täyttyisi lisää voimakkaista kemikaaleista.

Tänään on tarkoitus vielä jatkaa shoppailua. Tälläkertaa shoppailu on kuitenkin varsin tavoitteellista. Sen tärkeimmän eli nahkaisten kävelykenkien (ja eläinten tuliaisten ;)) löydyttyä ostoslistalla on vielä kosmetiikkatäydennykset Lush-kaupasta sekä tilava musta nahkalaukku. Laukku ei tosin ole vielä kiireellinen, vaikka nykyinen kangaslaukkuni on jo alkanut monin paikoin osoittaa kulumisen ja hajoamisen merkkejä.

maanantai 12. elokuuta 2013

Turun torilla

Olen kesän aikana kironnut useampaankin otteeseen sitä että meiltä puuttuu piha. Asumme ydinkeskustassa eikä asunnossa ole muuta kuin pieni ja tuulinen lasittamaton parveke, jolla ei viihdy oikein mikään kasvi, eikä sillä saa edes grillata. Ihmiselle jonka grillikausi alkaa yleensä jo huhtikuussa ja joka on tottunut napostelemaan vadelmia litratolkulla mummun puskista kumpikin miinus on ollut hankala niellä; tämän kesän grillausaldo on yksi kerta, ja torilla vadelmat maksavat 5€ per puolilitraa (mummula vattupensaineen myytiin mummun kuoleman jälkeen).

Viikonloppuna aloin kuitenkin taas arvostaa asunnon sijaintia uudella tavalla. Lauantai oli minun kokkauspäiväni ja ehdin pitkästä aikaa torille sen ollessa vilkkaimmillaan. Myyjiä oli paljon ja kojut täynnä houkuttelevia tarjouspusseja. Siinä valikoimaan tutustuessani ja pusseja hypillessäni minun oli tunnustettava itselleni yksi tosiasia: tulevaisuudessa omalta pihaltani en tule koskaan saamaan yhtä kattavaa valikoimaa yhtä helposti. Vaikka haaveilenkin isosta valikoimasta erilaisia marjapensaita ja muutamista hedelmäpuista, kasvimaaviljely ei ole koskaan ollut minun juttuni; olen toivottoman surkea kitkemään ja kastelemaan, ja hoidossani olevat viljelukasvit nuupahtavat yleensä hyvän matkaa ennenkuin ehtivät tuottaa yhtään satoa.

Lauantain torisaalis
Mutta torilla sitä satoa piisasi. Hetken valikoimaan perehdyttyäni päädyin nappaamaan mukaani ison pussillisen kurkkuja ja kesäkurpitsoja (kumpikin pusseista painoin useamman kilon), muutamia omenoita, rasiallisen suippopaprikoita, litran herneitä, puoli litraa luumuja, kolme rasiallista minimaisseja sekä pussilliset tomaatteja ja retiisejä. Koko iso säkillinen tuoreita maksoi yhteensä seitsemän euroa, ja niistä riittää taatusti useamman päivän tarpeiksi. Kotona kasa piti heti kuvata, niin innoissani olin saalistani.

Torin läheisyys mahdollistaa hyvin myös marjojen hinnan seuraamisen. Niitä meillä onkin nyt tarkkailtu ahkerasti ja laitettu sopivina päivinä kesää talteen. Kakkoslaatuista hillomansikkaa on saanut edullisimmillaan viidellä eurolla viiden kilon laatikon, ja se päätyikin heti hilloiksi ja mehuksi. Mustikan laatikkohinta on ollut alimmillaan 25 euroa, ja sillä hinnalla sitä päätyi viisi kiloa pakastimeen. Eikä mikään ole pitkään aikaan piristänyt työpäivän jäkeen paremmin kuin se kun töitten jälkeen torin läpi oikaistessani löysin laatikollisen mustaherukoita kympillä - nekin keitettiin sitten mehuksi.

Omaa pihaa odotellessakin mummulta peritty mehumaija on siis päässyt käyttöön ja säilönnän perusteet opetteluun. Omassa lapsuudessani niiden omaksuminen kun jäi vähän puolitiehen: mehumaijan käytöstä muistan lapsuudesta yhden äidiltä opitun ohjeistuksen: mehumaijaan ei saa koskea, sillä mehumaija on poppa eli kuuma. Äiti ei kai koskaan kauheasti halunnut minua ja siskoani pyörimään lähelle mehumaijaa ja kuumennettuja pulloja käsitellessä, sillä me olimme molemmat varsin vilkkaita - ja kovia kinastelemaan. Nyt tätä katkosta onkin sitten paikkailtu kyselemällä äidiltä miten mummu niitä mehuja teki ja käyttämällä googlea. Porkkana- ja lanttulaatikoiden ohjeet sentään ehti saada suoraan mummulta myöhempää käyttöä varten.

Tämän uuden harrastuksen myötä myös asuntoon kuuluva kylmäkellari on päässyt viimein sille sopivaan käyttöön. Olen jostain syystä lapsesta asti rakastanut taloja joissa kylmäkellari on jätetty remonteista huolimatta paikoilleen (ehkä osin mummun mehukellarista johtuen - mummun kellari oli aina täynnä erilaisia vadelma- ja mustaherukkamehuja joita me saimme sitten mukaamme mummun luona käydessämme). Tähänkin asuntoon muuttaessa kellari oli niitä harvoja asioita joista olin heti innoissani - siitä huolimatta ettei sille ollut ensimmäisenä vuotena muuta käyttöä kuin käärmeiden talvehtimispaikkana toimiminen. Nyt kellari on alkanut täyttyä mehupulloista ja hillopurkeista. Niitä sinne kuskatessa on kyllä tullut mummua ikävä. Olo on ollut kuin pikkulapsella jolla olisi pakottava tarve juosta mummun luo ja päästä kertomaan mitä osasi tehdä jo ihan itse.    

lauantai 10. elokuuta 2013

Kohti minimalistisempaa elämää

Noin puolitoista vuotta sitten aloin havahtua siihen että tavaraa on liikaa. Lopullinen niitti tuli vuosi ja 2kk sitten, kun muutimme tähän asuntoon ja yhteen miehen kanssa. Jos minusta oli siinä vaiheessa tuntunut että minulla on liikaa tavaraa, meillä yhteensä sitä tavaraa vasta olikin. Kaksi koko ikänsä kerännyttä hamsteria kokoelmineen täytti talon kirjaimellisesti varsin tehokkaasti, vaikka niitä vuosia ei kummallekaan ollut kertynyt mitenkään mahdottomasti. Omat tavarani olivat pääosin opiskeluaikana (ja osin sitä ennen) kerättyjä halpoja kirppis-, kierrätyskeskus- ja kierrätyskatoslöytöjä, miehen harrastustavarasta koottuja kattavia kokoelmia.

Ensimmäinen vuosi muuton jälkeen menikin pitkälti tavarasta eroon pääsemiseen. Aloitettua tämän blogin melko tarkkaan vuosi sitten, koin olevani omien tavaroideni suhteen noin puolivälissä karsimisprosessia. Koin että turhasta romusta oli jo pitkälti päästy ja että edessä oli enää sen kuskaaminen kirpputorille ja sitä seuraava pieni tavaran vähentäminen. Tavaran vähentäminen jäi kuitenkin päälle, kun oppi koko ajan paremmin näkemään, mitkä tavarat todella ovat käytössä ja mitä kaikkea täällä seisoo tyhjänpanttina. Se prosessi on käynnissä yhä hieman sykleittäin; välillä on rauhallisempia kausia jolloin on hyvä tunnustella nykyistä tavaramäärää. Niiden jälkeen tavaraa voi lähteä sitten nopeaan tahtiin enemmänkin, kuten Ropeconin jälkeen kokonainen kirjahyllyllinen, kun jotenkin havahtui siihen etteivät siinä olevat kirjat vain olleet kunnolla käytössä kummallakaan, vaikka kumpikin niistä periaatteessa piti.

Tavaramäärän huvettua sitä on kuitenkin alkanut haluta vähemmän myös montaa muuta asiaa. Haluan vähemmän kiirettä, vähemmän menoja, vähemmän aikatauluttamista... Ikäänkuin tavarapanssarin murennuttua läpi olisi alkanut pääsemään jotain uutta. Olo tuntuu jossain määrin vapaammalta ja vähemmän sidotulta, vaikka en muista kokeneeni olleeni kumpaakaan isommankaan tavaramäärän kanssa - en ainakaan tietoisesti. Nyt kun on selvinnyt tavaran karsinnassa näinkin pitkälle, tuntuu että sitä voi selvitä monesta muustakin asiasta. Fiilis ei ole ehkä ihan flow-mainen, mutta sen tapainen. Mukana on myös iso annos uteliaisuutta: jos pelkkä tavaramäärän vähentyminen saa aikaan tällaisen olotilan, mitä kaikkea sitä voisikaan saada aikaan raivaamalla myös muita nurkkia elämässään niihin kertyneistä turhista romuista ja turhista painolasteista.

Vaikka ehkä tässä kohtaa on vähättelyä sanoa että täältä olisi lähtenyt vain tavaraa. Cola-addiktio on myös selätetty onnistuneesti ja ruokavalio ottanut aimo harppauksen terveellisempään suuntaan. Näistä jälkimmäinen on tosin enemmän miehen aikaansaannosta, joka on ottanut kokkauksen pääsääntöisesti omalle vastuulleen ja opettanut minut syömään mm. kalaa, sieniä, katkarapuja ja pähkinöitä, joita kaikkia käytin aiemmin todella vähän jos ollenkaan. Tässä suhteessa löytyy kyllä edelleen vähän remontoitavaa, nimittäin uusin paheeni: lähes päivittäiset suklaapatukat. Colan juonnin lopettamisen jälkeen pääsin hetkeksi sokerikoukusta, mutta olen huomaamattani lipsunut siihen takaisin. Eilen teinkin päätöksen koettaa alkuun korvata maitosuklaa tummalla suklaalla, ja sen jälkeen vähentää senkin syöntiä. Tämä kun on osoittanut itselläni parhaaksi konstiksi hankkitua eroon sokeriherkuista; cola vaihtui mehun kaytta veteen, maustettu jugurtti sekoittui alkuun maustamattomaan ja totuttuani makuun siirryin kokonaan maustamattomaan.

Vielä vuosi sitten luin kyllä minimalismiblogeja hakiessani inspiraatiota tavaran vähentämiseen, mutta en olisi ikinä kuvitellut että kokisen sen koskaan luonnehtivan minua millään tavalla. Minä en ollut lähelläkään minimalistia: minä olin suurkuluttaja pyrkimässä kohti jotain jota pidin lähempänä normaalia. Vuoden mittaan olen kuitenkin huomannut koko ajan enemmän kuinka normaalia on että ihmisillä on paljon tavaraa jota he eivät käytä ja harrastuksia joista he eivät saa enää samalla tavalla tyydytystä, mutta joita he eivät osaa kuitenkaan lopettaa. Yhtälailla on varsin normaalia, että ihmisillä on elämässään paljon aikasyöppöjä tapoja ja tottumuksia, kuten tv:n tuijottaminen vaikka sieltä ei tulisi mitään tai tottumuksia joita toistetaan vaikka kukaan ei enää muista miksi. Mitä enemmän sitä on päässyt vauhtiin, sitä vähemmän huomaan haluavani mitään niistä. Haluan kyseenalaistaa jokaisen tapani ja tottumukseni ja kartoittaa todenteolla kuka olen nyt ja mitä haluan tällä hetkellä - ja rakentaa elämäni sen mukaiseksi. Niin että minulla on hyvä nyt ja että saan ajan riittämään niille asioille jotka koen tärkeiksi.

Vuoden mittaan minusta on alkanut tulla minimalisti. Matka on kuitenkin yhä kesken. Edelleen on olemassa asioita joita teen liikaa tai vältelläkseni asioita joita minun pitäisi oikeasti tehdä (esimerkiksi netti on minulle paitsi tärkeä tiedonhaun ja itseilmaisun väylä, myös paikka jossa välillä vain lorvin, tapan aikaa ja välttelen asioita), samoin kuin asioita jotka koen tärkeiksi mutta joita en osaa huomioida arjessa tarpeeksi (kuten yhteydenpito muualla asuviin perheenjäseniin). Onneksi kuitenkaan ihmisen ei tarvitse olla koskaan valmis, vaan jo matka voi olla mielenkiintoinen ja opettavainen. 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ropecon-raivaus kuvin

Nyt kun kerta innostuin kameralla leikkimään, laitetaampa vielä toinen kuvapari; Mihailin huone ennen Ropeconia ja tänään.


Mihailin huone ennen Ropeconia

Mihailin huone tänään

Terraarioepisodi

Käärmeet lähtivät tehtyämme päätöksen keskittyä tällä erää pelkkiin lemmikkieläimiin ja sellaisiin lajeihin jotka on tarvittaessa mahdollista viedä hoitoon. Käärmeiden terraarioviritelmä oli niin kolossaalinen, ettei se olisi edes mahtunut kenenkään hoitajakandinaatin kotiin, saati että sitä olisi saatu minnekään vietyä: terraarion purkaminen ja kokoaminen vaati kaatamisineen ja nostamisineen vähintään neljä ihmistä, eikä sen kuljattaminen edes osissa onnistunut muulla kuin pakettiautolla. Pyrittäessä helpottamaan elämään ja keskittymään jatkossa vain olennaisimpiin asioihin, totesin siis etteivät harrastuseläimet ainakaan tällä hetkellä ole sitä. Kotona ollessa ne ovat toki perushoidoltaan helppoja, mutta kontaktia ottamattomina katselueläiminä ne ovat kuitenkin enemmän osa sisustusta kuin lemmikkejä - ja sisustukseen löytyy tällä erää varmasti hoidollisesti helpompia ratkaisuja. Mielenkiintoisen seurattavan ja lemmikin paikkaa kun jäivät täyttämään kuitenkin rotat ja eilen saapunut skunkkipoika.

Käärmeet ja terraario lähtivät siis myyntiin ja ensimmäisenä koti löytyikin käärmeille. Käärmeet lähtivät kahteen eri paikkaan, joten kummallakaan ostajalla ei ollut tarvetta väliseinällä jaettavaan jättiterraarioon. Käärmeiden lähdettyä terraario siis jäi ja aloitin ilmoittelun siitä. Ennen käärmeiden lähtöähän terraariota ei olisi ollut mahdollista myydä erikseen, joten tähän astinen terraarioilmoittelu oli koskenut koko pakettia käärmeineen. Terraarion koosta ja kuljetusvaikeuksista johtuen pelkäsin että sen myyntiin voisi mennä aikaa. Terraarion näyttävyyttä harva kun kyseenalaisti sen nähtyään, mutta läheskään kellään ei kuitenkaan ollut ylimääräistä tilaa parin neliömetrin verran, etenkään kun harva käärme oikeasti tarvitsee niin paljon tilaa itselleen.

Myyntiin suhtautui siis pitkän tähtäimen projektina. Laittelin ilmoituksia nettiin ja kauppojen seinille, vastailin kysymyksiin ja annoin tinkivaraa. Moni terrasta kyselikin, mutta jokin ei sitten kuitenkaan ollut kohdallaan. Hintaakin tuli hiukkasen laskettua, siltä varalta että se olisi jollekulle se kynnyskysymys.

Torstaina sitten lopulta tärppäsi. Tullessani töistä kotiin minulle oli tullut sähköposti, jossa kysyttiin onko terraario vielä vapaana ja jos oli, voisinko soittaa tai tekstata annettuun numeroon. Ostajaehdokkaalla oli tarve isolle terraariolle ja hän tarvitsisi sen pian. Otin yhteyttä ja kaupat sovittiin samalle illalle - itseasiassa 2,5-3 tunnin päähän, jonka ostaja arvioi hänellä kestävän auton hakuun ja meille ehtimiseen. Itse ehdin siinä ajassa pyytää terraarion rakenteen parhaiten tuntevan henkilön eli Mikon purkuavuksi ja alkaa tyhjentämään terraariota. Näistä jälkimmäinen minun oli pitänyt tehdä jo päiviä, mutta se oli kuitenkin aina jäänyt. En ollut osannut pitää sitä kiireellisenä, kun olin varautunut jopa kuukausien myyntiaikaan.

Nyt ostaja oli kuitenkin matkalla, ja terraariosta piti saada ulos niin tekniikat ja sisustus kuin vedet, pellava- ja puuhakkeet sekä turpeetkin. Listan alkupuolen tyhjennys sujui nopeasti ja tehokkaasti. Tekniikat ja sisustukset pakkautuivat kasseihin ostajan mukaan annettaviksi, vedet ämpäriin ja siitä viemäriin ja pellavat ja puuhakkeet rikkalapiolla jätesäkkiin. Pellavan loppuja viljojen terraariopuolikkaalta imuroitaessa imuri pääsi täyttymään, ja pyysin Tapsaa tyhjentämään sen sillä välin kun itse jatkoin Wonkan puolen tyhjennystä. Siinä kohtaa kävi kuitenkin pieni katastrofi. Pieni katastrofi joka oli seurausta kahdesta pienestä tapahtumasta; Tapsan imuria kootessaan unohtamasta suodattimesta ja ilmankostuttimen pois päältä olosta johtuneesta turpeen kuivumisesta.

Tässä kohtaa Mikko oli saapunut seuroihin, joten kehoitin poikia siirtymään pikkuhuoneen puolelle juttelemaan sillä välin kun imuroin Wonkan puolelta loput kuivikkeet. Meidän imurimme on suht pahaa ääntä pitävä teollisuusimuri, joten he pystyisivät paljon paremmin keskustelemaan suljetun oven takana - terraprojektissa heistä kun ei olisi kuitenkaan apua ennenkuin saisin terraarion tyhjennettyä loppuun. Niinpä Mikko ja Tapsa vetäytyivät toiseen huoneeseen ja minä keskityin imuroimaan terraarion alktaan sivustoja varmistaen huolella ettei terraarioon jäänyt turvetta mihinkään näkyville. Nämä kaksi asiaa; poikien sulkeutuminen eri huoneeseen ja minun keskittymiseni terraarioon mahdollisti kuitenkin seuraavan: koko asunnon valtaavan turvepilven.

Kääntyessäni vihdoin takaisin imurin puoleen sammuttaakseni sen, näky oli kammottava. Ilman suodatinta imuri oli päästänyt kaiken turpeen lävitseen ja puhaltanut sen pitkin asuntoa koko tehollaan. Ja koska en ollut kertaakaan imuroinnin aikana kääntynyt katsomaan taakseni, olin ehtinyt imuroimaan rutikuivaa ja pöllyävää turvetta litrakaupalla. Yli puolet asunnon pinnoista oli nyt tasaisen ruskeanmustan pölyn peitossa; kirjahyllyt, pörrömatot, wc-kaapit, keittiöpöytä, sohvat... Kevyt ja hienojakoinen pöly onnistui levittymään kaikkialle. Terraario saikin jäädä sitten hetkeksi rauhaan alkaessamme ruokota asuntoa sellaiseen kuntoon että sinne kehtaisi päästää vieraita alle parin tunnin päästä.

Täydellinen turpeen hävitys osoittautui kuitenkin nopeasti mahdottomaksi meidän välineillämme ja siivousrutiineillamme. Kun turvetta vain nousi maton uumenista koko ajan lisää, päädyimme melkein samanaikaisesti samaan päätökseen: nyt huolehdimme vain pikaisesta perussiivouksesta, ja testaamme sen jälkeen vihdoinkin kauan harkinnassa olleen siivouspalvelun. Josko sitten tätä turvetta ei tarvitsisi löytää asunnosta vielä vuosien päästäkin. 

Loppupuoli terraario-operaatiosta sujui onneksi lähes kommelluksista. Terraarion ostajan ehdittyä paikalle ja nähtyä terraarion kasassa, se kaadettiin ja laitettiin osiin. Tähän meni kyllä aikaa, mutta se eteni silti ongelmitta. Ainoastaan terraarion isoin elementti, terraarion etuseinä, herätti pientä huolestumista sen suhteen miten se mahtuu autoon. Asiaan päätettiin kuitenkin palata sen tullessa ajankohtaiseksi ja terraarion osia lähdettiin kuljettamaan hissillä ja rappusia pitkin alas. Onneksi kyseinen terraarion etuseinä oli lopulta ainoa osa joka ei mahtunut hissiin.

Autoon pakattiin ensin lasit ja runko ja lopuksi seinät - sitä etuseinää lukuunottamatta jonka kohdalla jouduttiin toteamaan ettei se mahdu mitenkäänpäin autoon sisälle. Onneksi ostajilla oli kuitenkin mukana sopiva annos luovaa hulluutta ja terraarion etuseinä saatiin lopulta nostettua ja sidottua pakettiauton katolle. Niin ostajien matka kohti kotia saattoi alkaa ja meille jäi oluhuoneeseen ammottava aukko. Reilussa vuodessa silmä kun on ehtinyt varsin hyvin tottua tuohon 200*100*200cm järkäleeseen, eikä tuohon kohtaan ole välitöntä vaihtoehtoista sisustussuunnitelmaa.

Nyt tuo eteisenpäätytontti olohuoneen nurkasta on täytetty väliaikaisesti matolla, nojatuolilla ja parilla viherkasvilla lopullista suunnitelmaa harkitessa. Ja löytyypä siitä matosta vielä hitusen sitä turvettakin.

Kohta ennen

Kohta nyt

lauantai 3. elokuuta 2013

Kun on alkuun päästy...

Terraarioepisodin (joka edelleen odottaa kertomistaan) jälkeen asunnossa on tapahtunut muutakin. Saamani kunnon raivauspuuskan myötä asunnossa on nyt myös yksi kirjahylly vähemmän. Kaamea valkoinen lastulevyinen väliaikaisratkaisu sai jatkaa matkaansa. Sen poiston myötä kirjojakaan ei tarvinnut poistaa kuin Ikea-kassillinen - muut saatiin asunnon muihin kirjahyllyihin. Poistetuista valtaosa oli Aku Ankan taskukirjoja, joista kumpikin pitää, mutta joita ei ole luettu vuosiin.

Oli kerrassan mukavaa, että ajatus sopi miehellekin heti. Yksin olisin operaatiota tuskin rankan työpäivän jälkeen jaksanut. Tavarakuorman vähentämisestä on kuitenkin tullut koko ajan enemmän yhteinen projekti, josta molemmat hyötyvät.
Poistettu hylly sijaitsi Mihailin huoneessa ja huonetta eilen katsellessani aloin miettiä että nyt sinne mahtuisi sekä pojan tavarat että kunnon runkopatjasänky vierasvaraksi. Näistä jälkimmäisen hankinta laitetaan nyt harkintaan. Mihailta kun ei ole kuitenkaan tarkoitus pitää suljettuna huoneeseensa muuten kuin sen ollessa täysin yksin asunnolla. Eli silloin kun meillä on vieraita, pojalla on koko muukin asunto temmellyskenttänään.

perjantai 2. elokuuta 2013

Raivausta urakalla

Ropecon on nyt takana, ja olin varannut eiliselle reilusti aikaa siitä päivittämiseen. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat äkisti, kun raivaus jatkui; minulla on ollut nyt jonkin aikaa käärmeiden vanha iso terraario myynnissä ja se löysi ostajansa eilen. Sen myyminen kuitenkin vaati sen täyden tyhjentämisen ja purkamisen, joita olen tähän asti lykännyt ja joissa meni koko ilta.

Ropecon oli näistä kuitenkin ensin. Viime viikon viikonloppu alkoi tulostamalla tavaralistoja myytävistä tavaroista ja pakkaamalla autoon viisitoista banaanilaatikollista miniatyyrejä ja kirjoja. Niiden ohella meille pakattiin yöpymistarvikkeita ja evästä. Olimme alkuun miettineet viikonloppumajoitukseksi hotellia, mutta säästösyistä päädyimme varautumaan makuupussein - tapahtumapaikalla kun oli ilmainen lattiamajoitus. Auto saatiin pakattua jo perjantaina illalla lauantaiaamun lähtöä varten, minkä myötä onnistuin tekemään lauantaina totaalisen asumokan; lähdin reissuun pisimmässä hameessani. Kummasti sitten Espoon päässä autoa purkaessa ja kantaessa kirjalaatikoita ylös betoniportaita muistin, miksi en käytä työskennellessäni kyseistä hametta, vaikka sitä muuten rakastankin. Siitä huolimatta laatikot saatiin kuitenkin myyntipöydälle ilman että kaaduin nurin kertaakaan. Tässä kyllä auttoi Ropeconissa ollut ystävä, joka tuli auttamaan kantamisessa.

Paikanpäälle päästyä meillä oli puoli tuntia aikaa laittaa pöytä kuntoon. Pöydän laitto osoittautui haasteelliseksi, sillä tavaraa oli yksinkertaisesti niin tolkuttomasti ettei kaikkea siitä ollut millään mahdollistasaada hyvin esille. Tässä kohden listat onneksi auttoivat, kun niitä saattoi antaa ihmisille selattavaksi - aika monet kun etsivät jotain tiettyä, ja osasivat sitten listan perusteella pyytää sen nähtäväkseen. Tämä kuitenkin muodostui myös pieneksi ongelmaksi; ostajien kysymykset olivat hyvin spesifejä ja pystyimme pitämään vain pientä osaa tavaroista esillä. Nämä asiat saivat yhdessä aikaan sen että viiden minuutin jälkeen oli täysin selvää että Tapsa ei voi poistua kojulta koko päivänä. Alkuun olimme ajatelleet vuorottelevamme osan aikaa, mutta minun tietämykseni myytävistä tavaroista oli niin nollatasoa, että Tapsan poistuminen edes vessaan olisi todennäköisesti aiheuttanut välittömän tauon kaupankäyntiin.

Ihmisiä pyöri muutenkin kojulla koko ajan niin paljon, että koju työllisti meidät molemmat varsin tehokkaasti ja kokoaikaisesti. Tapsa vastaili kysymyksiin ja kaivoi esille myytäviä tavaroita, minä jaoin listoja, hoidin vaihtokassaa ja koitin ylläpitää jonkinlaista jonojärjestystä että ihmiset pääsivät suht järjestyksessä esittämään kysymyksiään. Samalla vaihdoin aina muutaman sanan odottavien kanssa ja koitin muistaa kuka oli kiinnostunut mistäkin, mikä osoittautui hyödylliseksi etenkin seuraavana päivänä.

Ensimmäisenä päivänä myyntiaikaa oli kahdeksantuntia, joka kului silmänräpäyksessä. Eväiden syömistä ei ehtinyt edes miettiä, kun jo jokaisen yksittäisen hedelmäkarkin kohdalla joutui miettimään ehtiikö pitää sen aikaa taukoa puhumisesta. Uurastus kuitenkin kannatti, sillä laatikot alkoivat tyhjentyä ja vaihtokassa täyttyä. Kun Tapsa lopulta pääsi laskemaan ensimmäisen päivän tienestit, luvattu lattiamajoitus ja heseateria vaihtuivat ravintolaillalliseen ja hotelliyöpymiseen - nyt siihen oli varaa, ja hotellin sauna ja uima-allas tekivät erinomaisen hyvää rankan päivän jälkeen.

Seuraavana päivänä tahti jatkui entisellään ja alkoi näyttää siltä, että mikäli ehtisimme olla paikalla loppuun asti, ei meille jäisi yhtään kotiinkannettavaa. Meillä oli kuitenkin aikaraja, koska halusin ehtiä Heurekaan ennen päivän viimeistä rottakoripallopeliä. Niinpä minulla oli valtuudet nopeuttaa myyntiä erilaisin perjantaina askarrelluin alelapuin. Viimeinen alelapuista tosin syntyi spontaanisti paikanpäällä kun lähtöömme oli enää puolituntia aikaa. Kuhina pöydän ympärillä ei ollut hiljentynyt, ja koska Tapsaa tarvittiin pöydän luona, minä olisin joutunut roudaamaan kaikki laatikot yksin hameessa. Niinpä kysyin lupaa laittaa pöytään alelapun, joka lupaisi kaikki loput tavarat muutamia kalliimpia harvinaisuuksia lukuunottamatta satasen yhteishintaan. Tapsa oli yhtä kiinnostunut pääsemään eroon laatikoista, ja niinpä hän suostui. Alkuun kukaan ei näyttänyt tarttuvan syöttiin, mutta aivan viime hetkellä, pari minuuttia ennen pöydän laittamista pakettiin kolme kaverusta tuli ja lunasti tavarat itselleen. Autonlastauksesta tulikin sitten helppo ja nopea urakka, kun pääsimme lähtemään yhtäaikaa ja kaikki loput tavarat saatiin kannettua autolle kerralla. Kotona Mihailin huone oli hyvin erinäköinen, etenkin kun sieltä sai nyt raivata pois myös kaikki Tapsan postittaessa käyttämät pienet pahvilaatikot ja kuplamuovit - nyt kun ei ole enää mitään postitettavaakaan.

Viikonlopusta selvittyä seuraava urakka oli kirppispöydän tyhjennys keskiviikkona. Sekin meni yli odotusten: tavaraa oli jäänyt pöydälle vain pienen kassillisen verran, ja tilityskassalta tarttui mukaan yli 300 euroa. Ja minä kun olin ollut viimeksi ihan fiiliksissä siitä kahdeksastakympistäkin. Nyt ei tarvitsekaan sitten niin paljoa stressata alkusyksyn rahatilanteesta. Viimepostauksessa heitetty hintalappuhaastekin täyttyi helposti, sillä jouduimme lopulta hankkimaan vielä yhden hintalappuarkin lisää miehen siivottua hieman vinttiä. 

Postauksen alussa mainittu terraariokauppa taas piristi mieltä eilen, mutta se saanee jäädä tarkemmin avattavaksi omassa postauksessaan, että joku jaksaa näitä vielä lukeakin. Sekin kun meni toisaalta esimerkillisen hyvin, vaikkakaan hasardeilta ei ihan täysin vältytty ;)