Tavaravirtaa väärään suuntaan

Viikko on mennyt kiireessä enkä ole ehtinyt blogihaasteeseenkaan palata. Siitä huolimatta olen ehtinyt kantaa kotiin vaikka mitä tavaraa. Yksi keittiöliikkeistä jossa olen käynyt monesti kuikuamassa on kanssa lopettamassa ja pitänyt tämän viikon -50% prosenttia lappua ikkunassaan. Lempikirjakaupassani aleprosentti on kanssa kohonnut jo tuohon samaan, jonka lisäksi töissäkin tuli vastaan kauan kaavailemani dvd-boksi. Meille on siis tullut niin kakkuvuokaa, jätskikauhaa, sokerilämpömittaria, pikkuleipämuotteja, muffinssivuokia, pokkareita kuin tv-sarjan kausiakin.

Koska viikko on ollut kiireinen, en ole luonnollisesti ehtinyt poistaa yhtään mitään. Tai lähes yhtään mitään; tänään sain pakattua yhden katsomani dvd:n siskon matkaan ja yhden töistä tarttuneen pienen AngryBirds-kukkaron yhden nuoren AngryBirdsfanin matkaan. Siitä ei päästä kuitenkaan mihinkään, etteikö tavaramäärä asunnossa olisi näiden shoppailujen myötä kasvanut, vaikka sitä nimenomaan on ollut tarjoitus välttää. Asioita on vain liian helppo perustella itselleen: keittiöjuttuihin olen huono laittamaan rajoituksia kun se on enemmän miehen harrastus (mikä pätee vain ja ainoastaan tuohon sokerilämpömittariin ja jäätelökauhaan; hän tekee meillä ruuat ja jäätelöt, nuo muut ovat täysin leivontajuttuja ja mie olen meillä ainoa joka leipoo). Pokkareita taas kuluu tuhottomasti (mikä on kyllä totta - ja niitä vihdoin myös poistuu suunnilleen samaan tahtiin) ja tv-sarjoja meillä katsotaan selvästi enemmän kuin leffoja (ja tv-sarjat katsotaan mieluiten levyiltä videotykin kautta). Silti ideana olisi koettaa vähentää shoppailua, etenkin sellaisten tavaroiden osalta jotka jäävät nurkkiin pyörimään.

Ensiviikolla lieneekin taas syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja koettaa vähän täyttää kirpputorilaatikkoa. Jos tarpeellisen tavaran määrä on näin jatkuvasti venyvä käsite, tarpeettomankin tavaran käsite on varmasti venytettävissä. Tällä kertaa sain vielä siskonkin sortumaan; hänellä kun on ollut useampia kirjasuunnitelmia joita ei ole raaskinut toteuttaa ennenkuin nyt löytäessään kirjat puoleen hintaan. Keittiöliikealesta taas kiinnostui toinen kokkaava tuttuni.

Alennusmyynnit ovat hyvin petollisia. Ne ovat täydellisiä tilanteita hankkia tarpeellisia asioita joiden hankkimista on lykännyt taloudellisista syistä. Ne ovat kuitenkin myös aivan liian helppoja tilanteita sortua tuotteisiin joita ei välttämättä normaalinhintaisina edes harkitsisi. Kuten nuo kuvioidut muffinssivuuat: normaalisti niin kalliita, mutta niin kauniita. Nyt pitää vain raaskia käyttää ne että eivät jää turhina laatikkoon odottamaan jotain huippuspeasiaalia tilaisuutta jota ei sitten tule. Siihen kun meinaan välillä sortua: hankkimaan jotain jota pidän liian hienona arkikäyttöön ja joka jää sitten lojumaan loputtomiin odotettaessa jotain arkea ihmeempää, vaikka usein olisikin paljon mielekkäämpään tuoda sillä arkeen jotain pientä erityistä. Arkea tässä eletään kuitenkin suurimman osan aikaa, joten jos johonkin haluaa panostaa niin eikö se olisi se luonnollisin vaihtoehto, ainakin ilahduttavissa pikkuyksityiskohdissa (kuten parvekkeelle ilmestyneessä kirsikkatomaattiamppelissa).

Blogihaaste

Nuhaiselta tuli näin kesäkuun alkuun haaste, eli laitetaan vastaillen. Omaa laiskuuttani (ja ajankäytöllisistä syistä) jaan haasteen kuitenkin osaltani kahteen osaan. Tänään saatte vastauksia, alkuviikosta toivottavasti kysymyksiä ja haasteita.

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi. 

2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen. 

3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille. 

4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 

5. Kerro heille haasteesta. 

6. Ei takaisin haastamista. 

 

1. Asun avomieheni, yhden käärmeen ja 11 rotan (+ 10 uuteen kotiin lähtöä odottavan rotanpoikasen) 4h + keittiö kerrostaloasunnossa.

2. Lapsuudesta teini-ikään asti huoneeni oli useimmiten pommin jäljiltä. Kehitin jopa hienon metodin kaoottisessa huoneessa liikkumiseen: raivasin reilun metrin välein n. 30*30cm kokoisia tavaravapaita kohtia joita pitkin pääsi loikkimaan sängyyn ja sohvalle.

3. Äitini ei koskaan arvostanut edellä kuvattua luovaa ratkaisua.

4. Olen muuttanut tähän astisen elämäni aikana 16 kertaa ja pidän edelleen muuttamisesta.

5. Minulla kesti hyvin kauan ennenkuin opin pakkaamaan systemaattisesti. Etenkin lapsena olin taitava muuttamaan myös roskat; laitoin vain tyhjän laatikon hyllyn alle ja vedin koko hyllyn tyhjäksi laatikkoon. 

6. Äitini ei arvostanut myöskään tätä tapaa - muuttopäivinä kun olisi ilmeisesti ollut muutoinkin tarpeeksi kannettavaa ;)

7. Minulla on tapana innostua uusista asioista ja sen myötä hyppiä joskus ääripäästä toiseen. Ensihuumassa muistutan lähipiirin mielestä välillä rikkinäistä levyä innostuessani kertomaan uusista löydöistäni asian tiimoilta.

8. En ole koskaan saanut itseäni innostumaan liikunnasta. Lapsena olen kokeillut niin balettia kuin kunf-fuakin, mutta lopettanut aina parin kerran jälkeen - baletissakin mielestäni toistettiin koko ajan vain samoja liikkeitä. Nykyään pitkäjänteisyyteni on kehittynyt hieman, mutta ei välttämättä silti tarpeeksi säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittamiseksi.

9. Olen sosiaalinen erakko. Ahdistun helposti väkijoukoissa ja olen välillä varsin sulkeutunut ja huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Tuttujen ihmisten läsnäolo ei kuitenkaan haittaa minua ja majoitan mielelläni ystäviä (ja ystävien tuttuja) pidemmäksikin aikaa. Samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten parissa unohdan välillä ujouteni ja saatan uppoutua pitkiinkin keskusteluihin.

10. Lempivuodenaikani on kesä. Tälle kesälle en ole ottamassa juuri yhtään lomaa, mutta aion silti nauttia parhaani mukaan jokaisesta kauniista kesäpäivästä kävelyiden ja muiden aktiviteettien muodossa.

11. Olen aina ajatellut, että koti on sielä missä tavarat (+ eläimet). Lähinnä tämä on ollut varmasti sidoksissa siihen, että asunto ja paikkakunta ovat vaihtunut kohdallani useampaan kertaan ja useamman muuton olen tehnyt yksikseni. Nyt kun suhde tavaraan on remontin alla, tätäkin joutuu ehkä miettimään uudelleen.

---------------

1. Miksi ihmiset silittävät lakanoita ja teetkö itse niin?

Jotkut ihmiset haluavat lakanoiden olevan sileitä eivätkä omista mankelia. Itse olen aivan liian laiska ja silitysvastainen lähteäkseni moiseen, joten kosteana vedetyt ja kuivina kaappiin viikatut lakanut saavat olla riittävän sileät.

2. Miten saavuttaa onnellisuus?

Opettelemalla olemaan onnellinen siitä mitä on ja tapahtuu nyt. Se on kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

3. Onko aika alkanut kulkea nopeammin?

Vuosi vuodelta. Välillä kaipaan lapsuuden kesiä jotka kestivät ikuisesti ja joiden aikana ehti tulla tylsää moneen kertaan. Ja sitä ikuisuudelta tuntuvaa aikaa joka jouluaattoaamun piirretyistä oli joulupukin tuloon. 

4. Ovatko ihmiset laiskempia kuin vaikkapa 50-vuotta sitten (Miksi, Miksi ei)?

Uskon että ihmiset ovat olleet aina yhtä mukavuudenhaluisia. Nykyään teknologia ehkä osin mahdollistaa laiskottelun paremmin, kun moneen kotityöhön ei ole enää pakko käyttää yhtä paljon aikaa ja moni työ on muuttunut vähemmän fyysiseksi.

5. Mikä on sinun perintösi maailmalle?

Palataan asiaan 50 vuoden päästä ;) Tällä hetkellä koetan vasta opetella tulemaan paremmin toimeen itseni ja kroppani kanssa.

6. Kuvaile arvojasi yhdellä sanalla?

Uteliaisuus. Se on ehkä tällä hetkellä se vahvimmin eteenpäin vievä voima.

7. Uskotko karmaan?

En. Mielestäni Kaija Koo lauloi joskus osuvasti kappaleessaan Tuulikello että "Maailmassa paha saa aina palkkansa - ja moni palkalla pärjäilee." Tietenkin sitä toivoisi että asia olisi toisin.

8. Vältteletkö mitään?

Kotitöitä, etenkin siivousta. Ihan liian usein. Samoin pakollisia puheluita.

9. Onko jokin sinulle normaali asia muille kummallinen?

Monikin. Esimerkiksi kuolleet hiiret lavuaarissa (käärmeen ruuat) ja kuuntelemani musiikin piristävä vaikutus (useimmat kavereistani ovat valmiita äänestämään Leevi and The Leavingin kappaleet maailman masentavimmiksi).

10. Mitä muuttaisit eilisessä päivässä?

En mitään. Eilinen oli kaikin puolin mukava päivä. Olisin muutenkin nihkeä muuttamaan mitään asioita menneisyydessäni. Kaikki asiat eivät ole ehkä menneet hyvin, mutta ne ikävätkin asiat ovat varmasti vaikuttaneet siihen, millainen olen ihmisenä ja mitä ajattelen asioista tänään (puheterapiaa olisi silti ehkä voinut lapsena jatkaa, eikä jättää nuoruuden lyhytjänteisyydessä sitäkin kesken).

11. Pitäisikö ihmisten suhtautua vakavammin kemikaalicoctail-ilmioon vai onko se vain huuhaata?

Tässäkin asiassa ihmisten olisi hyvä ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, ottamaan selvää käyttämistään tuotteista, kyselemään ja vaatimaan vastauksia. Etenkin niiden jotka käyttävät runsaasti erilaisia kemikaalituotteita päivittäin. Itse olen pyrkinyt jättämään lisäaineet koko ajan vähemmälle, mutta en toisaalta jaksa stressata asiasta. Keskivertoon nähden kun käytän esimerkiksi kosmetiikkatuotteita hyvin vähän: lähinnä deodoranttia, shampoota, hoitoainetta ja joskus kosteusvoidetta. Mihinkään joukkohysteriaan en näe kuitenkaan syytä. Valmistajat vain joutuvat panostamaan yleensä sitä enemmän, mitä isompi osa käyttäjistä vaatii selkeyttä pakkausmerkintöihin ja tietoa ja testituloksia tuotteen todellisista vaikutuksista.

Kännykkä kiertoon

"Vanha" kännykkäni tuli tiensä päähän ja jouduin ostamaan uuden. Itse en kyllä osannut mieltää tuota vain 2,5 vuotta aiemmin minulle tullutta puhelinta vanhaksi, mutta sellaiseksi kaikki tuota vakuuttelivat. On kuulemma jo hyvä ikä puhelimelle nykypäivänä. Itse olin asiasta eri mieltä; ensimmäinen kännykkäni kesti 7 vuotta ja toinen 5 vuotta. 2,5 vuotta ei ollut mielestäni vielä mitään. Erimielisyyteni ei kuitenkaan auttanut siihen että kosketusnäyttö prakasi ja koko kännykän käyttö muodostui käytännössä mahdottomaksi. Vaikka kosketusnäyttö toimi edelleen ajoittain, ei se enää suurimman osan ajasta reagoinut kosketukseen. Minulla on kännykän takana niin herätyskello kuin kalenterikin, joten kovin kauaa en voinut pelata sen mukaan, että herätyskello laitetaan soimaan jos puhelin suostuu illalla pelittämään (tai lopulta käytännössä herätyskelloa alettiin virittää jo aamusta että sen varmasti ehti saada jossain välissä ennen seuraavaa aamua päälle).

Minulla ei ollut kauheasti vaatimuksia uuden puhelimen suhteen joten ajattelin saavani sen helposti jostain keskustan liikkeistä. Tärkeimmät vaatimukseni rajasivat kuitenkin keskustavalikoiman olemattomaksi: halusin että puhelimessa on näppäimistö ja että siinä ei ole kosketusnäyttöä. Pienen nettitutkailun jälkeen puhuin mieheltä kyydin naapurikunnan Giganttiin. Sieltä valikoimaa löytyi jo hivenen enemmän, vaikka älypuhelimissa vaihtoehtojen määrä olisi ollut sitäkin suurempi. Pienen tutkailun jälkeen mukaani lähti siro Nokialainen C2-01. Hetken aikaa harkitsin myös Samsungin pölyn ja iskun kestävää mallia, joka olisi kestänyt myös kastumisen (- nettikommenteissä joku kertoi puhelimensa kestäneen myös pesukoneen 60 asteen kirjopesuohjelman). Siinä houkutti eritoten huolettomuus: puhelinta ei tarvitsi taskussakaan suojella kaatosateen sattuessa. Puhelin oli kuitenkin sen verta kohlon oloinen, että päädyin ennemmin tuohon toiseen.

Uuden kännykän kotiuduttua oli edessä enää vanhan hävitys. Olin törmännyt netissä Kierrätä kännykkä -sivustoon ja kävin nyt kurkkimassa sitä tarkemmin. Hetken lueskelun jälkeen päädyin tilaamaan sieltä kierrätyspussin puhelinta varten. Pussi tuli perille eilen, vain pari päivää tilauksen jälkeen. Tänään tarkistin sitten kännykkäni tyhjäksi omista jutuistani ja livautin sen pussiin saatelapun kera. Samassa lapussa ilmoitin lahjoittavani kännykkärahat hyväntekeväisyyteen - osittain siksi etten jaksanut kaivaa tilitietojani esille muutaman euron tähden ja toisaalta siksi, että toivon etten ole ainoa. Pienistä puroistakin voi syntyä jotain isompaa jos niitä on tarpeeksi. Nyt pitäisi enää tottua tuohon uuteen puhelimeen.

Suvantovaiheärsytystä

Meillä tavaranraivausprojekti on nyt tullut pisteeseen jossa se ei etene. Intoa ja motivaatiota olisi, mutta asunnosta ei tunnu lähtevän enää mitään. Kyse ei ole siitä että asunto olisi jo pelkistetyn minimalistinen, täältä vain puuttuu sellainen sälä josta on helppo luopua. Haluaisin vielä lisää väljyyttä ja selkeyttä, mutta en kuitenkaan osaa luopua enää mistään.

Tiedostan että kyse on jossain määrin tottumuksesta; tarvitsisin jonkin uuden vinkkelin josta tarkastella asiaa saadakseni projektin taas nytkähtämään eteenpäin. Vähän niinkuin tajutessani että kirjoistakin voi luopua tai että samanvärisyys helpottaa pyykkihuoltoa. Ne oivallukset vain loistavat tällä hetkellä poissaolollaan. Lähin vastine sellaiselle on ollut sen tosiasian havaitseminen, että erillinen saksikori keittiötason kulmalla on vain omiaan keräämään sisäänsä myös kynänpätkiä, korkkiruuveja ja muuta roinaa. Niinpä purkki lähti ja sakset muuttivat keittiön laatikkoon. Muu osa purkin sisällöstä päätyi poistoon.

Nyt pitäisi vain malttaa ottaa kunnon tauko ja keskittyä välillä johonkin ihan muuhun. Se ei vain ole niin helppoa kun haluaisi taas ottaa kirppispöydän tai jotain, edistää hanketta edes ihan pikkuisen. Tässä vaiheessa suotavampaa olisi kuitenkin keskittää välillä osa huomiosta raivauksesta siivoukseen. Asunnosta on tavaroiden vähennyttyä löytynyt monta pölyä keräävään nurkkaa joissa ei ole enää tavaravuoria peittämässä sitä ja viemässä siltä huomiota. Nyt pitäisi oppia ottamaan paremmin hyöty irti helpottuneesta siivouksesta ja ulkoiluttamaan pölynimuria vähän useammin siivouskaapin ulkopuolella. Siivousintoni ei ole kuitenkaan raivauksenkaan myötä herännyt, vaikka olen vihdoin oppinut aamuisin tyhjentämään keittiön tasot siirtäen tiskit tiskikoneeseen ja muut tavarat paikoilleen.

Kirjasortumisia

Vaikka olenkin saanut shoppailua paljon kuriin, yksi keskustan liikkeistä on säilynyt ehdottomana suosikkinani: alekirjakauppa Kirjatori. Käymme sielä usein miehen kanssa selailemassa kirjoja ja suunnittelemassa tulevia hankintoja (ja seuraamassa onko mikään kaipailuista kirjoista siirtynyt alekorin puolelle). Kyseisen kirjakaupan valikoima ja hintataso on erottanut liikkeen edukseen muista alueen kirjakaupoista, joita on samassa rakennuksessakin pari. Jotenkin kirjatorilta vain löytyy enemmän kirjoja joita kaipaan omaan hyllyyni - johtuneeko se sitten siitä, että en anna itseni uppoutua normaalinhintaisiin kirjoihin yhtä antaumuksella vai jostain muusta.

Eilen kyseisen kaupan ikkunasta tuli kuitenkin bongattua ikävä lappu: tyhjennysmyynti. Tyhjennysmyynnin myötä kaikki kirjat ovat nyt -30%, mutta tässä tilanteessa se ei paljoa lohduta. Kyseisen kirjakaupan lopettaminen tietää loppua ihanalle pienelle kesäiselle perinteelle: alekirjojen silmäilyä ja käsintehtyä italiaista jäätelöä. Kyseisen kirjakaupan vieressä kun on erittäin mukava pieni jäätelöbaari.  Näihin molempiin on tullut yleensä eksyttyä samalla kertaa, vaikka ostoksia ei tulekaan jokaisella kerralla tehtyä molemmissa.

Eilisen ja tämän päivän aikana kotiin onkin eksynyt useampi uusi kirja. Sellaisia kirjoja joita olen silmäillyt jo pidempään ja jotka ovat odotelleet alennusmyyntejä, syntymäpäiviä ja joulua. Kirjoja jotka olen jo kauan sitten päättänyt hankkia, mutta joilla ei ole ollut mikään kiire - ovathan ne olleet tallessa lempikauppani hyllyissä. Nyt en voi enää luottaa siihen, että kyseiset kirjat ovat haettavissa koska vain kyseisen liikkeen aukioloaikojen puitteissa (käyden toki välillä tarkistamassa, että kirjaa löytyy ainakin pari kappaletta hyllystä). Nyt kyseisen luottamuksen mentyä kirjat on pitänyt käydä hakemassa omaan hyllyyn - ehkä miettien, olisiko kauppa jatkanut olemassa oloaan jos niitä olisi hakenut jo aiemmin useammin. Samalla mies on saanut muutamia keittokirjoja, joita meidän piti hankkia vasta sitä mukaa kun hän on ehtinyt kokkailla enemmän jo olevista kirjoista - niistäkään kaikkia kun emme ole muista kirjakaupoista löytäneet (vaikka mies takuuvarmasti tutkiikin jokaisen keittokirjan kaikista kirjakaupoista johon eksymme).

Keskustan muita kirjakauppoja en ole kokenut samalla tavalla omiksi, eli jatkossa täytyy opetella suuntaamaan kulkuaan aiempaa useammin divariin - ja mahdollisesti sinne kirjastoonkin. Sen käyttö itselläni kun on taas jäänyt, vaikka jo aiemmin päätin koettaa aktivoitua sen käytössä. Nyt on vain sitten käytävä hakemassa kesäherkku erikseen: on paljon helpompaa keskittyä määrän sijasta laatuun silloin kun makuvaihtoehdoista löytyy sellaisia houkutuksia kuin vihreä omena, hasselpähkinä ja kiivi iänikuisten mansikan, toffeen ja suklaan ohella. 

Pieniä poistoja

Viimeiseen viikkoon asunnossa ei ole tapahtunut mitään mullistavaa. Ellei sitten mullistavaksi lasketa sitä, että asunnon kaksi kesyrottapoikuetta (yhteensä 17 rottamuksua) ovat kasvaneet ja vaativat koko ajan enemmän huomiota. Tämän seurauksena vapaa-aika on mennyt enemmän rottaharrastuksen kuin asuntoon liittyvien pohdintojen parissa.

Eilen oli kuitenkin Turun eläinsuojeluyhdistyksen avoimet ovet, ensimmäistä kertaa sellaiseen aikaan että ehdin oikeasti myös paikalle. Tällä kertaa visiittiin oli kaksikin hyvää syytä: ensimmäisenä mielenkiinto uutta hoitolaa ja sen tiloja kohtaan, toisena jo useamman viikon pikkuhuoneen nurkassa lojunut tyynykassi. Huonokuntoisimmat tyynyt kun saivat jatkaa nyt matkaansa pedeiksi löytöeläimille. Ennen lähtöä tein myös viimeisen pikatarkistuksen kaappeihin ja lisäsin kassiin muutamia kissan- ja koiranleluja ja kissojen kynsisakset - viimeiset ei-rotta-aiheiset eläintarvikkeet mitä asunnosta löytyi. Tai lähes viimeiset - viimeisen käärmeksen etsiessä vielä omaa kotiaan en ole pystynyt luopumaan vielä kaikista matelijatarvikkeista.

Eläintarvikevariaation kaventaminen on ollut yhtäaikaa sekä vapauttavaa että haikeaa. On eri asia päättää haluavansa keskittyä joksikin aikaa vain yhteen lajiin ja antaa kaikki huomionsa sille, kuin tehdä konkreettisesti mahdottomaksi se että voisin vaikka heti samana päivänä hakea asuntoon kissanpennun tai kanin niin että minulla olisi sille valmiina kaikki mitä se voisi tarvita seuraavan kymmenen, kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämä on ollut havaittavissa siitä huolimatta, että en todellakaan haluaisi löytää itseäni tilanteesta jossa olisin hetken mielijohteesta päättänyt sitoutua johonkin lemmikkiin niin pitkäksi aikaa. Eipä sillä että moinen olisi vieläkään täysin mahdotonta: rottatarvikkeista kun löytyy niin kissanhiekkalaatikko ja paperipohjaista kissanhiekkaa, sopivan kokokoisia ruokakuppeja, kissanruokaa kuin myös pieni raapimapuu... Nyt sentään puuttuvat kuljetusboksi ja ne lelut. 

Tällä hetkellä en kuitenkaan kaipaa asuntoon lisää hoidettavia ja vastuuta. Haluan keskittyä nyt olemassa oleviin lemmikeihin ja tavallaan jo odotan sitä kun poikaset lähtevät maailmalle ja rottala rauhoittuu. Huolimatta kaikista niistä kauniista kissoista, söpöistä koiranpennuista ja kaneista joita hoitolalla näin, tiedän että olen tällä hetkellä parempi lemmikinomistaja pienemmälle ja rajatummalle laumalle. Ja se onkin mielestäni se piste josta eläinsuojelutyö yksinkertaisimmillaan lähtee: pitämällä hyvä huoli niistä eläimistä jotka on ottanut omalle vastuulleen. Jos kaikki tekisivät niin, se olisi lähes ainoa tarvittava eläinsuojelutyönmuoto (loukkaantuneiden villieläinten ja karkulaisten auttamista ehkä lukuunottamatta). Tässä pisteessä ei toki käytännössä olla, mikä konkretisoituu hoitolalla käydessä hyvin: kodittomia eläimiä, etenkin kissoja on paljon. Niinpä meillä on jo miehen kanssa sovittuna, että jos asunnosta joskus kissanpaikka vapautuu se tarjotaan jollekin eläinhoitolalla kotia etsivälle. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä.

Laskutoimituksia vaatekaapissa

Lueskelin taas monen kehumasta the project 333-vaatehaasteesta, jonka idea on tulla toimeen 33 vaatekappaleella ja asusteella kolmen kuukauden ajan. En ole itse innostunut vielä lähtemään kokeiluun mukaan, mutta kiinnostuin selvittämään kuinka iso osa vaatevarastostani minun tulisi laittaa sivuun mikäli lähtisin hankkeeseen. Aiempaan verrattuna vaatevarastoni kun on jo suhteellisen vähäinen, mutta ei silti mielestäni mitenkään minimalistinen. Pikaisella laskutoimituksella sain omistamieni vaatteiden lukumääräksi 62 - tähän en laskenut mukaan yö- ja alusvaatteita enkä kenkiä. Eli kun lukuun huomioitaisiin vielä kengät, olisi sivuunlaitettava vaatteista noin puolet.

Pyöriteltyäni asiaa hetken mielessäni ei haaste tunnu mitenkään mahdottomalta. Luvussa kun ovat mukana niin paksut talvineuleet ja talvitakit kuin pitkät juhlamekot, joita mitään ei näin kevään kynnyksellä edes kuvittele tarvitsevansa. Ei sillä että noita mekkoja tulisi tarvittua juuri muutenkaan - siihen nähden etteivät iltapukutilaisuudet ole omalla kohdalla edes vuosittaisia omistan aivan liian monta iltapukua. Noihin pukuihin on vain tullut kiinnyttyä enemmän kuin vaatekaapin vaatekappaleisiin keskimäärin; yksi puvuista on muisto ensimmäiseltä Englanninmatkaltani, toiseen ihastuin Vietnamissa. Perusmusta kirppislöytö on jopa päätynyt joskus käyttöön asti ja on puvuista ehkä monipuolisin - toiselle mustista iltapuvuista ei ole olemassa yhtä päteviä syitä, mutta se on kauhean kiva halloweenina. Morsiuspukuni sain sentään aikaiseksi viedä liikkeeseen myyntiin, koska sitä en ainakaan tule käyttämään uudelleen.

Käsilaukkuvarastoni on nykyisin karsittu muutenkin minimiin: omistan tasan kaksi käsilaukkua pienen reppuvaraston lisäksi. Käsilaukuistani toinen (tai oikeammin olkalaukku) on isompi kankainen ja minulla arkisin käytössä. Sinne mahtuu hyvin niin lukemista kuin eväätkin tarpeellisen pikkusälän kuten avainten, lompakon ja käsirasvan lisäksi. Toinen laukuista on pieni ja nahkainen ja käytössä lähinnä joskus viihteellä käydessä tai reissatessa. Reppuja löytyy kolme: pieni päiväreppu, isompi 35 litrainen reppu sekä 55 litran rinkka. Näistä rinkasta luopumista olen kyllä harkinnut, sillä rinkkaan mahtuu turhankin paljon tavaraa jopa kuukauden reissua ajatellen.

Ehkä tämän päiväisten lukemisten innostamana saa akaiseksi ainakin siivota muutamat selvät talvivaatteet yläkaappiin jemmaan. Talvitakit ja -kengät siirtyivät eteisestä jo aiemmin.