Vuosi vaihtui ja uusi vuosi on alkanut hyvin lennokkaasti. Aikaa työlle, ystäville ja harrastuksille on löytynyt varsin sopivasti, mutta jostakin on joutunut myös hieman tinkimään. Tälläkertaa tinkimisen kohteena on ollut blogi, pitkälti siitä syystä, että edellämainittujen myötä keittiön tavarat ovat yhä laskematta, eikä tavaraa ole tullut muutenkaan raivattua. Eli ellei muutamia tulleita joululahjoja oteta lukuun, tavaran suhteen ollaan samoissa mihin ennen joulua jäätiin. Nyt keittiössä on kyllä tiskikone pyörimässä, ja katsoo jaksaisiko sitä sisätilojen laskentarumban viedä loppuun tänään kun kaikki keittiötavarat on saanut paikoilleen.
Mutta ennenkuin sitä starttaa uuden vuoden kunnolla käyntiin, voisi kai hieman katsoa edellistäkin. Kun toissavuonna aloitin tämän blogin, koin raivauksen olevan jo suhteellisen pitkällä; olimmehan silloin vastikään muuttaneet tähän asuntoon, ja tavaraa oli ennen muuttoa lähtenyt jo paljon tavaravirran jatkuttua myös muuton jälkeen. Silloinhan tuli jopa hieman pyöriteltyä ajatusta siitä, onko blogia mitään järkeä aloittaa enää niin loppusuoralla. Sen ajatuksen viime vuosi kumosi varsin tehokkaasti; alussa lähteneet tavavuoret olivat toki paljon isompia ja romun määrä täysin eri luokkaa kuin vielä viime vuoden alussa tai nyt. Kuitenkin vasta sen isoimman romuvuoren lähdettyä alkoi laajemmin se muutos, jossa kirjoittamisellakin on varmasti ollut isompi rooli, eli oman tavarasuhteen kartoitus ja kehittyminen. Ennen muuttoa kyseessä oli ehkä enemmän normaalia rankemmalla kädellä toteutettu muuttorutiini, josta kuitenkin lähti sitten avioeron ja muutaman muun mullistuksen myötä kutoutumaan uudenlainen tapa katsoa montaa muutakin elämässä ollutta asiaa.
Toki viime vuosi toi myös yhden toisen ison muutoksen, mikä osaltaan pakotti miettimään omaa suhdettaan ostamiseen: siirryin ensikertaa vuosien opiskelujen jälkeen kunnolla ja kokopäiväisesti työelämään, eli aloin saada säännöllistä kuukausipalkkaa. Vanhoilla ostotottumuksilla asunto olisi siis ollut entistä helpompi pakata nopeasti täyteen kaikkia ihania ale- ja kirpputorilöytöjä. Silläkin havahtuminen omaan tavarasuhteeseen sattui hyvään saumaan. Tavaramäärän lisäämisen sijaan lisääntynyt ostovoima suuntautuikin viime vuonna enemmän huonekalujen ja muutamien muiden kodintavaroiden päivittämiseen. Moni sukulaisilta ja kierrätyskeskuksilta kokoonhaalittu lastulevyhökötys poistui ja korvautui tarvittaessa jollain joka sopi paremmin omaan makuuni. Vielä ennen viime vuotta en olisi koskaan uskonut, että minulla voisi olla ikinä varaa sijoittaa useita satoja euroja dvd-hyllyyn, vaikka hylly oli sellainen johon ihastuin jo lapsena isän asuntolehtiä selatessa. Tässä kohtaa en luonnollisestikaan halua miettiä sitä euromäärää, jonka onnistuin silti aiemmin käyttämään niihin edullisiin ja todella halpoihin vaatteisiin, kirjoihin, peleihin, häkkeihin ym., joita poistin jo muuton yhteydessä säkki- ja laatikkokaupalla...
Ostovoiman lisääntyessä löysin viime vuonna myös palvelut. Opiskelijana säästäminen oli ehdoton pakko, ja esimerkiksi rikkoontuneet kengät, vaatteet ja tavarat oli edullisinta korvata uusilla kirpputorilöydöillä. Kun rahatilanne helpotti ja tavaramäärä kohtuullistui, löysin niin suutarit kuin ompelijatkin. Niille jätetyille rakkaimmille esineille saattoi kirjaimellisesti ostaa lisäaikaa korjauttamalla, ja samalla itselle vapautui lisää aikaa, kun ei tarvinnut koettaa etsiä epätoivonvimmalla uutta täydellistä (mutta naurettavan halpaa) korvaajaa rikkoutuneelle suosikille. Tämän uuden oivalluksen myötä nykyään kiinnittääkin yhä enemmän huomiota myös siihen, kuinka helposti mikäkin esine on korjattavissa; itsestäni ei ehkä saa käsityöihmistä, mutta nykyään maksan mielelläni siitä ilosta, että pystyn osaltani työllistämään niitä lähialueen toimijoita joille niitä taitoja on enemmän suotu. Ja pakko sanoa, että teetätetty vaate on arkielämän luksusta jos mikä; se että sen sijaan että pyörisi tunteja kaupoilla etsien sitä oikeaa, sovittaisi lukuisia vaihtoehtoja, turhautuisi ja lopulta luovuttaisi kokonaan tai ostaisi jotain tarpeeksi lähelle osuvaa, vain kävelee jonkun luo ja kertoo mitä hakee. Sitten sovituksessa tarvittaessa vielä tarkentaa toiveitansa, ja lopputuloksena käsissä on uniikki, itselle täydellisesti istuva vaate juuri siitä materiaalista josta halusikin. Viime vuotisen ensimmäisen hametilaukseni myötä olen enemmän kuin vakuuttunut siitä, että tilaamani vaate on enemmän kuin neljän tusinahameen arvoinen, vaikka sain sen neljän henkkamaukan hinnalla. Nyt kun vielä löytäisi jonkun joka tekisi kenkiä...
Toki viime vuonna harrastettiin myös sitä tavarakarsintaa monen kirpputoripöydällisen verran. Hävinneet tavarat olivat pitkälti sekalaisia poistoja useista eri tavararyhmistä, mutta oli mukana yksi isompikin rutistus; vierashuoneen vapauttaminen romuvaraston roolistaan. Yksistään Ropecon-viikonlopun aikana asunnosta saatiin hävitettyä 14 laatikollista sekalaista roolipeli- ja figusälpettä. Tämä oli itselleni iso asia myös sen myötä, että se jos mikä todisti etten ole tässä projektissa yksin. Alkuun kun sitä lähti toki liikkeelle omasta ahdistuksesta ja omista tavaroista, mutta pikkuhiljaa raivauksen edetessä mies tuli yhä enemmän mukaan projektiin. Kaikki Ropeconissa lähteneet tavarat olivat miehen poistoja hänen omista kokoelmistaan. Miehen lähdettyä raivaukseen mukaan kaappeihin on tullut paitsi vieläkin lisää tilaa, minä olen myös saanut aidosti kiinnostunutta keskusteluseuraa raivaukseen liittyvissä kysymyksissä. Minulla on kotona joku, jonka kanssa laatia yhdessä suunnitelmia sen suhteen, miten eri tavararyhmät rajataan, ja mitä hankintoja asuntoon tehdään, ja se tuntuu hyvältä. Vaikka kirjoista ja blogeistakin saa toki vertaistukea, eivät ne silti korvaa yhtenäistä kotirintamaa ;) Vierashuoneen vapauduttua ja rottien muutettua olohuoneeseen, sitä on tosin unohtunut jo välillä miettimään, voisiko tässä 4h+k asunnossa olla meille pari huonetta liikaakin.
Nyt alkaneen vuoden osalta suunnitelmat ovat vielä monelta osin auki. Asunnon suhteen jatketaan varmaan samaan malliin kuin aiemminkin; katsellaan ja tunnustellaan. Pahimpia lastulevyhirvityksiäkin on täällä enää yksi, ja voi olla, että miehen saatua kirjakarsintansa päätökseen se saadaan hävitettyä joutumatta hankkimaan sille seuraajaa. Ainoa tekemäni uudenvuoden päätös koskee eläimiä; sovimme Tapsan kanssa että tänä vuonna emme hanki yhtään uutta lemmikkiä (suomalaisen aikuisen kodinvaihtajaskunkin kohdalla saattaisin tehdä poikkeuksen, mutta koska loton päävoitto tuntuu huomattavasti todennäköisemmältä, sitä ei lasketa). Uusien pentujen , poikueiden ja otuksien sijaan keskitymme siis olemassa olevaan laumaan, joka käsittää tällähetkellä karvapörhelöskunkin ja kuusi rottaa. Niissä riittää meille ihan taatusti tarpeeksi seuraa ja tekemistä muiden touhujen ohella.
On erityisen hienoa kuulla, että puolisosi on myös mukana karsimisessa. Meillä on sen sijaan havaittavissa pientä muutosvastarintaa ihan vain vastustamisen ilosta. Onneksi olen katala nainen ;) Mieheni ei suostunut luopumaan parista rumasta paidasta, jotka ryppyyntyvät helposti. Koska ne ovat ruttuisia, hän ei myöskään voi pukea niitä päälleen töihin. Lupasin, että hän saa pitää rumat paitansa, jos silittää ne itse ja sen myötä myös käyttää niitä. Tästä keskustelusta on nyt 3 kk aikaa ja paidat roikkuvat vaatehuoneessa edelleen ryppyisinä ja koskemattomina. Taittelin ne koriin muutamien muiden vaatekappaleiden kanssa ja laitoin vaatehuoneen ylimmälle hyllylle talteen. En ole siis ilman lupaa hävittänyt kenenkään toisen omaisuutta, mutta luulenpa, ettei mieheni osaa niitä kaivatakaan. Muutaman kuukauden päästä voin ottaa asian puheeksi ja todennäköisesti hän on valmis luopumaan kasasta kokonaan, koska on elänyt jo useita kuukausia ilman. Ainakin toivotaan parasta :)
VastaaPoista