Jääkaapinoven asennepäivitys

Jätetyt magneetit

Minulla oli ennen useampi kategoria josta en ollut valmis raivaamaan. Raivattuani asuntoa ensin muuten, olen alkanut käydä läpi myös näitä pitkään suojelukohteina pysyneitä kohteita. Ensin meni kirjahylly ja leffahylly, sitten lautapelit. Nyt kävin läpi myös jääkaapin oven. Jääkaapin oven kaaos on tietenkin hyvin rajattu verrattuna moneen muuhun, mutta liikaa on silti liikaa. Vaikka keräänkin magneetteja, ei niitä välttämättä ole syytä pitää tallessa kaikkia vain siksi, että ne on joskus tullut hankittua.

Luettuani omistamani tekstimagneetit ajatuksen kanssa läpi huomasin että osa niistä on vanhentuneita. Osa vitseistä toimi paremmin sinkkuaikana ja toisista koki muuten kasvaneensa yli. Näillä päätöksillä magneettikaaos väheni viidellä. Jätettyjä oli yhä enemmän, mutta niin saa ollakin. Tektimagneettien jälkeen seuraavaksi isoin magneettikategoria itselläni kun ovat matkamuistomagneetit.

Seuraavaksi karsinnan alle tulivat sekalaiset magneetit, joita lähti suhteellisesti eniten. Näitä oli monen kokoisia ja mallisia, mutta niillä ei ollut oikeastaan mitään tarinaa eikä niihin liittynyt suurempia tunteita. Osa oli kyllä lahjaksi saatuja, mutta valtaosasta en edes muistanut niiden alkuperää. Näistä jätinkin vain pari mieluisinta matkamuistojen ja tekstimagneettien lomaan.

Jätettyjä magneetteja oli kyllä edelleen aika paljonkin enemmän kuin poistuneita jos lasketaan mukaan vielä tässä vaiheessa oveen jääneet magneettirunous -sanat. Hetken pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin siirtämään nekin kirpputorilaatikkoon. Sanamagneettien kieli kun oli alunalkaenkin itselleni väärä - osaan kyllä lukea englantia, mutta se ei ole minulle luonteva kieli sanaleikkeihin. Väärään kieleen syy on se minulle tavallinen - nuo löytyivät aikoinaan halvalla kirpputorilta. Näistä osa olikin ollut niin kauan paikallaan ovessa etteivät ne olisi tahtoneet enää irrotakaan. Magneettikaaoksen raivauksen ohella käytiin läpi myös oven lippulappuset ja poistettiin niistä noin puolet.

Kirpparilaatikkoon päätyi keittiönkaapista myös paperisia sateenvarjoja drinkkien tai jälkiruokienkoristeluun ja pari savista seinälautasta. Niiden myötä laatikko alkaa olla sen verran täysi, että uusi pöytä voisi pian jo kannattaakin. Noiden lisäksi laatikossa kun on jo vaatteita, elokuvia, kirjoja, koruja ja muutamia astioita. Pieni osa kirjoista hävisi tänään jo divarille, mutta lempidivarini omistajan ollessa poissa hävikki kirjapinossa on vielä hyvin pieni. Divareillakin kun on omat painopisteensä, ja tuo jonka omistaja oli nyt poissa on se joka ostaa ja myy enemmän sen tyylisiä kirjoja joita minulla on hyllyssä. Mutta päästiin tänään kuitenkin taas 8 euroa lähemmäs plussaa. päivän saldo on siis -252,89€.

Pieni askel kohti plussaa

Viime päivinä on tullut rustailtua myynti-ilmoituksia pitkin nettiä, mutta silti vasta yksi kaupoista on toteutunut. Ylimääräisenä käärmeterran alla pyörinyt punainen vuoderahi löysi uuden kodin ja olen sen myötä 10 euroa rikkaampi. Vielä mennään kuitenkin visusti miinuksen puolella, kun lähtöluku oli se -270,89€. Mutta -260,89 eurosta on toivottavasti hyvä jatkaa.

Olen tosin alkanut tulla taas siihen tulokseen ettei nettikaupustelu ole minun juttuni. Ilmoituksien laatimisessa ja esineiden kuvaamisessa on kauhea työ ja sitten pitää vielä sumplia tavaroiden noudot tai kuskailla niitä postiin - siinä onnellisessa tapauksessa että jollekin löytyy ostaja. Vaikka monesti puhutaan kirppismyynnin vaivalloisuudesta, on se ainakin omalle luonteelleni miljardikertaa helpompaa. Pitkien kuvailujen sijaan hintalappuun tarvitsee kirjata vain tuotteen nimi ja hinta ja kuvien ottamisen ja nettiin siirron sijaan tuotteet ovat kirppiksellä suoraan ostajan nähtävillä. Kirppispöydän järjestelyssäkin tarvitsee huomioda vain omat menot ja kirppiksen aukioloajat.

Kaikkea ei tosin voi kirpparillekaan kiikuttaa. Nyt myynnissä kun ovat myös käärmeet päätettyäni keskittyä tällä hetkellä pelkkiin lemmikeihin harrastuseläinten sijaan. Kaikista kolmesta käärmeestä on tullut jo useita tiedusteluja, mutta sitä oikeaa ihmistä ei vain tahdo löytyä. Käytännössä se tarkoittaa vain lisää ilmoittelua ja lisää mailien vaihtoa. Toivottavasti jossain kohtaa tärppäisi, niin pääsisi laittamaan tuon terrankin myyntiin.

Divaria varten on myös jo pinottuna kasa kirjoja. Tämän pinon eteenpäin saantia aukioloajat ovat onnistuneet hidastamaan. Antikvariaatti menee arkisin kiinni vartti sen jälkeen kun ehdin töistä kotiin ja ostoista päättävä henkilö ei ole paikalla viikonloppuisin. Niinpä olen koettanut nakittaa hommaa nyt miehelle, joka toivottavasti ehtii hoitaa sen viimeistään päästyään eroon tenteistään.

Priimaa pakkausta myöten

Viime viikkoina huomioni on kiinnittynyt aiempaa enemmän myös tavaroiden pakkauksiin. Asialla ei ole sinänsä mitään tekemistä raivaamisen kanssa, sillä tavaroiden pakkauksilla ei ole meillä tapana jäädä nurkkiin pyörimään. Tokihan pienempi roskamäärä vähentäisi tarvetta rampata roskiksille ja siten vapauttaisi aikaa ja energiaa johonkin muuhun - en kuitenkaan koe, että roskien viennistä tulisi niin paljon täysin turhaa ja ylimääräistä ramppaamista kuin lukemattoman mainospostin edestakaisesta kiikuttamista tuli ennen mainoskieltoa. Tämä ajatus lähti ensin liikkeelle niinkin pienestä kuin joulun jälkeen ostamani avaimenperälinkkuveitsen yksinkertaisen nerokkaasta pakkauksesta: tuotteen kotelo oli tehty kananmunakennomaisesti puristetusta kierrätyspahvista ja kotelon piti kasassa tuotteen väriä vastaava hiuslenkki. Kotelo täytti tehtävänsä, ei vienyt paljoa turhaa tilaa kuljetuksessa ja sen hävittämisestä ei syntynyt yletöntä jätevuorta. Isompi sysäys tälle postaukselle tuli kuitenkin jälleen kerran töissä.

Tämänhetkisessä työssäni puran kauppojen palautuksia. Kyseessä on sekä valikoiman vaihtumisen vuoksi tulevia palautuksia, että niiden joukossa myös kauppojen palauttamia viallisia tuotteita. Cd-levyissä kaikkein yleisin vikatyyppi on rikkinäinen kotelo. Sikäli kyseessä on täysin ymmärrettävä palautus - niin minäkin olen monesti toiminut. Ostaessani jotain uutta, haluan sen uuden olevan priimaa. En näe mitään syytä maksaa kotelovikaisesta tavarasta samaa summaa minkä maksan täysin virheettömästä tuotteesta. Jotenkin siinä olen kokonaan unohtanut sen, miksi olen kyseistä tuotetta ostamassa ja vaikuttaako jokin pieni halkeama kotelon pinnassa oikeasti niihin ominaisuuksiin mitä tuotteelta haen. Cd-levyn suhteen vastaus on tietenkin kielteinen, mikäli levy itsessään on kuitenkin täysin ehjä ja naarmuton.

En ole koskaan aiemmin miettinyt, kuinka paljon muoviroskaa näinkin pienestä päätöksestä syntyy. Minä en selvästi ole ainoa, joka haluaa cd-kotelonsa ehjinä, siisteinä ja naarmuttomina - siis kaikinpuolin uutuuttaan kiiltelevinä. Olen kuitenkin unohtanut tyystin sen, että vain kauppojen uutuuscd:t ovat todella uusia. Kaikki muut levyt ovat voineet kulkea jo useampia reissuja kauppojen ja varastojen väliä erilaisten palautusten ja uusien kamppanjoiden myötä. Levyjä lähetettäessä ja siirrettäessä osiin koteloista tulee väkinsinkin jälkiä; osa saattaa kolahtaa, tarrat kuivuvat ja jättävät jäljen, koteloon tulee naarmuja. Erilaisia pieniä merkkejä levyn kulkemista poluista, jotka täytyy kuitenkin häivyttää, jotta tuote myisi. Koska pintaviallinen tuote jää myymättä ja/tai palautuu takaisin, kaikki vialliset kotelot kannattaa vaihtaa ennen levyjen lähetystä uudelleen kauppaan. Ja mikäli seuraavassa palautuksessa jokin koteloista on taas kolhiutunut, se kannattaa taas vaihtaa. En halua edes ajatella kuinka paljon rikkinäisiä vaihdettuja koteloita se tekee vuositasolla kauppojen vaihtaessa valikoimiaan jopa parin kuukauden välein.

Tietenkin tähän on olemassa monia muitakin ratkaisua kuin pikkuviallisuuden sietäminen. Kaupat voisivat kiinnittää enemmän huomiota palautusten pakkaamiseen. Aiemmin täysin turhana ylimääräisenä pakkauskerroksena pitämäni muovi joidenkin cd-levyjen päällä myös selvästi suojaa koteloja yllättävän hyvin. Vielä enemmän viallisten kotelojen määrää laskee kotelon valmistusmateriaali; nyt yleistyneet pahvikotelot menevät paitsi pienempään tilaan ja ovat kevyempiä, ne myös kestävät paremmin kuljetusta. Tuhansien levypalautusten jälkeenkään en ole joutunut pistämään sivuun vielä yhtään pahvikoteloon pakattua. Toki pahvikotelot paistavat esiin hyllystä perinteisempien cd-kotelojen keskellä, jos levyjä on tottunut pitämään näkösällä.

Pakkauksen yksi keskeinen funktio on houkutella ostajia. Tavaran myynnin kannalta tässä on toki järkeä. Ympäristön kannalta järki on sen sijaan kaukana. Esimerkiksi tuota aiemmin mainitsemaani minua ilahduttanutta Viktorinox-pakkausta, joka vetosi minuun kaikessa koruttomuudessaan, ei voi pitää kauhean myyvänä. Tuotteet eivät olleetkaan kyseisessä liikkeessä esillä pakkauksissaan, vaan esimerkkikappaleet oli otettu esille vitriiniin. Kaikissa kaupoissa tämä malli ei valitettavasti toimi, jolloin edessä on uudelleen pakkaus. Tätäkin olen ollut joskus tekemässä toisen firman kautta. Tuotteet otettiin esille kätevistä ja kuljetuksessa asiansa hyvin hoitavista pahvipakkauksista ja ne vaihdettiin läpinäkyviin muovipakkauksiin joissa oli näyttävät moniväripahvitaustat. Pakkaus toi tuotteen monta kertaa paremmin esille, mutta vei myös monta kertaa enemmän tilaa kuljetuksessa, kun pakkaukset lähetettiin jälleenmyyjille - ja sama ylimääräinen tilanvienti jatkuu varmasti myös kotiroskiksissa ja valitettavan usein myös kaatopaikoilla.

Olenkin alkanut havahtua siihen, että ehkä sillä on todellakin väliä, miten tuote on pakattu. Kyse ei ole vain yksittäisistä pakkauksista, vaan sitä mikä myy. Jos ihan täsmälleen sama tuote myisi ihan yhtä hyvin pahvipakkauksessa muovisen sijaan tai pakkaus pikkuriikkisen rutussa täysin priiman sijaan, täsmälleen samojen tuotteiden ympäristövaiktukset tippuisivat jo selvästi (toki tässä sahaan ehkä vähän omaa oksaani, kun osa työstäni tällä hetkellä koostuu noista pakkausten vaihdoista). Mitä enemmän asiaa on tullut mietittyä, sen enemmän huomaan ilahtuvani aina huomatessani tuotteen jonka kohdalla on toimittu toisin; kun töissä tulee vastaan niitä pahvikoteloita. Tai kun Lushilta tilatut tuotteet oli vain kääräisty paperiin ja paperikääre oli kiinnitetty tuotteen ympärille tuoteselostetarralla. Tätä haluan jatkossa tukea.

Tiellä on kuitenkin vielä mutkia. Limsapullorallista meillä on päästy enimmäkseen eroon limsakoneen myötä, niissä tilaisuuksissa kun meillä limsoja menee. Mutta miten toimia esimerkiksi tilanteessa, jossa ainoa tähän asti testaamani valmistuoremehu josta voin sanoa todella pitäväni on pakattu muovipulloon? Nyt kun viimein alkaisi ehkä olla varaa hankkiakin sitä vähän useammin. Aamu-unisena minua kun ei saa puristamaan mehua itse, vaikka vastapuristettuna mehu on tietenkin parhaimmillaan ja pakkausvaihe jää välistä kokonaan. 

Asunnon koon vaikutus tavaramäärään

Haaveilen asuvani jossain vaiheessa omakotitalossa. Kaipaan omaa pihaa ja rauhallisempaa sijaintia, vaikka pidänkin nykyisen asuntomme pohjakaavasta, kulkuyhteyksistä sekä lähiseudun monista ruokapaikoista. Tiedän ettei asunnon osto ole ajankohtaista ainakaan muutamaan vuoteen, mutta silti unohdun aina välistä selaamaan myytäviä asuntoja, tarkkailemaan hintoja ja pohtimaan eri pohjakaavojen plussia ja miinuksia. Pohjakaavojen tutkimista ja huoneiden sisustamista päässä voisi pitää eräänlaisena harrastuksena itselläni; olen tehnyt sitä lapsesta asti. Jo alta kymmenenvuotiaana olen lukenut isän rakennus- ja asuntolehtiä, piirrellyt pohjakaavoja ruutuvuhkoihin ja sisustanut kuvitteellisia asuntoja.

Viimeisen puolen vuoden aikana leikkiin on tullut kuitenkin yksi uusi muuttuja: tavarat. Isompien huonekalujen ja muiden tärkeämpien sisustuselementtien lisäksi huomaan miettiväni myös kaikkien muiden tavaroiden sijoittelua asunnossa. Mitä pienempi kyseessä oleva asunto on, sitä kriittisemmäksi huomaan muuttuvani. Haluaisinko pitää kaikki nykyiset tavarat jos tilaa olisi 10 neliötä vähemmän? Entä jos tila pienenisi 30 neliöllä? Mitä pienemmäksi kuvitteellinen tila käy, sitä helpompi minun on kuvitella karsittavia tavaroita. Olen jo asunut parissa tupaten täyteen ahdetussa yksiössä joissa ilmakaan ei enää tuntunut pääsevän kunnolla kiertämään - siihen en halua enää palata. Haluan sen sijaan sopivasti väljyyttä ja selkeyttä kotiini.

Toisena ääripäänä tulee tämä nykyinen asunto. Meillä on nyt 87 neliötä kahdelle ihmiselle, ja asiaa pyöriteltyäni minusta tuntuu että tämä tila osaltaan rajoittaa raivaamista. En halua tilan olevan täyteen asti tukossa, mutta en kuitenkaan osaisi olla myöskään täysin autiossa tavaroista riisutussa tilassa. Itselläni isompi asunto vaatii enemmän tavaraa ollakseen kodikas. Tällä hetkellä asunto alkaa olla pisteessä, että en haluaisi tänne lisää tavaraa, mutta en välttämättä halua enää isompia poistojakaan. Olohuoneen iso käärmeterraario saattaa kuitenkin olla lähdössä ja pää lyö jo nyt tyhjää mitä tuohon parin neliömetrin kohtaan keksisi. Periaatteessa minua houkuttaisi siirtää rottien häkki rottien omasta huoneesta keskeisemmälle paikalle asunnossa, mutta sitten asunnon yksi huone jäisi kokonaan vaille omaa käyttötarkoitusta. En ole ollut ikinä ennen tilanteessa, jossa tilaa tuntuu olevan jossain määrin jopa liikaa (tai ainakin väärin sijoittuneena: mikäli mahdollista, käyttäisin yhden makkarin neliöt mielelläni isompaan kylpyhuoneeseen ja omaan saunaan).

Asuntoleikin ohella tykkään leikkiä muuttoleikkiä. Kaikkien ystävien mielestä olen hullu, mutta minä todella pidän muuttamisesta. Tämä on ehkä 16. tai 17. asunto jossa asun, jonka lisäksi olen ollut auttamassa monien kavereiden muutoissa. Jo ennen tämän isomman raivausoperaation alkamista, muuttoihin on (lähes) aina liittynyt minulla tavaroiden läpikäyminen. Joka muutossa sitä on löytänyt tavaroita joita ei muistanut omistavankaan ja tehnyt päätöksiä pidettävien ja jätettävien tavaroiden välillä. Muuttokysymys onkin yksi niistä joita kysyn itseltäni tavaroita läpikäydessä; jos olisin muuttamassa nyt, haluaisinko pakata tämän mukaani, raahata uuteen osoitteeseen ja keksiä sille uuden paikan sieltä? Sillä onhan se muuttokin sieltä taas tulossa. Siihen voi vain mennä nyt useampi vuosi.

Konkretiaa ostolakkoon

Itsepetos on taitolaji ja minä olen erittäin hyvä siinä. Miehen osalta ostolakko päättyy ensiviikolla, mutta itse yritän ensikuussa uudelleen. Tässä kuussa lähtökohta oli itsellä puhtaasti tavaramäärän hallinnassa, mutta ensikuussa aion kiinnittää ratkaisevasti enemmän huomiota myös rahan menoon. Tajusin nimittäin tänään käyttäneeni alkuvuodesta shoppailuun moninkertaisesti sen mitä olin kuvitellut. Viime vuoden lopulla ylimääräistä rahaa ei yksinkertaisesti ollut, kun opintotuen loputtua mutta opiskelujen jatkuessa tulot olivat käytännössä nollassa syyskuusta jouluulle. Elin säästöillä ja jokainen tililtä mennyt summa tuntui kokonaisuudessa. Tammikuun alku ja töihin pääsy kuitenkin muutti tilannetta paljon, ja kun rahaa on jäänyt pakollisten menojen, säästönlaiton ja luottokorttilaskun maksuun jälkeen vielä ylikin, en ole tajunnut katsoa mhin kaikkeen muuhun sitä on uponnut.

Tänään kaivoin kuitenkin esille tilitietoni vuoden ensimmäisestä päivästä tähänpäivään ja järkytyin. Mielestäni en ole shoppailut juuri mitään - mitä nyt leffoihin sortunut töiden alettua normaalia useammin. Totuus oli kuitenkin jotain muuta ja alkuun ajattelin jättää tämän postauksen kokonaan väliin. Eihän kenenkään muun tarvitsisi tietää. Se riittäisi ihan hyvin että tiedän itse että mopo on lähtenyt vähän käsistä. Paitsi ettei se riitä. Asian kirjoittaminen ylös ja julki tekee siitä itselleni konkreettisempaa ja vaikeuttaa asioiden selittämistä itselleni parhain päin. Koska juuri siinä selittelyssä olen hyvä. Kohta listatuista summistakin löysin tätä tekstiä päässäni hahmotellessa monta kohtaa joita ei oikeastaan tarvitsisi laskea; lahjoja ei ainakaan laskettaisi koska ne eivät ole itselle. Eikä käteiselle hankittuja koska ne eivät näy tilillä (ikäänkuin muutenkaan olisin laittamassa tänne printscreeniä tilitiedoistani). Meinasimpa jättää laskuista senkin leffan, josta omaa huolimattomuuttani maksoin normaalihinnan kamppanjahinnan sijaan. Kaikilla näistä listasta olisi saanut vähän kivemman näköisen.

Päätin kuitenkin olla rehellinen ja laskea kaikki summat. Summien yhteenlaskussa itselläni oli myös konkreettinen syy. Ostolakon ohella ensikuun haasteenani on koettaa saada menetetty summa takaisin tavaranmyynnillä. Otan vielä yhden kirpputoripöydän ja koitan saada yhden varahäkeistä viimein myytyä. Koetan myös etsiä uusia väyliä joiden kautta saisin myytyä vanhan hääpukuni.

Haasteen lähtösumma on -270,89€. Siihen nähden etten ole ostanut "mitään" ja olen koettanut olla puolet ajasta ostolakossa, on summa merkittävä.

Summaan sisältyy:

Kirjoja ja pokkareita kirjakaupasta, kirpparilta ja kierrätyskeskuksesta, 8kpl yht. 22,45€
   -Sophia Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus
   -Mary H. Clark: Missä olet nyt?
   -Carol Shields: Ellei
   -Tuija Lehtinen: Mikaelan enkelit
   -Bernand Werber: Muurahaisten kapina
   -Petra Hammesfahr: Uskoton mies
   -Liza Marklund: Paratiisi
   -Anja Snellman: Parvekejumalat

Näistä on tähän mennessä luettuna kolme.

Rottavirikkeitä Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä. Yksi putki ja kangaspesä yht. 5,94€

Kermansaven astioita kirppikseltä yht. 8,50€
   -2 keskikokoista kulhoa
    -1 pieni kulko
    -1 pieni uunikulho

Elokuvia työpaikan ulkopuolelta, kirpparilta ja huuto.netistä, 2kpl yht. 26,90€
   -Disney Klassikot 2: Pinocchio (Blu-ray)
   -Disney Klassikot 41: Lilo & Stitch (dvd)

Decent -lautapeli Fantasiapeleistä, 1kpl yht. 80€

Elokuvia (+peli) töistä, 18kpl yht. 127,10€
    -Disney Klassikot 22: Nalle puh (miehelle lahjaksi)
    -Disney Klassikot 26: Basil hiiri, mestarietsivä
    -Disney Klassikot 32: Leijonakuningas
    -Disney Klassikot 33: Pocahontas
    -Disney Klassikot 38: Fantasia 2000
    -Disney Klassikot 39: Keisarin uudet kuviot
    -Disney Klassikot 43: Karhuveljeni Koda
    -Disney Klassikot 44: Lehmäjengi
    -Disney Klassikot 45: Pikku kananen
    -Disney Klassikot 46: Aivan Villit
    -Disney Klassikot 47: Riemukas Robinsonin perhe
    -Disney/Pixar klassikot 9: Wall-E
    -Disney/Pixar klassikot 10: Up - Kohti korkeuksia
    -Michael Moore: Capitalism: A love story
    -Michael Moore Hates America
    -Asterix ja viikingit   
    -Lady Sulokutri 1 (lahjaksi siskolle)
    -Angry Birds -heittopeli (veljentytölle mummulaan)

Leffoista ostamisen jälkeen katsottu tähän mennessä 3. Osa Disney Klassikoita toki tuttuja lapsuudesta asti.

Tässä kohtaa lienee selvää, että yksi isoin yksittäinen meille tavaraa kerryttävä tapa on keräily. Toisena voisi ehkä päätellä, että vaikka en ostaisi ensikuussa mitään, meiltä ei pitäisi silti ihan heti loppua katsomattomat elokuvat. Kun vain vielä malttaisi jättää työpaikka-alennuksen käyttämättä, jos työt nyt maaliskuussa jatkuvat.

Not buying it

Luettuani jo kahta blogia vuoden mittaiseksi suunnitelluilta ostolakoista omat sortumiset tuntuvat aiempaa suuremmilta. Etenkin kun toisessa blogeista häpeäsivulle ovat päätyneet sortumisina myös kivennäisvesipullo ja kahvittelut. Meillähän moisia ei edes laskettaisi, kun lompakon lihavoittamisen sijaan tavoitteena on asunnon laihdutus, eli tavoitteena ei ole suoranaisesti ostaa vähemmän, vaan ostaa tavaran sijasta ruokaa ja palveluita.

Mutta pahempikaan morkkis harvemmin edistää asioita mihinkään suuntaan. Epäonnistumisen jälkeen on parempi katsoa hetki taaksepäin miettien missä meni vikaan ja suunnata katse sen jälkeen takaisin eteenpäin. Tarkistaa tavoitteet ja jatkaa matkaa. Jos sitä edes loppukuun osaisi olla kompuroimatta.

Hetkeksi iski kyllä innostus ja kilpailuvietti; mikäli muutkin pystyvät olemaan vuoden ostolakossa, varmasti minäkin! Mutta kun en pystyisi. Enkä oikeasti edes haluaisi olla. Haluan kyllä vähemmän tavaraa, selkeämmän ja helpommin järjestettävän asunnon ja eroon kaikesta turhasta. Haluan vähentää shoppailua ja saada enemmän rahaa käytettäväksi kaikkeen muuhun. Mutta jos ihan realistisia ollaan, luen monet kirjat mieluummin pokkareina kuin kirjaston kovakantisina, koska minulla on käytännössä aina vähintään yksi keskeneräinen pokkari käsilaukussa bussimatkoja ja muita odotustuokioita varten. Peliaddiktina kaipaan myös variaatiota ja uusia tuttavuuksia pelihyllyyn. 1-2 kertaa viikossa useampia pelejä pelaavana perusmonopoli ei pidemmän päälle riitä ja kotona viihtyvänä sosiaalisena erakkona pelaan mieluummin tutussa mukavan laajassa peliporukassa täällä, kuin lähden tutustumaan uusiin lautapeleihin lautapeliyhdistysten kautta.

Yksi tärkein opeteltava asia itselle onkin ollut luopuminen. Useimmat pokkarit joutuvat takaisin kiertoon lukemisen jälkeen, jonkun muun iloksi. Ne kirjat joihin todella haluan palata useampia kertoja uudestaan ovat todella harvassa, ja niinä kertoina on aina mahdollista turvautua siihen kirjastoonkin. Lautapeleissä omalle pelityylille ja -porukalle sopimattomat pelit voivat olla isommaksi iloksi jollekin muulle ja vähentää samalta minulta pölyjen pyyhkimistä. Nykyään tosin peleissä virhehankinnat ovat käyneet aiempaa harvinaisemmiksi, koska harrastuksen edetessä pelit ovat muuttuneet koko ajan kalliimmiksi ja siten ennakkotutustuminen peleihin aiempaa keskeisemmäksi. Siinä missä vielä 2007 valtaosa peleistä tuli kirpputorilta 2-6 euron hintaan, tällä hetkellä eniten pelattuja pelejä myyvät vain erikoisliikkeet ja pelien hinnat pyörivät 40-80 eurossa per peli. Siinä ei enää halua yhden pelikerran jälkeen huomata, ettei tämä ollutkaan niin kiva.

Raivauksen edetessä oma suhtautumiseni omistamiini tavaroihin on muuttunut koko ajan. Erityisen vapauttavaa tämä on ollut kokoelmien suhteen. Aiemmin olen kerännyt hyvin monia asioita ilman suurempaa kriittisyyttä sen suhteen, mitä todella haluan omistaa. Nykyään sitä kiinnittää koko ajan enemmän huomiota kokoelmien laatuun määrän sijaan. Se ei kuinka monta vaatetta, lautapeliä tai kirjaa minulla on ei olennaisesti paranna elämänlaatuani tai lisää onnellisuuttani. Määrän sijasta merkitystä on sillä, kuinka hyvin minulla olevat tavarat vastaavat tarpeitani. Määrällisesti isojen kokoelmien sijasta avainsana on riittävässä määrässä variaatiota. Jos haluan pokkarikaapista löytyvän aina jotain uutta luettavaa, on minun turha täyttää suurinta osaa tilasta jo luetuilla kirjoilla. Jos pelaamiseni keskittyy aikuisille harrastajille suunnattuihin peleihin, kokoelmaan riittää hyvin pari lastenpeliä satunnaisia lapsivieraita ajatellen parinkymmenen lastenpelin asemesta (tässä kohtaa kyllä melkein sorruin ajattelemaan mahdollisesti tulevia lapsiani joskus tulevaisuudessa joita mahdollisesti kiinnostaisi lautapelailu - ikäänkuin niitä lastenpelejä ei enää tulevaisuudessa saisi mistään).

Muiden blogit ovat parhaimmillaan inspiroivaa luettavaa, mutta muiden projekteja ei pidä sekoittaa omaansa. Jokaisella kun on kuitenkin ollut omat lähtökohtansa tälle taipaleelle. Tärkeintä on edetä kohti omaa tavoitettaan.

Viikonloppukarsimisia

Viikonloppuna on usein enemmän aikaa lueskella blogeja. Itselläni raivausaiheisten tai sitä sivuavien blogien lukeminen päättyy tai keskeytyy usein raivaukseen. Niin kävi myös nyt löydettyäni pari uutta blogia luettavakseni. Toinen blogeista käsitteli enemmän vaatteita ja jo ensimmäisen kymmenen postauksen jälkeen vaatekaapistani oli poistunut kahdeksan paitaa. Paitapino kun oli mielestäni ollut jo pidempään liian iso suhteessa muihin, mutta en ollut keksinyt mitkä paidoista olisivat ne joiden toivoisin lähtevän. Nyt blogin lukeminen auttoi minua yhdessä viime raivauskerrasta kuluneen ajan kanssa tekemään muutamia päätöksiä vaatevaraston suhteen, tai lähinnä sen, mitä haen vaatteiltani.

Toinen viikonlopun raivauskohde lähti ensisijaisesti sortumisesta. Olimme jo pidempään puhuneet yhden uuden lautapelin hankkimisesta, mutta lykänneet hankintaa toistaiseksi. Nyt tuli kuitenkin puheeksi, että yhdellä kaverilla olisi kiinnostusta kyseisen pelin vetämiseen (peli vaatii pelinjohtajan), mutta ei rahaa pelin hankkimiseen. Samalla löytyi kyseiseen peliin valmis peliporukka. Niinpä päätimme ostaa pelin jo tämän kuukauden puolella ja käydä samalla pelihyllyn kriittisesti läpi. Tämä ei ole ensimmäinen raivauskerta pelihyllylle, mutta saatiin sieltä silti kasaan seitsemän varmaa lähtijää ja kolme ehkää, joille järjestetään oma peli-ilta ensiviikolle jolloin niiden suhteen tehdään lopullinen päätös. Noista peleistä kahta kun ei ole pelattu kertaakaan. Pelihyllyyn jäi kuitenkin vielä n. 50 peliä + n. 30 lisäosaa peleihin. Tuohon lukuun sisältyvät kaikki isoista lautapelilaatikoista pelikortteihin. Tämänkin raivauskerran jälkeen pelihyllyyn jäi kyllä vielä ainakin yksi peli, jonka kohdalla tullaan varmasti harkitsemaan, tuoko se todella jotain lisää pelikokoelmaan. 

Välillä blogeja lukiessa tulee kyllä sellainen tunne, että en taida olla naisraivaajana sieltä tyypillisimmästä päästä. Vaatekaappi, kosmetiikka, kengät ja laukut aiheuttavat minulle huomattavasti vähemmän päänvaivaa kuin pelit ja elokuvat. Itsellä yhtenä syynä on ehkä jälkimmäisiin liittyvä sosiaalinen aspekti: omassa sosiaalisessa ympäristössä peli- ja leffailtojen ohjelma on takuulla keskeisemmässä asemassa kuin mitä minulla on päällä tai millaisista kupeista limsa ja kahvi tarjoillaan. Ei sillä, etteikö minulle olisi ehtinyt ennen raivauksen aloittamista kulkeutua säkkikaupalla vaatteita kirppiksiltä, kavereilta ja kierrätyksestä (niistä on onneksi jäljellä enää muerto-osa).

Riippuvuuksien tunnistamista

Ostolakkoni takkuilee. Takkuilu ei ole suurta, mutta sitä on ollut sen verran paljon, että omalta osaltani voi tuskin enää puhua haasteen onnistumisesta. Ensimmäisten sortumisten jälkeen olin lähinnä pettynyt itseeni ja olemattomaan itsekuriini. Seuraavien jälkeen aloin miettiä tarkemmin omia käytösmallejani ja syitä sille miksi epäonnistuin. Tavoitehan kun oli periaatteessa varsin helppo; yksi ainut kuukausi ilman turhia ostoksia. Eikä edes mikä tahansa kuukausi, vaan vuoden lyhyin sellainen.

Asiaa pohdittuani huomasin käyneeni tämän taistelun kerran aikaisemminkin. Minulla oli paha tapa, josta halusin eroon. Pahe ei ollut mikään suuri tai kauhean häiritsevä, mutta yhtä kaikki turha rahareikä ja lisäksi epäterveellinenkin. Silloinkin uskoin yhtä vakaasti kuin tällä kertaa, että pelkkä päätös lopettamisesta riittäisi. En oikeasti uskonut että pienen paheen selättäminen vaatisi mitään sen kummempaa. Olihan lopetuspäätökselle selvät syytkin.

Viime kerralla jouduin kuitenkin nopeasti huomaamaan kehittäneeni riippuvuuden aineeseen, jota uskoin juovani vain huvikseni. Kyseessä oli Coca-cola, ja fyysiset vieroitusoireet alkoivat heti kun en pariin päivään saanut elimistöni kaipaamaa kofeiiniannosta. Siihen asti colan juonti oli ollut oma valintani ja arjessa helppo tapa pitää verensokeri ylhäällä ja skipata aamiainen ja lounas (en ole koskaan ollut hyvä syömään aamuisin ja tein tuolloin vielä pitkiä päiviä yliopistolla; en useinkaan syönyt mitään ennen alkuiltaa jolloin kotiuduin, mutta hyödynsin yliopiston limsa-automaatteja). Ihan heti en kyllä yhdistänyt vieroitusoireita colaan, koska pidin akuun ajatustakin naurettavana - miten muka limsaan voisi jäädä koukkuun. Pian yhteys ei ollut kuitenkaan enää kiistettävissä ja yhä useamman kerran vieroitusoireisiin tuskastuneena palasin normaaliin päiväannokseeni, aina yhtä varmana siitä, että tulisi vielä jokin mystinen parempi ajankohta käydä läpi nuo päänsäryt ja yleinen ärtyisyys ja levottomuus.

Shoppailun suhteen tilanne ei toki ole ihan yhtä paha. Ostolakkoilu ei kostaudu samaan tapaan fyysisenä oireiluna. Silti saan shoppailusta selvästi jotain jota en ole tullut ajatelleeksi aiemmin. Tavaranhamstraamisesta lukiessani olen törmännyt useampaan otteeseen siihen, kuinka monella ihmisellä shoppailu vapauttaa elimistöön mielihyvähormonia. Siksi shoppailemme helposti lohduttaaksemme tai palkitaksemme itseämme. Olotila menee kuitenkin nopeasti ohi, jolloin tarvitsemme taas jotain muuta mielihyväntunteen takaisin saamiseksi. Asiaa havainnointuani totesin oman shoppailuni olevan selvästi enemmän impulssiivista ja tunnesidonnaista kuin miehelläni. Mies hankkii meillä enemmän asioita harkinnan myötä, minä huvin ja mielihyvän takia. Osan shoppailusta olenkin saanut karsittua miettimällä tapahtumaketjua ostopäätöstä pidemmälle ja miettimällä tilanteita ja tapoja joilla aikoisin esinettä käyttää ja sitä istuvatko ne normaaleihin arkirutiineihini. Tämä ei kuitenkaan kohdallani yksinään riitä.

Tässä onkin itsellä selvä puuttumisen paikka; minun on löydettävä jotain, jolla korvata shoppailu. Pelkkä tavan poisjättäminen ei omalla kohdallani selvästi toimi, vaan on jossain määrin jopa bensaa liekeille. Kun tiedän, että jokin ei ole sallittua, sen unohtamisen sijaan mietin sitä kahta kauheammin. Minun on löydettävä jotain, jota haluan vielä shoppailuakin enemmän ja syrjäytettävä shoppailuhinku pikkuhiljaa. Rajattava sille haluamani suuruinen lokero. Colan kohdalla onnistuin rajaamaan käytön ensin viikonloppuihin ja sitten kodin ulkopuolelle. Alkuun se tarkoitti valtavia colamääriä viikonloppuisin ja aina ulkona käydessä ja kärvistelyä sallittujen aikojen ulkopuolella (ja alkuun pieniä sortumisiakin). Nykyään käyttö rajautuu kertaan tai pariin kuukaudessa ja ulkonasyödessäkin valitsen usein veden colan asemasta. Tähän pääsy vei kuitenkin aikaa.

Jossain määrin kyse on ehkä riippuvuuden korvaamisesta uudella riippuvuudella. Niin kovasti kuin sitä haluaisikin olla täysin vapaa kaikista riippuvuuksista, ei kroppa selvästi moista ratkaisua tue. Sen ihmeen haluaisin kuitenkin vielä jonain päivänä nähdä, että saisin vaihdettua epäterveellisemmät riippuvuuteni liikunta-addiktioon. Siihen on kuitenkin vielä hyvin paljon matkaa kaiken vapaaehtoisen liikkumisen ollessa minulle pakkopullaa. Välietapit pitäneekin asettaa johonkin realistisempaan. Sopivia rajatolppia miettiessäni koetan ensiksi palata yhteen vanhaan tapaani; aina jos minun tekee kovasti mieli ostaa jotain mutta onnistun hillitsemään itseni, siirrän aiottua ostosta vastaavan summan säästötilille. Säästötilille kertyneet rahat käytän sitten johonkin, jota haluan vielä enemmän kuin niitä monia pieniä yksittäisiä sortumisia. Tällä hetkellä isoimpana säästökohteena on oma asunto.

Kirppispöytä tilitetty ja ongelmalliset puolipitoiset vaatteet

Viimeisin kaksiviikkoinen kirppistely on nyt takana. Kaksiviikkoisen aikana pöytä tuotti n. 200€ ja tavara vaihtoi omistajaansa varsin mukavasti. Tällä kertaa kirpputorina oli Turun Minimani. Kirpputoripöydästä luopumisen yhteydessä tehtiin taas perinteeksi käynyt pöydän tyhjennys; myymättä jääneet vaatteet pussitettiin ja toimitettiin Pelastusarmeijan vaatekeräykseen, loput tavarat vietiin kierrätykseen. Tällä kertaa loppujen tavaroiden lahjoituspaikaksi valikoitui Turun Ekotori. Opiskeluaikana sieltä tuli itse haettua useampia huonekaluja, eläintarvikkeita ja keittiötarvikkeita. Huolimatta monista aiemmista Ekotori vierailuista taisi tämä olla ensimmäinen kerta kun itse vein tavaraa sinne - aiemmin tavaran kulkusuunta on aina ollut päinvastainen. Yksi ensimmäisestä yksiöstäni myymäni sohva kyllä päätyi lopulta Ekotorille, mutta ei minun toimestani. Minä meinasin vain nostalgiasyistä hankkia sen uudelleen itselleni bongattuani sen sieltä (onneksi tilanahtaus esti tuon hullun idean tuolloin).

Viikonloppuna tuli ensikertaa todenteolla kiinnitettyä huomiota siihen, kuinka paljon asunnon järjestäminen on nopeutunut. Äkkiseltään pahan oloisen sekasotkunkin taltuttaa jo oikeasti minuuteissa, kun kaikille esineille on vihdoin omat paikkansa ja muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta tavaroiden omat paikat ovat oikeasti toimivia: sijainniltaan loogisia ja sopivan kokoisia. Yhdeksi ongelma-alueeksi on vielä rajautunut puolipitoiset vaatteet, joille ei oikeastaan ole omaa paikkaa. Niinpä ne aivan liian usein seilaavat makuuhuoneen lattialla, sängyn päädyn päällä ja tuoleilla, etenkin ne vaatteet jotka kestävät useamman käyttökerran ennen pyykkikoriin päätymistään. Näille vaatteille on nyt väliaikaisesti raivattu tila kaapin alahyllyltä, mutta mietinnässä on myös toimivampi systeemi. Yksi harkituista on toinen pyykkikori puolipitoisiavaatteita varten, jolloin nekin olisi nopea nostella pois pyörimästä yhteen selkeään paikkaan.

Lisää tunteja vuorokauteen, (taas) pieniä sortumisia ja vähän edistystäkin

Joitakin päiviä sitten Minimalismin ilo -blogissa oli linkki tavaran hamstraamisaiheiseen radio-ohjelmaan. Innostuin radio-ohjelmasta heti kovin, mutta innostus jäi kovin lyhytaikaiseksi. Ohjelma kokonaiskesto oli lähemmäs tunnin, eikä minulla ollut aavistustakaan milloin ehtisin oikeasti rauhoittumaan kokonaiseksi tunniksi koneelle kuuntelemaan radio-ohjelmaa. Viime päivät kun on ollut niin menossa, että hyvä kun on ehtinyt koneella edes sähköposteja vilkaista. Niinpä koitin kurkkia ohjelmasta poistumispäivää ja miettiä, ehdinköhän perehtyä siihen ollenkaan sen netissä oloaikana - poistumispäivää kun en linkin yhteydestä heti löytänyt.

Ongelmaan löytyi kuitenkin lopulta suht simppeli ratkaisu; ohjelma oli ladattavissa Mp3-tiedostoksi. Asiaa hetken pyöriteltyä tiesin, mistä saisin tarvitsemani puuttuvan tunnin vuorokauteen. Ja asian kerran oivallettuani löysin samasta lähteesta myös muutamia muita lisätunteja toisia radio-ohjelmia varten. Meillä soi töissä käytännössä aina radio taustalla. Kyseinen radio ei ole omalla työpisteellämme, mutta musiikki kuuluu siihen silti suht hyvin. Käytännössä kuuntelen siis kaikki päivät musiikkia työnteon ohella. Nyt vain vaihdoin taustamusiikit osaksi päivää omalta Mp3-soittimelta tulevaan puheradioon ja ongelma oli ratkaistu. Minun ei tarvitse työssäni kirjoittaa mitään tai keskittyä laajempimittaiseen lukemiseen. Niinpä radio-ohjelman seuraaminen sujuu työnlomassa hyvin työnteon siitä häiriytymättä. Soitin kuulokkeineen kun pitää kädet ja silmät täysin vapaina tavaran käsittelyä varten.

Tavarankäsittelyä olen kyllä sortunut tekemään töiden ulkopuolella vähän liikaakin. Siinä missä ostolakko on sujunut mieheltä ilman takapakkeja, samaa en voi valitettavasti sanoa itsestäni. Tämän pikkuista reilun viikon aikana olen sortunut jo kahteen elokuvaostokseen; toinen oli töistä tarttunut uudempi Disney-klassikko, toinen taas huuto.netistä tarttunut vanhempi Disney-klassikko (miun piti vain pikaisesti tarkastaa itselläni myynnissä olevat kohteet, eikä suinkaan vilkaista muiden myytäviä). Ja tässä kohtaa en halua edes puhua muutamista Tampereelta mukaan tarttuneista pokkareista ja Disney-klassikoista, joita en kylläkään ostanut itse (periaatteessa kyseessä on lieventävä asianhaara, mutta ei silti muuta sitä tosiasiaa että asuntoon virtaava tavaramäärä on kaikkea muuta kuin pysähtynyt).

Voisin selittää asian itselleni parhain päin toteamalla, että asunnon kokonaistavaramäärä on kuitenkin helmikuussa selvästi laskenut. Kirpputoripöytä on ollut tässä hyvänä apuna ja jokaista tullutta dvd:tä kohti on myös lähtenyt dvd ja jokaista pokkaria kohden pokkari (muun kirpputoritavaran ohella tietysti). Silti täytyy myöntää että olen hieman pettynyt itseeni. Kyse on kuitenkin vain kuukaudesta. Ei kenellekään pitäisi olla mahdotonta vältellä shoppailua yhtä vaivaista kuukautta. Paitsi minulle, selvästi. Mies ei ole kyllä ollut asiasta kauhean pahoillaan, koska hän on nyt todenteolla innostunut ruuanlaitosta ja miun sortumiset sakkoineen ovat osaltaan kasvattaneet kuukauden ruokabudjettia. Silti itse katsoo tässä olevan ryhdistäytymisen paikka.

Jossain rutiinimuutoksessa sitä on kuitenkin myös onnistunutkin. Tykkään varata työaamuihin pientä pelivaraa mahdollisia yllätyksiä varten (jos vaikka rotta olisi sattumalta karannut häkistä, jokin tavara hukassa tms.). Tammikuussa käytin nämä yleensä ylimääräiset minuutit paikallani istumiseen. Nyt olen saanut jo useana aamuna aikaiseksi käyttää nämä n. 5-10 minuuttia pieneen järjestelyyn. Siinä ajassa kun tyhjentää helposti ruokailupöydän ja keittiön työtason sekä nappaa roskapussin mukaan töihin lähtiessä. Asunto on jo näin pienellä panostukselle heti paljon siistimmän näköinen ja miehenkin on paljon helpompi aloittaa kokkaaminen kun tasot eivät ole valmiiksi täynnä. Tästä kun saisi pidettyä kiinni ja kehitettyä rutiinin joka kestäisi vaikkeivat työt nyt heti helmikuun jälkeen jatkuisikaan.

Erilainen kauppareissu

Stockmannilta tuli taas perinteiset kanta-asiakassetelit, joilla saa 100 euron ostoksista 20 euroa alennusta ja 50 euron ostoksista kympin. Edellisten setelien kohdalla tuli huomattua niiden käyvän myös Stockmannin ruokaosastolle, mitä en ollut tullut aiemmin edes ajatelleeksi. Koska tässä kuussa ei ole suunnitelmissa hankkia mitään Stockmannilla myytävää tavaraa, päätimme sijoittaa ainakin toisen seteleistä ruokaostoksiin. Tai tarkemmin sanottuna täydentää ruoka-ainevarastoja sellaisilla raaka-aineilla, joita meille ei yleensä raaskita hankkia. Mieskin kun on nyt kuukauden keittiövastuunsa aikana löytänyt monia mielenkiintoisia reseptejä, joista moneen kuuluu meidän keittiön mittapuulla vähän eksoottisempia ainesosia.

Ostosreissu tehtiin pidemmän kaavan kautta. Ennen kauppaan menoa kävimme järjestämässä kirpputoripöydän ja sen jälkeen poikkesimme kahvilaan syömään paninit ja jäätelöt. Miusta tulee helposti kärttyinen nälkäisenä, joten suoraan töistä tulleena pieni tankkaustauko ennen isompaa kaupassa kiertelyä oli paikallaan. Isossa vieraammassa kaupassa kun menee aina väkisin enemmän aikaa, kun ei tiedä tuotteiden sijaintia ja tuotevalikoimaa yhtä hyvin ennalta. Etenkin kun tällä kertaa kauppa kierrettiin oikeasti kokonaisuudessaan läpi ja tutustuttiin siihen mitä kaikkea lähikaupasta poikkeavaa tuolta oikeasti löytyy.

Mies oli laatinut ohjeittensa pohjalta listan niissä tarvittavista raaka-aineista. Mies kun on ottanut keittiön nyt oma-aloitteisesti valtakunnakseen miun ollessa kokopäivätöissä ja hänen viettäessä opintojen myötä enemmän aikaa kotona (roolien on määrä vaihtua tämän kuun jälkeen jos jään nykyisen työpätkän jälkeen taas työttömäksi, joten nautin kokkausvapaasta niin kauan kuin sitä kestää ;)). Listalta löytyi erityisesti erilaisia pähkinöitä, siemeniä ja öljyjä, joista kumpikin pitää, mutta jotka ovat hintansa vuoksi jääneet yleensä hankkimatta. Nyt niitä on sitten kaapissa useampia erilaisia odottamassa keittiökokeiluja.

Samalla reissulla eksyttiin kurkkaamaan myös keskustassa sijaitsevan Punnitse & Säästä liikkeen valikoimaa. Sekin oli selvästi isompi kuin olin ajatellut sen olevan ja sitä myötä valikoima moninkertainen odotuksiini nähden. Tällä kertaa ostokset kyseisessä liikkeessä jäivät kuitenkin aika minimiin ja mukaan lähti täydennyksi vain hiukan mansikka-vadelma luomumysliä sekä pesupähkinöitä. Pesupähkinöiden testaaminenkin kun on ollut minulla jo pitkään harkinnassa, mutta en ole raaskinut hankkia suorilta isoa pussia messuhinnoilla. Aiemmin noitakaan kun ei ole tajunnut irtomyynnistä katsoa.

Hurahtaneisuutta ilmassa?

Olen jo useammilla messuilla ihmetellyt suolakivideodoranttia ja alkanut harkita sellaisen ostamista kokeeksi. Normideodoranteista monet kun tapaavat jättämään vaatteisiin ikäviä valkoisia jälkiä, eivätkä kaikki edes toimi. Tänään kuitenkin törmäsin blogeja selatessa taas uuteen tuttavuuteen, Lushin paladeodoranttiin. Luettuani blogipäivityksen kommentteineen eksyin Lushin sivuille lukemaan tuotteesta lisää, ja luettuani tuotteen esittelytekstin ja kommentit huomasin eksyneeni tutkimaan jo palashampoita ja -hoitoaineitakin. Nyt itsellä on ostoskorissa toimituskuluineen lähemmäs viidenkymmenen euron tilaus odottamassa päätöstä mitä niiden suhteen teen.

Miehelle en sanonut vielä mitään. Miehen mielestä olen muutenkin vähän hurahtanut tähän raivaukseen ja muuhun. Siinä hän on varmasti osin oikeassakin. Itse koen kuitenkin ehkä enemmän eläväni jonkinlaista etsikkoaikaa; kyseenalaistavani vanhoja tottumuksiani ja etsiväni uusia tapoja hoitaa vanhat asiat. Ei siksi että uudet tavat olisivat aina parempia, vaan myös nähdäkseni toimivatko vanhat tavat oikeasti parhaiten juuri minulle vai toiminko niin vain tottumuksesta. Takaisin päinkin kun on aina mahdollista palata, jos tuntuu etteivät kokeilut vie tilannetta eteenpäin. Mutta jos uudet ideat ovat toimineet asunnonkin suhteen, miksei rutiinien tuuletus myös muilla osa-alueilla voisi tuottaa edes joitain uusia ahaa-elämyksiä?

Olisihan se ajatuksena kauhean kiva ettei deodorantin, shampoon ja hoitoaineen kaltaisista päivittäistavaroista kertyisi turhaa muoviroskaa ja ehkä nykymaailmassa kemikaalitulvaankin pitäisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Jälkimmäisestä en osaa kuitenkaan olla ainakaan tällä hetkellä kauhean huolissani, vaikka uskonkin kasanneeni elimistööni jo sellaisen kasan säilöntäaineita etten tule hajoamaan ikinä (tästä on itseasiassa joskus jopa vitsailtu arkeologiporukoissa, että tulevaisuuden kaivauksilla ruumiitkin päästään ajoittamaan eri-aikoina käytettyjen ja kiellettyjen kemikaalien myötä).

Toisena vaihtoehtona tämä on vain itsepetosta ja tapa kiertää shoppailulakkoa. Miun deodorantti on kyllä loppumassa, samoin kuin hoitoaine. Ja kyllä, deodorantti ja hoitoaine kuuluvat molemmat sallittujen ostosten listalle. Mutta kummasti nyt niitäkin on tarpeen shoppailla sen sijaan että heittäisin lähikaupassa ne samat ok:sti toimivat tuotteet samaan koriin maitolitran kanssa ajattelematta asiaa kummemmin. Ehkä kuitenkin jatkan itsepetosta uskottelemalla tämän olevan turhalta shoppailulta vapautuneen ajan käyttöä oman hyvinvoinnin edistämiseen. Ja mikäli mainospuheisiin olisi uskominen, vapauttaisi tämä liike miut vähintäänkin vuodeksi uusilta shampoo, hoitoaine ja deodoranttihankinnoilta (olettaen että tuotteet myös toimisivat itsellä).

(ja mainitsinko jo, että palashampoo olisi täydellinen ratkaisu lentomatkoille halutessani matkustaa pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa? Sehän käytännössä vapauttaisi miut ostamassa uutta käsimatkatavarakoon shampoopulloa sen tilalle jonka unohdin Vietnamiin - siis selvää säästöä. Ainakin jos unohdetaan se etten ole heti lentämässä mihinkään. Mutta eihän sitä tarvitse kertoa kellekään).

Haluaako joku auttaa miua keksimään lisää argumentteja sortumisen tueksi? Edes linkkien lukemisen jälkeen? ;)

Blogiteksti
Lushin sivut

 

Ostolakon alku

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja uusi haaste käynnistyi. Tavoitteena on siis helmikuun ajan olla ostamatta mitään ylimääräistä tavaraa; ulkona syöminen, elokuvissa ja kylpylöissä käynti ja muu ei-materialistinen kuluttaminen on helmikuussakin sallittua. Tähän itseasiassa jopa pyritään niillä rahoilla mitkä säästyvät tavarahankintojen jäädessä välistä. Helmikuun haasteeseen sovittiin yksi poikkeus ja sakko mahdollisista lipsumisista. Poikkeus ovat vanhemmat ennen vuotta 2000 ilmestyneet Disney klassikot, jos niitä tulee minulla töissä vastaan. Työsuhdettani jatkettiin helmikuun loppuun ja saan työpaikan kautta hankituista elokuvista mukavan suuruisen alennuksen kaupan hintoihin nähden. Asiasta keskusteltuamme siis sovimme, että noiden tiettyjen elokuvien kohdalla saan hyödyntää alennusta vapaasti, kunhan en sorru muihin hankintoihin. Mikäli houkutus käy kuitenkin kirpputorilla käydessä liian suureksi, sovittiin varuiksi sanktioistakin: mikäli kumpikaan hankkii mitään ei välttämätöntä, on esineen hintaa vastaava summa siirrettävä myös yhteistilille, josta rahoitetaan niin ruokahankinnat kuin yhteiset tekemiset. Jokaisen mahdollisen sortumisen joutuu siis maksamaan kahdesti.

Ei sillä että niitä sortumisia olisi tarkoitus haalia. Itsellä on vakaana aikomuksena pysytellä helmikuussa poissa kaupoista ruokakauppaa lukuunottamatta. Töissäkäyntiä ei kuitenkaan ole mielekästä vältellä, eikä kirppariakaan voi kiertää täysin niin kauan kuin meillä on sielä pöytä jota pitää käydä järjestelemässä. Näiden ulkopuolella miun pitäisi kuitenkin olla houkutuksilta kohtuullisen turvassa, nyt kun mainoksetkin on saatu blokattua asunnon ulkopuolelle. Itselleni tämä haaste voi silti olla pahempi kuin edes tahdon myöntää. Vuosikausia tavaramäärää kirppisten ja kierrätyskeskusten kautta kartuttaneena en ole tullut edes tajunneeksi kuinka paljon harrastan shoppailua; en vain tee sitä kaupoista juurikaan, paitsi nettikaupoista joskus. 

Tietenkin ostolakosta olisi voinut tehdä paljon tiukemmankin ilman mahdollisuuksia poikkeuksiin. Mies ei kuitenkaan välttämättä kestäisi, jos bongaisin jonkin keräilykohteistani tolkuttoman halvalla kirpputorilta ja joutuisin jättämään sen sinne. Joissain asioissa kun olen yhä turhan kiinni materiassa. Näissä pyrkiikin tällä hetkellä lähinnä tunnistamaan ongelmakohdat entistä selvemmin ja asettamaan kokoelmille selvemmät rajat. Ehkä jonain päivänä kokoelmatkin oppii näkemään enemmän vain tavarana.