Joululahjoja ja välipäivien alennusmyyntejä

Eletään joulukuun 28. päivää ja verrattuna viikkoa aikaisempaan, tavaramäärässä on havaittavissa selvää kasvua. Aattona sain monia toivottuja ja mieleisiä paketteja, joiden lisäksi sorruin välipäiväaleissa, joihin minun ei pitänyt edes mennä. Ensimmäinen näistä oli ennakoitavissa, jälkimmäisen oikeasti uskoin välttäväni. Uskoin siihen asti, kun mies muistutti yhdestä umpeutumassa olevasta lahjakortista, joka piti käyttää ennenkuin se umpeutuisi. Se meni sitten alennusmyynneissä: itselleni tuli sillä kirjat Kevytkenkäinen kummitus ja Pientä elämää etsimässä ja mies hankki itselleen Edgar Allan Poeta. Näiden perusteltujen hankintojen lisäksi onnistuimme alennusmyynteihin lähdettyä eksymään myös Anttilan elokuvahyllylle, josta seurasi muutamia lisäsortumisia löydettyämme varhaisempia Disney klassikoita joita kumpikaan ei ollut nähnyt.

Joulun jälkeen oli edessä myös uusien tavaroiden sijoittaminen paikoilleen. Tällä kertaa se kävi yllättävänkin helposti: valtaosa lahjoista oli sellaisia joita olin miettinyt jo pidempään ja siten niille oli mietittynä myös paikat. Vanha risa kylpytakki pääsi rottien riippareiksi uuden ja pehmoisen kylpytakin tieltä. Kaunis ja mieleinen Juhlahetki -mehu-/mittakannu tuli vanhan muovisen paikalle ja Robin Cookin uusimmat romaanit pääsivät arvoiselleen paikalle kirjakaappiin. Leffa- ja kirjahyllyissä sekä astiakaapissa suoritettiin pientä karsintaa uusien tulokkaiden myötä. Meillä on ystävän kanssa yhä kirpputoripöytä Manhattanilla ja huomenna sinne lähtee taas pieni kuorma elokuvia, kirjoja ja muutamia astioita. Saatujen aineellisten lahjojen lisäksi muistamisissa oli myös leffa- ja popparilippuja sekä S-ryhmän lahjakortti, joka on mahdollista käyttää vaikka ruokaostoksiin.

Tänä vuonna lahjavuori jäi myös hieman aiempaa pienemmäksi, yhtenä syynä tähän omat toiveet. Tänä vuonna toivoin mieluummin vähän vähemmän, mutta laadukkaampaa. Hankittuani aiemmin esimerkiksi monia reppuja, jotka eivät ole kestäneet, on nyt kaapissa lahjaksi saatu musta perusmallin Fjällräven. Ja musta perusmallin Fjällrävenkin on nyt ainoa reppu kokoluokassaan koko kaapissa. Iso osa laukku- ja reppukokoelmastakin kun on saanut matkata kirppikselle yhdessä monen muun tavaran kanssa päätettyäni jatkossa selvitä paljon karsitummalla laukkuvarastolla - tässäkin toivon yhden kestävän neutraalin värisen hoitavan homman jatkossa vähintään yhtä hyvin kuin aiemman kirjavan joukon erilaisia viritelmiä (jotka ovat pahimmillaan levinneet saumoistaan 5km leirintäalueelta oltaessa liikkeellä kävellen).

Sitä yhtä en kyllä onnistunut alennusmyynneistä löytämään, mitä olisin halunnut. Nimittäin 3 in 1 voileipägrilliä, josta saisi vaihdettavilla levyillä myös vohveliraudan ja parilan. Kaikille noille kun olisi aina välillä käyttöä, mutta kuitenkin sen verran harvoin, että en millään haluaisi sen vuoksi kolmea laitetta kokoaikaisesti nurkkiin pyörimään. Ilmeisesti Obh Nordica on kuitenkin lopettanut laitteen valmistuksen, kun se oli poistunut kaikista verkkokaupoistakin. Etsinnät kuitenkin jatkuvat ja siihen asti pärjätään olemassa olevalla voileipägrillillä ja letuilla.

Huomisen kippispöydän täyttöreissun jälkeen aletaan olla taas samassa tavaramäärässä kuin ennen joulua. Kuitenkaan tilanne ei ole sama: uusien kirjojen ja leffojen parissa on tiedossa vielä monia mukavia hetkiä. Toivottavasti niin myös niillä, jotka tarjoavat uuden kodin noille kirppikselle lähteville.

Jouluvalmisteluja

Itse joulu tulee vietettyä äidin luona Tampereella, jonne saavuin jo perjantaina. Tästä huolimatta omaan kotiinkin pitää aina tehdä pieni joulu kuusineen ja koristeineen, vaikka aaton joulupäivineen on muualla. Tänä vuonna päivää ennen lähtöä tuli vielä leivottua maustekakut ja tortut, joita kävimme viemässä miehen vanhemmille ja osa jäi kotiin syötäviksi tai lähti mukaan tänne.

Joululahjoista viimeiset sain tänä vuonna hankituiksi ja pakettiin myös tuolloin 20. päivä, eli sopivasti vähän ennen joulua. On sitten aaton alus vapaa pakettihuolista. Tänä vuonna en kyllä hankkinut mitään isoa kenellekään, mutta jotain pientä läheisimmille. Täysin lahjaton joulu kun ei omalla kohdallani toimisi, sen verran kovasti pidän lahjojen hankkimisesta ja saamisesta - vaikka toki joskus lahjoihin mahtuukin niitä vikatikkejä puolin ja toisin, joita koettaa sitten joulun jälkeen korrektisti uudelleen sijoitella. Mutta niistä on aina selvitty - ja itsekin on vihdoin oppinut että edes kaikkea lahjaksi saatua ei tarvitse säilyttää, eikä luopuminen vie pohjaa muistamiselta. Tänä vuonna paketteihin päätyi ostolahjojen lisäksi jonkin verran myös kierrätettyjä löytöjä ja vähän itsetehtyjäkin - ensimmäiset lahjat päädyin hankkimaan jo heinäkuussa ja sen jälkeen lahjahankinnat etenivät sitä mukaa kun jotain saajansa näköistä tuli vastaan.

Jouluvalmistelut ovat nyt aaton aattona kerrankin hyvällä mallilla ja jo aatonaattoon näyttää jäävän aikaa rauhalliselle yhdessä ololle kiireisen hyörinän sijaan. Kohtapuoliin tänne kun ennättää siskoni miehensä kanssa ja oma mies. Veli vaimoineen ja tyttärineen tulee huomenna. Isää näin aatonaatonaattona kahvittelun ja lahjojen vaihdon merkeissä.

Äitin muutettua kuun alussa kaikki kaapit on käyty läpi jo muuton myötä ja joulusiivouksessa päädyttiin pelkkään imurointiin. Mitä sitä suotta liian pitkiä tehtävälistoja jouluksi kasaamaan. Facebookista löytyi kyllä hyvin pätevänoloinen siivousvinkki jouluun. Perusteellisemman siivouksen kun ehtii paremmallakin ajalla.

Hyvää ja stressitöntä joulua kaikille!

Reissushoppailua

Nyt on Puolasta kotiuduttu ja kerrankin olen ylpeä itsestäni. Huolimatta halvoista hinnoista ja isosta outlet-myymälästä jossa vierailimme, en ostanut mitään, mitä en suunnitellut ostavani. Itselleni hankin vain aikomani mustat peruskorkkarit sekä mustan jakkutakin (publiikkiin valmistautuessani huomasin, että hyvin monenlaisiin tilaisuuksiin muutamasta tällaisesta perusvaatekappaleesta voisi olla suuri apu). Muuten hankin pari puuttunutta joululahjaa (miehelle tummanpunaisen kaulahuivin, jota hän on etsinyt Suomesta tuloksetta jo jonkin aikaa ja jotain pientä parille ystävälle).

Ainoa ostoslistalla ollut mikä jäi puuttumaan oli yksi valkoinen kauluspaita, koko 36 kun oli loppunut outletista. Se pitää etsiä sitten myöhemmin Suomesta mustien suorien housujen ja jakkutakin täydennykseksi. Sitten kotona on ainakin yksi peruspätevä ja siisti asu muodollisempiinkin juhlallisuuksiin, jota voi sitten myöhemmin täydentää yhdellä siistimmällä mustalla mekolla. Valtaosa tämän hetkisistä juhla-asuistani kun on enemmän tilanteellisia ja sellaisina usein moneen tilanteeseen hieman kompromissin oloisia - sellaisia joissa saa kotoa lähtiessä miettiä, onko asu nyt liian juhlava/arkinen/jotain muuta ei välttämättä niin sopivaa.

Valtavien aleshoppailujen sijaan hyödynsin halvempia hintoja tällä kertaa hankkimalla jotain, mihin minulla ei välttämättä Suomessa olisi varaa. Ostamani kengätkään kun eivät olleet halvimmat mahdolliset (ne maksoivat alennettuna 199 zlotia eli noin 50€), mutta ne ovat aitoa nahkaa ja todella tukevat. Vaikka olen hyvin tottumaton käyttämään korkoa, kyseisillä kengillä kävellessä korkoa ei edes huomannut, niin hyvin tasapainossa kyseiset kengät olivat ja niin hyvin ne omaan jalkaan sopivat.

Tällä hetkellä olen aiempaa vakuuttuneempi siitä, että monien ihan kivojen sijaan yhdet tai kahdet täydellisen sopivat ovat monesti selkeästi parempi vaihtoehto. 

Pientä hääräilyä

Viikon kiireistä johtuen minulla ei ole ollut aikaa mihinkään isoihin ja pitkäkestoisiin projekteihin. Kuitenkin viikon mittaan jo pienellä vapaisiin hetkiin ajoittuneella hääräilyllä on saanut paljon aikaan. Yhtenä hetkenä tyhjensin vierashuoneen kaapista yhden hyllyn. Toisena siirsin vieraskäytössä olevat petivaatteet sille (pääasiallisena ideana pitää liinavaatteet lähempänä käyttökohdettaan ja estää kapeita vieraslakanoita sekoittumasta samanvärisiin leveämpiin lakanoihin). Toisena päivänä kuskasin vierashuoneen isosta kaapista ilmapatjasängyn ja yhden ylimääräisen petarin samaan kaappiin vieraspeittojen ja tyynyjen kanssa tehden näin tilaa askartelulaatikolle, joka on nyt otettavissa käyttöön ilman tikkailla keikkumista.

Säilytystilat siis järkevöityvät pikkuhiljaa ja muuttuvat toimivammiksi. Aiemmin tavarat ovat olleet sullottuina sinne minne ne ikinä on saatu mahtumaan. Nyt kun ne mahtuvat helpommin, sitä huomaa koko ajan enemmän miettivänsä, missä kyseisiä asioita tarvitaan ja kuinka usein. Projektin edetessä koti on alkanut tuntua koko ajan viihtyisämmältä ja toimivammalta.

Kirppistelyä vol3 - Sota joka lopettaa kaikki sodat?

Nyt Manhattanilta on vihdoin saatu kauan odotettu kirpputoripöytä. Tietenkin pöydän saanti sattui pahimmalle mahdolliselle kaaosviikolle - viikon sisään on juhlittu niin pikkujouluja kuin valmistujaisiakin, juostu työkkärissä, hoidettu apuraha-asioita ja valmisteltu huomista Puolaan lähtöä. Ja nyt kun pöytä saatiin, on edellä mainitun ohella kuskattu tavaraa kirppikselle ja käyty järjestelemässä pöytää. Ensimmäinen lasti oli onneksi pakattu jo aiemmin hintalappuja vaille valmiiksi erilliseen Ikea-kassiin, mikä helpotti pöydän nopeaa hyödyntämistä paljon.

Hinnat olen pyrkinyt laittamaan aika alakanttiin, sillä nyt on oikeasti ideana päästä lopuistakin omista ylimääräisistä romuista eroon. Kaikki poistettu joka ei tämän kirpputoripöydän kautta mene päätyy lahjoitettavaksi. Tilanne säilytystiloissa on tosin helpottunut jo nyt kun tavaraa on siirtynyt asunnosta kirpputoripöydälle odottamaan adoptoijia. Olen myös visusti päättänyt pitää pöydän tavarassa niin kauan kuin pöytää nyt pidetään - tämä asunto ei ole vielä niin tyhjä, että kirppispöydän sitä tarvitsisi olla. Tosin epäilen että jo noiden kirppislaatikoiden tyhjentämiseen kirppikselle menee tovi.

Miehen kanssa päätettiin ottaa myös uusi tavarahaaste ensivuodelle: vuoden puoliväliin mennessä pyritään poistamaan vielä 150 tavaraa. Päätökseen päädyttiin, sillä vaikka tämän ensimmäisen haasteen aikana tavaraa saatiin poistumaan todella hyvin, kesti sisään virtaavan tavaramäärän kuriin saaminen hieman kauemmin ja siinä on edelleen joitain puutteita. Uudenkaan haasteen ei siis pitäisi valitettavasti olla mahdoton, vaikka nyt kaappeihin kurkkiessa se tuntuu selvästi nykyistä ongelmallisemmalta. Mutta siksi se onkin haaste. Ensimmäiset 500 tavaraa tulivat siis jo täyteen (miehen piti vielä nokittaa miun '2 laatikollista kirjavalioita' kohta laittamalla omat 5 laatikollista roolipelikirjoja yhdeksi kohdaksi ;)).

Yhden kirppiskassin lisäksi tänään on lähdössä ylimääräisenä pyörinyt keittiötikas ja työpöytä tuoleineen. Ensimmäinen löysi uuden kotinsa huuto.netin ja toinen kaupan ilmoitustaulun kautta. Aiemmin olen ollut huono hyödyntämään lähikauppojen tarjoamaa ilmoitustaulua, mutta tuollaisen isomman ei erikoistavaran kanssa se osoittautui yllättävän käteväksi: iso osa ilmoituksen näkijöistä asuu itsekin lähiseudulla jolloin nouto järjestyy helpommin.

Ensikertaa suutarilla

Tänään sain viimein tehtyä sen, mikä minun on pitänyt tehdä jo jonkin aikaa. Aamupäivällä divariin poiketessani otin kassiin myös kahdet huoltoa vaativat kengät ja yhden korjausta tarvitsevan nahkalaukun. Näistä etenkin kaksi ovat sellaisia, jotka olisin aiemmin todennäköisesti vain heittänyt pois ja korvannut uusilla. Nyt marssin sen sijaan suutarin pakeille ja vein tavarat kunnostettaviksi. Saappaiden kohdalla selvitään uusilla korkolapuilla, mutta kävelykengät ja laukku vaativat enemmän korjaustoimenpiteitä. Näiden tavaroiden kohdalla kuitenkin uskon, että ne saa korjaamalla taas uudenveroisiksi.

Rahallisesti kunnostukseen menee enemmän, mitä olen maksanut mistään kyseisistä tavaroista. Kävelykengät kun ovat alelöytö Englantilaisesta kenkäkaupasta ja laukku tullut minulle alunperin kirpputorilta. Uusia vastaavia ei tavaroiden kunnostukseen menevällä rahasummalla kuitenkaan saisi. Ja mikä ehkä vielä olennaisempaa: miksi kuluttaisin aikaa ja muita resursseja hankkiakseni uudelleen jotain jonka jo omistan. Etenkin kun en voi oikeasti sanoa pitäväni kenkäostoksilla käynnistä, enkä niin välitä laukkukaupoistakaan (valitettavasti samaa ei voi sanoa astiakaupoista: niiden kohdallahan tähän hulluuteen jo sorruin).

Tavarat saan takaisin kotiini niinkin pian kuin keskiviikkona ja suutari sijaitsee ihan käyttämäni ruokakaupan yläkerrassa. Silti tämänkin asian aikaiseksi saamiseen meni useita viikkoja. Nyt kun olen kuitenkin aloittanut, olen tehnyt joulusiivouspäätöksen: pölyjen pyyhkiminen ja muu hienosäätö saa jäädä vähemmälle, mutta ennen joulua joko korjaan tai huolehdin korjattavaksi kaikki sitä odottavat vaatteet ja muut käyttötavarat.

Vintti ei ole romuvarasto (tavoite asetettu)

Mitä pienemmäksi tavaramäärä on käynyt, sen helpommaksi on käynyt myös paikkojen asettaminen tavaroille ja tavaroiden mahduttaminen niille asetettuihin paikkoihin. Mitä pidemmälle raivaus on edennyt, sitä enemmän sitä on ehtinyt miettiä myös varastotilojen luonnetta. Tähän asti kun varastotilat ovat olleet itselleni lähinnä romuvarastoja, joihin on majoitettu lattiasta kattoon tavaraa joka ei mahdu minnekään muualle. Nyt tavarahaasteen edetessä olen alkanut ajatella vintinkin luonnetta uudelleen: vaikka se onkin enemmän poissa silmistä, on se kuitenkin tavaransäilytyspaikka siinä missä muutkin. Ja jotta säilytyksessä olevat tavarat olisivat mahdollisimman helposti käytettävissä, tarvitaan vintillekin väljyyttä ja järjestystä.

Tällä hetkellä myytävänä olevat ja läpikäymistä odottavat tavarat vievät vielä paljon vinttitilaa. Tavoite on kuitenkin asetettu. Jatkossa en aio säilyttää vintillä muita kuin niitä tavaroita, joiden paikka on vintillä. Niille tavaroille, joiden sijoituspaikaksi katsotaan vintti, katsotaan sieltä oma selkeä paikkansa. Äkkiseltään tämä ei tunnu suurelta muutokselta entiseen, etenkin jos unohdetaan se, että aiemmin vintille on päätynyt paljon tavaroita joille ei ole olemassa paikkaa. Ne eivät ole päätyneet vinttiin paikoilleen, vaan pois silmistä niin että niiden olemassa olo on ollut sopivan helppo unohtaa.

Omista tavaroistani vintti tulee olemaan kausitavaroiden ja yhden muistolaatikon säilytyspaikka. Kaikille muille tavaroille pyrin joko löytämään paikan asunnon sisältä tai jos niille sopivaa paikkaa ei ole, poistamaan tavaran. Tähän mennessä sitä kun luulisi jo huomanneen, ettei kirjoja tai muita tilanpuutteen vuoksi vintille tuupattuja esineitä sieltä tule juurikaan kaivattua - iso osa näistä on tosin jo raivauksen myötä lähtenyt. Tällä hetkellä vintissä ylimääräisinä jumittavat lähinnä tähän asuntoon sopimattomat matot ja muutamat varavarastot - ja ne kirppislaatikot.

Tämän tavoitteen asettamista on edistänyt paljon myös viime aikaisten muuttojen miettiminen: kuinka paljon tavaraa sitä on lopulta tullut joka muutossa muuttaneeksi vintiltä vintille. Tästä lähtien haluan tehdä niin vain tavaroille, joiden tiedän ulkoilevan vintistä asunnon puolelle vähintään kerran vuodessa. Joulu- ja halloweenkoristeet, kausivaatteet ja varahäkit pitävät varmasti vintin sopivan täytenä ilman lukemattomia muka tarpeellisia sälälaatikoita, joita voi vielä tarvita, vaikkei niille olekaan tilaa tai kysyntää tämän hetkisessä asunnossa ja elämässä.

Muuttoa ja huuto.nettiä

Itse en ole tällä erää muuttamassa, mutta alkuviikko meni yhtäkaikki muuttohommissa. Tällä kertaa kun muuttoa tekevät äiti ja sisko. Siskon muuttoon asti en tosin ehtinyt Tampereella olla, kun Turusta hälytettiin töihin. Hetken kyllä harkitsin työkeikan väliin jättämistä, mutta kun äitin muutto oli jo saatu hyvälle mallille ja rahatilanne on yhä epävakaa, saivat muuttotohinat jäädä osaltani kesken. Äiti ja isäpuoli kun kumpikin arvioivat kantajien riittävän ilman minuakin.

Siinä missä valtaosa tuntuu inhoavan muuttamista, minä olen aina omalla tavallani pitänyt siitä. Muutto on niitä harvoja hetkiä (tämän hetkistä raivausta lukuunottamatta), jolloin tulee oikeasti inventoitua joka kaappi ja käytyä kaikki tavarat läpi. Samalla saa aloittaa kaiken alusta kämpän suhteen. Toisten muutoissa avustettaessa tämä elementti toki puuttuu, sillä edes parhaassa raivausvireessä ei toki ole asiallista alkaa toisten tavaroita hävittää (vaikka taisinkin sortua muutamaan kertaan ehdottelemaan mahdollisia poistoja vaatehuonetta läpikäydessä). Sen sijaan heti omaan kotiin astuttua raivauskärpänen oli taas mahdollista päästää irti ja käydä käsiksi tavaravarantoihin. Ja alkuviikon jäljiltä raivauskärpänen olikin sopivasti muuttovireessä; ennen muuttoahan hävitetään aina kaikki, mistä ei pidä niin paljoa että sen haluaisi muuttaa uuteen osoitteeseen.

Kotiin palattua olen jatkanut myös itselleni ennen reissua asettamaani haastetta. Joka päivä kotona ollessani lisään vähintään yhden tavaran huuto.nettiin. Huuto.net kaupankäynti on paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa kuin kirppismyynti (jos nyt saisi edes sen pöydän), mutta tavaroista on helpompi saada parempi hinta. Huuto.net on myös isojen tavaroiden kohdalla kirpputoria kätevämpi. Ja huuto.netteilystä saa tässä kohtaa myös sen tunteen, että tavaraa on oikeasti lähdössä, vaikka se (taas) jumittaa tuossa. Sen seuraavan kirpputoripöydän jälkeen kaikki loput saavatkin matkata suorinta tietä lahjoitukseen.

Varmuuden varalta

Tietämättömyys lisää tavaramäärää. Näin ainakin minun kohdallani: mitä vähemmän jostain tiedän, sen vähemmän uskallan siihen puuttua. Mitä vieraampi jokin tavararyhmä on itselleni, sen vaikeampi minun on ollut sen kohdalla olla aidon kriittinen sen tarpeellisuuden suhteen. Harmi vain, että sama koskee niin käyttöä kuin raivaustakin. Tietenkään kotiin ei tule niin kauheasti hamstrattua tavaraa, johon itsellä ei ole mitään kosketuspintaa. Kuitenkin sitä aina välillä eksyy kaappeihin muiden ostosten mukana: esimerkiksi tietokone ja kodinkonehankinnat ovat tuoneet mukanaan vinon pinon erilaisia vaihtoehtoisia piuhoja, ohjelmistolevyjä, oheistavaraa... Työkalupakkiin taas on vuosien saatossa kerrostunut kaikennäköisiä mahdollisesti tarpeellisia pikkunippeleitä, kuten erilaisia saranoita, nuppeja, pyöriä yms. osia joskus poistuneista huonekaluista, joita joisi joskus hyödyntää jossain rakenteluprojektissa. Jos siis harrastaisi jotain rakenteluprojekteja, mitä en ainakaan näin kerrostalossa tee.

Nämä kaksi osastoa ovat näyttäneet minulla vahvimmin himohamsterien aarreaitoilta. Koska en ole tiennyt, mitä tavaroista saattaisin vielä tarvita (etenkin, kun en ole kaikista piuhoista edes tiennyt mitä ne ovat), en ole hävittänyt niistä mitään. Näin tavara olisi yhä olemassa, jos joskus keksisin mikä se on ja mihin sitä voisi käyttää. Tai jos tekniseen laitteeseen tulisi jokin itselle vieras vika, jonka korjaamiseen tarvitsisi jotain koneen mukana tullutta; tällöin minulla olisi laatikko, josta koneista enemmän tietävä voisi penkoa tarvitsemansa. Ongelman kertautumista on tietenkin edistänyt se, että en ole käynyt laatikkoa läpi kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan vaihtuessa, vaan olen aina vain lisännyt uudet sälät joukkoon. En ole myöskään koskaan merkinnyt, minkä laitteen mukana mikäkin sälä on tullut, eli laitteen poistamisen yhteydessä sen varaosien poisto ei itseltäni välttämättä edes onnistuisi. Mutta mitäpä pienistä: ovatpahan ne sitten varalla.  

Ainoa vain, etten ole oikeastaan ikinä tarvinnut kyseisestä laatikosta mitään. Tai vaikka olisinkin tarvinnut, olen päätynyt hakemaan ne kaupasta. Jos minulle kerrotaan, että tarvitsen piuhan xyz, en osaa mennä laatikolleni katsomaan kyseistä piuhaa: todennäköisyydet moisen piuhan tunnistamisellekin olisivat olemattomat. Sen sijaan käännyn asiantuntevan myyjän puoleen ja kerron, mitä olen vailla ja mihin ja joku toinen valitsee minulle tarvitsemani xyz kaapelin. Tässä kohtaa jopa myönnän olevani valmis maksamaan palvelusta; jos joku tekee minulle astetta helpommaksi asian jota en ymmärrä, josta en pidä ja joka ei kiinnosta minua, mutta joka minun silti täytyy hoitaa, kaikki apu asian hoitamisessa on plussaa. Etenkin silloin, kun en ole keksinyt toista tapaa hoitaa asia (esimerkiksi kotikotona tietokoneongelmat ratkesivat helposti: jos minulla oli ongelmia koneen kanssa, menin keittiöön ja leivoin suklaamuffinsseja. Sillä välin kun leivoin, veljeni katsoi koneen läpi. Minä rakastan leipomista ja veljeni on touhunnut koko ikänsä tietokoneiden kanssa, eli kumpikin hyötyi; veli kun pitää leivonnaista enemmän kuin leipomisesta).

Nyt päätin viimeinkin luopua isosta osasta varmuuden vuoksi -varastoistani. Lopputulos kun on ollut viime vuosien kohdalla aina sama: jos en edes tiedä mikä jokin on, on hyvin epätodenäköisestä että tulen tarvitsemaan sitä mihinkään. Ja vaikka joskus tulisin tarvitsemaan sitä johonkin, on hyvin epätodennäköisestä että muistaisin omistavani sen, jos en edes tunnista sitä ulkonäöltä. Tämä raivaus toi paljon selkeyttä työkalupakkiin ja säläkaappiin: nyt oikeasti tiedän, mitä niissä säilytän, ja tiedän mihin säilyttämiäni asioita voi käyttää. Toki tämän myötä tiedän nyt myös sen, että kaikki vieramman kuuloiset piuhat ja muut minun on nyt oikeasti haettava muualta, koska nyt voin varmuudella sanoa etten omista niitä.

Raivauslista täyttyy huijaamalla

Miehen kanssa on ollut jo jonkin aikaa puhetta, että viimeistään rahatilanteen kohentuessa olisi mukava alkaa kerätä Muumi-mukeja. Ne ovat paitsi visuaalisesti molempien mieleen ja toimivia käyttöesineitä, ne myös säilyttävät hyvin arvonsa: verrattuna moneen muuhun tähän asuntoon hamstrattuun tavaraan, Muumi-mukien kohdalla jälleenmyyntiarvo olisi odotettavasti vuosien saatossa kasvava. Ne siis toimisivat paitsi arjen ilostuttajina, myös pienenä taloudellisena puskurina, mikäli joskus joutuisi taloudellisen pakon ajamana muuttamaan irtaimistoa rahaksi (koko ikänsä pienillä tuloilla eläneenä oma mielenrauhani selvästi vaatii taloudellisia varasuunnitelmia säästötilin oheen).

Ajankohta keräilyn aloittamiseen pidettiin kuitenkin auki, kunnes mies huomasi että hänen ihailemansa Hurraa-muki on poistumassa markkinoilta. Aiemmassa hintaseurannassa olimme huomanneet että joistain mukeista joutui jo pari vuotta valmistuksen lopettamisen jälkeen maksamaan 40-100 euroa, joten mieskin totesi sitten järkevämmäksi hankkia haluamansa mukin jo nyt. Samalla argumentilla hankimme itselleni mieluisen Primadonnan hevosen (vielä enemmän olisin pitänyt ruskeasta Nipsu mukista, mutta sekin kuului niihin, joiden hinta on jo kavunnut 2-4 kertaiseksi uuteen verrattuna + toimituskulut). Kunnolla innostuttuaan mies meni liittämään itsensä myös Iittala -klubiin, ja jäsenetunsa hyödyntääkseen käytti säästöjään vielä muutamaan muuhun mukiin ja pieniin Kartio-laseihin, joihin hän kanssa tykästyi.

Poistolistallekin on nyt siis päätynyt useampia mukeja ja laseja. Astiakaapin tilavuuteen nämä muutokset eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet, kun tilalle on tullut vastaava määrä uusia laseja ja mukeja. Saman käyttöarvon omaavia, mutta kuten itsenikin on pakko myöntää, paljon aiempaa mieluisampia. Poistuneissa oli paljon vanhoja kulahtaneita eripariastioita ja niiden täydennykseksi hankittuja halpissettejä. Esimerkiksi laseja, joita olin hankkinut siksi, että ne olivat toimivan kokoisia ja niitä sai 18kpl:n laatikon kympillä. Asiansa hyvin ajavia, mutta esteettisessä mielessä mitään sanomattomia. Nyt ne saavat matkata kirppiksen kautta jonkun toisen luo, joka kaipaa hyvin edullisia, mutta silti toimivia laseja. Haalistunut printtisten vanhojen mainosmukien saaminen järkevästi eteenpäin voi olla isompi haaste, etenkin nyt kun kierrätyskatoskin on tilapäisesti suljettu.

Astiakaappia läpikäydessäkin onnistuttiin kuitenkin välttämään se, että tavaran määrä olisi kuitenkaan kasvanut. Poistojen myötä se pysyi uusista hankinnoista huolimatta ennallaan. Silti shoppailusortuminen ei osaltaan edistänyt tavaramäärän todellista pienemistä, vaikka tavarahaaste on nyt askeleen lähempänä toteutumistaan. Mahdollisessa seuraavassa haasteessa voisikin kieltää uusilla korvattujen tavaroiden laittamisen poistolistalle. Tosin kirjahyllyssäkin suurin osa poistoista tulee sitä kautta, kun uutta lukemista hankkiessani poistan samalla vanhoja, joihin en ole enää kiinnostunut palaamaan.

Virtuaalikaaoksen kesytys jatkuu

Maananantaina järjestin kuvat ja eilen tekstitiedostot. Ne olivat akuuteimmat ongelma-alueeni virtuaalikaaoksessa, mutta saatuani ne kuntoon, energiaa jäi vielä muutaman muun solmun avaamiseen. Valmistumiseni lähetessä yliopiston sähköposti jää pikkuhiljaa taakse ja oma sähköpostiliikenteeni tulee keskittymään kokonaan toiseen osoitteeseeni. Tässä kohtaa lienee sanottamattakin selvää, että postit olivat laatikossa hujan hajan; kaikki yhdessä kansiossa sulasti sekaisin.

Eivät ole enää. Tämän aamupäivän käytin siihen, että kävin kaikki parin vuoden ajalta olevat sähköpostit läpi ja joko poistin ne tai lisäsin niihin asianmukaisen tunnisteen. Valtaosan toki jouti tässä kohtaa jo poistaa asioiden vanhennettua ajat sitten. Vaikka työ oli pääosin mekaanista klikkailua, oli se toisaalta myös ihan mielenkiintoista, kun sai samalla läpileikkauksen siihen, mihin minä olen oikeasti sähköpostia käyttänyt ja miten se on vaihdellut eri aikoina. Sen verran kyllä fuskasin, että tein tämän vain sille sähköpostille joka jää minulle käyttöön. Toisesta kävin läpi vain lukemattomat sähköpostit ja silmäilin pikaisesti vanhimpia ja uusimpia viestejä, onko niissä mitään mitä ehdottomasti haluan siirtää talteen jonnekin muualle.

Virtuaalikaaoksen raivaaminen on ollut eri tavalla palkitsevaa kuin varsinainen asunnonraivaus. Virtuaalipuolella ongelmana ei ole ollut niinkään tila tai esteettisyys, mutta monien asioiden löytäminen on ollut tuskaista. Nyt alan oikeasti tietää, mistä löydän tarvitsemani tiedostot tai postit. Eikä asiaa tietysti ainakaan hankaloita ne sadat poistuneet turhat tiedostot.

Tavararaha-ahdistus

Kirppispöytä on nyt tyhjennetty. Pelkäsin touhusta tulevan kamalat tappiot, kun pöytä ei tuntunut tyhjentyneen lainkaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan voittoa oli viitisenkymppiä. Päädyin kuitenkin luopumaan pöydästä ja nyt harmittaa. Manhattanin jono matelee, eikä vielä ole tietoa saadaanko sieltä pöytää edes ennen joulua. Yhden kirpputoriviikon jälkeen tavaraa on vielä tuhottomasti. Vakaammassa rahatilanteessa sanoisin, etteivät pienet voitot ole tämän arvoisia.

Tavarastressi nousee pitkästä aikaa. Nyt istun keskellä yötä koneella, kun löysin itseni pyörimästä sängystä miettien mitä pitäisi saada myytyä ja mitä kautta siitä voisi päästä nopeiten eroon ja saada edes jotain pientä summaa. Seuraavan kirppispöydän jälkeen kaikki loput tavarat saavat kyllä mennä pelastusarmeijalle tmv. Tämä on naurettavaa. Vaikka kuinka tiedostan, että rahasta on tiukkaa, niin eivät kai muutamat kympit ole silti syy yöunia menettää. Näin ei ole käynyt pitkään aikaan. Olen viime aikoina nukkunut jopa harvinaisen hyvin.

Vanhan työpöydän ja tuolinkin kohdalla olen harkinnut jo pari kertaa lahjoitetaan ilmoituksen laittoa. Että joku vain tulisi ja hakisi ne pois. Kuun vaihteen jälkeen varmasti laitankin, jos joku ei hae niitä sitä ennen. Tällä hetkellä lahjoittamista vastaan tappelee vielä se pieni ääni, että kai joku niistä voisi olla valmis jotain maksamaankin. Edes jotain pientä, millä saisi taas vähän paikattua taloudellista puskuria. Tämän hetkinen epävarmuus rahatilanteessa ei selvästi sovi minulle, ei ainakaan yhdistettynä huvenneeseen säästötiliin. Minä pystyin elelemään ihan ok opintotuella, kun tiesin ennalta että rahaa on tulossa, ja sitä on tulossa tietty summa tiettynä päivänä. Nyt rahaa on tilillä summa x, eikä mitään tietoa kuinka pitkälle sen pitäisi riittää. Epätietoisuus häiritsee suunnittelua valtavasti.

Ehkä sitä pitäisi vain käpertyä hetkeksi sohvannurkkaan hyvän kirjan kanssa. Johdattaa ajatukset pois ikävältä kehältä ja toivoa että se unikin sieltä vielä tulisi. Jotenkaan ei huvittaisi sotkea unirytmiä nyt niin pahasti, mitä kokonaisten yöunien skippaaminen tekee.

Härkää sarvista

Raivauksessa on rehellisesti sanoen yksi osa-alue mitä olen vältellyt. En vain nyt aktiivisen raivauksen aikana, vaan jo vuosia: pieni saareke johon en ole koskenut edes muutoissa. Alue jossa on saanut vallita täysi sekasorto ja villin lännen meininki; kyse on kannettavastani. Siihen nähden kuinka paljon käytän konettani, olen laiminlyönyt tiedostojen organisoinnin täysin. Kovalevyllä on kuitenkin tilaa ja yleensä olen myös löytänyt kaiken tarvitsemani (tai jotain tarpeeksi likeltä liippaavaa) viimeistään puolen tunnin haun jälkeen - silloin siis kun en ole suorilta käsin todennut nopeammaksi kirjoittaa jotain pikkujuttua uudestaan tai ottaa uusia kuvia. Näihin kumpaankin myönnän välillä syyllistyneeni.

Tänään päätin vihdoin tehdä asialle jotain. Heräsin ilman kelloa jo kahdeksalta ja lupasin itselleni käydä läpi edes tänä vuonna otetut kuvat. Edes pintapuolisesti poistaen tuplakappaleet ja epäonnistuneet otokset yhdistäen kuvat lopuksi yhteen kansioon (josta ne olisi myöhemmin helppo siirtää teemoittaisiin kansioihin, kun loputkin kuvat olisi käyty läpi).

Vauhtiin päästyäni päätin kuitenkin jatkaa ja sain purettua kaikki päivämäärän mukaan luodut kansiot ja siirrettyä kaikki kuvat teemoittaisiin kansioihin. Sen jälkeen olen jatkanut kuvien jakamista alakategorioihin, ja ehtinyt monen alakategorian kohdalla jopa käydä yksittäiset kuvat läpi kokonaisuuksina poistaen kaikki turhan samankaltaiset kuvat kategoriasta.

Kun lähtötilanteessa kuvia oli eri nimisissä kansioissa eri puolilla kovalevyä ja saman teeman kuvat saattoivat olla kymmenissä eri kansioissa, olen kohtalaisen tyytyväinen jo tähän astiseen saavutukseen: kaikki kuvat ovat yhdessä kansiossa ja teemojen mukaan (eihän tähän tilanteeseen pääseminen vienytkään kuin lähes seitsemän tuntia...). Kuitenkin haluaisin tänään tauon jälkeen käydä vielä viimeisiksi jättämieni pahimpien kansioiden kimppuun: vielä tarkemmin järjestämättä ovat hiirikuvat, aikuisten rottien kuvat ja rottien poikuekuvat, joita on yhteensä muutamia tuhansia - valtaosa lähes identtisiä keskenään, kun olen ollut kuvia koneelle siirtäessäni liian laiska poistamaan huonoimpia otoksia jo kamerasta. Jos sitten jatkossa osaisi tehdä sen heti.

Tekstitiedostojen kohdalla kaaos ei ole yhtä paha ja sen kimppuun ehtii todennäköisesti pureutua huomenna kirpputoripöydän tyhjentämisen jälkeen. Sitten kun nekin on saatu kuriin, olen taatusti ansainnut päästä ulos syömään. Omalla kohdalla tiedostokaaos on varmasti se pahin esimerkiksi, mihin muutaman minuutin säästö silloin tällöin voi pitkällä aikavälillä johtaa. Kun eihän pari tiedostoa vähän väärässä paikassa haittaa, kun äkkiäkös ne siirtää sitten kun jaksaa miettiä mihin ne koneella haluaa... Harmi vain, että missään muualla kuin koneella tuhannet pikkujutut eivät mahdu kovin kauaa väärille paikoille.

Kuormaa kierrätyskatokselle

Nyt kirpputoriviikon ollessa lopuillaan sitä on käynyt taas astetta kriittisemmäksi omien kirpputorilaatikoiden suhteen. Laatikoissa on vain ehjää ja käyttökelpoista tavaraa, mutta osa tavarasta on ehkä kuitenkin sellaista, jota ihmiset eivät välitä ostaa. Topit keskellä talvea tai mihinkään sarjaan kuulumattomat parittomat kupit eivät ole myyntihittejä, vaikka jollakulla ehkä voisikin olla niille vielä käyttöä.

Kirpputorilaatikoista ja kaapeista onkin nyt alettu erottaa kierrätyskatokselle meneviä tavaroita. Olemme joka tapauksessa ottamassa autoa alkuviikosta lainaan, joten muita asioita hoitaessamme voimme aivan hyvin viedä yhden tavarakuorman myös kierrätyskatokselle. Kierrätyskatos sijaitsee aivan opiskelija-asuntojen keskellä ja kaikki saavat viedä sinne ehjää mutta itselle tarpeetonta tavaraa.

Nyt kasassa alkaa olla iso ikeakassillinen, jonka lisäksi aijon kysyä mieheltä luvan kiikuttaa toisen meillä olevista porrasjakkaroista katokselle. Toiselle porrasjakkaralle kun löytyy kotoa selkeä paikka, mutta toinen pyörii aina jossain tiellä. Näitäkin kun on nyt kertynyt kaksi, kun meillä oli yksi ennestään ja tämän asunnon edelliset vuokralaiset olivat jättäneet toisen tänne pois muuttaessaan.

Tällä viikolla, tai oikeastaan nyt viikonlopun aikana raivaus on muutenkin edennyt. Kirpputorilaatikot keskellä kämppää ovat ehkä todella toimineet raivausblokkina. Harmi vain, ettei niistä vieläkään päästä täysin eroon. Minimanilla myynti kun ei ole käynyt ihan niin vilkkaasti, että raaskisin ottaa pöytää sieltä toiseksi viikoksi. Osa tavaroista jäänee siis yhä odottamaan Manhattanin pöytää, vaikka Manhattanin jonot ovat jotain käsittämätöntä. Vielä pari viikkoa jonossa ja saatan olla valmis kiikuttamaan loputkin tavarat kierrätyskatokselle.

Ei kilpavarustelulle

Kilpailuhenkisyys ja keräilyvimma ovat pari raivauksen vihollista. Halu pyrkiä mahdollisimman kattaviin kokoelmiin, jotka päihittävät kaikkien muiden kokoelmat. Pieni keräilykateus aina jos toiselta saman lajin harrastajalta löytyy jossain suhteessa astetta parempi kokoelma. Se saa aina epäilemään oman kokoelman toimivuutta ja kattavuutta: löytyykö siitä nyt ihan varmasti kaikki tarpeellinen, kun x, k ja z vielä uupuvat. Mitä jos tulee se päivä, jolloin oikeasti kaipaan jotain josta en tällä hetkellä edes pidä ja sitten kadun kun olen raivauksen nimissä poistanut sen kokoelmistani; tässä kohtaa sillä ei ole mitään merkitystä, että kyseinen esine on ollut kokoelmissani vuosia ilman että olen koskaan edes vaivautunut käyttämään sitä.

Isot luvut ja kattavat listat vain tuntuvat niin hienoilta netissä. Yli sadan lautapelin pelikokoelmat, monipuolisuudellaan pökerryttävät dvd ja kirjavalikoimat, mitä monipuolisimmat virikekaapit rotilla... Se tunne, kun hyllyistä voi löytyä mitä tahansa. Oma dvd ja kirjahyllykin olivat ennen raivausta siinä pisteessä, että olisin voinut vaikka luvata jokaisen löytävän sieltä jotain itseään kiinnostavaa; niin laidasta laitaan niissä oli sisältöä. Sitten minusta tuli tylsä, ja päätin että minulle riittää että minä löydän sieltä itselleni mielekästä sisältöä. Tilallisesti tämän päätöksen jälkeen on helpottanut, mutta välillä vanhat tottumukset nostavat päätään: melkeimpä kaipaan ihmisten ihmettelyä ja päivittelyä täpötäysien hyllyjen äärellä heidän löydettyään jotain täysin absurdia, joka on hankittu hyllyyn vain absurdiuden vuoksi; mielenkiintoisena kurioteettina.

Vaikka unohdun välillä kadehtimaan toisten kokoelmia ja vertaamaan niitä omiin tynkäkokoelmiini, en voi pohjimmiltani sanoa olevani kovin harmistunut. En enää siinä kohtaa kun tajuan, ettei itsellä ole enää useita kirja- ja pelilaatikoita vintillä sisällä olevien täpötäysien hyllyjen lisäksi. Kaikki omista tavaroista muutamaa muisto- ja sesonkilaatikkoa lukuunottamatta ovat sisätiloissa ja siten helposti hallittavissa. Tiedän mitä tavaraa minulla on, eikä ajatus esimerkiksi sen muuttamisesta tai läpikäymisestä enää ahdista. Nämä ovat niitä asioita, joita koetan aktiivisesti muistella silloin kun erehdyn kadehtimaan toisten kokoelmia. Visualisoin niistä aiheutuvan tavaramäärän ja koetan sovittaa sen tähän asuntoon. Viimeistään siinä kohtaa keräilykärpänenkin yleensä kaikkoaa ja paikalle jää tyytyväisyys omaan tilanteeseen.

Omissa kokoelmissa on ihan tarpeeksi valinnanvaraa, mutta täydentäminenkin on sallittu: uusia juttuja on yhä lupa kokeilla ja kokoelmia kartuttaa, jos löydän jotain jota oikeasti itse haluan. Määrän ja monimuotoisuuden lisäämiseksi hyllyihin ei tule enää mitään, millä ei ole todellista arvoa minulle itselleni (tai miehelle, jos se olisi vain minusta kiinni, dvd hyllyyn vapautuisi heti lisää tilaa ;D). Enhän minä ole kuitenkaan pitämässä mitään yleistä kirjastoa tai leffavuokraamoa; miksi minun pitäisi siis pyrkiä kattamaan kaikki genret klassikko-osastoja myöten.

Kirppistelyä

Nykyään kirpputoripaikkaa joutuu jonottamaan kaikkialle ainakin täällä päin Suomea ja itse on ollut nyt kahdessa jonossa. Kaverin kanssa on jonotettu syyskuun lopulta lähtien loosipaikkaa Manhattanille ja miehen kanssa tämän kuun alusta lähtien vastaavaa paikkaa Minimaniin. Minimanin osalta tärppäsi viikonloppuna ja tänään kävin sitten viemässä ensimmäisiä tavaroita myyntipöytään.

Myyntipöydänsaanti on omalla kohdallani ehdottomasti raivausta edistävä tekijä. Tähän asti kirpputoritavaa on vain koottu epämääräisiin pinoihin ja laatikoihin odottamaan pöydän saamista. Nyt on taas selkeä tunne siitä, että tavaraa on oikeasti lähdössä jonnekin, kun on kodin ulkopuolinen pöytä jolle sitä kantaa. Samalla hyllyjä tulee katsottua uudestaan kriittisemmällä silmällä sitä myötä kun pari kirppislaatikoista on jo hävinnyt nurkista. Kun pitäähän myytävää tavaraa riittää myös kaverin kanssa otettavalle kimppapöydälle.

Ei sillä ettäkö olisi olemassa välitöntä uhkaa kirpputorille lähdössä olevan tavaran loppumisesta. Tänään viedyn yhden laatikon ja ison ikeakassillisen jälkeen kirpparipinossa odottelee vielä kaksi isoa ikeakassillista ja kaksi pahvilaatikkoa. Onneksi loosissa on vielä hyvin tilaa, tänään se kun jäi mukavan väljäksi jo osin sillä, että kuskasin tavarat sinne bussilla.

Tietenkin tavaroita viedessä piti myös kiertää koko kirppari löytöjen varalta. Tänään osasin olla kuitenkin kriittinen ja vältyin herätehankinnoilta. Yhtään etsimistäni kirjoista tai keräämääni astiasarjaa ei löytynyt looseista, joten en ostanut mitään. Kirpputorilla viettämäni ajan aikana itse viemistäni tavaroista ehti kadota jo yksi mekko ja neule.

Säästötilin elvytystä

Viime päivät ovat menneet töissä. Gradu on nyt valmis, ja opinnot muutamaa kokonaisuusmerkintää lukuunottamatta kasassa. Löysin siis itseni tilanteesta, jossa minulla on aikaa, mutta rahavarat hupenevat yhä tasaiseen tahtiin - vakinaista työpaikkaa kun ei ole ja työttömyystuestakin on turha haaveilla ennen virallista valmistumista. Nyt löysin kuitenkin tavan tehdä asialle jotain; keikkatyö opiskelijoille suunnatun vuokratyöfirman kautta. Aiemmin minulla on ollut liian kiire opiskella ja riittävästi säästöjä pystyäkseni keskittymään opintoihin täysipäiväisesti vielä opintuen loputtuakin. Nyt kummatkin - sekä opinnot että säästöt alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

Keikkatöiden saanti sujui lopulta yllättävän helposti. Parin päivän päästä siitä, kun olin törmännyt firmaan facebookissa pääsin haastatteluun ja seuraavana päivänä haastattelusta minulle tarjottiin neljän päivän työrupeamaa. Se ei ehkä ole vielä paljon, mutta verrattuna useamman kuukauden täyteen tulottomuuteen kuitenkin tuntuvasti (nyt kun on tottunut elämään n. 400 eurolla kuussa, voin vain kuvitella, miltä tuntuisi saada normaalia täysimääräistä palkkaa koko kuukaudelta).

Aika zombiksi tämä on kyllä vetänyt. Olen aina ollut iltavirkku ihminen, ja aktiivisinta aikaa minulle on ollut iltayö. Nyt kolmena päivänä peräkkäin kello on soittanut 5.30, ja töissä on pitänyt olla seitsemältä. Vasta nyt kolmantena päivänä kroppa tuntuu päässeen vähän jyvälle uudesta rytmistä, ja olen pystynyt tekemään töiden jälkeen muutakin kuin röhnöttämään sohvan nurkassa ( - ja tiuskimaan miehelle: miusta tulee väsyneenä kovin herkästi ärtyisä). Itse työssä olen kyllä viihtynyt ensimmäisestä päivästä asti, vaikka kyse on varsin simppelistä kuivattujen marjojen pakkaamisesta. Työkaverit ovat kuitenkin olleet mukavia, ja työpaikan ilmapiiri hyvä. Ja näin pian gradun jälkeen sitä ei ehkä kaipaakaan kauheasti älyllisiä haasteita. Kroppa on ehkä nyt kovemmalla kuin gradun kanssa, mutta pää saa levätä.

Työväsymyksestä johtuen kotona kaikki raivaus on ollut alkuviikon miehen harteilla. Ja nyt alkuviikosta raivaus on tarkoittanut tiskivuorten raivausta, ja roskien kuljettamista ulos asunnosta - ei mitään sen mullistavampaa. Tuleva keikkatiheys tai pysyvämpi työllistyminen ovat itsellä vielä auki, mutta pieni piristysruiske säästötilille lievittää jo osaltaan hieman rahastressiä. Etenkin kun sitä tietää, että omia menoja olisi oikeasti mahdollista karsia tuosta 400 eurosta, jos oikeasti haluaisi.

Stressi

Olen liiankin taitava kehittämään kunnon stressin olemattomimmistakin pikkuasioista. Tämä on tullut huomattua viime päivinä etenkin gradun kanssa. Itse gradun kirjoittamista stressasin varmaan suurimman osan ajasta turhankin vähän, mutta nyt viimeistelyvaiheessa jokainen pienen pieni yksityiskohta on tuntunut romauttavan koko korttitalon.

Viimeiset "suuret" stressaavat "kriisit" ovat olleet tämän aamuinen huomio tiivistelmäsivun gradun sivumääräkohtaan liittyen sekä puoliltapäivin tekemäni havainto tiivistelmäsivun paikasta. Näistä ensimmäiseen havahduin tulostaessani yhtä irtonaista tiivistelmäsivua kansliaan vietäväksi, joka tulee toimittaa kahden sidotun Pro gradu -tutkielman kanssa. Graduthan menivät painoon jo eilen, josta ne luvattiin täksi päiväksi. Kriisi syntyi havaitessani sivumääräkohdassa lukevan 91s, vaikka viimeiset muokkaukset venyttivät gradua niin, että se vaihtui 92 sivuksi. Luku oli siis kokonaisella sivulla väärin, ja olin koko matkan painoon aivan täysin vakuuttunut siitä, että arvosanani laskee moisen räikeän huolimattomuuden takia vähintään kokonaisella arvosanalla. Moinen virhehän paistaa työstä suorastaan huutomerkin tavoin, jos vain tajuaa tarkistaa sivunumerot työstä, ja verrata niitä sitten johdantoon. Harkitsin myös hetken palautettavien gradujen uudelleen painattamista saadakseni virheen korjattua, vaikka talous ei siihen juuri antaisi periksi.

Painopaikkaan päästyäni huomasin kuitenkin pelastuksekseni kohdan olevan lopullisessa versiossa oikein. Olin muistamattani sittenkin siis korjannut asian, ja gradu tuntui hetken ainakin muodollisesti täydelliseltä (täydellistä sisältöä ei liene edes olemassa). Kirjansitomossa minun annettiin ystävällisesti vielä tulostaa tiivistelmäsivu uusiksi, niin että pääsin viemään vaaditut kaksi gradua ja tiivistelmäsivun tiedekuntaan, kummatkin hienosti oikealla sivumäärällä.

Kotona itselleni ottamaani kappaletta selatessa, aloin kuitenkin miettiä, eikö tiivistelmäsivun olisi johdonmukaisempaa olla ennen sisällysluetteloa kuin sisällysluettelon jälkeen. Tätä asiaa en ollut tajunnut edes pohtia aiemmin, ja niinpä kannen kanssa samassa tiedostossa ollut dispositio tulostui työhöni ennen eri tiedostossa ollutta tiivistelmäsivua. Asiaa hetken pohdittuani en nähnyt mitään sen loogisempaa tapaa sijoittaa tiivistelmäsivua kuin ennen sisällysluetteloa. Tässä kohtaa asiaa ei ollut kuitenkaan enää mahdollista muuttaa, koska gradut olivat jo kansissa ja viralliset kappaleet palautettuina.

Tapsan mielestä tämä voisi olla hyvä piste lopettaa stressaaminen: gradu on valmis, kansissa ja varmasti ihan hyvä. Etenkin kun asiasta stressaaminen ei voi asiaa enää edes muuttaa. Silti jupisen hiljaa mielessäni, kuinka tuollainenkaan asia ei sitten yhtään aiemmin tullut mieleen. Kuinka moisen asian olisi pitänyt tulla mieleen viimeistään eilen ennen gradun antamista sidottavaksi; kuinka helppo siinä kohtaa olisi ollut vain kääntää kahden sivun paikkaa, ja gradu olisi ollut taas paljon täydellisempi.

Kellään hyviä vinkkejä stressin hallintaan? Etenkin niin pienen pienistä seikoista, jotka eivät käytännössä vaikuta yhtään mihinkään, aiheutuvan stressin hallintaan? Sen hyväksymiseen, että kaiken ei aina tarvitse olla viimeistä piirtoa myöten täydellistä, vaan ihan hyväkin voi olla kiva vaihtoehto. Se gradu nyt kuitenkin on valmis, kansissa ja kannetkin ovat todella kivan väriset - humanistina kun sitä sai valita ihan sen väriset kannet kuin halusi; vapaus, joka monilta opiskelijoilta puuttuu.

Mistä niitä mainoksia oikein tulee

Tähän asti olen tykännyt osallistua erilaisiin nettikilpailuihin ja arvontoihin. Minulla on suorastaan huono arpaonni, mutta mitäpä siitä - osallistuminen ei yleensä maksa mitään eikä edellytä minkään tuotteen ostamista. Osallistumisesta ei ole siis mitään haittaa, mutta sen myötä on mahdollista voittaa vaikka mitä kivaa. Täydellistä.

Tai ei ehkä sittenkään. Houkuttelevimmissakin kilpailuissa kun voi olla pieni kompa. Tänään törmäsin pitkästä aikaa oikeasti houkuttelevaan kilpailuun: arvonnassa pääpalkintona olisi 1000€ lahjakortti Ikeaan, Giganttiin tai Citymarkettiin. Liikkeen saisi valita itse, ja sekä Gigantista että Citymarketista löytyy kummastakin meille varmasti oikeasti tarpeellista tavaraa. Olin jo täyttämässä kilpailukuponkia, kun päätin kerrankin lukea huolella läpi kaikki kilpailuun liittyvät ehdot. Hetken perehtymisen jälkeen löysin jotain, mitä en olisi halunnut löytää: osallistumalla kilpailuun antaisin luvan suoramarkkinoitiin sekä kilpailun järjestäville firmoille, että niiden yhteistyökumppaneille. Yhteistyökumppanien listasta löytyi 32 yritystä, jotka käyttävät markkinoinnissaan puhelinta, sähköpostia ja postia. Ja omalla nimellä tulevia mainoksiahan ei blokkaa edes oven ei mainoksia -lappu.

Itsellä kilpailulomakkeen täyttäminen päättyi tällä kertaa siihen. Pieni mahdollisuus voittoon ei ole enää itselle riittävä syy lisätä vihdoinkin vähentynyttä mainosvirtaa kotiin. Tämän jälkeen ihmettelen kuitenkin aiempaa vähemmän, miten niin monet mainostajat ovat minut alunperin löytäneet - iso osa luetelluista yhteistyökumppaneista oli täysin eri aloilta kuin isommin esille tuodut liikkeet. Sähköpostiin eksyneet uutiskirjeet lelukaupoista tai keittiöfirmoista ovat siis voineet saada hyvin alkunsa jostain pienestä nettikilpailusta, jonka olen unohtanut välittömästi siihen osallistumiseni jälkeen; unohduksen jäätyä kuitenkin yksipuoliseksi mainostajien päästyä vasta vauhtiin.

Ehkä käyn ensikerralla ostamassa sittenkin sen lottorivin tai luontoarvan kisailuhimon todella iskiessä. Meneepähän tyhjästä arvastakin edes joitain senttejä luonnonsuojeluun, vaikka itselle ei tulisikaan mitään. Yksi yksittäinen arpalipuke taitanee olla myös lukematta roskiin päätyvää mainosvuorta ekologisempi.

Ei kiitos ilmaiselle rahalle

Tänään minulle tarjottiin jo toista kertaa lyhyen ajan sisään ilmaista rahaa. Parin minuutin nettilomakkeen täytöllä olisin saanut 10€ lahjakortin mulletoi-verkkokauppaan suoraan sähköpostiini. Muuten hyvä, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei mulletoi myy mitään mitä oikeasti tarvitsisin. Kauppa on täynnä houkuttelevan koukuttelevaa krääsää, kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, mitä ei koskaan osaisi kaivata ellei sitä näkisi ja joka näkemisen jälkeen muuttuu kaikessa uutuuden viehätyksessään suorastaan välttämättömäksi - tosin vain pieneksi hetkeksi, jonka jälkeen esineellä ei ole enää mitään arvoa. Tylsänä jätin siis lahjakortin ansaitsematta. Minulla on jo kotona hyviä kirjoja, kynttilöitä, huokuttelevia elokuvia ja toimiva valikoima lautapelejä; niistä riittää viihdettä paljon pidemmäksi aikaa.

Hetken leikin myös ajatuksella, että lunastaisin lahjakortin, ja käyttäisin sen jonkun joululahjaan. Siitäkin ajatuksesta luovuin kuitenkin pian. Kaikilla lähipiirissänikin alkaa olla nurkissaan jo hyvin paljon tavaraa - miksi siis lisätä myöskään heidänkään krääsämääräänsä. Vaikka omia arvojaan ei toki sovikaan tuputtaa muille, on lahjaksikin kuitenkin mukavampi antaa jotain muuta kuin lyhytkestoista kertakäyttötavaraa, joka jää romuksi nurkkiin. Sillä vaikka raivausinto ei olekaan vielä lähipiirissä alkanut levitä, tavara-ahdistus selvästi on - sen huomaa etenkin nyt parin muuttoa harkitsevan läheisen puheissa.

Edellisen kerran ilmaista rahaa tyrkytettiin rahapelilahjakortin muodossa. Silloinkin summa oli samaa luokkaa, ja sen kanssa olisi voinut voittaa omaisuuksia nettikasinoissa ja muissa. Olisi voinut voittaa ja voiton jälkeen ehkä olisi saanut rahat - myöhemmin tuosta oli lehdissäkin juttua, että voittojen lunastamisessa kyseisestä palvelusta oli ollut ongelmia. Raha tulee selvästi rahan luo, mutta ei ilmaisen sellaisen.

Kai näillekin houkutuksille oma kuluttajakuntansa on. Ja jos olen aivan rehellinen, olisin itsekin saattanut aiemmin sortua hankkimaan jotain tarpeetonta kivaa vain siksi että se oltaisiin luvattu minulle 10€ halvemmalla. Onneksi tästä olen sentään pääsemässä yli. 

Tavaranraivauksen kriittinen piste

Lista on edennyt kohtaan 327 ja tahti tuntuu hidastuvan. Tämä on kuitenkin positiivista hidastumista: kurkistellessani kaappeihin näen yhä väljemmin sijoitettuja itselleni tarpeellisia tai tärkeitä asioita. Raivauksen tulokset alkavat viimein todenteolla näkyä, ja tavamäärä tuntua hyvältä. Epämääräistä pientä sälää on koko ajan vähemmän, ja selkeyttä vastaavasti enemmän.

Kriittisimpänä saavutettuna etappina pidän kuitenkin sitä, että meiltä on alkanut lähteä säilytysratkaisuja. Ensin yksi vuodevaatteita täynnä ollut rahi jouti lähteä, kun sen sisältämille vuodevaatteille vapautui tila eteisen kaapista. Seuraavana on Hyvä kiertää -ketjun kautta lähdössä kannellinen isohko sängynaluslaatikko sen tavaroiden mahduttua rottahuoneen kaappeihin. Myös pitkään eteisen nurkassa pyörinyt imuri sai viimein kauan kaipaamansa kaappipaikan.

Alkuun täysin riittämättömältä tuntunut kaappimäärä on siis alkanut tuntua sittenkin riittävältä. Ongelma ei ollutkaan kaapeissa, vaan tavaran määrässä. Saatuani väljyyttä kaappeihin, on niistä paljastunut myös unohdettuja asioita - sekä hyvässä että pahassa. Rottahuoneen isoimman kaapin takimmaisessa nurkassa oli 55-litran kuivikesäkki, jonka luulin jo käyttäneeni. Sen löytyminen tietää pientä taloudellista helpotusta, nyt kun ei tarvitse olla heti hankkimassa uusia kuivikkeita. Pakastimen nurkasta löytyi puolestaan liian pitkäksi aikaa unohdettu käärmeiden hiiripussi, jonka päädyin laittamaan poistoon.

Raivaushaasteen kohdalla ei silti vielä luovuteta, vaikka kämppä alkaa näyttää siltä, että en ole kauhean harmissani mikäli epäonnistumme haasteessa.

Ruokakaappien raivausta

Kuun 27. päivä, ja yhteisellä käyttötilillä 1,28€. Tätä ei oltu otettu huomioon ruokalistaa laatiessa. Ruokalista saa siis mennä hetkeksi tauolle, ja nyt keskitytään raivaamaan ruokakaappeja. Toki meillä olisi yhteisen taloustilin lisäksi myös henkilökohtaisia säästöjä, mutta pienellä budjetilla eläessä tilit pyritään pitämään tasapainossa. Taloustiliä ei ylitetä ilman hyvää syytä, ja niin kauan kuin kaapeissa on ruokaa, tietyn listan noudattaminen ei ole hyvä syy. Nyt on siis inventaarion paikka, ja kaappien mahdollistamien yhdistelmien pohtiminen käynnissä.

Tilanne ei ole silti mitenkään päin edes huono, sillä kaapeissa on jemmassa vaikka mitä alkaen alejauhelihasta ja nugget-pakkauksen lopusta wok-vihanneksiin erilaisiin pastoihin ja perunoihin. Etenkin kun asukkaita on vain kaksi, ja kuukautta alle viikko jäljellä. Lottovoittona jääkaapissa on vielä iso pussillinen kotimaisia suppilovahveroita, joita sain kun kävin hoitamassa Nyytin omistajan muita koiria.

Nämä varastot ovat jossain määrin opittua varautumista. Koska kaikkia menoja ei ole mahdollista ennustaa etukäteen, käytetään joittenkin peruselintarvikkeiden tarjoukset mieluusti hyödyksi, ja pakastimeen jemmataan erityisesti alelihoja. Niillä on pelastettu moni loppukuu yllättävän isomman menoerän sattuessa. Samalla vähärahaisempien kuukausien loppujen kaappien tyhjennyspäivät vähentävät hävikkiä, kun ruokavarastoihin tulee niiden myötä väistämättä kiertoa. Aiemmin vielä tiukemmassa rahatilanteessa hävikkiä tuli nurinkurisesti enemmän, kun halusin pitää joistain varastoista epätoivon vimmalla kiinni - aina siihen asti kun huomasin että päiväykset ehtivät umpeutua sitä vielä tiukempaa päivää odotellessa.

Nykyään kaapeissa pyörii onneksi kuitenkin vähemmän kaikkea ylieksoottista alennuksista kannettua ruokatavaraa. Sellaista jota voisi käyttää joskus johonkin uuden kokeilemisen nimissä, mutta jota kuitenkaan ei käytä. Ei edes tällaisina loppukuun päivinä. Aiemmin tilanne oli tältä osin pahempi, mikä oli varmasti yksi osasyy suurempaan hävikkiin. Nykyään sitä osaa kaupassa keskittyä satunnaisia alennuksia paremmin oikeasti käyttöön tuleviin peruselintarvikkeisiin, ellei sitä ole oikeasti heti tekemässä jotain, johon tarvitsee jotain muuta. 

Viime postauksen jälkeen tänne on eksynyt myös talvi. Ensilumi satoi toissapäivänä, ja on yllättäen maassa yhä. Sitä on käyty koiran kanssa ihmettelemässä. Tänä vuonna talvi pääsi kyllä totisesti yllättämään, vaikka ilma olikin nopeasti kylmentynyt.

Uusia rutiineja

Nyt arkea ollaan asettamassa uusiin uomiin parillakin eri rintamalla, ja toivotaan etteivät muutokset kaadu niiden yhtäaikaisuuteen. Yleensähän kun sanotaan, että kaikki uudet rutiinit tulisi ajaa sisään yksi muutos kerrallaan. Nyt on kuitenkin yhtä aikaa lisätty sekä säännöllistä liikuntaa, että siirrytty ruokalistan käyttöön.

Näistä ensimmäinen on tapahtunut meille tulleen hoitokoiruuden myötä. Nyytti on täällä taas, ja tälläkertaa pidemmän aikaa (ja jos hyvin käy, pysyvästi). Koiranhoidossa vetovastuu on minulla, ja vastuullani on etenkin aamulenkki. Päivä- ja tai iltalenkille mieskin tulee usein mukaan, mutta ainakaan vielä mies ei uskaltaudu Nyyttiä yksin lenkittämään. Minä meillä tosin olenkin se, joka tässä on koirakuumeillut. Kuumeillut siitä huolimatta, että viimeistään nyt on joutunut kohtaamaan sen kuinka rapakunnossa sitä on. Onneksi voi lohduttautua sentään sillä, että tästä se on sitten vain ylöspäin, kun saa pidettyä kiinni säännöllisesti liikunnasta (tai jos; etenkin jos meille ei tule koiraa, olen melko varma siitä että repsahdan. Vaikka olenkin nyt nauttinut siitä, kun saan itseni liikkeelle, olen pohjimmiltani peruslaiska ihminen). Nyytin myötä arkeen on toki tullut muitakin uusia ajettavia rutiineita, kuten neidin hiusten hoito. Nämä ovat kuitenkin liikkumiseen nähden pienempiä.

Toisena isona muutoksena oleva ruokalista on Tapsan vetovastuulla. Keittiössä hääräävät yhä molemmat, mutta Tapsa valvoo ruokalistan noudattamista ja sitä että se tehdään. Hänellä taisi mennä hermot tiheisiin pitsapäiviin, joihin sorruttiin kun nälkäisinä kaupassa kumpikin halusi vain jotain helppoa ja nopeaa. Näin aluksi on tehty kahden viikon lista, johon on sovittu sekä ruokia, että kumpi kokkaa, vai tehdäänkö yhdessä. Tavoitteena saada kummallekin vapaapäiviä keittiöhommaan, sekä selkeyttä kauppareissuihin. Että kaupasta oikeasti tulisi muutakin kuin sitä pakastepitsaa.

Vetovastuun jaolla kummallekin jää ajettavaksi yhden isomman rutiinin vakiinnuttaminen. Kumpikin isoista vaikuttaa toki molempien arkeen, mutta ehkä sitä silti onnistuu huijaamaan tilastoja.

Molemmat muutokset ovat tulleet käyttöön tämän viikon alusta, eli raportoitavaa ei niiden pohjalta vielä juuri ole. Ruokalistan myötä päädyttiin kokeilemaan eilen ensimmäistä kertaa kasvissosekeittoa, joka onnistui yllättävän hyvin. Ehkä sitä pitäisi oikeasti rohkaistua viemään keittiö edes kerran viikossa kokeellisempaan suuntaan vanhojen tuttujen reseptien toistamisen sijaan. Josko monipuolisemmasta ruokavaliosta saisi lisäpontta myös siihen liikkumiseen.

Tavara ja sen paikka

Liiallisen itseruotimisen välttämiseksi pitänee pikaisesti mainita myös yksi saavutus. Sain cd-levykokoelmani karsittua niin pieneksi, että se mahtuu yhteen pieneen niille suunniteltuun laatikkoon. Kuuntelen cd:itä suhteellisen vähän, ja suurin osa koelmastani koostui levyistä, joita kuuntelin joskus vuosia sitten, tai joita olen joskus saanut jostain halvalla (jälkimmäiset ovat toki poistuneet jo aiemmin raivatessa). Rankempi raivaus oli siis hyvin perusteltavissa, etenkin kun perusraivauksen jälkeen yli 4/5 osaa levyistä oli yhä sellaisia, joita en kuuntele, mutta joissa saattoi olla yksittäisiä kappaleita joilla on tunnearvoa.

Niinpä otin cd-laatikon, ja aloin täyttää sitä levyillä. Aloitin niistä joita kuuntelen aktiivisesti, ja jatkoin sen jälkeen levyillä joilla on isoin tunnearvo. Ne levyt jotka eivät mahtuneet laatikkoon, menivät poistoon. Levyistä 2/3 osaa on edelleen sellaisia, jotka eivät ole aktiivikäytössä. Mutta nyt niille on oma selkeä paikkansa, johon ne mahtuvat siististi. Jossain kohtaa, jos levyjä tulee hankittua lisää, täytyy miettiä olisiko osa nostalgiaosastosta mahdollista korvata esimerkiksi Mp3-tiedostoilla, jotka veisivät vähemmän tilaa. Tärkeimmille levyille tulee toki löytymään aina paikka laatikosta.

Uudelleen ohjelmointia aivoille

Olimme vuorokauden laivalla. Muun tekemisen ohessa ehdimme miehen kanssa keskustella monista asioista. Suhteesta, kodista, koirasta, raivauksesta. Jälkimmäisimmän suhteen meillä on yksi iso yhteinen ongelma: hamstraaminen. Olemme ehkä oppineet päästämään irti tavarasta, mutta haluamme tilalle jotain konkreettista. Tässä kohtaa nimenomaan sana konkreettista aiheuttaa ongelmia. Kun vähennämme määrää, haluamme tilalle laatua. Uusia hienoja, toimivia ja mielenkiintoisia osia moninaisiin kokoelmiimme. Taloudellisesti tämä on toki kestävällä pohjalla, kun ostot nykyisellään rahoitetaan tavaroista saaduilla myyntirahoilla.

Haluaisin ostaa... Voisin ostaa... Tuo vielä puuttuu... Sekin olisi kiva...

...nythän on tilaakin. ...kirjoistakin tuli juuri sen verran. ...se tekee kokoelmasta vielä kivemman.

Alan kyllästyä. Toivoin että mainoksista luopuminen auttaisi katkaisemaan tämän jatkuvan toive- ja haavevirran tavaroista joita voisi vielä haluta. Auttaisi vähentämään jatkuvaa materian miettimistä. Olin naiivi ja unohdin että se vaatii myös muuta. Yhtenä isona pitäisi lakata etsimästä. Pyörimästä kaupoissa "vain katselemassa". Teen sitä edelleen ihan liikaa. Selailen myyntikirjoja ja leffoja, tutkin tv-sarjabokseja. Ikkunashoppailen. Ja olen selvästi kuvitellut, ettei se vaikuttaisi minuun mainosten tapaan. Miehen kanssa sovittiin, että tähän tulee stoppi. Kaupoille mennään, kun jotain puuttuu. Kun jotain puuttuu, mennään niihin kauppoihin, joissa kyseistä tuotetta myydään.

Ainakin näin siirtymävaiheessa annoin itselleni kuitenkin poikkeuksiksi kirpparit ja divarit, mies itselleen eBayn. Ei pidä haukata liian isoa palaa kerralla, ja löydöt ovat edelleen (liian) kivoja.

Laivalla tuli huomattua myös muuta. Vaikka viime reissusta ei ole kulunut kauaa, kaikki on kallistunut valtavasti. Kallistuminen näkyy etenkin makeisissa ja juomissa: colatölkin hinta Tax Freessa oli 1,50€ ja automaatissa 2€. Vertailuna tähän, että viime laivareissulla vastaavat hinnat olivat 0,80€ ja 1€ (ja 2008 colatölkkejä myytiin 6kpl 3€). Laivalla ei tee enää mieli shoppailla: nytkin hankimme vain muutaman levyn suklaata. Päätimme siis kehittää uusia perinteitä. Aiemmin emme ole raskineet käydä Buffet -päivällisellä sen hinnan vuoksi. Jatkossa jätämme shoppailun väliin, ja panostamme syömiseen. Sijoitus tuottaa uusia makuelämyksiä, ja kotiinkin pääsee kevyin kantamuksin. 

Omissa kulutustottumuksissani on muutenkin vielä viilattavaa. Päättäessäni vähentää tavaraa, päätin myös perehtyä aiempaa huolellisemmin jättämieni tavaroiden huoltoon. Kuitenkin yhdetkin jättämäni saappaat ovat odottaneet jo kuukausia suutarille vientiä, siinä missä olen vastaavassa ajassa käyttänyt useita kymmeniä euroja uusiin elokuviin ja kirjoihin. Shoppauslakko lieneekin paikallaan aloittaa suutarireissulla.

Himoshoppaajan salaiset unelmat

Sophie Kinsella on yksi viime aikaisista kirjailijaihastuksistani. Etenkin kyseisen kirjailijan Himoshoppaaja-sarja on onnistunut koukuttamaan minut. Kirjat ovat kepeän viihdyttäviä - ja mikä pelottavinta - koen voivani samaistua niihin. Tilanteeni ei onneksi ole yhtä paha kuin kirjan päähenkilöllä Rebeccalla: luottokorttilaskuja tulee minulle vain yhdeltä taholta ja siltäkin harvakseltaan, ja merkkiliikkeiden sijaan shoppailen kirppareilla, divareissa ja kierrätyskeskuksilla. Kuitenkin rakkaus itselle uusia tavaroita ja shoppailua kohtaan on turhankin tuttua, samaten kuin haluttomuus laskujen avaamiseen ja maksamiseen. Se tunne, kun joskus toivoo että pari päivää pöydällä lepuuttamalla lasku vain katoaisi johonkin.

Nykyään olen tosin onnistunut pääsemään eroon etenkin jälkimmäisestä. En toki edelleenkään rakasta laskuja, mutta haluan mieluusti hoitaa ne mahdollisimman nopeasti pois aikataulusta. Sen sijaan että stressaisin maksamattomia laskuja ja niiden myötä tulevaa rahanmenoa (vaikka se rahahan on oikeasti mennyt tavaroita hankkiessa - lasku ei sitä muuta), keskityn mieluummin toiseen haasteeseen: loven paikkaamiseen. Jokainen maksettu lasku jättää tiliin loven, ja pienillä rahoilla eläessä lovet ovat hyvin ikäviä. Joka laskun myötä pyrinkin käymään mielessäni läpi, mistä voisin saada tuhlaamaani rahasummaa vastaavan summan. Töissä käydessä olisi ehkä helpoin laskea, montako työtuntia mikäkin ostos maksaa. Mutta näin työttömänä lasken tavaroita ja satunnaisia harrastustuloja, kuten hoitopalkkioita. Mikäli pääsen tasoihin, on ostos hyvitetty. Jos en, ensikerralla pitää olla entistä kriittisempi.

Tavallaan pidän tällaisten haasteiden asettamisesta itselleni. Koen ne omalla kohdallani toimivammiksi kuin ehdottomat kiellot tai jyrkät toimintaperiaatteet. Monet ostokset olen myös porrastanut sen mukaan mitä hankin edullisesti kirpputoreilta ja kierrätyksestä, mitä hieman kalliimmalla divareista, mitä taas kauppojen tarjouksista ja mitä ehkä jopa uutena normaalihintaisina. Mitä enemmän jotain jo kotona on, sen tarkemmin se pysyttelee alimmilla portailla. Esimerkiksi kirjoja annan itseni shoppailla suht vapaasti kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, mutta niin kauan kuin hyllyssä on lukemattomia kirjoja, en hanki edes lempikirjailijoideni teoksia uusina normaalihintaisina. Pääosan tavaroista kohdalla pyrin pidemmällä tähtäimellä siihen, että hankkisin niitä niin harvoin, että ne olisi ok hakea normaalihintaisina kaupasta silloin kun niitä tarvitsee.

Itselle annettu lupa sortua shoppailuun aina silloin tällöin piristää minua, samoin kuin kirppiksiltä tekemäni löydöt. Itselle asetetut rajat taas auttavat pitämään tilin ja kodin säilytystilat tasapainossa - tällä hetkellä tasapainoa tosin pyritään entisestään edistämään päätöksellä, että jos kotiin tulee uutta tavaraa, vähintään saman verran tavaraa myös lähtee. Shopaholiani on pysynyt hyvin kurissa saatuani rakennettua sille toimivat raamit. Säästömaniaa tosin voisi koettaa rohkaista vielä astetta enemmän.

Shopaholiaiheesta huolimatta olen kuitenkin itselleni pari bonuspistettä velkaa - olen saanut tällä viikolla jo vähän paremmin unirytmistä kiinni; jopa herännyt ilman herätyskelloa useampana aamuna ennen yhdeksää. Pieniä voittoja pitkällä matkalla.

EDIT: Kahden päivän saldo
Kirpputorille mennyt 5€, ja kirpputorilta tullut 2 kirjaa ja 6kpl:n paketti pieniä tennispalloja.
Divariin mennyt 5 kirjaa, ja divarista tullut 15,50€.
Tähän kun pääsisi useammin. 

Muutakin kuin raivausta

Tähän mennessä blogiin on tullut kirjoitettua lähinnä raivauksesta - todennäköisesti siksi, että se on elämäntaparemontin tällä hetkellä konkreettisin osa. Minulla on liikaa tavaraa, ja haluan kohtuullistaa tavaramäärää selvästi - missä olen hyvin myös onnistunut. Kuitenkaan en halua elämäntaparemonttini jäävän vain tavaran taltuttamiseen. Elämässäni on on vinksallaan hyvin moni muukin asia: nukun liian vähän ja epäsäännöllisesti, syön joko liikaa tai liian vähän, mutta usein hyvin epäterveellisesti ja yksitoikkoisesti (vaikka rakastan leipomista, en yksinkertaisesti pidä ruuanlaitosta). Lisäksi harrastan tuskin lainkaan liikuntaa - näin muutamia ongelmakohtia mainitakseni.

Kaikenkaikkiaan lista on hyvin tätä päivää: kasa ikuisia ongelmia, joille suurimman osan pitäisi tehdä jotain. Nyt. Tai huomenna. Tai ehkä ensiviikolla tai ensivuonna - uusi vuosihan on perinteisesti hyvä aika aloittaa alusta. Nämäkin muutokset ovat olleet jonkin aikaa vireillä, mutta enemmän piilossa. Ehkä se on ollut osaltaan itsesuojelua - niissä kun en voi sanoa edistyneeni samalla tavalla. Toki voisin hehkuttaa, kuinka käytän nykyään enemmän kasviksia kuin koskaan ennen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että meillä on yhä vähintään pari pitsapäivää viikossa. Pakastepitsa on meidän perheessämme vastaus niiden päivien ruokaongelmiin, kun kumpikaan ei halua kokata. Ja pahoin pelkään, että sitten kun molemmat pääsevät työelämään, niitä päiviä tulee paljon lisää.

Näihinkin ongelmiin on kehitetty jo liuta hyviä patenttiratkaisuja. Meidän on pitänyt aloittaa päivittäiset kävelyt (onnistui kaksi päivää, jonka jälkeen unohtui siihen asti että meille tuli hoitokoira) ja lähteä kuntosalille (edellisen motivaatiopiikin kohdalla kävimme jo tutustumassa lähisaliin, mutta sitten sairastuin. Toivuttuani motivaatiopiikki oli mennyt jo ohi). Meidän on pitänyt tehdä joka viikolle ruokalista, ja jakaa keittiövastuuta (mikä muistuu mieleen aina kaupassa, kun olemme liian väsyneitä ja kiireisiä miettimään mitään uutta). Kaunis kaikenkirjava kasa hyviä suunnitelmia ja huonoja toteutuksia.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kuitenkaan pessimistinen. Tiedän että olen monen asian suhteen lähtenyt liikkeelle pohjalta - olen elänyt vuosia todella epäterveellisesti. Nykyään taas tilanne on lähempänä normaalia, vaikka se onkin vielä kaukana hyvästä. Esimerkiksi ennen tätä vuotta join joka päivä 1-3 litraa colaa. En oikeastaan juonut mitään muuta, ja hyvin monena päivänä korvasin aamiaisen ja lounaan colajuomilla syöden ensimmäisen kerran mitään kiinteässä muodossa olevaa vasta iltakahdeksan maissa. Nykyään cola on vaihtunut kotona maitoon ja veteen, joita molempia menee ehkä litra päivässä. Monena päivänä syön myös ihan oikean aamupalan, vaikka saatankin syödä sen vasta lähempänä lounasaikaa. Muutos, johon en uskonut pystyväni.

Tänään ylitin itseni taas. Onnistuin yösyöpöttelyssä välttämään perinteisen sortumiseni - juustoiset leivät tai makeat jugurtit ja karkit, ja tein niiden sijaan itselleni salaatin. Salaatin, jonka kruunasin rakastamillani siemenillä. Pieni suuri askel.

Äiti on ollut kyllä huolissaan laihtumisestani. Ikäänkuin normaalipaino olisi automaattisesti indikaattori sille, ettei tarvetta muutoksille olisi. Lihasten saaminen voisi kyllä parantaa vaikutelmaa. Harmi vain, että kaikki ei ole ostettavissa. Mutta tästä jatketaan.

Tavarahaasteen väliraportti

500 tavaran haastelista tulostettiin lähes kaksi kuukautta sitten, 19.8.2012. Haasteen alussa sovitusta säännöstä, että joka tavara lasketaan erikseen, on joustettu jonkin verran haasteen kuluessa. Joustettu jonkin verran haasteellisempaan suuntaan: esimerkiksi jokin kirjasarja tai keskenään samanlaiset tyynyliinat tai lasit on laskettu vain yhdeksi. Isoimpana yksikkönä laatikollinen kirjavaliot -lyhennelmäteoksia, joita en kokenut mielekkääksi lähteä personoimaan listaan. Ilman näitä joustoja 500 kohtaa olisi todennäköisesti täyttynyt jo hyvä tovi sitten.

Nyt mennään kohdassa 268, eli hiukan päälle puolivälissä. Sikäli ihan hyvä, että takarajaksi viidelle sadalle on laskettu tämän vuoden loppu. Mies ei ole tosin aikarajauksesta ihan yhtä vakuuttunut. Minusta se kuitenkin sopii hyvin haasteen henkeen - saahan sitä millaisen keon tahansa raivattua, jos aikaa olisi määrättömästi. Omalta osaltani olen kuitenkin sitoutunut siihen, että ensivuodelle katsotaan jo uudet haasteet.

Lista on edelleen vanhanaikaisesti paperilla, ja yhtä vanhanaikaisesti laskin tänään siitä, mitä kaikkea haasteen aikana on tullut poistettua. Vähän fuskaten keskittymällä isompiin tavararyhmiin: kirjat, elokuvat, cd:t, vaatteet, keittiötarvikkeet ja muut. Lopputuloksena haasteen aikana on tähän mennessä lähtenyt listakohtina 86 kirjaa, 65 elokuvaa, 18 cd-levyä, 22 vaatetta, 36 keittiötarviketta ja 41 sekalaista tavaraa. Todellinen yksikkömäärä on toki suurempi, sillä tässä yhteydessä kirjsarjat ja laatikko ovat yhä ykkösiä.

Raivauksen voisi siis katsoa etenevän. Kirja- ja leffahylly alkavat olla pikkuhiljaa mallillaan, seuraavaksi huomio olisi tarkoitus kiinnittää uudestaan vaatekaappiin. Tanko puuttuu sieltä yhä, ja vaatteissa on selvästi edelleen sellaisia, mitä en yksinkertaisesti käytä.

Vaihtamalla paranee

Sen jälkeen kun löysin raivauksen myötä divarit, olen suorastaan ihastunut. Ihastunut siitä, että on oikeasti olemassa paikkoja, johon voin vain kantaa itselleni sopimattomat kirjat ja elokuvat saaden niiden tilalle jotain mieluista. Se on jotain suorastaan koukuttavaa, ja myös hyvin raivausta edistävää: bongatessani divarista jotain kivaa, on helppo mennä omalle hyllylle ja poistaa sieltä vähemmän kivaksi mieltämiään tavaroida kyseisen kivan saamiseksi. Ennen olisin hoitanut saman rahalla lisäten omaa tavaramäärääni. Nyt luopuminen on oikeastaan osa hupia - saan luopuessani hyvin konkreettisesti tilalle jotain uutta. Uutta ja vähemmän.

Erityisen palkitsevaa tämä on ollut erilaisten kimppadiilien myötä kotiin päätyneiden leffojen ja kirjojen kohdalla. Erilaisista 5€/kpl, 3kpl 10 eurolla tarjouksista on tullut kannettua kotiin vuorittain tavaraa säästön nimissä. Kun kyllähän nyt ilmaiseksi kannattaa ottaa jokin keskinkertaisempikin leffa, kun ainahan se voi yllättää positiivisesti. Tai voisi, jos sen saisi joskus aikaiseksi katsoa. Nyt tosin moni noista täyteleffoista on päässyt yllättämään iloisesti ihan ilman katsomista niiden vaihduttua niin Walt Disneyn klassikoihin kuin muihin helmiin. Lähileffadivarin pitäjä tunnistaakin meidät jo näöltä, sen verran sielä on nyt tullut käytyä.

Vaihtaminen sopii hyvin myös hamsteriluonteelle. Koska en ole vielä selvästikään valmis päästämään irti monista kokoelmistani, on välistä jopa palkitsevampaa vaihtaa tavaraa uusiin saman tavararyhmän edustajiin kuin rahaan. Etenkin leffojen ja kirjojen kohdalla rakastan ajatusta siitä, että voin huoletta kokeilla uusia tuttavuuksia, ja päättää sen jälkeen joko pitää ne, tai vaihtaa ne uusiin. Toki moni minimalistisempi ihminen hyödyntää näissä kokeilussa kirjastoa, mutta itselleni kirjasto tuntuu edelleen turhan rajaavalta: kokeiluun saa tietyn aikamääreen, ja vaikka kirjasta tai leffasta kuinka pitäisi, pitää se palauttaa takaisin, ja sen myöhempi käsiinsaaminen on osin riippuvainen muista lainaajista. Itselle kirjasto onkin lähinnä luopumista helpottava back-up -systeemi - voin huoletta luopua esimerkiksi klassikoista, joita en usko lukevani, koska tiedän löytäväni ne halutessani kirjastosta. Voin keskittyä pitämään vain ne kirjat, joita oikeasti tällä hetkellä luen tai koen haluavani lukea. 

Leffadivarissa kävin viimeksi tänään. Viime viikolla poiketessa bongasin sieltä Bambi -leffan, mutta vaihdokit eivät riittäneet siihen asetettuani Bernand ja Bianca -pelastuspartio -leffan etusijalle. Viikonloppuna tuli kuitenkin nähtyä Bambin traileri, ja tajusin kuinka vähän siitä muistinkaan, ja kuinka mielelläni katsoisin sen uudestaan. Ei siis muuta, kuin hetki raivausta, leffat kassiin ja hakemaan Bambia kotiin. Yllättävän kivutonta, vaikka sitä on mielestään leffahyllyäkin raakannut jo niin moneen kertaan hyvin kriittisesti läpi. Mutta käyhän se näinkin: vaihtoa vähän kerrallaan.

Divari-innostuksen vallassa harmittaa vain se, ettei joka tuoteryhmälle ole olemassa omaa divaria. Myös keittiötarvike- ja lautapelidivarit saisivat minusta uskollisen asiakkaan. Mutta niiden kohdalla jatkettakoon kirpputorilinjalla.

Raivauksen askelia

Tapsa alkoi tänään käymään läpi pelihyllyään, ja pyysi minut henkiseksi tueksi luopumisprosessiin. Oltiin siinä yhdessä olkkarin pöydän ympärillä, ja hän kävi läpi eri pelejä niihin liittyvine kokemuksineen ja muine elementteineen. Peli tai pelisarja kerrallaan, niitä kuvaillen ja eritellen pelien hyviä puolia ja heikkouksia. Välillä kysellen miulta, kannattaisiko jokin poistaa vai jättää, kun hän ei ollut varma.

Moni on netin raivaussivustoilla ollut sitä mieltä, että ehkä pinoja ei ole. Että jos jokin on ehkä, on se samantien ei. Että kyllä niistä tärkeimmistä tavaroista tietää heti, että ne haluaa pitää. Itse olen tässä ehkä vähän hidas hämäläinen, mutta huomasin useammankin pelin kohdalla toteavani, että jos et ole varma, pidä toistaiseksi ja raivaa ensin pois ne joista olet varma. Kai tämä on hieman varman päälle raivausta: antaa itselleen aikaa asian tunnusteluun ja päätöksen tekoon ainakin seuraavaan raivauskierrokseen asti.

Omalla kohdallani olen huomannut yhden edun siinä, että on alkuun jättänyt ehkiä hyllyyn. Ehkät jättämällä raivaus alkoi kevyesti, ja pois lähti vain sellaista tavaraa, jota ei todellakaan jäänyt kaipaamaan. Mitään sellaista ei lähtenyt, josta olisi joutunut arpomaan, tai jota olisi mahdollisesti katunut niin paljon, etten olisi uskaltanut luopua enää mistään. Se kun on ollut itsellä yhtenä syynä tavaraan takertumiseen: se kalvava tunne, kun luopuu jostain vuosien hamstraamisen jälkeen, ja tarvitsisi tavaraa juuri viikko sen jälkeen. Tavaraa, jota ei ilman raivausta olisi edes muistanut omistavansa, jolloin sen käyttöarvo olisi ollut yhtä puhdas nolla.

Osa ehkistä myös muuttuu ajan kanssa selvästi poistettaviksi. Asiaa aktiivisesti ajateltuaan huomaa, että vaikka ne alkuun tuntuivat tärkeiltä, ei niitä ole kuitenkaan tullut käytettyä. Niistä on sen jälkeen helppo aloittaa uusi raivauskierros. Kaiken sälän kun ei tarvitse lähteä kerralla, ellei satu olemaan ääripäästä toiseen pyrkivä ihminen (johon itse kyllä joskus syyllistyn). Raivausta voi jatkaa niin monen kierroksen ajan, että jäljellä on enää se tiivis ydin, josta tietää ettei siitä halua luopua. Kun ei ole enää ehkiä jäljellä.

Joskus olen myös muistanut luopuneeni hyllyyn jättämistäni ehkistä, ja ehtinyt viettämään viikkoja varmana, ettei minulla enää ole kyseistä tavaraa. Kun se sitten taas raivatessa löytyykin hyllystä, on luopumisen tuska jo valmiiksi läpikäyty - usein täysin turhaan huomattuaan tavaran olevan täysin korvattavissa. Tavara on korvautunut kuin itsestään, kun sitä ei ole tullut mieleen kaivaa esille piilostaan.


Ainakin itsellä raivaus on jossain määrin loputon suo. Vaikka harkitsenkin ostokseni aiempaa tarkemmin, enkä juokse tarjousten perässä, ostelen yhä kaikenlaista. Ostelen, päivitän kokoelmiani ja laitan kiertoon itselle sopimatonta tavaraa. Kritiikki lisääntyy kuitenkin jatkuvasti: mietin paitsi ostokset aiempaa tarkemmin, päätän myös poistoista aiempaa helpommin. Onneksi en kuitenkaan luvannut itselleni tämän elämäntaparemontin olevan nopeasti ohi. Shopaholicista minimalistiksi ei muututa päivässä.

Voi hulluus

Hoitokoiruus lähti tänään, ja mies pyysi sen jälkeen seuraksi kaupoille. Hän kun oli uutta kaulaliinaa vailla, ja jääkaappikin kaipasi täytettä. Olin jo aiemmin lupautunut shoppailuseuraksi, joten mikäs siinä opiskelutaukoa pitäessä. Päätettiin suunnata ensiksi Wiklundille, ja jatkaa sieltä Stockmannin suuntaan.

Vaatekaupat ovat minulle onneksi turvallisia, sillä en pidä uusien vaatteiden hinnoista. Ostettuani vuosikaudet valtaosan vaatteistani kirpputoreilta, minun on hyvin helppo käyttää kriittistä harkintaa mitä tulee useamman kymmentä euroa maksaviin normaalihintaisiin vaatteisiin. Lähinnä niitä katsoessa tulee olo, että vaatekaapissa on yhä lähes käyttämätöntä tavaraa, jolle saattaisi olla syytä tehdä joain ennenkuin edes hakitsee ostavansa mitään uutta.

Wiklundin kirjaosasto aiheutti puolestaan pienen sortumisen. Alepokkarit pitää katsoa läpi aina, sillä maailma on täynnä lukemattomia loistavia kirjoja joihin tahtoisin tutustua. Rauhassa omaan tahtiin, mieluiten pehmeäkantisina painoksina ilman kirjaston muistutusviestejä. Muut pokkaripöydän tuttavuudet olisin ollut valmis 4,50€:n kappalehinnalla ohittamaan, mutta en Jane Greenin Kirjaflirttiä. Jane Green on ollut kirjailijasuosikkejani siitä lähtien, kun sain yhden hänen kirjoistaan lahjaksi ystävältäni.

Pieni löytö piristää aina päivää, ja jos kaulahuivi olisi löytynyt yhtä helposti, olisin varmasti palannut kotiin tyytyväisenä jo Wiklundilta. Kaulahuivin metsästys kuitenkin jatkui, ja johti ikävähköön havaintoon: Hullut päivät alkoivat tänään. Olin harmikseni unohtanut koko asian, sillä yleensä kartan Stockkan seutua kuin ruttoa hullujen päivien aikaan, ellen ole hakemassa sieltä jotain tiettyä. Ennen taktista vetäytymistä ehdin huomata kuitenkin taivaallisen keitaan hyökyävän ihmismeren keskellä - useamman alepokkareita notkuvan pöydän, joilta bongasin heti pari kauan kaipaamaani teosta. Pari, ja pari muuta. Lopulta mukaani tarttui kokonaiset neljä, joita olin harkinnut jo normaalihintaisina raskimatta kuitenkaan ostaa niitä. Ostomanian viimeistelin vielä itseltäni puuttuvalla Madagaskar -dvd:llä, joka minun on ollut tarkoitus hankkia hyllystä löytyvän jatko-osan seuraksi.

En voi varsinaisesti sanoa katuvani löytöjäni: luen paljon, ja rakastan oman kotikirjaston tuomia valinnanmahdollisuuksia kaikkina vuorokauden aikoina. Kyllä se silti hieman kirpaisee, kun nuo pitää miehelle vielä maksaa. Oma kortti kun oli kotona, kun ajattelin ruokakaupassa selvittävän yhteistilin kortilla. Periaatteessa kun kyse on ylimääräisestä rahanmenosta, vaikka se menikin kohteisiin, joita olen harkinnut ja joista tulee minulle hyvä mieli. Se mitä lähdettiin hakemaan - miehen kaulahuivi - jäi kuitenkin vielä löytymättä.

Kotona kävin pokkarihyllyn tunnollisen kriittisesti läpi, ja tein sieltä uusien tulokkaiden myötä pari poistoa. Mukaanlukien sen, jota olin tällä hetkellä lukemassa - se kun on edennyt jo useamman päivän todella hitaasti, kun en ole vain löytänyt mielenkiintoa paneutua siihen. Pokkarihyllyä läpikäydessä tein myös hieman nolon löydön - yhden pokkarin väliin pari vuotta sitten unohtuneen dvd-levyn, jonka luulin kadottaneeni jo lopullisesti. Mies pääsi taas kiusimaan miua miun epäloogisesta tavaroiden sijoittelusta, ja minä pääsin palauttamaan levyn paikalleen. Alfred J. Kwak sarja on nyt taas täydellinen. Ja pokkarihylly näyttää erittäin hyvältä. 

Ongelmia motivaation suuntaamisessa

Raivausmotivaatiota löytyisi taas, mutta juuri nyt sille ei olisi aikaa. Gradu pitäisi palauttaa esitarkistukseen 1,5 viikon päästä, ja siihen asti pitäisi malttaa keskittyä sen hienosäätöön tavaranraivauksen sijaan. Graduun ja perussiivoukseen - häkkien siivoaminen kun on välttämätöntä, raivaus ei. Silti ajatus tahtoo koneella istuessa harhailla tavarahaasteiden puoleen, vaikka kuinka tietää, että tuon 1,5 viikon jälkeen voi hetkeksi omistautua asialle vaikka täysin.

Ei työskentely toki kärsi paljoa siitä, että artikkelien luvun ja niistä raportoinnin välillä käy nostamassa hyllystä pari kirjaa kirppislaatikkoon, tai keittiöstä yhden kulhon. Tai ei kärsisi, ellei kävisi tavaralistoja läpi päässään samalla kun lukee. Näinä hetkinä toivoo, että osaisi keskittyä paremmin yhteen asiaan kerrallaan, ja että osaisi paremmin sulkea muut asiat siksi aikaa pois mielestä.

Tokikaan myöskään liika yhtäjaksoinen koneella istuminen ei ole hyväksi. Tällä viikolla istumista on jaksottanut kylässä oleva sisko koirineen, ja viikonvaihteessa meille tulee hoitoon koiruus, jota mietin ihan omaksikin. Nämä ovat kumpikin osaltaan onnistuneet motivoimaan myös gradun kanssa - sisko kun väsää vertaistukena omaa opinnäytettään, ja työskentelemällä tehokkaammin minulle jää ensiviikollakin enemmän aikaa tutustua myös Nyyttiin.

Ennakoinnin hyödyt ja haitat

Itse olen iltavirkku, ja saan usein inspiraation tehdä asioita yötä vasten. Saatan innostua niin järkkäilemään tasoja, tekemään rästihommia, kuin täyttämään tiskikonetta pitkälti päälle iltakymmenen jälkeen. Tietenkin on myös paljon asioita, joita ei keskiyön tietämällä voi tai viitsi tehdä. Tiski- ja pesukoneiden pyöritys kerrostalossa kuuluu niihin. Aina voi kuitenkin ennakoida tulevaa aamua, ja täyttää koneet valmiiksi. Aamulla inspiraation jo kadottua, tarvitseekin sitten vain painaa kone päälle, ja astiat ja vaatteet puhdistuvat gradua työstäessä.

Ainoa vain, että en koskaan muista laittaa koneita pyörimään aamulla, ellen myös täytä niitä silloin. Aamulla inspiraatio on hukassa, ja aivot jumissa. Kun aamulla on vastassa puhtaat tasot ja puolityhjä pyykkikori, en vahingossakaan muista ajatella homman olevan puolitiessä. En muista asiaa edes päivällä, en ennenkuin joko tarvitsen ruuanlaitossa tiskikoneessa likaisena makaavia astioita, ruokailun alkaessa huomaan ettei kaapissa ole yhtään lautasta puhtaana, tai tiskit jäävät ruokailun jälkeen lojumaan, kun kone on jo valmiiksi täpösen täynnä likaisia astioita. Päivän helpottamisen sijaan illan järjestelyinto kostautuukin seuraavan päivän kaaoksena, kun päädyn joko tiskaamaan käsin tarvittavia astioita, tai odotan koneen pyörivän edellisen lastin päästäkseni täyttämään sen uudestaan.

Tässä on siis edessä selvä opettelun paikka. Joko sen suhteen, että saisi aikaistettua koneen täyttöä niin, että sen ehtisi myös pyörittämään illalla. Tai vaihtoehtoisesti koettaa saada itselle muistutuksilla rutiini siihen, että illalla täytetyt koneet myös aloittavat pyörimisen aamulla. Kummastakaan koneesta kun ei valitettavasti löydy vakiona ajastustoimintaa.

Tässä puoliksi tekemisessä olen valitettavasti kunnostautunut myös monessa muussa asiassa. Aloitan innolla inspiraation iskiessä, ja sitten siivoan homman puolivalmiina jonnekin, johon unohdan sen aivan liian pitkäksi aikaa. Arjen aikatauluttaminen vaatii siis selvästi vielä hiomista, että pääsisi eroon puolivalmiiksitekemisestä.

Aloitan laittamalla tiskikoneen pyörimään, ja tyhjentämällä yhden tyhjäksi jääneen varahäkin myös kuivikkeista.

Hyvästit mainoksille, osa 2

Ulko-ovessa on nyt jonkin aikaa komeillut mainokset ja ilmaisjakelun kieltävän lappu, ja eteinen on pysynyt heti paljon selkeämpänä. Ei enää eteisenlattiaa pitkin pudonneita mainosmattoja kotiin tultaessa, tai läpikäymistä odottelevaa pursuilevaa paperikoria. Ja mikä parasta: silloinkin jos sattuu heräämään postin tuloon, tietää jo valmiiksi sieltä tulevan jotain kivaa ja odotettua. Laskuista valtaosan tullessa kotiin sähköisessä muodossa, tuo posti lähinnä huuto.netistä tilattuja elokuvia tai harrastelehtiä.

Nyt työn alla onkin ollut tehdä sama sähköposteille. Suosittuani jo pitkään eri verkkokauppoja, ovat myös uutiskirjeet niistä löytäneet tiensä sähköpostiini: adlibris, zooplus, spedshirt, groupon... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Tai olisi voinut: nyt jokainen uusi mainoskirje saa saman kohtalon. Avaan pitkästä aikaa kaikki sähköiset mainokset, ja etsin niistä kohdan, josta uutiskirje on mahdollista peruuttaa. Sähköpostikaaos helpottuu päivä päivältä, samoin kuin etenkin Grouponin alehoukutukset. Tietenkin uutiskirjeen kautta saatuja merkittäviä tarjouksia voisi pitää myös positiivisena asiana, mutta unohdettuani lunastaa jo pari sähköpostikaaokseen hautautunutta lahjakorttia ajoissa, on sortumisista seurannut vahinko varmaan samaa luokkaa saavutetun hyödyn kanssa. Nyt kotiin odotetaan enää viimeistä Groupon sortumista - jo aiemmin kesällä harkittua SodaStream -limsakonetta.

Mainoskirjekaaoksen jäätyä vähemmälle, olen tilannut sähköpostiini uusimmat päivitykset parista mielenkiintoisen oloisesta blogista. Sähköpostin uudet viestit ovat siis sitäkin kautta aiempaa suuremmalla todennäköisyydellä jotain aidosti itseäni kiinnostavaa. Laskujen tosin pitää valitettavasti tulla yhä jonnekin - ehkä. Toinen vaihtoehto voisi olla perehtyminen siihen, kuinka moni laskuista olisi mahdollista siirtää suoraveloitukseen.  

Jonossa

Manhattan kirpputorille ollaan nyt jonossa, kirppispöytä saadaan hyvällä tuurilla kuukauden sisään. Tänään olin tosin jo täysin valmis viemään osan tavaroista odotellessa toiselle kirppikselle, jolle oli juuri viime visiitillä tehty uusia pöytiä. Valitettavasti nuo uudetkin pöydät olivat jo täyttyneet, ja vapaan pöydän tiedustelu toi selvityksen useamman viikon jonosta. Olisi pitänyt vain napata se pöytä viimeksi käydessä. Tähän mennessä sitä kun luulisi itsensä jo huomanneen, ettei tavara ole tästä asunnosta hetkeen loppumassa. Ihan varmasti sitä olisi riittänyt Minimani viikonkin jälkeen runsaasti vielä Manhattanille myyntiin.

Nyt kirppisreissun saldo oli varaustilanteesta johtuen raivauksen kannalta negatiivinen: tavaraa ei lähde, mutta mukaan tarttui muutamia löytöjä. Roudattuani kotiin kolme pokkaria ja kolme leffaa, raivasin hyllystä heti saman verran pois. Tosin sellaisia, joiden pois raivaamista olin muutenkin harkinnut. Pientä itsepetosta siis, mutta se sallittakoon.

Jonotellessa jatkan lähipiirin hyväksikäyttöä. Yhden opiskelukaverin sain jo houkuteltua facebookin kautta penkomaan noita kirppispinoja tänne. Harrastuskaverille taas sain puhuttua meillä ylimääräisenä pyörineen dunan, ja ensiviikolla roudaan puolestan hieman tavaraa veljelle ja siskolle Tampereelle. Ei kukaan lukijoista satu haluamaan halpaa kirpputoritavaraa Turusta? ;) Kommenteissa saa vapaasti ilmoittautua.

Kirppiskasaa

 

Muutosta havaittavissa

Vaatekaapin raivauksen tulokset ovat viimeisten viikkojen aikana alkaneet todella näkyä: pukeudun siistimmin ja vaatehuolto on helpottunut. Näistä ensimmäinen ei ole vaatinut edes uusien vaatteiden hankintaa - ainoastaan luopumista isosta pinosta entisiä lemppareita ja pikkuvikaisia kotivaatteita, joita kaappiin oli kasautunut melkoinen määrä.

Olen jo jonkin aikaa halunnut päivittää tyyliäni hieman naisellisempaan suuntaan. Ei sillä että risoissa farkuissa ja kulahtaneissa printti t-paidoissa olisi jotain vikaa, jos niistä pitää. Itse vain huomasin pitäväni peilikuvastani enemmän hieman toisenlaisissa vaatteissa. Näiden toisenlaisten vaatteiden ostaminen ei kuitenkaan tuonut muutosta tyyliin, vaikka sitä pari vuotta yritin. Siitä huolimatta että pidin siitä, miten uudet vaatteet istuivat, aamukiireessä päälle löytyivät nopeiten ne vanhat lempparit.

Viimeisemmissä vaatekaappiraivauksissa sain kuitenkin sanottua hyvästi (lähes) kaikille rikkinäisille vaatteille, samoin kuin sellaisille ehjille joita en tuntenut omakseni. Jätin kuitenkin tietoisesti huomioimatta ohjeistuksen, joka kehottaa luopumaan niistä vaatteista, joita ei ole käyttänyt vuoteen. Niistä vaatteista kun löytyi useampia, joita halusin oppia käyttämään - etenkin hameista. Niiden poistamisen sijaan keskityinkin yhteen keskeiseen ongelmaan, joka minulla hameiden kanssa oli - niiden kanssa sopivien kenkien puuttuminen.

Uusien vaatteiden hankinnan sijaan keskityinkin hankkimaan muutamia asusteita. Hameiden kanssa hyvin sopivat, itselleni mieluiset kengät, sekä paksuja, syksykäyttöön sopivia sukkahousuja. Näiden hankintojen ja ison housupinon raivaamisen jälkeen hameista on tullut minulle jo yhtä luonteva vaatekappale kuin farkuista. Sopivien asusteiden kanssa voin lähteä hameessa yhtä huoletta liikenteeseen, miettimättä kenkäongelmaa tai palelemista. Tämä on noussut minulle tärkeäksi etenkin muuton myötä - lähiöstä keskustaan muuton jälkeen sitä on kokenut olevansa aina huomattavasti enemmän ihmisten ilmoilla asunnosta poistuessaan.

Raivausten myötä vaatekaapin värikirjo on myös supistunut, mikä on helpottanut pyykkäystä enemmän kuin alkuun uskoinkaan. En voi kyllä vieläkään sanoa sen olevan hauskaa, mutta ainakin se käy nopeammin kuin ennen. Vieläkään vaatekaappini ei ole kyllä kovin minimalistinen, saati sen suhteen täydellinen, että kaikki vaatteet sopivat täydellisesti yhteen kaikkien kanssa - se olisi kyllä toteutuessaan yksi unelmien täyttymys. Vaikka onhan se joskus ihan hauskaakin käyttää useampi tovi sovittaen eri asukokonaisuuksia, ja pohtien, mikä olisi se täydellisin kulloiseenkin tilanteeseen.

Vaatekaapissa tapahtunut läpimurto on lisännyt myös miehen raivausmyönteisyyttä. Hänellä ei ole kuulemma järin ikävä montaakaan raivaamaani vaatekappaletta, uusi tyyli taas saa puolestaan kiitosta ;) Eipä sillä, että itsekään haikailisikin kaatuilevia vaatepinoja ja pursuilevaa pyykkikoria. Vaatteiden suhteen olen onnistunut myös parhaiten välttämään uusia ostoja poistojen myötä - vaatekaappiin on tullut kaikkinensa vain pari tarkkaan harkittua vaatekappaletta. Ennen kaikkea sitä on oppinut olemaan ostamatta vaatteita, joista ei tiedä, minkä jo vaatekaapissa olevan kanssa se sopisi. Yksittäisten kivojen vaatteiden sijaan sitä on oppinut ajattelemaan vaatteeita kokonaisuuksina. Löytyisipä kirjoihin ja leffoihin jokin yhtä toimiva lähtökohta kokoelmiin.

Imuri nimeltä Antti ja muita tavarapersoonia

Meidän perheeseen kuuluu monta jäsentä. Nyt yhdestä niistä ollaan luopumassa. Antti ei ole oikein kotiutunut tähän uuteen asuntoon, eikä yrityksistä huolimatta tule toimeen talouden nykyisten mattojen kanssa: ne suorastaan sotkevat Antin kuviot. Sotkevat niin pahasti, että Antti jää aina maton kulmaan itkemään, kunnes joku käy nostamassa sen syliin ja kantaa latausasemalle. Sitten Antti on taas tyytyväinen. Nykyään Antti viettääkin suurimman osan ajasta latausasemallaan kaukana korkeanukkaisista matoista ja videotykin johdoista. Nurkkaan hylättynä Antti tosin kerää paljon pölyä, ja saa liian vähän liikuntaa.

Antti on robotti-imuri. Imurin nimeäminen lähti alkuun lähinnä vitsinä. Eri robotti-imureista lukiessa huomasin monen nimenneen tämän uuden kotiapurin, ja ajatuksen koomisesta huolimatta se tuntui luontevalta kun Antti lopulta haettiin. Sain Antin joululahjaksi äidiltäni, kun olin ollut jo pidempään kiinnostunut kuinka moinen eläintaloudessa pelittäisi. Pelittihän se, ja etenkin keväällä eron aikaan Antti oli suorastaan korvaamaton. Kuitenkin kanien jäätyä edelliselle miehelleni, sorruin laittamaan muuton jälkeen talouden matot uusiksi, ja sen jälkeen ongelmat Antin kanssa alkoivat. Uudet matot olivat sellaiset, joita olin jo pidempään ihastellut, mutta Antille mahdottomat ylittää.

Matoista en kuitenkaan halunnut luopua, joten siivouksessa oli palattava taas perinteisempiin menetelmiin. Uuden kodin etsiminen Antille ei kuitenkaan tuntunut heti luontevalta, vaan sille pedattiin paikka keittiön nurkkaan. Eihän Antista voi luopua: toivelahjasta, jolla oli vielä nimikin. Eihän se ollut mikä tahansa imuri - se oli Antti. Antti jolla oli nimi ja hauskat pyörivät harjakset, jotka toivat mieleen akvaariossani joskus olleet pilkkusinisilmät.

Sitten kuitenkin kyllästyin siihen, kuinka pölyssä Antti aina oli, ja kuinka kaikki roskat aina kasautuivat sen ympärille. Kodin siivousapulaisesta oli tullut siivottava. Pitkän harkinnan jälkeen päädyinkin laittamaan Antista ilmoituksen huuto.nettiin yhdessä kotona olevan nimettömän Elixairin ilmanputsarin kanssa. Nyt Antille onkin uusi koti tiedossa, ja se on matkalla sinne. Olo on haikea, ja tuntuu kun olisi pettänyt etenkin äidin laittamalla toivotun lahjatavaran näin pian kiertoon. Samalla taloudesta poistuu kuitenkin yksi siivottava kohde.

Tavaraan pitäisi kuitenkin pystyä suhtautumaan tavarana. Antti tuli meille imuriksi, ja poistui kun ei meillä enää siinä käytössä toiminut. Tavaraan liitetyt tavaran käyttöominaisuuksien ulkopuolelle jäävät piirteet voivat kuitenkin hankaloittaa suhtaumista selvästi. Onneksi Antti oli meillä kuitenkin aika spesiaalitapaus. Sen kanssa samalle viivalle taitaa päästä vain Kentsu, mummulta saatu monitoimikone joka pitää visusti kiinni paikastaan keittiössä. Kentsu ei ole lähdössä minnekään. Ja jatkossa meille pyritään hankkimaan vain tavaroita, jättäen persoonat eläinten ja ihmisten täytettäviksi.

"Tätä voi vielä tarvita"

Eilen tuli tavattua yhtä harrastuskaveria, ja siinä sitten jutellessa eksyttiin puhumaan myös tavaranraivauksesta. Siitä kuinka tavarasta on hankala luopua, kun hyvällä mielikuvituksella kaikkea voi vielä tarvita. Se, ettei tavaraa ole tarvittu vuosiin, ei vielä tarkoita sitä, että tilanne tulisi säilymään sellaisena. Viimeistään tavaran poisheittämistä harkittaessa tavaralle keksii lukuisia potentiaalisia käyttötapoja - nimen omaan keksii, sillä jos nämä käyttötarpeet olisivat todellisia, tavara olisi käytössä eikä menossa poistoon. Mutta silti kaikki ne vaihtoehtoiset käyttötavat hankaloittavat esineestä luopumista - onhan se selvästi potentiaalisesti hyvin hyödyllinen.

Tästä keskustelusta itselleni tuli mieleen eräs lukemani kirja, Anni Polvan Elettiin Kotirintamalla. Kirja on omaelämänkerrallinen kuvaus sota-ajan niukkuudesta, ja elämästä oloissa, jossa uutta tavaraa ei oikeasti ollut saatavilla. Sotavuosia ja pula-aikaa kuvatessa Polva havainnollistaa monin esimerkein, kuinka eri hyödykkeitä pyrittiin korvaamaan, ja kuinka kaikki kotona oleva materia piti käyttää viimeiseen asti hyödyksi, oli kyse sitten langanpätkistä tai matoisista leivistä. Kirjaa lukiessa oli helppo ymmärtää, mistä monelle vanhemman polven ihmiselle on tullut pakottava tarve säilyttää kaikki, mitä voi millään tasolla kuvitella käyttävänsä vielä johonkin.

Raivausvinkkelistä asiaa miettiessä havahtui kuitenkin myös toiseen näkökulmaan. Mikäli oikeasti tulisi uusi pulan ja puutteen aika, kuinka hyödyllisiä hamstraamamme asiat lopulta oikeasti olisivatkaan. Toki esimerkiksi mittavalla kirjakokoelmalla saisi periaatteessa pidettyä asunnon hetken lämpimänä, mikäli asunnossa olisi edes jonkin näköinen tulisija (etenkin jos niissä on kunnolliset paksut kannet hyvin palavasta materiaalista). Nykyisessä kaupunkiasunnossa sitä tulisijaa ei kuitenkaan ole. Keskellä kaupunkia kerrostalossa asuessa on pakko myöntää, että pulassahan sitä olisi, tavaramäärästä viis. Edes mittavimmat romuvarastot eivät tarjoa juuri minkäänlaista vastinetta omavaraisuudelle, tai tukea ihmisen perustarpeille. Eivät taitaisi useammatkaan villasukat kauheasti lämmittää, jos sähköt menisivät. Kotoaanhan sitä joutuisi siinä kohtaa varmaan lähtemään, eikä mukaan lähtisi todennäköisesti nykyisestä omaisuudesta kuin murto-osa.

Harvalla meistä on mahdollisuutta täydelliseen omavaraisuuteen, vaikka hamstraisimme kaiken mahdollisen. Nykytilanteessa varastojen täydennys kaupasta on myös tehty erittäin helpoksi. Tokihan tilanteet voivat muuttua, mutta ehkä niistä muutoksista on parempi stressata vasta kun ne ovat ilmassa. Muuten päätyy helposti stressaamaan vuosia ylimääräisestä tavarasta, välttyäkseen mahdollisesti stressaamasta jostain hypoteettisesta tilanteesta jossain vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa.

Suosittelen kyllä kirjaa. Siitä saa hyvin näkökulmaa siihen, kuinka paljon meillä on vielä kaiken vähentämisen jälkeenkin jo peruskeittiön yleisimmissä kodinkoneissa.

Kirpparilaatikko kasvaa

Tavarahaasteen edetessä kirpparille menoa odotteleva osasto on kasvanut tasaista tahtia. Nyt pikkuhuoneen nurkassa odottaa jo kaksi laatikollista tavaraa seuraavaa kirpputoripöytää, vaikka kyseisen tavaravuoren pienentämiseksi kirjoista ja leffoista valtaosa on viety jo divareihin. Seuraavan pöydän ottamiseen on kuitenkin vielä viikkoja, ja minulla alkaa mennä noihin laatikoihin hermot. Silloin kun pöytä oli viimeksi valmiiksi varattuna, ja tavaraa saattoi vain kantaa sinne, minun oli vaikea ajatella miten niin moni näkee kirpputoripöydästä olevan kamalasti vaivaa hyötyyn nähden. Nyt nuo laatikot ovat alkaneet hiertää itseänikin. Turun parhaille kirppiksille on kuitenkin pöydän saamiseksi monen viikon jonot, ja pöytävuokrista ja omasta autottomuudesta johtuen on paljon helpompi odottaa yhteistä kimppapöytää kaverin kanssa, kuin ottaa omaa. Vaikka se tietäisikin vähän lisää odotusta.

Välillä sitä kuitenkin miettii myös sitä nopeaa tapaa: että lahjoittaisi vain kaiken jollekin hyväntekeväisyyskirpputorille. Pääsisi kerralla eroon kaikesta, helposti ja nopeasti. Taloudellinen tilanne vain haraa pahasti vastaan: nostin täässä kuussa viimeisen opintotukeni ja valmistuminen on vielä parin kuukauden päässä. Säästöillä siis mennään, ja romuista mahdollisesti saatava ekstra olisi hyvin tervetullutta (...tai vaihtoehtoiset työt, mutta tällähetkellä romut tuntuvat varmemmalta).

Sitä pitää vain koettaa romun keskellä pitää tavoite kirkkaana mielessä: tavaraa on oikeasti lähdössä. Tällä hetkellä se vain lähtee taas vähän hitaammin. Vaikka ehkä se ei ole vain huono asia: mies ja sisko kun jo molemmat päivittelevät, kuinka miulla on paha tapa liikkua ääripäästä toiseen, etenkin silloin kun todella innostun jostain. Ehkä pieni hiljainen vaihe raivauksessa voi siis olla hyväksikin. Ainakin miehen kannalta, ettei hänellä mene pian täysin hermot tähän projektiin ;)

Hamsterilla pitää olla varastoja

Raivatessa olen tullut entistä tietoisemmaksi itseäni ympäröivän tavaran merkityksistä itselleni. Ja vaikka raivaus onkin itseään ruokkiva kehä, ja tavarasta on kierros kierrokselta helpompi luopua, huomaan myös tarvitsevani varastojani. En ole askeettisuuteen taipuvainen ihminen, ja kaipaan suhteellisen paljon tavaraa ympärilleni: tavaraa kuten lautapelejä, elokuvia, kirjoja, rottien virikkeitä ja niiden vara-asumuksia.

Kuitenkin osa varastoistani on ollut silkkaa silmänlumetta. Opiskelijana miulla ei ole paljoa rahaa, ja olen sen myötä oppinut joissain asioissa turhankin pihiksi. Raaskin harvoin hankkia kirjoja uusina, tai leffojakaan normaalihintaisina. Kuitenkaan sama seikka ei estä minua tekemästä löytöjä kirpputoreilta, Makuunin poistokoreista tai muista lähteistä, jotka pulppuavat iloisen vuolaasti edullista tavaraa. Usein halutessani jotain olenkin päätynyt hankkimaan sen sijasta halpaa korviketavaraa. Jotain, joka ei ole ihan haluamaani, mutta jonka olen löytänyt paljon edullisemmin.

Koska itselleen pitää olla kiltti, olen nyt viimein raivauksen myötä sallinut itseni käyttää osan vapautuneesta tilasta ja myyntituloista kokoelmieni päivitykseen. Kirjat ovat vaihtuneet divareissa hötöstä lempikirjailjoiden teoksiin, ja elokuvat merkityksettömistä toivottuihin. Toki vaihtosuhde ei ole divareissa yhden suhde yhteen: kahdeksantoista elokuvan pinokin vaihtui kolmeen - välirahan kera. Silti sitä on helppo kokea itsensä voittajaksi, kun turhan sälän sijaan hyllyyn ilmestyy jotain aidosti mieluista.

Harkitut ostokset ovatkin omalta osaltaan myös nopeuttaneet raivausta itselläni. Aina hankittuani hyllyyn jotain jota oikeasti haluan, on minun ollut paljon helpompi siivota sieltä pari-kolme, jopa kymmeniä täytetavaroita. Kokoelmieni täydentyessä ja päästessä lähemmäksi sitä, mitä oikeasti haluan niiden olevan, on minun koko ajan helpompi tunnistaa hyllyistä tavaraa, jota olen hankkinut sinne sijaistamaan toivomaani. Samalla sitä on joutunut etenkin tavaraa vaihtaessa konkreettisesti näkemään, kuinka paljon rahaa olen pieninä virtoina laittanut kiinni sellaiseen materiaan, mikä ei oikeasti merkitse minulle mitään. Sen sijaan, että olisin sijoittanut rahat suoraan sellaiseen, jota oikeasti haluan.

Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan: kirja- ja leffahyllyt houkuttelevat minua nyt aivan uudella tavalla lukuisilla uusilla aarteilla, joihin tutustumista en malta odottaa. Olohuoneen matto, johon sain rahat myymällä ylimääräiset akvaariosäläni, sopii asuntoon täydellisesti. Lautapelihyllyn kohdalla vastaava kehitys on ollut käynnissä jo pidempään: sen kohdalla ristiriita halpojen kirppispelien ja haluamieni harrastajapelien välillä nousi liian suureksi sivuuttaa jo parisen vuotta sitten, jonka jälkeen siirryin hankkimaan lautapelit suoraan erikoisliikkeistä. Niinpä nyt raivauksen myötä olen pelihyllyssä keskittynyt lähinnä siivoamaan pois joitain vanhoja kaappiin pölyttymään jääneitä kirpputorilöytöjäni.

Kunhan vain muistaisi jatkossakin satunnaisten hyvien tarjouksien sijaan keskittyä hintaseurailuissa niihin tuotteisiin, jotka oikeasti haluaa - muutenkin kuin mahdollisen tarjouksen takia. Tässä mainoksettomuus toivottavasti myös osaltaan auttaa.