Voi säläkaappi sentään

Otin sitten tänään vihdoin työn alle jääkaapin päällä olevan kaapin, jonne on koottu kaikkea hyödyllistä tilpehööriä. Varsinaiselle pikkusälälle on ollut omat astiansa, ja tuonne kaappiin on päätynyt vain kaikkea ehdottoman käyttökelpoista ja tarpeellista, minkä takia kaappi on saanut olla rauhassa näinkin pitkään. Eihän tuollaista kaappia tarvitse raivata; tarkistaa vain pikaisesti, että kaikki on siististi ja suunnilleen muistaa mitä missäkin on.

VÄÄRIN.

Purettuani kaapin olohuoneen pöydälle minun oli yhtäkkiä kovin vaikea perustella pariakymmentä eri tehoista pienikantaista hehkulamppua (viimeinen niitä käyttävä valaisin poistui asunnosta vuosi sitten), seitsemää erilaista jatkojohtoa (ajalta jolloin akvoja ja terroja oli useampia, normihätävarana riittää ehkä pienempikin määrä), kolmea eri puolilla kaappia olevaa avattua AAA-patteripakettia... Ja kaikenlaista muuta tavaraa jolla selvästi on ollut joskus ihan oikeaa käyttöä ja perusteltu tarve, mutta joita en oikeasti tarvitse enää. Osa tavaroista karsiutui suoraan roskiin osan jäädessä odottamaan kierrätykseen päätymistä ja kirppikselle viemistä. Ehkä säännöllinen läpikäynti ja karsinta pitäisi ihan oikeasti ulottaa joka kaappiin, eikä vain niihin shoppailusta täyttyneisiin.

Muutaman kymmenen sentin hintalappuja lätkiessä tuli mietittyä vähän tuota kirppistouhuakin. Taloudellisestihan noiden sinne roudaamisessa ei ole mitään järkeä, mutta kirpputorin alkuperäiseen ajatukseen nuo sen sijaan sopivat mielestäni hyvin; hyvällä tuurilla nuo bongaa sieltä joku jolla on noille oikeasti käyttöä ja säästää siinä joitain euroja verrattuna siihen että hän nappaisi saman piuhan uutena viereisestä kaupasta. Tuommoisia "romukoppia" näkee kuitenkin kirppiksillä koko ajan vähemmän: tuntuu että kirppiksillä on koko ajan entistä siistimpää ja uudempaa tavaraa suhteellisen kovilla hintalapuilla. En toki ymmärrä myöskään rikkinäisten ja täysin kulahtaneiden tavaroiden kaupittelua, mutta osa kirppispöydistä tuntuu menneen jo siihen ääripäähän että ellei tavaroissa ole melkein laput kiinni ne heitetään mieluummin roskiin kuin tuodaan arvokasta pöytätilaa viemään ja niistä mitä paikalle tuodaan koitetaan kiskoa maksimaalinen voitto. Onneksi kaikki eivät ole kuitenkaan lähteneet tähän mukaan.

Nyt olen mielestäni käynyt kaikki asunnon kaapit läpi. Kirppispöydällä olisi silti vielä tilaa, joten taidan käydä ne läpi vielä uudelleen jos keksikin vielä jotain mitä voisin sinne viedä.

Raivauksen tuloksia 2

Innostuin tänään taas kuvaamaan muutamia raivauskohteista, jotka alkavat olla sillä mallilla että kaappeihin katsomisesta tulee hyvä fiilis: pikaesittelyssä siis vaatekaappi ja arkiastiakaappi. Näistä jälkimmäinen on se johon sorruin viime vuoden lopulla hankkimaan paljon kaikkea uutta raivauksen lomassa: käytännössä kaikki eriparilasit ja -mukit menivät kiertoon ja hankin niiden tilalle lisää osia kaapissa oleviin sarjojen tynkiin. Nyt kaapin sisältö on yhtenäisempi eikä sielä ole enään mitään vähälle käytölle jäävää sälää. Lasien ja mukien koot ovat meidän käytössä toimivia ja mallit itselle mieluisia. Muumimukeissa on tosin se kompastuskivi että sesonkimukien vaihtuessa joskus kokee pientä kiusausta päivittää kokoelmaa. Siitä peruslasit ovat kivempia: käytössä on huomannut meille sopivan määrän ja kun määrä on täysi, ei ole mitään syytä harkita lasivaraston päivitystä.

Vaatekaapista puuttuu edelleen se tanko ja toimiva systeemi puolipitoisille vaatteille (sorrun monesti kämppää järjestäessä heittelemään ne lattialta ja tuolin selkämykseltä kaapin pohjalle, josta järjestän ne myöhemmin). Mutta vaatemäärä on jo huomattavasti toimivampi ja kaappi on siisti - pinot eivät tursu ja vyöry joka suuntaan.

Itse tykkäisin tämmöisissä postauksissa suunnattomasti myös ennen kuvista, mutta olen valitettavasti huono ottamaan niitä. Miun raivausprojekteista kun tahtoo puuttua kokonaan se rauhallinen suunnittelu ja dokumentointivaihe - joko homma seisoo tai sitten ryhdyn kerralla vetämään urakkaa ripeästi läpi. Yhden kuvan vaateraivauksen puolivälistä onnistuin kuitenkin löytämään. Siinä kaappikin on tosin eri, kuva kun on otettu edellisessä asunnossamme. Siitä joku tuttu saattaa miut jopa tunnistaakin, toisin kuin näistä uudemmista ;D

Edit. Bloggerin kuvan lisäys kenkkuili jotain, eli laitetaankin kuvat linkkeinä photobucketin puolelta (sieltä en edes lähde koittamaan kuvia missään muussa muodossa viimeisimmän päivityksen jälkeen - sielä selkeä ja toimiva systeemi saatiin muutettua kerralla sekavaksi salatieteeksi etenkin kuvien koon muokkauksen suhteen):

Arkiastiakaappi. Muutama pikkulasi ja lautanen oli kuvaa otettaessa tiskissä.

Vaatekaappi tänään.

Vaatekasa vaateraivauksen puolivälissä

Pesukoneväreillä helpotusta pyykkihuoltoon

Vaatekaapin yhä kutistuvaan vaatevalikoimaan oli jäänyt pyörimään muutamia ongelmallisia vaatteita. Vaatteita joista pidin mallillisesti kovasti ja joille minulla periaatteessa oli käyttöä, mutta jotka olivat väriensä puolesta yhteensopimattomia muiden kanssa ja siten myös pyykkihuollollisesti hankalia. Pyöriteltyäni näitä paria vaatetta aikani kaapissa muistin yhden samantapaisen vaateongelman vuosien takaa; täydellisen mallisen, mutta ihan liian vaaleasinisen hameen. Tuolloin kyseinen ongelma ratkesi kaverin kautta kaverin värjätessä omia vaatteitaan mustiksi. Sain hameen samaan värikoneelliseen ja seuraavana päivänä vaaleansininen ongelmahameeni oli uusi musta lempihameeni.

Päätin tehdä tällä kertaa samoin. Kävin hakemassa Stockmannilta tummanruskeaa pesukoneväriä sekä paketillisen suolaa ja laitoin nuo väriensä puolesta kaappiin sopimattomat vaatteet värikylpyyn. Koneen pyörittyä kaksi kertaa hohtavan valkoisesta kaikki tahrat paljastavasta hameesta ja hyvin vaaleanbeigeistä reisitaskuhousuista oli tullut tasaisen tummanruskeat. Yhden illan pyykkikonerumban jäljiltä minulla on nyt yhdet uudet työhousut ja yksi hame lisää, jotka sekä sopivat yhteen muiden kaapissa olevien vaatteiden kanssa että peseytyvät helposti toisten samanväristen kanssa.

Värjäyksen onnistuttua hyvin aloin harkita sen kokeilemista jossain kohtaa myös muutamiin mustiin vähän haalistuneisiin vaatteisiin, jotka ovat väriään lukuunottamatta uudenveroisessa kunnossa. Josko niillekin saisi värikylvyllä lisää käyttövuosia. Siihen koneelliseen odotan kuitenkin ehkä vielä lisää tulokkaita: väriä vahvistettaessa koneessa kun voi olla enemmän kangasta kuin haluttaessa muuttaa kankaan väriä kokonaan. 

Raivauksen tuloksia

Tällä viikolla tuli järkkäiltyä asuntoa aavistuksen verran uudelleen ja keittokirjat saivat samalla siirron olohuoneen harmaaseen hyllyyn. Samaan harmaaseen hyllyyn johon ei vielä viime kesänä mahtuneet edes kaikki pelkät dvd-elokuvat. Nyt hyllyssä on dvd-elokuvat, tv-sarjaboksit, muutamat asunnosta löytyvät blu-rayt, PS1 ja PS2 pelit sekä keittokirjat, eikä hylly ole silti totaalisen täyteen ahdettu. Eli tavaradieetillä on selvästi ollut vaikutusta.

Ensimmäisenä ratkaisunahan tähän suunniteltiin tuolloin lisähyllytilan hankkimista ja pari hyllyä ehdittiin jo ostaakin Ikeasta ennen raivauksen saattamista kunnolla käytiin. Nyt nekin hyllyt ovat olleet hyvän aikaa käytössä siskon ja hänen miehensä asunnossa - täällä ne eivät ehtineet edes seinään ennen tarpeettomiksi muuttumistaan.

Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että minun on hyvin vaikeaa keksiä asunnosta lisää kirpputorille vietävää. Yritys on silti kova innostuttuani ottamaan taas pöydän saadakseni vähän lisärahaa lentolippujen varausmaksuja varten.

Hullujen päivien sortumiset

En sitten onnistunut vastustamaan kiusausta ja jättämään Hullujen päivien pokkarihyllyä tutkimatta. Sortumisreissulta tarttui mukaan kokonaiset seitsemän pokkaria: neljä Hulluilta päiviltä ja kolme Kirjatorilta. Viime aikainen painotus lukemistossani näkyi myös näissä - pokkareista vain kaksi oli täysin fiktiivisiä romaaneja. Lopuista neljä oli kirjoittajan omasta elämästä kertovia tai muuten elämänkerrallisia ja yksi naisille suunnattu sijoitusopas. Kai sitä on niin pitkään lukenut pelkkiä romaaneita, että aivot kaipaavat jo vaihtelua.

Tälläkertaa tosin mies ehti korkata pokkaripinon ensin. Yleensä meillä on täysin eri kirjat, kun minä luen mieluiten suomeksi ja mies englanniksi. Kitchen Confidential - Mestarikokin tunnustuksia herätti kuitenkin myös tuon meidän talouden kokin mielenkiinnon.

Lisää tyhjää kaappitilaa

Intouduin tänään käymään myös vierasvara liinavaatevarastot läpi. Niitä meillä on ollut aina lievästi sanoen ylimitoitetusti, vaikka on meillä joskus enimmillään yöpynytkin 12 henkilöä. Se on kuitenkin sen verran harvinaista, että päätimme karsia vierasvaran neljään peittoon, neljään tyynyyn ja niihin riittäviin liinavaatteisiin. Peittojen kohdalla tämä ei tarkoittanut suurta hävitystä, mutta tyynyjä lähti viisi ja pussilakanoita varmaan kuusi-seitsemän settiä, joiden lisäksi karsittavaa löytyi sijauspatjoista ja vilteistä. Tyynyt koitan saada kulkeutumaan eteenpäin Tesylle löytöeläimille. Liinavaatteet tuli karsittua vanhimmasta ja huonokuntoisimmasta päästä, joten ne menevät rotille tasoille ja riippareiksi.

Näillä poistoilla saatiin tyhjennettyä yksi kokonainen yläkaappi vierashuoneesta. Ei sillä että kaappi olisi ollut kovin aktiivisessa käytössä; olin itseasiassa tunkenut sinne muutossa osan noista tyynyistä ja unohtanut ne käytön puutteessa sinne. Tulivat sitten vastaan vasta tänään, kun päätin oikeasti avata asunnon joka kaapin vain nähdäkseni mitä niissä on ja ovatko ne järjestyksessä. Muuten asunto selvisi kaappitarkistuksesta kohtuu puhtain paperein - makuuhuoneen yläkaappi taitaa tosin toisena vaatia pientä järjestelyä.

Vaatekaappijärjestelyjä

Joskus on mukava huomata raivauksen tuottaneen selvästi näkyviä tuloksia. Innostuin tänään blogeja luettuani käymään taas vaatekaappini läpi ja ison vaatevuoren sijaan sieltä karsiutui tällä kertaa ainoastaan yksi yöpaita ja kankainen vyö aiemmin rotille päätyneestä paidasta. Aikaakaan vaatekaapin läpikäymiseen ei juuri mennyt; ehdin käymään kaikki vaatteet läpi noin puolessa tunnissa, vaikka sovitinkin muutamaa harvemmin käyttämääni ja viikkasin kaikki takaisin kaappiin. Näistä etenkin jälkimmäinen on iso voitto: aiemmin vaatekaapin läpikäyminen vei tuntikausia, ja jatkui välillä vielä seuraavana päivänä kun en jaksanut viedä urakkaa päätökseen saman päivän aikana.

Vaatekaapista ei myöskään löytynyt yhtään unohdettua vaatetta. Aiemmin sain aina lukuisia "uusia" vaatteita siivotessani kaapin, kun kaapin perukoilta paljastui totaalisen unohdettuja vaatekappaleita. Nyt ainoa mysteeri johon sain vastauksen on omistamieni mustien suorien housujen tarkka määrä: niitä on kolmet. Kahdet muistin yksilöidysti (ohuempaa kangasta olevat paremmin istuvat ja etenkin talvikäytössä kivat paksumpaa kangasta olevat mukavasti laskeutuvat) ja niiden lisäksi tiesin omistavani yhdet tai kahdet joista minulla ei ollut muuta mielikuvaa kuin että ne ovat mustat suorat housut.

Tämän päivän projektiin kuuluu myös yhden ylähyllyllä korjausta odottaneen hameen paikkaus, mutta sen aikataulutin iltaan. Sovimme miehen kanssa pienestä puuhastelutuokiosta, jolloin kumpikin käy läpi tällaisia pieniä keskeneräisiä projekteja yhdessä olkkarin pöydän ääressä. Hameen paikkauksen lisäksi ajattelin viimein ommella napin yhteen vanhaan kevättakkiini, jonka olen päättänyt viedä kirpputorille.
 

Hulluja houkutuksia

Stockmanin kanta-asiakkaana keltainen kuvasto tipahti luukustani mainoskiellosta huolimatta; se ei ole mainos, vaan minulle henkilökohtaisesti osoitettu kirje. Pitkällä mainosdieetillä oltuani intouduin selailemaan sitä, ja vaikkei mikään lopulta sykähdyttänyt itseäni niinkuin jo ennakkoon odottelemani pokkaritarjous, suunnitelma oli selvä; Stockalle on päästävä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Viikon kiireistä johtuen ensimmäinen tilaisuus näytti olevan perjantaina; sitä ennen en mitenkään ehtisi hulluttelemaan muilta menoiltani. Mutta mikä osuvinta - se oli myös palkkapäivä.

Keskiviikko ja torstai meni odotellessa. Rakastan pokkarihyllyjä, ja 3,90€ pokkarista on toki huomattavasti vähemmän kuin 9-12€. Perjantain tullen minua alkoi kuitenkin epäilyttää. Minä en pidä ihmisjoukoista. Erehdyin viimeksi keskiviikkona suoraan töistä nälkäisenä ja hieman väsyneenä ihmisten ilmoille ja meinasin romahtaa jo siihen, kun pikaruuan saamisessa kesti. Stockan hulluilla päivillä ihmisiä on aina massoittain.

Hetken ahdistustani tunnusteltua laadin pikaisen kompromissin; poikkeaisin töiden jälkeen työpaikkaani lähellä olevalle kirpputorille katsomaan pokkareita. Löydön sattuessa kohdalle saisin sen todennäköisesti vieläkin halvemmalla kuin neljällä eurolla, jonka lisäksi välttäisin väkijoukot. Toki kirppareilla löydöistä ei ole koskaan varmuutta, mutta varmuutta eivät takaisi myöskään Hullut päivät. Minulla on jo kirjakauppojen uusina myytävistä pokkareista kaikki ne joita olen eniten halunnut. Ne olen ostanut joko aiemmista alennusmyynneistä tai normaalihintaisina. Yhtälailla hulluilla päivillä olisi siis olemassa riski, että löytäisin hyllystä vain jotain ihan kivaa uusien elämysten sijaan.

Työpäivän tultua päätökseen kävelin suoraan bussipysäkille. Päivän tultua päätökseen en halunnut poiketa enää edes kirpputorille, sillä minulla on kotona vielä niin monia lukemattomia itseäni kiinnostavia pokkareita että minun oli vaikea keksiä mitä vielä parempaa olisin voinut kirpputorilta löytää. Pokkarit ovat toki kulutustavaraa, mutta toisin kuin hullut päivät, kirppari pysyy kyllä paikoillaan ja mahdollistaa vierailun myöhemminkin pokkarikaapin sisällön taas hieman huvettua.

Istuessani bussissa mies laittoi viestiä ja varmisteli olenko ehtinyt ensimmäiseen bussiin; hän halusi ruuan ajoituksen olevan täydellinen. Shoppailumaniassa rypevän ihmismeren sijaan sain töiden jälkeen pekoniin käärittyä turskaa ja salaattia rakkaani valmistamana hänen kanssaan nautittuna. Varmasti omalla kohdallani selvästi parempi päätös päivälle.

Tänään herätessä pieni houkutus iski silti taas - olisihan tässä vielä koko viikonloppu aikaa käydä katsomassa tuo hylly. Vielä en tiedä sorrunko, mutta viimeisten kahden viikon palkka on silti jo turvassa shoppailulta; siirsin eilen osan siitä asuntosäästötililleni ja loput matkatililleni. Matkan ensimmäinen osuus, junamatka Moskovasta Mongolien kautta Pekingiin, on nyt varattu.

Miksi omistaa jotain joka on helposti lainattavissa?

Reissusuunnitelmat ovat alkaneet pikkuhiljaa tarkentua ja uusien tarkennusten myötä olen joutunut päivittämään säästötavoitetta ylöspäin. Reissusta voi tulla hieman oletettua kalliimpi, mutta tällä erää se ei ole riittävä syy harkita reissun peruuttamista; on vain tehtävä valintoja ja luovuttava jostain muusta. Ensisijaisesti tähän 'jokin muu' -kategoriaan pyrin sijoittamaan shoppailun, mutta pienen raivaustauon jälkeen olen taas valmis luopumaan myös osasta tavarasta. Kirjahylly sai eilen uuden iskun ja tällä kertaa sieltä poistui parin pokkarin lisäksi pino kovakantisia sarjakuvakirjoja.

Kovakantiset sarjakuvakirjat ovat pysyneet tähän saakka hyllyssä monesta syystä. Ensimmäinen syy on ehkä se ilmeisin: pidän Aku Ankka -sarjakuvista, ja luen niitä mielelläni. Muista syistä mainitsemisen arvoisia ovat ehkä kyseisiä sarjakuvia kohtaan tuntemani arvostus ja muutamiin kyseisistä kirjoista liittyvät muistosyyt; niistä kaksi on palkintoja Aku Ankan kuplakisasta, jossa pääsin jaetulle toiselle sijalle v. -99. Uutta raivauskierrosta aloittaessani jouduin kuitenkin myöntämään sen tosiasian, että noihin kyseisiin kirjoihin en ole koskenut ainakaan yli viiteen vuoteen, todennäköisesti vielä pidempään aikaan. Tämä ei johdu niinkään kiinnostuksen puutteesta niiden sisältöä kohtaan, vaan enemmän kirjojen koosta ja painosta. Silloin kun käperryn sohvan tai parvekkeen nurkkaan lueskelemaan, valitsen mukaani mieluummin jotain kevyempää; taskarin tai Roope-Sedän. Sarjakuvakirjojen kohdalla käyttäytymiseni noudattaa siis samaa kaavaa kuin muidenkin lukemisieni; pidän luettavaa mielelläni mukanani ja luen paikoissa ja tilanteissa joissa pienet, kevyet ja pehmeäkantiset teokset valikoituvat mukaan todennäköisemmin. Mikäli kirjasta ei ole saatavilla pokkaripainosta, se ei toki estä lukemista, mutta laskee huomattavasti todennäköisyyttä sille, että nappaan kirjan uudestaan luettavaksi.

Asiaa jonkin aikaa pohdittuani päädyin raivaamaan sarjakuvakirjat kirpputorilaatikkoon. Tämänkin poiston jälkeen meillä jää vielä runsaasti sarjakuvia, ja nuo kovakantiset löytyvät edelleen alle kilometrin päässä olevan kirjaston valikoimista. Mikäli siis haluan lukea ne uudelleen, saan ne ja monet minulta nytkin puuttuvat alle kahdeksan minuutin kävelymatkan päästä. Tämän tajuttuani ajatus kirjojen säilyttämisestä alkoi tuntua pikemminkin hullulta kuin perustellulta; mietin kuinka monta kertaa olen pakannut ja purkanut nuo lukuisissa muutoissa ja kuinka monessa nykyistä pienemmässä asunnossa ne ovat olleet viemässä hyllytilaa vaikka ne ovat samaan aikaan olleet koko ajan helposti saatavissa aina kohtalaisen läheltä kotia. Näiden pohdintojen myötä oli helppo päättää että en hanki enää uusia sarjakuvakirjoja, kuten en myöskään kovakantisia romaaneja (muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta); niitä saa kyllin helposti kirjastosta.

Pokkarikaappi saa sen sijaan täyttyä (ja tyhjentyä) entiseen malliin, sillä kovakantiset lainakirjat eivät riitä täysin korvaamaan tuota omaa pehmeäkantisten kotikirjastoa. Pokkarikaapinkin kohdalla kierto on tosin kokoajan nopeutunut; tällä hetkellä pokkareista ehkä 80 prosenttia lähtee lukemisen jälkeen eteenpäin, joko kirppiksille, divareihin tai kierrätyskeskuksille. Niin kaapin koko riittää hyvin myös kaikille edellämainituista paikoista tehdyille uusille löydöille.

Muiden kotiharrastusteni tiimoilta en ole onnistunut löytämään vielä kirjaston veroista lainaussysteemiä. Elokuvien kulutus meillä kun on varsin minimaalista ja tv-sarjaboksien kohdalla videovuokraamoiden laina-ajat eivät ole omaan katsomisen tahtiin millään muotoa riittäviä. Myöskään lautapelejä ei löydy samaan tapaan kotiin lainattaviksi, vaikka niitäkin tuntuu olevan kirjastoissa ja baareissa yhä enemmän saatavilla paikan päällä pelattaviksi (tokikin painottuneena enemmän nopeampiin ja yksinkertaisempiin ajanvietepeleihin, kuin 3-8 tuntia kestäviin täysin englanninkielisiin harrastepeleihin). Väilillä kyllä miettii, olisikohan taloyhtiötasolla mahdollista saada heräämään kiinnostusta edes jonkinlaisen tavarankierrätyspisteen avaamiseksi. Tällä hetkellä se vain tuntuu aika kaukaiselta, kun nykyisetkin yhteistilat ovat hyvin olemattomalla käytöllä; yli sadan asunnon taloyhtiössä saunakaan ei lämpiä kuin kerran viikossa, sillä sen lämmittäminen vaatii kolme varausta samalle päivälle, mitä ei koskaan tapahdu muutoin kuin perjantaisin.