 |
| Moskovan hienoin talo |
Nyt ollaan sitten takaisin Suomessa. Ensimmäinen aamu omassa kodissa kuukauteen. Vaikka tälläkertaa reissu meni hyvin
nopeasti eikä matkanpäällä ehtinyt koti-ikävääkään tulla, oli kotiinpaluu silti jotain todella ihanaa. Sen verran kotihiiri sitä kuitenkin itse on, vaikka reissuarki pyöri varsin hyvin ja sujuvasti sillä repullisella tavaraa mitä itsellä mukana oli. Vähän hiljaista täällä kyllä vielä on, kun kaikki lemmikit ovat vielä hoitopaikoissaan. Mihailin olisin halunnut hakea kotiin heti eilen, mutta Mihailin hoitaja oli töissä kymmeneen illalla, niin aikaeroväsymys pakotti sänkyyn aiemmin. Poika saadaan kotiin sitten tänään ja rottamukset ensiviikolla.
Reissu alkoi Venäjältä Moskovasta, josta lähdettiin junalla Mongolian halki kohti Pekingiä. Reissu koostui oikeastaan kahdesta osasta; tuosta transiperian junamatkasta ja 1,5 viikon Japanin reissusta. Mies kun on aina halunnut nähdä Japanin, niin se ympättiin junamatkan päätteeksi, rata kun jatkui kumminkin niin viereen Kiinaan asti. Vähän ennen lähtöä ja reissun ensimmäisinä päivinä sitä ehti kuitenkin melkein kyseenalaistaa koko reissun; Moskovassa satoi lähes koko ajan, ero Helsinkiin ei ollut niin suuri (isoja kiireisiä kaupunkeja vieroksuvan ihmisen silmiin) ja samalla rahalla olisi päässyt vaikka minne lämpimään. Lisäksi tämä oli meidän ensimmäinen yhteinen reissu miehen kanssa ja ensimmäiset päivät menivät melko eritahtisesti; minulle säännöllinen ruokarytmi on reissuilla hyvin tärkeä, ja minun kanssani on hyvin tuskallista matkata jos verensokerini pääsee laskemaan liian alas. Mies taas voisi kulkea kilometrikaupalla jo ennen aamiaista ilman mitään ongelmia. Miehen oli siten alkuun hyvin vaikea ymmärtää, miksi minun pitää olla syömässä koko ajan. Normaaliarjessakin meillä kun on tässä eroa; itse syön
 |
| Moskovaa yöllä |
työviikoillakin 4-5 kertaa päivässä, mies 1-2 kertaa päivässä. Kotona asia ei kuitenkaan samanlailla korostu, kun emme ole 24/7 yhdessä.
Joidenkin päivien jälkeen saimme kuitenkin reissurytmit sovitettua yhteen ja sen jälkeen matka tuntui lähtevän kunnolla käyntiin. Yhdessä reissaaminen alkoi oikeasti olla todella kivaa ja maisematkin lähtivät vaihtumaan parempaan suuntaan Moskovan jäätyä taakse - siltä osin kun niitä maisemia oli. Pisin yhtenäinen junaetappi oli kolme vuorokautta putkeen junassa, ja tähän aikaan vuodesta pimeä tuli viimeistään viiden kieppeillä iltapäivällä. Sen jälkeen ikkunasta ei näkynyt juuri muuta kuin heijastuksia. Kuitenkaan tällaiset pakolliset tauot maisemienkatseluun ja nähtävyyksien metsästämiseen eivät haitanneet itseäni yhtään. Mikäs on sen parempi syy linnoittautua koko iltapäiväksi ja illaksi hyvän kirjan kanssa sängyn pohjalle. Sinuhe Egyptiläinen tuli luettua reissussa kokonaan, ja sen lisäksi 2,5 muuta kirjaa ja iso liuta blogeja - blogeja tosin verkkoyhteuksistä johtuen vain iltasatuina wi-fillisissä hotelli/hostellissahuoneissa. Ilman niitä olisin kyllä joutunut täydentämään reissukirjastoani varmaan pariinkin otteeseen ;) Nyt riitti että osti yhden englanninkielisen pokkarin matkan päältä.
 |
| junavaunun lämmitysjärjestelmä |
Ensimmäisen junaetapin jälkeen lukeminen jäi kuitenkin hieman vähemmälle. Sen jälkeen reissu kun alkoi muuttua pikkuhiljaa sosiaalisemmaksi. Samaan hyttiin kanssamme päätyi havailijainen nainen, joka puolestaan tunsi samasta vaunusta yhden walesiläisen pariskunnan. Niinpä seuraavat junaetapit ja osin myös Mongolian pysähdys kului vilkkaiden keskustelujen merkeissä sekä näiden junatuttujen, että meillä Mongoliassa olleen oppaan kanssa. Puheenaiheet valittiin toki heti sieltä kevyestä small-talk päästä, josta uusien tuttavuuksien kanssa kehoitetaan aina aloittamaan etenkin ulkomailla; yhteiskunnallisista ongelmista, politiikasta ja uskonnosta. Toki jonkin verran puhuttiin myös lemmikeistä, ruokakulttuurista (muutenkin kuin monikansallisten firmojen ja geenimuuntelun kautta), luonnosta, matkailusta ja nähtävyyksistä. Omakin englanninkielen suullinen taito koheni reissulla varmasti kohisten, ainakin sen suurimman ongelmani eli puhumisen varmuuden kanssa. Itse kun miettii yleensä ihan liikaa muotoiluja ja puhuu sen myötä vain murto-osan siitä mitä ajattelee. Sillä itsestä onkaan harvemmin aloitteen tekijäksi matkoilla, vaikka uusiin ihmisiin onkin välillä mukava tutustua.
Venäjällä ja Mongoliassa oman huomioni kiinnittivät erityisesti kulkukoirat. Kulttuurihistoriaa opiskellaani minun olisi varmasti kuulunut napsia huomattavasti enemmän kuvia vanhoista rakennuksista ja kulttuurisillisista erityispiirteistä kuin koirista ja puista, mutta näillä mennään - onpahan tuleva kuvashow ainakin oman näköiseni - ja etenkin isoista ja tunnetuista nähtävyyksistä
 |
| Välissä maisema muuttui lumiseksi |
löytyy kyllä kuvia googlellakin, toisin kuin Nauskin kaunissilmäisimmästä ja komeimmasta koirasta. Ja kyllä niitä rakennuskuviakin minulta jonkin verran löytyy; ainakin niiltä osin kuin löysin kivoja ikkunaluukkuja, puuleikkauksia ja muita minulle mieluisia yksityiskohtia. Voi kavereita silti vähän ehkä huvittaa, että yhdestäkin temppelistä minulta jäi kokonaan puuttamaan kuva, koska käytin kamerani akun loppuun kuvatessani sen vieressä kasvanutta itselleni täysin outoa puuta. Siinä kohtaa kun lopulta muistin, että en ole ottanut temppelistä vielä yhtäkään kuvaa ja käynnistin kamerani uudelleen, se vain sammutti itsensä ja käski laittaa itsensä lataukseen. Oli se temppelikin silti ihan kaunis.
Venäkällä itseeni suurimmat vaikutukset teki Baikal-järvi ja Irkutsk. Näistä etenkin jälkimmäisestä löytyi niitä söpöjä vähän enemmän aikaa nähneitä puutaloja ihanine ikkunaluukkuineen ja puuleikkauksineen. Etenkin siinä kohtaa kun lähti palloilemaan juna-asemalta enemmän pikkukaduille päin. Sielä suunnalla metsikössä tuli myös törmättyä ensimmäiseen kulkukoiralaumaan, jossa minut hurmasi etenkin noin puolivuotias todennäköisesti colliesukuinen pentu. Se sai minut melkein etsimään lähintä kauppaa, jotta olisin voinut hakea sieltä kassillisen koirankeksejä jaettaviksi. Tapsa jo totesikin, että emme voi koskaan muuttaa Venäjälle, tai pian minulla olisi ainakin 15 koiraa, kun ottaisin mukaani kaikki ihanimman ja vetoavimmat kodittomat - joita minun mittapuullani jo tälläreissulla tuli vastaan paljon. Siinä hän saattaa olla kyllä hyvinkin oikeassa.
 |
| Puuleikkauksia ja ikkunaluukkuja |
Maisemissa tapahtui radikaalimpi muutos oikeastaan vasta Mongolian kohdalla. Siinä missä Venäjä muistutti kyrillisiä kirjaimia lukuunottamatta koko ajan hyvin paljon Suomea (lukuunottamatta Irkutskin vanhempaa rakennuskantaa), oli Mongolia vuorineen hyvin erilainen ja karun kaunis - Ulaan-Baataria lukuunottamatta. Paikan ainoa suurkaupunki teki minuun suunnilleen yhtä lähtemättömän vaikutuksen kuin Moskova, vaikka toki silläkin oli omat kohtansa ja erityispiirteensä, etenkin sivummalla keskustasta. Pääsääntöisesti se oli kuitenkin vain liian moderni, liian vilkas, täynnä autoja ja saasteita, eli kaikkea muuta mitä Terenskin kansallispuisto, jossa pääsimme yöpymään ensimmäisen yömme jurtassa ja johon pääsimme tutustumaan myös hevosen selästä käsin. Sielä oli jopa varsin kotoisaa katsella kattoikkunasta lejailevia lumihiutaleita kaminan lämmittäessä kotoisasti. Kansallispuistollaan ja vuoristossa sijaitsevalla temppelialueellaan Mongolia kohosikin reissun ensimmäiseksi yllättäjäksi - emme olleet kumpikaan odottaneet siltä juuri mitään, mutta kumpikin piti siitä lopulta huomattavasti enemmän kuin Venäjästä. Pääsimme myös
 |
| Lähestytään Mongolian rajaa |
vierailemaan paikallisen paimentolaisperheen kotijurtassa ja se laittoi kieltämättä miettimään, voisiko sitä itsekin tulla oikeasti toimeen niin vähällä ja sen kokoisessa asumuksessa. Tällähetkellä se taitaisi onnistua vain pakon edessä (etenkin rottien asumusta kun olisi vaikea sinne sovittaa), mutta pidemmällä tähtäimellä asia ei välttämättä tekisi edes tiukkaa, kun ympärillä olisi kuitenkin tilaa hengittää toisin kuin pienessä kerrostaloasunnossa.
Mongoliasta jatkoimme Pekingiin, joka meni alkuun suoraan kategoriaan liian ja iso ja moderni suurkaupunki. Muutamien päivien jälkeen aloimme kuitenkin pikkuhiljaa lämmetä kaupungille, etenkin sen vanhemmalle osalle jonka keskellä hotellimme sijaitsi. Alkuun odottamamme suuret nähtävyydet, kielletty kaupunki ja silkkimarketti osoittautuivat karikatyyrimäisiksi suuriksi pettymyksi. Niiden lisäksi kaupungista löytyi kuitenkin jotain muuta, jotain sellaista mitä emme olleet osanneet odottaa, kuten valtaisa ja upea puisto temppeleineen ihan kulman takana hotellistamme, sekä viehättäviä todella vanhoja pikkukujia kivikaiverruksineen ja pyykkinaruineen, joihin hyvin turistihintainen paikallinen meidät riksallaan kuljetti. Se olikin yksi piirre, mihin itsellä oli Kiinassa vaikea suhtautua; millään ei ollut selkeää näkyvissä olevaa yhtä hintaa muualla kuin supermarketissa. Kaikkialla muualla hinnasta piti tinkiä ja
 |
| Reissun söpöpin koira (ja Tapsa) |
neuvotella - etenkin kun pyynnit heitettiin alkuun ihan tarkoituksessa pilviin, kun meistä paistoi jo kilometrin päähän ettemme ole paikallisia. Itse en ole koskaan pitänyt tinkimisestä, joten ostosten teko oli paikoin hyvin rasittavaa - kunnes löysimme sen supermarketin jossa tehdä ruoka- ja juomaostoksia. Kiinasta alkaen ostostenteko jäi kuitenkin muutenkin enemmän Tapsan harteille. Jossain välillä Mongolia-Kiina minulta pöllittiin sekä luotto- että pankkikortit ja huomasin asian vasta Kiinassa. Lompakon käteisvarat kun oli jätetty ovelasti koskematta, niin korttien pöllisestä ehti kulua ainakin pari päivää ennenkuin olisin tarvinnut korttia isompaan ostokseen. Korttien sulkeminen ja rikosilmoituksen tekeminen onnistuivat molemmat onneksi kätevästi Kiinasta käsin, mutta vahinko oli silti ehtinyt jo tapahtua ja kortteja oli ehditty käyttää. Sitä pääsee sitten nyt Suomesta käsin selvittelemään.
Kiinasta oli edessä lento Osakaan Japaniin. Tässä kohtaa korttien katoaminen harmitti vielä jonkin verran ja hetken mietti myös matkan jatkamisen mielekkyyttä. Paluulippu oli kuitenkin jo hankittu tietylle päivällä ja Japanissa meillä oli pari sovittua tapaamistakin, joten asiat päätettiin laittaa järjestymään ilman kortteja. Verkkopankista selvitettiin vahingon maksimisuuruus ja kaikki käteisvarat siirrettiin Tapsan haltuun, niin että hänellä säilyi sitten parempi kuva kokonaisrahatilanteesta. Loppureissusta kun ei voinut enää olla minun ja Tapsan rahat, vaan oli pakko mennä puhtaasti yhteisillä. Alkuun se ajatus hieman pelotti, Japani kun oli muutenkin matkakohteistamme se jossa asiat oli jätetty eniten auki ja majoituksetkin oli varattuna vain parille ensimmäiselle ja yhdelle viimeiselle yölle.
 |
| Ensimmäinen yhteiskuva |
Alkupaniikista huolimatta kaikki meni kuitenkin hyvin. Majoituksista ja ruokapaikoista ei tullut yhtään vääntöä, eikä edes muutamista tuliais- ja matkamuistoshoppailuista. Tässä auttoi varmasti se, että raivausprojektin myötä kulutustottumuksemme ovat lähentyneet paljon toisiaan. Tavaran merkitys on kummallakin vähentynyt ja sisustuksen suhteen on alettu löytää toimiva yhteinen linja. Samaan aikaan Tapsakin on vapautunut käyttämään rahaa enemmän myös ulkonasyömiseen ja pieneen herkutteluun, joiden suhteen hän oli aiemmin hieman pihin, kun niistä ei jää mitään konkreettista. Niinpä rahankäytöstä ei taidettu käydä yhtään suurempaa keskustelua - vain ohimennen tehty sopimus siitä, että minä rahoitan elämistä sitten Suomen päässä taas enemmän, kun olen meistä tällähetkellä ainoa jolla on tuloja.
Japanista saatu ensivaikutelma oli värikäs, outo ja erilainen. Heti Osakaan saavuttua se näytti vain itseltään, ei miltään mitä kumpikaan meistä olisi nähnyt aiemmin. Ja kaikessa erilaisuudessaan ja värikylläisyydessään siinä vain oli heti jotain todella kotoisaa. Sitä on jotenkin mahdotonta eritellä sen tarkemmin, mutta jotenkaan kaupunki ei vain ahdistanut, vaikka se oli niin valtava että meillä kesti junallakin yli kolme tuntia päästä hotellillemme, vaikka laskeuduimme kaupungin alueelle - ja asutus jatkui koko sen matkan. Ainoa särö kotoisuuteen syntyi itselläni kanjeista, joita en osannut lukea ja jotka siten haittasivat selvästi esimerkiksi automaattien käyttöä - ja automaatteja Japanissa oli paljon. Alustavalle suunnitelmallemme vältellä isoja kaupunkeja ja keskittyä maaseutuun ei siis ollut tarvetta ja jämähdimme heti Osakaan useammaksi päiväksi - emme vain malttaneet lähteä sieltä poiskaan, vaikka pyhien takia emme edes onnistuneet saamaan viikonlopuksi huoneita muualta kuin lovehotelleista (jotka osottautuvatkin erittäin toimivaksi ja kustannustehokkaaksi majoitusratkaisuksi kahden aikuisen reppureissulla). Ehdimme silti Japanin reissullamme tehdä myös pikapoikkeukset Kiotoon ja Tokioon (Disneyland <3), sekä viettää muutamia päiviä uuden ystävämme Tomokon vanhempien luona Japanin maaseudulla Tottorissa - suomalaisittain sekään ei kuitenkaan ollut ihan pienenpieni kaupunki ;)
 |
| Jurtan kattoikkuna |
Japanissa oli itselleni myös toinen yllätys johon en ollut osannut ollenkaan varautua. Näin marraskuun lopulla ruska-aika oli Japanissa kauneimmillaan, ja että Japanin ruska vetää loistossaan vertoja sen maailmankuuluille kirsikankukille. Sillä meillä onkin niitä puukuvia niin miljoona, sillä minä rakastan kaikkia ruskan voimakkaita sävyjä, etenkin kun Japanissa niihin yhdistyivät vielä monin paikoin satoa kantavat hedelmäpuut ja kukkivat kiinanruusut. Näkymät vain olivat paikoin jotain niin uskomatonta, etenkin saavuttaessa pimeän aikaan upeasti valaistuun Ishiyamade-temppelin puistoon. Sinne olisi voinut jäädä vaikka ikuisuudeksi, vaikka ennen lähtöä olinkin ollut erittäin väsynyt. Upeiden maisemien ohella Japanissa saimme kokea myös jotain muuta todella upeaa ja kaunista; paikallista vieraanvaraisuutta. Olimme sopineet tapaavamme Japanissa Mihailin kasvattajan vuokralaisen ystäviä, mutta emme olleet todellakaan osanneet varautua siihen kuinka valmiiita he olivat meitä Japanissa kierrättämään ja kuinka paljon vaivaa he näkivät jotta me viihtyisemme. Siinäkin kohtaa kun istuimme lukuisia ruokalajeja sisältävässä täpötäydessä ruokapöydässä yhdessä
 |
| Kilpikonnakivi Mongoliassa |
Tomokon, hänen miehensä, lastensa, vanhempiensa ja siskonsa perheen kanssa, oli jotenkin vaikea uskoa että vain muutamaa päivää aiemmin olimme olleet ventovieraita (ja ison osan pöydässä olijoista tapasimme ensikertaa vasta silloin), niin sydämellisesti meidät otettiin vastaan, vaikka yhteinen kieli isolta osin puuttuikin. Japanista lähtiessä olikin sovittava, että heidän kanssaan tullaan vielä näkemään - joko täällä Suomessa jolloin pääsisimme vuorostamme hostaamaan, tai ihan viimeistään Japanissa palatessamme sinne uudelleen. Sinne kun ei yksi matka ollut mitenkään tarpeeksi.
Kuukauden reissusta saisi luonnollisesti kirjoitettua vaikka miten paljon lisääkin - ja niin tulenkin todennäköisesti myöhemmin tekemäänkin. Tässä reissussa kun riittää taatusti purettavaa joksikin aikaa. Etenkin kun monet muistoista on talletettu kuvien ja mielen ohella myös pieneen matkapäiväkirjaan. Ei sitä kuitenkaan ihan koko kuukautta olisi osannut kirjoittamatta olla, vaikka bloggaaminen ei ollutkaan tällä reissulla se toimiva itseilmaisun tapa.
 |
| Auringonlasku Ulan-Baatarissa |
|
 |
| Lukkoja kiinanmuurilla |
 |
| Ensimmäinen ruskapuu Japanissa |
 |
| Yksi lippuautomaateista |
 |
| Kadunpätkää Osakassa |
 |
| Lisää puita |
 |
| Norsuaitausta Osakan eläintarhassa |
 |
| Söpö lavuaari yhdessä lovehotellissa |
 |
| Yksi reissun parhaista ravintoloista kera Keikon ja Tomokon |
 |
| Öistä temppelialuetta |
 |
| Lisää öistä temppelialuetta |
 |
| Ruoka-automaatteja |
 |
| Havupuu temppelin vieressä |
 |
| Jouluparaatia Disneylandissa |
