Vaatekarsinnan vaikeudesta

Aluksi ajattelin vaatekaapin olevan minulle yksi helpoimpia paikkoja toteuttaa minimalismia; vaikka minulla on ollut paljon vaatteita, en ole ollut järin kiinnostunut niistä. Vaatteiden suhteen periaatteeni oli pitkään hamstrata halpoja/ilmaisia itselle sopivia vaatteita silloin kun niitä tuli vastaan - ja kirppareita aktiivisesti kierrellessä niitähän tuli. Paidoissa oma hintamaksimi meni parissa eurossa ja farkuissa kolmessa - joissain erityisissä poikkeustilanteessa saatoin joustaa tästä ja ostaa esimerkiksi erittäin kivasti kirjaillut farkut vitosella. Vaatemäärä pyöri useassa sadassa, vaatekaappisiivousten välissä ehdin aina unohtaa ison osan omistamistani vaatteista ja tulin helposti toimeen useita kuukausia pesemättä pyykkiä (sen jälkeen pestävää oli tosin kertynyt useampi teollisuuskoneellinen, kun viimein sain aikaiseksi varata pyykkituvan).

Tässä mallissa oli tietenkin omat ongelmansa, kuten se etteivät vaatteet oikeasti mahtuneet kaikki kerralla kaappiin. Siksi niitä lojuikin aika usein pitkin kämppää, ja kylppärin nurkassa oli iso kasa odottamassa pyykkiinmenoa. Jonkin tietyn vaatekappaleen bongaaminen oli myös välistä lähes mahdotonta, etenkin ellei itsellä ollut mitään mielikuvaa mistä kasasta sitä pitäisi lähteä etsimään. Alle tunnin varoitusajalla hommaan oli tuhoontuomittua edes ryhtyä. Kuitenkin tilanteessa oli myös positiivisia puolia; eri tavoin yhdistelemällä omalla vaatevarastolla selvisi useammista teemajuhlista, javaatteet loppuivat harvemmin kesken, vaikkei pyykinpesu ollut todellakaan viikottaista. Vaatteiden huono laatu ei myöskään haitannut, sillä jokaiselle vaatteelle tuli keskimäärin niin vähän käyttö- ja pyykkikertoja, ettei huonoinkaan kangas alkanut rispata niin olemattomalla käytöllä.

Näistä viimeisin osoittautui yllättäen hidastavaksi tekijäksi omassa vaatekaappiraivauksessa. Kun asiaa pysähtyi miettimään, tiesin että osa lempivaatteistani ei kestäisi pienemmän vaatevaraston aiheuttamaa tiheämpää käyttöä ja pesetystä. Vähentämällä reilusti vaatteita menettäisin siis myös osan lemppareistani, vaikka en niitä suoraan poistaisikaan. Osien vaatteiden kohdalla se oikeasti ahdisti; etenkin niiden lempparikirpparilöytöjen, joiden korvaajaksi olisi hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta löytää täysin vastaavaa tuotetta. Ajatuksen ahdistavuudesta huolimatta päädyin kuitenkin lopulta siihen, että ylisuuri vaatemäärä itsessään ahdisti minua enemmän.

Vaatemäärä lähti puolisentoista vuotta sitten nopeaan laskuun. Ensin kaapista poistuivat vaatteet joita en oikeasti käyttänyt ja joista en pitänyt. Sitten vaatteet joista pidin, mutta jotka eivät istuneet. Ja sitten pikkuhiljaa lähdin myös kaventamaan kaapin värivalikoimaa pyykkihuollon helpottamiseksi. Ihan minimiin en vaatemäärää kuitenkaan suorilta tiputtanut, sillä pelkoni osoittautui hyvin aiheelliseksi. Pikkuhiljaa prosessin edetessä jyvät alkoivat erottua akanoista. Osa vaatteista säilytti värinsä ja mallinsa pesusta toiseen. Toiset taas alkoivat nyppyyntyä, haalistua ja mennettää muotoaan. Koska yhtenä tavoitteenani oli oppia pukeutumaan siistimmin, alkoi yhä useampi entinen lempivaate saada kulumisen myötä passituksen rottien rievuiksi - niistä kun ei enää siinä kunnossa ollut kirpparillekaan lähtijöiksi.

Odotetusta kulumisesta johtuen minulla oli alkuun myös paljon varakappaleita kaapissani. En halunnut karsia vaatemäärää suoraan siihen mitä tarvitsin, sillä vaatteet hajoaisivat kuitenkin joskus. Jos minulla olisi vain pari kunnon hametta, joutuisin hetikohta hameostoksille, ja ostamaan sitten kiireessä mahdollisesti jotain vielä epäsopivampaa. Siksi olikin täysin perusteltua pitää kaapissa lemppareiden lisäksi myös useampia ihan kivoja vaatteita varuiksi. Ne ihan kivat olisivat varmasti ihan hyviä ja käytössä sitten kun lemppareitaei enää olisi - paitsi jos kävisi tuuri, ja löytäisi uuden lempparin sitä ennen. 

Ahdistuksen ja luopumisen vastapainoksi nousi kuitenkin oivallus siitä, että osa vaatteistani kesti uuden rääkin. Ilokseni joukossa oli joitain vanhoja lemppareita, mutta näiden sitkeiden sissien joukosta nousi myös joitain uusia suosikkeja. Osaan näistäkin ilmestyi kyllä pikkuvikoja, mutta toisin kuin kokonaan nuhjaantuneet, ne olivat korjattavissa. Ratkenneen ompeleen saattoi parsia, ja haalistuneen värin elvyttää pesukoneväreillä. Aloin pikkuhiljaa oppia korjaamaan vaatteitani ja pitämään niistä parempaa huolta - joskin kummassakin näissä on varmasti vielä paljon opeteltavaakin.
  
Nyt olenkin edennyt vaateraivauksessa siihen pisteeseen, että pystyn yhä vapaammin heivaamaan loputkin ihan kivat vaatteet pellolle. Se on mahdollista kun keskittyy entistä tarkemmin uusien vaatteiden valintaan, ja opettelee pikkuhiljaa (toivottavasti ei liikaa kantapään kautta) erottamaan laadukkaat vaatteet massatavarasta. Kun pystyy luottamaan siihen, että kaapissa olevat vaatteet kestävät, ei niiden hajoamiseen tarvitse varautua yhtä massiivisin varastoin (sen verran vaatteita tarvitsen silti yhä, että pyykkikoneen ei ole pakko pyöriä useampaa kertaa viikossa). Omalla kohdallani asiaa on auttanut myös itselleni antama lupaus siitä, että ehdottomat lempparivaatteet on lupa korvata tilaustöillä. Eli jos jokin vaate todella istuu ja on tarpeen, ei sitä tarvitse lähteä metsästämään pitkin kauppoja, vaan sellaisen saa teetättää sitten kun tarve on. Käytännössä tämä tietenkin edellyttää sitä, ettei tarvetta saa tulla kauhean usein, etenkään sitten kun kaapissa ei ole enää iltapukuja ja muita kalliimpia vaatteita joita myydä ;)

Joistakin tusinatuotteita on silti yhä vaikea luopua. Reisitaskuhousuni alkavat olla todella tiensä päässä, ja ovat pikkuhiljaa turhan kulahtaneet jopa työkäyttöön, vaikka työskentelenkin pölyisessä varastossa. Lahkeet ovat täysin revenneet, polvet pussittavat ja kangas on paikoin ohueksi kulunutta. Lisäksi housut ovat kauttaaltaan ihan liian väljät. Mutta housuissa on ihan parhaat taskut, joihin mahtuu vaikka mitä, eivätkä ne kummasti myöskään hierrä tai purista mistään - mitä nyt viistävät sen verran maata, että imaisevat puntit läpimäriksi parissa sekunnissa, jos maa on vähänkin kostea. Värjäämällä housuille on hankittu jo kerran jatkoaikaa, mutta nyt noista ei taitaisi saada uudenveroisia enää edes ammattiapu. Ja kaapissa on kahdet parempikuntoisetkin työhousut. Ehkä se on taas hyväksyttävä, etteivät mitkään vaatteet ole ikuisia, vaikka siihen toki pyritäänkin että käyttöikää saisi kaikille mahdollisimman paljon.