Elämäntaparemontissa eteenpäin

Tavaranraivaus ja -laskenta junnaa paikallaan, mutta elämäntaparemontin muilla alueilla on otettu varovaisia askeleita eteenpäin. Näistä eteenpäinmenoista yksi isoimmista on vasta tunnusteluvaiheessa, mutta sikäli merkittävässä sellaisessa, että asian suhteen on tullut tehtyä jotain ensikertaa vuosiin; varasin itselleni ajan puheterapeutille. R-vika on ollut lapsuudestani asti yksi elämääni hankaloittavista asioista, mutta lapsuudessa itselläni ei kuitenkaan riittänyt motivaatiota asian korjaamiseen vaikka miua silloin puheterapeutilla koetettiinkin käyttää. Sen jälkeen asia sitten jäi; teininä miua ei olisi saanut puheterapiaan kirveelläkään, kun puheterapia siirtyi oman kylän keskustaan. Opiskelijana omakustaiseen terapiaan ei olisi ollut edes varaa, ja viime vuonna määräaikaisuuksia tehdessä asunnosta vain löytyi koko ajan jotain merkittävämpiä parannuskohteita. Uusimman työsopimuksen myötä työsuhteeni kuitenkin vakinaistettiin, jolloin totesin ajan tulleen. En tiedä kauanko minulla asian kuntoon tappelemiseen menee, mutta kolmen viikon päästä tapaan puheterapeutin ensimmäistä kertaa ja sitten keskustellaan siitä miten tämän asian kanssa lähdetään etenemään.

Asiasta sovittiin äsken puhelimessa, ja nyt päällimmäisenä tunteena on jännitys. Onhan sitä viimeisen vuoden puhunut, että asialle pitäisi tehdä jotain joskus, mutta nyt jotain tapahtuu oikeasti. Jännityksessä on mukana pelkoa siitä, että en opikaan, ja että sen jälkeen minun on vain kohdattava asia sen sijaan että kuvittelen opettelevani sen joskus. Samalla mukana on hyvin paljon uteliaisuutta ja odotusta edistyksen suhteen; ehkä ongelma nyt viimein ratkeaa ja pystyn oikeasti tavaamaan nimeni niin että jokin juttu on oikeasti mahdollista varata myös puhelimessa. Tai että pääsisi viimein toistamasta miljoonaan kertaan kaikkia sanoja joissa on r ja keksimästä niille synonyymeja etenkin yritettäessä selittää jotain jollekin vähän vieraammalle ihmiselle. Tosiasia kun on, että puhevikani ja siitä nuorempana seurannut kiusaaminen on vaikuttanut suurelta osin siihen, että en voi sietää asioiden hoitamista puhelimella, en aina mielelläni kysy asioita kasvotusten ja tunnen voivani ilmaista itseäni ehdottomasti parhaiten kirjoitetun tekstin kautta (näistä viimeisin on tosin vähiten negatiivinen, sillä sen myötä minulle on kehittynyt rakkaus kirjoittamiseen; kun itsellä on ollut kova tarve ilmaista itseään, ja kirjoittaminen on tarjonnut siihen mahdollisuuden ilman puhevian väliintuloa).

Puheterapian alkua odotellessa on kuitenkin aikaa vahvistaa jo opittua uutta rutiinia; aamu- ja iltapalasmoothieita. Näistä aloitimme Tapsan kanssa iltasmoothieilla, ja kun niiden tekoon sai rutiinin syntymään, ovat ne tarjonneet myös helpon ja nopean aamupalavaihtoehdon. Tämä uusi rutiini on otettu mukaan tasapainoittamaan ruokavaliota; varmistamaan riittävää kasvisten saantia, sekä tarjoamaan hyvän pohjan johon on helppo lisätä erilaisia leseitä, siemeniä, pähkinöitä ja myslejä. Itse kun on tolkkuttoman huono syömään aamuisin mitään kiinteämpää, saa smoothien muodossa nautittua monta kertaa tukevamman ja monipuolisemman aamupalan mihin muuten ikinä pystyisin. Nyt aamupalalla onkin mehulasillisen ja mahdollisen jugurtin ohella vaihtelevasti banaaneja, omenia, melonia, kurkkua, rypäleitä, mustikoita, siemeniä... Samalla olen vihdoinkin onnistunut vähentämään työpaikan välipala-automaatista napsittuja suklaapatukoita, jotka minun piti laittaa pannaan jo miljoona vuotta sitten. Niille ei vain ole ollut niin tarvetta, vaikka joskus toki mieliteko iskeekin. Mieliteoista ei ole toki vieläkään tarkoitus hankkiutua täysin eroon, mutta jos suklaan ja muut napostelut saisi päivittäisestä kuvasta pois, pystyisi nauttimaan viikonlopun herkuitteluistakin paremmalla omatunnolla. Etenkin kun smoothietkin ovat oikeasti todella herkullisia - etenkin jos niihin ei tunge selleriä (mies intoutui kokeilemaan jotain to-del-la terveellistä ohjetta, jonka jälkeen jouduimme kumpikin toteamaan, että rajansa sillä terveellisyydelläkin ;)).