Ei kiitos ilmaiselle rahalle

Tänään minulle tarjottiin jo toista kertaa lyhyen ajan sisään ilmaista rahaa. Parin minuutin nettilomakkeen täytöllä olisin saanut 10€ lahjakortin mulletoi-verkkokauppaan suoraan sähköpostiini. Muuten hyvä, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei mulletoi myy mitään mitä oikeasti tarvitsisin. Kauppa on täynnä houkuttelevan koukuttelevaa krääsää, kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, mitä ei koskaan osaisi kaivata ellei sitä näkisi ja joka näkemisen jälkeen muuttuu kaikessa uutuuden viehätyksessään suorastaan välttämättömäksi - tosin vain pieneksi hetkeksi, jonka jälkeen esineellä ei ole enää mitään arvoa. Tylsänä jätin siis lahjakortin ansaitsematta. Minulla on jo kotona hyviä kirjoja, kynttilöitä, huokuttelevia elokuvia ja toimiva valikoima lautapelejä; niistä riittää viihdettä paljon pidemmäksi aikaa.

Hetken leikin myös ajatuksella, että lunastaisin lahjakortin, ja käyttäisin sen jonkun joululahjaan. Siitäkin ajatuksesta luovuin kuitenkin pian. Kaikilla lähipiirissänikin alkaa olla nurkissaan jo hyvin paljon tavaraa - miksi siis lisätä myöskään heidänkään krääsämääräänsä. Vaikka omia arvojaan ei toki sovikaan tuputtaa muille, on lahjaksikin kuitenkin mukavampi antaa jotain muuta kuin lyhytkestoista kertakäyttötavaraa, joka jää romuksi nurkkiin. Sillä vaikka raivausinto ei olekaan vielä lähipiirissä alkanut levitä, tavara-ahdistus selvästi on - sen huomaa etenkin nyt parin muuttoa harkitsevan läheisen puheissa.

Edellisen kerran ilmaista rahaa tyrkytettiin rahapelilahjakortin muodossa. Silloinkin summa oli samaa luokkaa, ja sen kanssa olisi voinut voittaa omaisuuksia nettikasinoissa ja muissa. Olisi voinut voittaa ja voiton jälkeen ehkä olisi saanut rahat - myöhemmin tuosta oli lehdissäkin juttua, että voittojen lunastamisessa kyseisestä palvelusta oli ollut ongelmia. Raha tulee selvästi rahan luo, mutta ei ilmaisen sellaisen.

Kai näillekin houkutuksille oma kuluttajakuntansa on. Ja jos olen aivan rehellinen, olisin itsekin saattanut aiemmin sortua hankkimaan jotain tarpeetonta kivaa vain siksi että se oltaisiin luvattu minulle 10€ halvemmalla. Onneksi tästä olen sentään pääsemässä yli. 

Tavaranraivauksen kriittinen piste

Lista on edennyt kohtaan 327 ja tahti tuntuu hidastuvan. Tämä on kuitenkin positiivista hidastumista: kurkistellessani kaappeihin näen yhä väljemmin sijoitettuja itselleni tarpeellisia tai tärkeitä asioita. Raivauksen tulokset alkavat viimein todenteolla näkyä, ja tavamäärä tuntua hyvältä. Epämääräistä pientä sälää on koko ajan vähemmän, ja selkeyttä vastaavasti enemmän.

Kriittisimpänä saavutettuna etappina pidän kuitenkin sitä, että meiltä on alkanut lähteä säilytysratkaisuja. Ensin yksi vuodevaatteita täynnä ollut rahi jouti lähteä, kun sen sisältämille vuodevaatteille vapautui tila eteisen kaapista. Seuraavana on Hyvä kiertää -ketjun kautta lähdössä kannellinen isohko sängynaluslaatikko sen tavaroiden mahduttua rottahuoneen kaappeihin. Myös pitkään eteisen nurkassa pyörinyt imuri sai viimein kauan kaipaamansa kaappipaikan.

Alkuun täysin riittämättömältä tuntunut kaappimäärä on siis alkanut tuntua sittenkin riittävältä. Ongelma ei ollutkaan kaapeissa, vaan tavaran määrässä. Saatuani väljyyttä kaappeihin, on niistä paljastunut myös unohdettuja asioita - sekä hyvässä että pahassa. Rottahuoneen isoimman kaapin takimmaisessa nurkassa oli 55-litran kuivikesäkki, jonka luulin jo käyttäneeni. Sen löytyminen tietää pientä taloudellista helpotusta, nyt kun ei tarvitse olla heti hankkimassa uusia kuivikkeita. Pakastimen nurkasta löytyi puolestaan liian pitkäksi aikaa unohdettu käärmeiden hiiripussi, jonka päädyin laittamaan poistoon.

Raivaushaasteen kohdalla ei silti vielä luovuteta, vaikka kämppä alkaa näyttää siltä, että en ole kauhean harmissani mikäli epäonnistumme haasteessa.

Ruokakaappien raivausta

Kuun 27. päivä, ja yhteisellä käyttötilillä 1,28€. Tätä ei oltu otettu huomioon ruokalistaa laatiessa. Ruokalista saa siis mennä hetkeksi tauolle, ja nyt keskitytään raivaamaan ruokakaappeja. Toki meillä olisi yhteisen taloustilin lisäksi myös henkilökohtaisia säästöjä, mutta pienellä budjetilla eläessä tilit pyritään pitämään tasapainossa. Taloustiliä ei ylitetä ilman hyvää syytä, ja niin kauan kuin kaapeissa on ruokaa, tietyn listan noudattaminen ei ole hyvä syy. Nyt on siis inventaarion paikka, ja kaappien mahdollistamien yhdistelmien pohtiminen käynnissä.

Tilanne ei ole silti mitenkään päin edes huono, sillä kaapeissa on jemmassa vaikka mitä alkaen alejauhelihasta ja nugget-pakkauksen lopusta wok-vihanneksiin erilaisiin pastoihin ja perunoihin. Etenkin kun asukkaita on vain kaksi, ja kuukautta alle viikko jäljellä. Lottovoittona jääkaapissa on vielä iso pussillinen kotimaisia suppilovahveroita, joita sain kun kävin hoitamassa Nyytin omistajan muita koiria.

Nämä varastot ovat jossain määrin opittua varautumista. Koska kaikkia menoja ei ole mahdollista ennustaa etukäteen, käytetään joittenkin peruselintarvikkeiden tarjoukset mieluusti hyödyksi, ja pakastimeen jemmataan erityisesti alelihoja. Niillä on pelastettu moni loppukuu yllättävän isomman menoerän sattuessa. Samalla vähärahaisempien kuukausien loppujen kaappien tyhjennyspäivät vähentävät hävikkiä, kun ruokavarastoihin tulee niiden myötä väistämättä kiertoa. Aiemmin vielä tiukemmassa rahatilanteessa hävikkiä tuli nurinkurisesti enemmän, kun halusin pitää joistain varastoista epätoivon vimmalla kiinni - aina siihen asti kun huomasin että päiväykset ehtivät umpeutua sitä vielä tiukempaa päivää odotellessa.

Nykyään kaapeissa pyörii onneksi kuitenkin vähemmän kaikkea ylieksoottista alennuksista kannettua ruokatavaraa. Sellaista jota voisi käyttää joskus johonkin uuden kokeilemisen nimissä, mutta jota kuitenkaan ei käytä. Ei edes tällaisina loppukuun päivinä. Aiemmin tilanne oli tältä osin pahempi, mikä oli varmasti yksi osasyy suurempaan hävikkiin. Nykyään sitä osaa kaupassa keskittyä satunnaisia alennuksia paremmin oikeasti käyttöön tuleviin peruselintarvikkeisiin, ellei sitä ole oikeasti heti tekemässä jotain, johon tarvitsee jotain muuta. 

Viime postauksen jälkeen tänne on eksynyt myös talvi. Ensilumi satoi toissapäivänä, ja on yllättäen maassa yhä. Sitä on käyty koiran kanssa ihmettelemässä. Tänä vuonna talvi pääsi kyllä totisesti yllättämään, vaikka ilma olikin nopeasti kylmentynyt.

Uusia rutiineja

Nyt arkea ollaan asettamassa uusiin uomiin parillakin eri rintamalla, ja toivotaan etteivät muutokset kaadu niiden yhtäaikaisuuteen. Yleensähän kun sanotaan, että kaikki uudet rutiinit tulisi ajaa sisään yksi muutos kerrallaan. Nyt on kuitenkin yhtä aikaa lisätty sekä säännöllistä liikuntaa, että siirrytty ruokalistan käyttöön.

Näistä ensimmäinen on tapahtunut meille tulleen hoitokoiruuden myötä. Nyytti on täällä taas, ja tälläkertaa pidemmän aikaa (ja jos hyvin käy, pysyvästi). Koiranhoidossa vetovastuu on minulla, ja vastuullani on etenkin aamulenkki. Päivä- ja tai iltalenkille mieskin tulee usein mukaan, mutta ainakaan vielä mies ei uskaltaudu Nyyttiä yksin lenkittämään. Minä meillä tosin olenkin se, joka tässä on koirakuumeillut. Kuumeillut siitä huolimatta, että viimeistään nyt on joutunut kohtaamaan sen kuinka rapakunnossa sitä on. Onneksi voi lohduttautua sentään sillä, että tästä se on sitten vain ylöspäin, kun saa pidettyä kiinni säännöllisesti liikunnasta (tai jos; etenkin jos meille ei tule koiraa, olen melko varma siitä että repsahdan. Vaikka olenkin nyt nauttinut siitä, kun saan itseni liikkeelle, olen pohjimmiltani peruslaiska ihminen). Nyytin myötä arkeen on toki tullut muitakin uusia ajettavia rutiineita, kuten neidin hiusten hoito. Nämä ovat kuitenkin liikkumiseen nähden pienempiä.

Toisena isona muutoksena oleva ruokalista on Tapsan vetovastuulla. Keittiössä hääräävät yhä molemmat, mutta Tapsa valvoo ruokalistan noudattamista ja sitä että se tehdään. Hänellä taisi mennä hermot tiheisiin pitsapäiviin, joihin sorruttiin kun nälkäisinä kaupassa kumpikin halusi vain jotain helppoa ja nopeaa. Näin aluksi on tehty kahden viikon lista, johon on sovittu sekä ruokia, että kumpi kokkaa, vai tehdäänkö yhdessä. Tavoitteena saada kummallekin vapaapäiviä keittiöhommaan, sekä selkeyttä kauppareissuihin. Että kaupasta oikeasti tulisi muutakin kuin sitä pakastepitsaa.

Vetovastuun jaolla kummallekin jää ajettavaksi yhden isomman rutiinin vakiinnuttaminen. Kumpikin isoista vaikuttaa toki molempien arkeen, mutta ehkä sitä silti onnistuu huijaamaan tilastoja.

Molemmat muutokset ovat tulleet käyttöön tämän viikon alusta, eli raportoitavaa ei niiden pohjalta vielä juuri ole. Ruokalistan myötä päädyttiin kokeilemaan eilen ensimmäistä kertaa kasvissosekeittoa, joka onnistui yllättävän hyvin. Ehkä sitä pitäisi oikeasti rohkaistua viemään keittiö edes kerran viikossa kokeellisempaan suuntaan vanhojen tuttujen reseptien toistamisen sijaan. Josko monipuolisemmasta ruokavaliosta saisi lisäpontta myös siihen liikkumiseen.

Tavara ja sen paikka

Liiallisen itseruotimisen välttämiseksi pitänee pikaisesti mainita myös yksi saavutus. Sain cd-levykokoelmani karsittua niin pieneksi, että se mahtuu yhteen pieneen niille suunniteltuun laatikkoon. Kuuntelen cd:itä suhteellisen vähän, ja suurin osa koelmastani koostui levyistä, joita kuuntelin joskus vuosia sitten, tai joita olen joskus saanut jostain halvalla (jälkimmäiset ovat toki poistuneet jo aiemmin raivatessa). Rankempi raivaus oli siis hyvin perusteltavissa, etenkin kun perusraivauksen jälkeen yli 4/5 osaa levyistä oli yhä sellaisia, joita en kuuntele, mutta joissa saattoi olla yksittäisiä kappaleita joilla on tunnearvoa.

Niinpä otin cd-laatikon, ja aloin täyttää sitä levyillä. Aloitin niistä joita kuuntelen aktiivisesti, ja jatkoin sen jälkeen levyillä joilla on isoin tunnearvo. Ne levyt jotka eivät mahtuneet laatikkoon, menivät poistoon. Levyistä 2/3 osaa on edelleen sellaisia, jotka eivät ole aktiivikäytössä. Mutta nyt niille on oma selkeä paikkansa, johon ne mahtuvat siististi. Jossain kohtaa, jos levyjä tulee hankittua lisää, täytyy miettiä olisiko osa nostalgiaosastosta mahdollista korvata esimerkiksi Mp3-tiedostoilla, jotka veisivät vähemmän tilaa. Tärkeimmille levyille tulee toki löytymään aina paikka laatikosta.

Uudelleen ohjelmointia aivoille

Olimme vuorokauden laivalla. Muun tekemisen ohessa ehdimme miehen kanssa keskustella monista asioista. Suhteesta, kodista, koirasta, raivauksesta. Jälkimmäisimmän suhteen meillä on yksi iso yhteinen ongelma: hamstraaminen. Olemme ehkä oppineet päästämään irti tavarasta, mutta haluamme tilalle jotain konkreettista. Tässä kohtaa nimenomaan sana konkreettista aiheuttaa ongelmia. Kun vähennämme määrää, haluamme tilalle laatua. Uusia hienoja, toimivia ja mielenkiintoisia osia moninaisiin kokoelmiimme. Taloudellisesti tämä on toki kestävällä pohjalla, kun ostot nykyisellään rahoitetaan tavaroista saaduilla myyntirahoilla.

Haluaisin ostaa... Voisin ostaa... Tuo vielä puuttuu... Sekin olisi kiva...

...nythän on tilaakin. ...kirjoistakin tuli juuri sen verran. ...se tekee kokoelmasta vielä kivemman.

Alan kyllästyä. Toivoin että mainoksista luopuminen auttaisi katkaisemaan tämän jatkuvan toive- ja haavevirran tavaroista joita voisi vielä haluta. Auttaisi vähentämään jatkuvaa materian miettimistä. Olin naiivi ja unohdin että se vaatii myös muuta. Yhtenä isona pitäisi lakata etsimästä. Pyörimästä kaupoissa "vain katselemassa". Teen sitä edelleen ihan liikaa. Selailen myyntikirjoja ja leffoja, tutkin tv-sarjabokseja. Ikkunashoppailen. Ja olen selvästi kuvitellut, ettei se vaikuttaisi minuun mainosten tapaan. Miehen kanssa sovittiin, että tähän tulee stoppi. Kaupoille mennään, kun jotain puuttuu. Kun jotain puuttuu, mennään niihin kauppoihin, joissa kyseistä tuotetta myydään.

Ainakin näin siirtymävaiheessa annoin itselleni kuitenkin poikkeuksiksi kirpparit ja divarit, mies itselleen eBayn. Ei pidä haukata liian isoa palaa kerralla, ja löydöt ovat edelleen (liian) kivoja.

Laivalla tuli huomattua myös muuta. Vaikka viime reissusta ei ole kulunut kauaa, kaikki on kallistunut valtavasti. Kallistuminen näkyy etenkin makeisissa ja juomissa: colatölkin hinta Tax Freessa oli 1,50€ ja automaatissa 2€. Vertailuna tähän, että viime laivareissulla vastaavat hinnat olivat 0,80€ ja 1€ (ja 2008 colatölkkejä myytiin 6kpl 3€). Laivalla ei tee enää mieli shoppailla: nytkin hankimme vain muutaman levyn suklaata. Päätimme siis kehittää uusia perinteitä. Aiemmin emme ole raskineet käydä Buffet -päivällisellä sen hinnan vuoksi. Jatkossa jätämme shoppailun väliin, ja panostamme syömiseen. Sijoitus tuottaa uusia makuelämyksiä, ja kotiinkin pääsee kevyin kantamuksin. 

Omissa kulutustottumuksissani on muutenkin vielä viilattavaa. Päättäessäni vähentää tavaraa, päätin myös perehtyä aiempaa huolellisemmin jättämieni tavaroiden huoltoon. Kuitenkin yhdetkin jättämäni saappaat ovat odottaneet jo kuukausia suutarille vientiä, siinä missä olen vastaavassa ajassa käyttänyt useita kymmeniä euroja uusiin elokuviin ja kirjoihin. Shoppauslakko lieneekin paikallaan aloittaa suutarireissulla.

Himoshoppaajan salaiset unelmat

Sophie Kinsella on yksi viime aikaisista kirjailijaihastuksistani. Etenkin kyseisen kirjailijan Himoshoppaaja-sarja on onnistunut koukuttamaan minut. Kirjat ovat kepeän viihdyttäviä - ja mikä pelottavinta - koen voivani samaistua niihin. Tilanteeni ei onneksi ole yhtä paha kuin kirjan päähenkilöllä Rebeccalla: luottokorttilaskuja tulee minulle vain yhdeltä taholta ja siltäkin harvakseltaan, ja merkkiliikkeiden sijaan shoppailen kirppareilla, divareissa ja kierrätyskeskuksilla. Kuitenkin rakkaus itselle uusia tavaroita ja shoppailua kohtaan on turhankin tuttua, samaten kuin haluttomuus laskujen avaamiseen ja maksamiseen. Se tunne, kun joskus toivoo että pari päivää pöydällä lepuuttamalla lasku vain katoaisi johonkin.

Nykyään olen tosin onnistunut pääsemään eroon etenkin jälkimmäisestä. En toki edelleenkään rakasta laskuja, mutta haluan mieluusti hoitaa ne mahdollisimman nopeasti pois aikataulusta. Sen sijaan että stressaisin maksamattomia laskuja ja niiden myötä tulevaa rahanmenoa (vaikka se rahahan on oikeasti mennyt tavaroita hankkiessa - lasku ei sitä muuta), keskityn mieluummin toiseen haasteeseen: loven paikkaamiseen. Jokainen maksettu lasku jättää tiliin loven, ja pienillä rahoilla eläessä lovet ovat hyvin ikäviä. Joka laskun myötä pyrinkin käymään mielessäni läpi, mistä voisin saada tuhlaamaani rahasummaa vastaavan summan. Töissä käydessä olisi ehkä helpoin laskea, montako työtuntia mikäkin ostos maksaa. Mutta näin työttömänä lasken tavaroita ja satunnaisia harrastustuloja, kuten hoitopalkkioita. Mikäli pääsen tasoihin, on ostos hyvitetty. Jos en, ensikerralla pitää olla entistä kriittisempi.

Tavallaan pidän tällaisten haasteiden asettamisesta itselleni. Koen ne omalla kohdallani toimivammiksi kuin ehdottomat kiellot tai jyrkät toimintaperiaatteet. Monet ostokset olen myös porrastanut sen mukaan mitä hankin edullisesti kirpputoreilta ja kierrätyksestä, mitä hieman kalliimmalla divareista, mitä taas kauppojen tarjouksista ja mitä ehkä jopa uutena normaalihintaisina. Mitä enemmän jotain jo kotona on, sen tarkemmin se pysyttelee alimmilla portailla. Esimerkiksi kirjoja annan itseni shoppailla suht vapaasti kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, mutta niin kauan kuin hyllyssä on lukemattomia kirjoja, en hanki edes lempikirjailijoideni teoksia uusina normaalihintaisina. Pääosan tavaroista kohdalla pyrin pidemmällä tähtäimellä siihen, että hankkisin niitä niin harvoin, että ne olisi ok hakea normaalihintaisina kaupasta silloin kun niitä tarvitsee.

Itselle annettu lupa sortua shoppailuun aina silloin tällöin piristää minua, samoin kuin kirppiksiltä tekemäni löydöt. Itselle asetetut rajat taas auttavat pitämään tilin ja kodin säilytystilat tasapainossa - tällä hetkellä tasapainoa tosin pyritään entisestään edistämään päätöksellä, että jos kotiin tulee uutta tavaraa, vähintään saman verran tavaraa myös lähtee. Shopaholiani on pysynyt hyvin kurissa saatuani rakennettua sille toimivat raamit. Säästömaniaa tosin voisi koettaa rohkaista vielä astetta enemmän.

Shopaholiaiheesta huolimatta olen kuitenkin itselleni pari bonuspistettä velkaa - olen saanut tällä viikolla jo vähän paremmin unirytmistä kiinni; jopa herännyt ilman herätyskelloa useampana aamuna ennen yhdeksää. Pieniä voittoja pitkällä matkalla.

EDIT: Kahden päivän saldo
Kirpputorille mennyt 5€, ja kirpputorilta tullut 2 kirjaa ja 6kpl:n paketti pieniä tennispalloja.
Divariin mennyt 5 kirjaa, ja divarista tullut 15,50€.
Tähän kun pääsisi useammin. 

Muutakin kuin raivausta

Tähän mennessä blogiin on tullut kirjoitettua lähinnä raivauksesta - todennäköisesti siksi, että se on elämäntaparemontin tällä hetkellä konkreettisin osa. Minulla on liikaa tavaraa, ja haluan kohtuullistaa tavaramäärää selvästi - missä olen hyvin myös onnistunut. Kuitenkaan en halua elämäntaparemonttini jäävän vain tavaran taltuttamiseen. Elämässäni on on vinksallaan hyvin moni muukin asia: nukun liian vähän ja epäsäännöllisesti, syön joko liikaa tai liian vähän, mutta usein hyvin epäterveellisesti ja yksitoikkoisesti (vaikka rakastan leipomista, en yksinkertaisesti pidä ruuanlaitosta). Lisäksi harrastan tuskin lainkaan liikuntaa - näin muutamia ongelmakohtia mainitakseni.

Kaikenkaikkiaan lista on hyvin tätä päivää: kasa ikuisia ongelmia, joille suurimman osan pitäisi tehdä jotain. Nyt. Tai huomenna. Tai ehkä ensiviikolla tai ensivuonna - uusi vuosihan on perinteisesti hyvä aika aloittaa alusta. Nämäkin muutokset ovat olleet jonkin aikaa vireillä, mutta enemmän piilossa. Ehkä se on ollut osaltaan itsesuojelua - niissä kun en voi sanoa edistyneeni samalla tavalla. Toki voisin hehkuttaa, kuinka käytän nykyään enemmän kasviksia kuin koskaan ennen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että meillä on yhä vähintään pari pitsapäivää viikossa. Pakastepitsa on meidän perheessämme vastaus niiden päivien ruokaongelmiin, kun kumpikaan ei halua kokata. Ja pahoin pelkään, että sitten kun molemmat pääsevät työelämään, niitä päiviä tulee paljon lisää.

Näihinkin ongelmiin on kehitetty jo liuta hyviä patenttiratkaisuja. Meidän on pitänyt aloittaa päivittäiset kävelyt (onnistui kaksi päivää, jonka jälkeen unohtui siihen asti että meille tuli hoitokoira) ja lähteä kuntosalille (edellisen motivaatiopiikin kohdalla kävimme jo tutustumassa lähisaliin, mutta sitten sairastuin. Toivuttuani motivaatiopiikki oli mennyt jo ohi). Meidän on pitänyt tehdä joka viikolle ruokalista, ja jakaa keittiövastuuta (mikä muistuu mieleen aina kaupassa, kun olemme liian väsyneitä ja kiireisiä miettimään mitään uutta). Kaunis kaikenkirjava kasa hyviä suunnitelmia ja huonoja toteutuksia.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kuitenkaan pessimistinen. Tiedän että olen monen asian suhteen lähtenyt liikkeelle pohjalta - olen elänyt vuosia todella epäterveellisesti. Nykyään taas tilanne on lähempänä normaalia, vaikka se onkin vielä kaukana hyvästä. Esimerkiksi ennen tätä vuotta join joka päivä 1-3 litraa colaa. En oikeastaan juonut mitään muuta, ja hyvin monena päivänä korvasin aamiaisen ja lounaan colajuomilla syöden ensimmäisen kerran mitään kiinteässä muodossa olevaa vasta iltakahdeksan maissa. Nykyään cola on vaihtunut kotona maitoon ja veteen, joita molempia menee ehkä litra päivässä. Monena päivänä syön myös ihan oikean aamupalan, vaikka saatankin syödä sen vasta lähempänä lounasaikaa. Muutos, johon en uskonut pystyväni.

Tänään ylitin itseni taas. Onnistuin yösyöpöttelyssä välttämään perinteisen sortumiseni - juustoiset leivät tai makeat jugurtit ja karkit, ja tein niiden sijaan itselleni salaatin. Salaatin, jonka kruunasin rakastamillani siemenillä. Pieni suuri askel.

Äiti on ollut kyllä huolissaan laihtumisestani. Ikäänkuin normaalipaino olisi automaattisesti indikaattori sille, ettei tarvetta muutoksille olisi. Lihasten saaminen voisi kyllä parantaa vaikutelmaa. Harmi vain, että kaikki ei ole ostettavissa. Mutta tästä jatketaan.

Tavarahaasteen väliraportti

500 tavaran haastelista tulostettiin lähes kaksi kuukautta sitten, 19.8.2012. Haasteen alussa sovitusta säännöstä, että joka tavara lasketaan erikseen, on joustettu jonkin verran haasteen kuluessa. Joustettu jonkin verran haasteellisempaan suuntaan: esimerkiksi jokin kirjasarja tai keskenään samanlaiset tyynyliinat tai lasit on laskettu vain yhdeksi. Isoimpana yksikkönä laatikollinen kirjavaliot -lyhennelmäteoksia, joita en kokenut mielekkääksi lähteä personoimaan listaan. Ilman näitä joustoja 500 kohtaa olisi todennäköisesti täyttynyt jo hyvä tovi sitten.

Nyt mennään kohdassa 268, eli hiukan päälle puolivälissä. Sikäli ihan hyvä, että takarajaksi viidelle sadalle on laskettu tämän vuoden loppu. Mies ei ole tosin aikarajauksesta ihan yhtä vakuuttunut. Minusta se kuitenkin sopii hyvin haasteen henkeen - saahan sitä millaisen keon tahansa raivattua, jos aikaa olisi määrättömästi. Omalta osaltani olen kuitenkin sitoutunut siihen, että ensivuodelle katsotaan jo uudet haasteet.

Lista on edelleen vanhanaikaisesti paperilla, ja yhtä vanhanaikaisesti laskin tänään siitä, mitä kaikkea haasteen aikana on tullut poistettua. Vähän fuskaten keskittymällä isompiin tavararyhmiin: kirjat, elokuvat, cd:t, vaatteet, keittiötarvikkeet ja muut. Lopputuloksena haasteen aikana on tähän mennessä lähtenyt listakohtina 86 kirjaa, 65 elokuvaa, 18 cd-levyä, 22 vaatetta, 36 keittiötarviketta ja 41 sekalaista tavaraa. Todellinen yksikkömäärä on toki suurempi, sillä tässä yhteydessä kirjsarjat ja laatikko ovat yhä ykkösiä.

Raivauksen voisi siis katsoa etenevän. Kirja- ja leffahylly alkavat olla pikkuhiljaa mallillaan, seuraavaksi huomio olisi tarkoitus kiinnittää uudestaan vaatekaappiin. Tanko puuttuu sieltä yhä, ja vaatteissa on selvästi edelleen sellaisia, mitä en yksinkertaisesti käytä.

Vaihtamalla paranee

Sen jälkeen kun löysin raivauksen myötä divarit, olen suorastaan ihastunut. Ihastunut siitä, että on oikeasti olemassa paikkoja, johon voin vain kantaa itselleni sopimattomat kirjat ja elokuvat saaden niiden tilalle jotain mieluista. Se on jotain suorastaan koukuttavaa, ja myös hyvin raivausta edistävää: bongatessani divarista jotain kivaa, on helppo mennä omalle hyllylle ja poistaa sieltä vähemmän kivaksi mieltämiään tavaroida kyseisen kivan saamiseksi. Ennen olisin hoitanut saman rahalla lisäten omaa tavaramäärääni. Nyt luopuminen on oikeastaan osa hupia - saan luopuessani hyvin konkreettisesti tilalle jotain uutta. Uutta ja vähemmän.

Erityisen palkitsevaa tämä on ollut erilaisten kimppadiilien myötä kotiin päätyneiden leffojen ja kirjojen kohdalla. Erilaisista 5€/kpl, 3kpl 10 eurolla tarjouksista on tullut kannettua kotiin vuorittain tavaraa säästön nimissä. Kun kyllähän nyt ilmaiseksi kannattaa ottaa jokin keskinkertaisempikin leffa, kun ainahan se voi yllättää positiivisesti. Tai voisi, jos sen saisi joskus aikaiseksi katsoa. Nyt tosin moni noista täyteleffoista on päässyt yllättämään iloisesti ihan ilman katsomista niiden vaihduttua niin Walt Disneyn klassikoihin kuin muihin helmiin. Lähileffadivarin pitäjä tunnistaakin meidät jo näöltä, sen verran sielä on nyt tullut käytyä.

Vaihtaminen sopii hyvin myös hamsteriluonteelle. Koska en ole vielä selvästikään valmis päästämään irti monista kokoelmistani, on välistä jopa palkitsevampaa vaihtaa tavaraa uusiin saman tavararyhmän edustajiin kuin rahaan. Etenkin leffojen ja kirjojen kohdalla rakastan ajatusta siitä, että voin huoletta kokeilla uusia tuttavuuksia, ja päättää sen jälkeen joko pitää ne, tai vaihtaa ne uusiin. Toki moni minimalistisempi ihminen hyödyntää näissä kokeilussa kirjastoa, mutta itselleni kirjasto tuntuu edelleen turhan rajaavalta: kokeiluun saa tietyn aikamääreen, ja vaikka kirjasta tai leffasta kuinka pitäisi, pitää se palauttaa takaisin, ja sen myöhempi käsiinsaaminen on osin riippuvainen muista lainaajista. Itselle kirjasto onkin lähinnä luopumista helpottava back-up -systeemi - voin huoletta luopua esimerkiksi klassikoista, joita en usko lukevani, koska tiedän löytäväni ne halutessani kirjastosta. Voin keskittyä pitämään vain ne kirjat, joita oikeasti tällä hetkellä luen tai koen haluavani lukea. 

Leffadivarissa kävin viimeksi tänään. Viime viikolla poiketessa bongasin sieltä Bambi -leffan, mutta vaihdokit eivät riittäneet siihen asetettuani Bernand ja Bianca -pelastuspartio -leffan etusijalle. Viikonloppuna tuli kuitenkin nähtyä Bambin traileri, ja tajusin kuinka vähän siitä muistinkaan, ja kuinka mielelläni katsoisin sen uudestaan. Ei siis muuta, kuin hetki raivausta, leffat kassiin ja hakemaan Bambia kotiin. Yllättävän kivutonta, vaikka sitä on mielestään leffahyllyäkin raakannut jo niin moneen kertaan hyvin kriittisesti läpi. Mutta käyhän se näinkin: vaihtoa vähän kerrallaan.

Divari-innostuksen vallassa harmittaa vain se, ettei joka tuoteryhmälle ole olemassa omaa divaria. Myös keittiötarvike- ja lautapelidivarit saisivat minusta uskollisen asiakkaan. Mutta niiden kohdalla jatkettakoon kirpputorilinjalla.

Raivauksen askelia

Tapsa alkoi tänään käymään läpi pelihyllyään, ja pyysi minut henkiseksi tueksi luopumisprosessiin. Oltiin siinä yhdessä olkkarin pöydän ympärillä, ja hän kävi läpi eri pelejä niihin liittyvine kokemuksineen ja muine elementteineen. Peli tai pelisarja kerrallaan, niitä kuvaillen ja eritellen pelien hyviä puolia ja heikkouksia. Välillä kysellen miulta, kannattaisiko jokin poistaa vai jättää, kun hän ei ollut varma.

Moni on netin raivaussivustoilla ollut sitä mieltä, että ehkä pinoja ei ole. Että jos jokin on ehkä, on se samantien ei. Että kyllä niistä tärkeimmistä tavaroista tietää heti, että ne haluaa pitää. Itse olen tässä ehkä vähän hidas hämäläinen, mutta huomasin useammankin pelin kohdalla toteavani, että jos et ole varma, pidä toistaiseksi ja raivaa ensin pois ne joista olet varma. Kai tämä on hieman varman päälle raivausta: antaa itselleen aikaa asian tunnusteluun ja päätöksen tekoon ainakin seuraavaan raivauskierrokseen asti.

Omalla kohdallani olen huomannut yhden edun siinä, että on alkuun jättänyt ehkiä hyllyyn. Ehkät jättämällä raivaus alkoi kevyesti, ja pois lähti vain sellaista tavaraa, jota ei todellakaan jäänyt kaipaamaan. Mitään sellaista ei lähtenyt, josta olisi joutunut arpomaan, tai jota olisi mahdollisesti katunut niin paljon, etten olisi uskaltanut luopua enää mistään. Se kun on ollut itsellä yhtenä syynä tavaraan takertumiseen: se kalvava tunne, kun luopuu jostain vuosien hamstraamisen jälkeen, ja tarvitsisi tavaraa juuri viikko sen jälkeen. Tavaraa, jota ei ilman raivausta olisi edes muistanut omistavansa, jolloin sen käyttöarvo olisi ollut yhtä puhdas nolla.

Osa ehkistä myös muuttuu ajan kanssa selvästi poistettaviksi. Asiaa aktiivisesti ajateltuaan huomaa, että vaikka ne alkuun tuntuivat tärkeiltä, ei niitä ole kuitenkaan tullut käytettyä. Niistä on sen jälkeen helppo aloittaa uusi raivauskierros. Kaiken sälän kun ei tarvitse lähteä kerralla, ellei satu olemaan ääripäästä toiseen pyrkivä ihminen (johon itse kyllä joskus syyllistyn). Raivausta voi jatkaa niin monen kierroksen ajan, että jäljellä on enää se tiivis ydin, josta tietää ettei siitä halua luopua. Kun ei ole enää ehkiä jäljellä.

Joskus olen myös muistanut luopuneeni hyllyyn jättämistäni ehkistä, ja ehtinyt viettämään viikkoja varmana, ettei minulla enää ole kyseistä tavaraa. Kun se sitten taas raivatessa löytyykin hyllystä, on luopumisen tuska jo valmiiksi läpikäyty - usein täysin turhaan huomattuaan tavaran olevan täysin korvattavissa. Tavara on korvautunut kuin itsestään, kun sitä ei ole tullut mieleen kaivaa esille piilostaan.


Ainakin itsellä raivaus on jossain määrin loputon suo. Vaikka harkitsenkin ostokseni aiempaa tarkemmin, enkä juokse tarjousten perässä, ostelen yhä kaikenlaista. Ostelen, päivitän kokoelmiani ja laitan kiertoon itselle sopimatonta tavaraa. Kritiikki lisääntyy kuitenkin jatkuvasti: mietin paitsi ostokset aiempaa tarkemmin, päätän myös poistoista aiempaa helpommin. Onneksi en kuitenkaan luvannut itselleni tämän elämäntaparemontin olevan nopeasti ohi. Shopaholicista minimalistiksi ei muututa päivässä.

Voi hulluus

Hoitokoiruus lähti tänään, ja mies pyysi sen jälkeen seuraksi kaupoille. Hän kun oli uutta kaulaliinaa vailla, ja jääkaappikin kaipasi täytettä. Olin jo aiemmin lupautunut shoppailuseuraksi, joten mikäs siinä opiskelutaukoa pitäessä. Päätettiin suunnata ensiksi Wiklundille, ja jatkaa sieltä Stockmannin suuntaan.

Vaatekaupat ovat minulle onneksi turvallisia, sillä en pidä uusien vaatteiden hinnoista. Ostettuani vuosikaudet valtaosan vaatteistani kirpputoreilta, minun on hyvin helppo käyttää kriittistä harkintaa mitä tulee useamman kymmentä euroa maksaviin normaalihintaisiin vaatteisiin. Lähinnä niitä katsoessa tulee olo, että vaatekaapissa on yhä lähes käyttämätöntä tavaraa, jolle saattaisi olla syytä tehdä joain ennenkuin edes hakitsee ostavansa mitään uutta.

Wiklundin kirjaosasto aiheutti puolestaan pienen sortumisen. Alepokkarit pitää katsoa läpi aina, sillä maailma on täynnä lukemattomia loistavia kirjoja joihin tahtoisin tutustua. Rauhassa omaan tahtiin, mieluiten pehmeäkantisina painoksina ilman kirjaston muistutusviestejä. Muut pokkaripöydän tuttavuudet olisin ollut valmis 4,50€:n kappalehinnalla ohittamaan, mutta en Jane Greenin Kirjaflirttiä. Jane Green on ollut kirjailijasuosikkejani siitä lähtien, kun sain yhden hänen kirjoistaan lahjaksi ystävältäni.

Pieni löytö piristää aina päivää, ja jos kaulahuivi olisi löytynyt yhtä helposti, olisin varmasti palannut kotiin tyytyväisenä jo Wiklundilta. Kaulahuivin metsästys kuitenkin jatkui, ja johti ikävähköön havaintoon: Hullut päivät alkoivat tänään. Olin harmikseni unohtanut koko asian, sillä yleensä kartan Stockkan seutua kuin ruttoa hullujen päivien aikaan, ellen ole hakemassa sieltä jotain tiettyä. Ennen taktista vetäytymistä ehdin huomata kuitenkin taivaallisen keitaan hyökyävän ihmismeren keskellä - useamman alepokkareita notkuvan pöydän, joilta bongasin heti pari kauan kaipaamaani teosta. Pari, ja pari muuta. Lopulta mukaani tarttui kokonaiset neljä, joita olin harkinnut jo normaalihintaisina raskimatta kuitenkaan ostaa niitä. Ostomanian viimeistelin vielä itseltäni puuttuvalla Madagaskar -dvd:llä, joka minun on ollut tarkoitus hankkia hyllystä löytyvän jatko-osan seuraksi.

En voi varsinaisesti sanoa katuvani löytöjäni: luen paljon, ja rakastan oman kotikirjaston tuomia valinnanmahdollisuuksia kaikkina vuorokauden aikoina. Kyllä se silti hieman kirpaisee, kun nuo pitää miehelle vielä maksaa. Oma kortti kun oli kotona, kun ajattelin ruokakaupassa selvittävän yhteistilin kortilla. Periaatteessa kun kyse on ylimääräisestä rahanmenosta, vaikka se menikin kohteisiin, joita olen harkinnut ja joista tulee minulle hyvä mieli. Se mitä lähdettiin hakemaan - miehen kaulahuivi - jäi kuitenkin vielä löytymättä.

Kotona kävin pokkarihyllyn tunnollisen kriittisesti läpi, ja tein sieltä uusien tulokkaiden myötä pari poistoa. Mukaanlukien sen, jota olin tällä hetkellä lukemassa - se kun on edennyt jo useamman päivän todella hitaasti, kun en ole vain löytänyt mielenkiintoa paneutua siihen. Pokkarihyllyä läpikäydessä tein myös hieman nolon löydön - yhden pokkarin väliin pari vuotta sitten unohtuneen dvd-levyn, jonka luulin kadottaneeni jo lopullisesti. Mies pääsi taas kiusimaan miua miun epäloogisesta tavaroiden sijoittelusta, ja minä pääsin palauttamaan levyn paikalleen. Alfred J. Kwak sarja on nyt taas täydellinen. Ja pokkarihylly näyttää erittäin hyvältä. 

Ongelmia motivaation suuntaamisessa

Raivausmotivaatiota löytyisi taas, mutta juuri nyt sille ei olisi aikaa. Gradu pitäisi palauttaa esitarkistukseen 1,5 viikon päästä, ja siihen asti pitäisi malttaa keskittyä sen hienosäätöön tavaranraivauksen sijaan. Graduun ja perussiivoukseen - häkkien siivoaminen kun on välttämätöntä, raivaus ei. Silti ajatus tahtoo koneella istuessa harhailla tavarahaasteiden puoleen, vaikka kuinka tietää, että tuon 1,5 viikon jälkeen voi hetkeksi omistautua asialle vaikka täysin.

Ei työskentely toki kärsi paljoa siitä, että artikkelien luvun ja niistä raportoinnin välillä käy nostamassa hyllystä pari kirjaa kirppislaatikkoon, tai keittiöstä yhden kulhon. Tai ei kärsisi, ellei kävisi tavaralistoja läpi päässään samalla kun lukee. Näinä hetkinä toivoo, että osaisi keskittyä paremmin yhteen asiaan kerrallaan, ja että osaisi paremmin sulkea muut asiat siksi aikaa pois mielestä.

Tokikaan myöskään liika yhtäjaksoinen koneella istuminen ei ole hyväksi. Tällä viikolla istumista on jaksottanut kylässä oleva sisko koirineen, ja viikonvaihteessa meille tulee hoitoon koiruus, jota mietin ihan omaksikin. Nämä ovat kumpikin osaltaan onnistuneet motivoimaan myös gradun kanssa - sisko kun väsää vertaistukena omaa opinnäytettään, ja työskentelemällä tehokkaammin minulle jää ensiviikollakin enemmän aikaa tutustua myös Nyyttiin.