Paperikaaosta

En ole muuton jälkeen juuri viihtynyt työpöytäni ääressä. Työpöytä on sijoitettu makuuhuoneen nurkkaan, ja gradua tehdessä ja muuten koneella ollessa oleilen paljon mieluummin olohuoneessa. Ehkä kyse on osin tottumuksesta: minulla ei vuosiin ollut tilaa omalle työpöydälle, vaan tietokonepöytäni virkaa toimitti pieni akvaariotaso sohvan nurkassa. Kun sitten lopulta sain työpöydän, sijaitsi se samassa huoneessa sohvan kanssa - huoneessa jossa vietin muutenkin suurimman osan ajastani. Nykyisessä makuuhuoneessa koen selvästi olevani liian sivussa, vaikka nimenomaan halusin työpöydän olevan poissa silmistä.

Sivussa ja käyttämättömänä työpöydästä on tullut romuvarasto. Kaikkien tarpeellisten ja tarpeettomien papereiden laskutaso ja välivarasto, joka majoittaa myös ne gradukirjani, jotka eivät ole aktiivikäytössä olohuoneen pöydällä. Kolmessa kuukaudessa pöydän päälle oli ehtinyt kertyä aika kaaos, kun lopulta pääsin raivauksessani sinne asti. Työpöydän laatikko jäi kuitenkin vielä koskemattomaan tilaan - se on seuraava projektini. Kaaosta ei myöskään helpottanut Ikeasta hankkimani lokerikko, joka oli odottanut muutosta asti tyhjillään sitä että saisin käytyä paperit läpi ja järjestettyä ne omiin lokeroihinsa.

Nyt se on kuitenkin tehty. Paperinkeräykseen lähti kokonainen iso muovikassillinen ylimääräistä paperisälää. Sen lisäksi iso kasa lehtiä lähti työpöydältä omille paikoilleen, kuten rottahuoneen kaappiin. Ylimääräisille ei graduaiheisille kirjoille raivasin tilaa pikkuhuoneen kirjahyllyyn. Työpöytä on heti paljon selkeämpi, joskaan ei edelleenkään käytössä. Harkinnassa onkin vaihtaa se himoitsemaani kirjoituslipastoon - se kun olisi väheisemmän pöytätilankin kanssa itselleni varmasti täysin riittävä, koska levittäydyn selvästi joka tapauksessa mieluummin olohuoneen sohvannurkkaan tarvitessani tilaa. Kirjoituslipaston laatikot myös majoittaisivat paperit ja muut pöydän aarteet nykyisen pöydän avohyllyjä siistimmin.

Jälkeen kuvia en ehtinyt pöydästäni vielä ottaa, mutta tässä yksi kuva pöydällä valiinneesta paperikaaoksesta alettuani käydä sitä läpi:

Kirjakaaoksen kesyttämistä

Omista päivityksistäni isoin osa tuntuu ainakin sivuavan kirjoja, silloinkin kun ne eivät käsittele niitä kokonaan. asiaa hetken pohdittuani totesin syynkin olevan ilmeinen: vuosia kirjat olivat minulle se kohde, josta ehdottomasti ei karsittu. Vaikka olen muuttanut usein (elämäni aikana 17 kertaa, aikuisiällä keskimäärin kerran vuodessa), olen uskollisesti raahannut mukanani lukuisia kirjalaatikoita paikkakunnalta toiselle, asunnosta toiseen. Uskollisesti siitä huolimatta, että viimeiset viisi vuotta suurin osa kirjoista on ollut varastoituna, koska asuntoihin ei ole yksinkertaisesti mahtunut niin paljon kirjahyllyjä kuin kirjat olisivat vaatineet. Niinpä kirjat ovat olleet jaettua kahtia: rakkaampiin sisällä asunnossa pidettäviin, ja muihin. Eikä edes kaikkein radikaaleimmassa muuttoraivauksissa noihin laatikoihin ole kajottu, ei edes avaamisen vertaa.

Tietenkin moni olisi todennut nuo muut turhiksi jo hyvän aikaa (ja useamman muuttoa) sitten. Mutta eihän kirjoista karsita. Kaikki se varastoiminen ja raahaaminen saa palkkionsa sitten, kun itsellä on joskus oikeasti varaa hankkia se iso asunto erillisellä kirjastohuoneella. Ja kuinka hyvältä se huone sitten näyttääkään, kun tummapuiset lattiasta kattoon ulottuvat hyllyt notkuvat toinen toistaan houkuttelevampia kirjoja. Kaikkein hartaimmissa haaveissa kuvaan liittyy vielä kirjasto huoneessa oleva erillinen parvi täydellisine nojatuoleineen ja lukulamppuineen.

Kriittinen tarkastelu on tuonut tähän kauniiseen kuvaan nyt muutamia säröjä. Asumme kahdestaan miehen kanssa 87 neliön 4h + k asunnossa, eikä meillä ole vieläkään tilaa kirjastohuoneelle. Kummallakaan meistä ei tule olemaan huipputuloja, ja mietimme mahdollisesti perheen perustamista. Todennäköisyydet sille, että tulemme hankkimaan sen ison kartanon, jossa olisi tilaa sekä lapsille, että kirjastohuoneelle ovat lottovoiton luokkaa. Ja minä lottoan hyvin satunnaisesti. Mutta onhan se lottovoitto tietenkin vielä mahdollinen.

Isompi särö liittyy puolestaan nykyhetkeen: valtaosa hamstraamistani kirjoista ei ole kovin houkuttelevia. Nyt kun olen perannut hyllyt ja laatikot moneen kertaan läpi, on sielä edelleen kirjoja joista harkitsen luopuvani viimeistään kertalukemisen jälkeen. Ne kirjat, jotka haluan lukea yhä uudelleen, mahtuvat itseasiassa kahteen kirjahyllyyn. Eikä niiden hyllyjen tarvitse edes ulottua lattiasta kattoon - toinen on itseassa korkeudeltaan vain metrin luokkaa. Haavekuvaan kirjastohuoneellisessa houkuttelevia kirjoja on siis vielä hyvin paljon matkaa, ja sen matkan alkutaipaleilla olen kirjaimellisesti raahannut mukanani hyvin paljon turhaa painolastia.

Nyt kun tabu kirjahyllyn koskemattomuudesta on murrettu, ja kirjojen kiertoon palauttaminen aloitettu, on niiden hävittämiseen joutunut kehittämään jo kokonaisen joukon erilaisia väyliä. Mikään valituista väylistä kun ei tunnu vetävän kirjoja määräänsä enempää, ei ainakaan kerralla. Ensimmäinen kirjaerä lähti liikkeelle kirpputoripöydän kautta, jonka jälkeen myymättä jääneet kirjat päätyivät kierrätyskatokselle. Seuraava kirjaerä lähti kiertämään lähidivareita, ja niihin kelpaamattomat kirjat löysivät uuden kotinsa Pelastusarmeijan kirpputorilta. Saatuani käytyä Valitut Palat -lyhennelmäteokset läpi, poistoon valitut laatikot käytiin tyhjentämässä taas kierrätyskatokselle saatuamme autoa lainaan. Nyt kaapissa on taas pinollinen romaaneja ja pari hyllyissä pölyttynyttä sanakirjaa odottamassa, että ehdin käydä tarjoamassa niitä divariin. Ja toinen vähintään samanmoinen pino kirjakerhokirjoja kirppislaatikossa odottomassa seuraavaa yhteistä kirpputoripöytää, joka on tarkoitus ottaa vielä tässä syksyn mittaan. Niiden seurana vintillä on vielä useampi laatikollinen miehen roolipelikirjoja, jotka niin ikään odottavat pääsyään uusiin koteihin. Arvatkaa vain kuinka innoissani olen, kun kaikki nuo laatikot saadaan hävitettyä.

Tämä kaikki ei silti estä minua hankkimasta uusia kirjoja, joskin niiden ostaminen paljon aiempaa krittiisemmin. Silti tärkein prosessissa opittu taito on eteenpäin pistäminen: jos en kirjan luettuani pidä siitä, tai se meinaa jäädä liian pitkäksi aikaa pölyttymään hyllyyn, on sen aika jatkaa matkaa. Ehkä siitä kirjastoparven rahoittavasta lottovoitosta liikenee osa myös uusiin kirjoihin, jos se ikinä tapahtuu. Uusiin sellaisiin kirjoihin, jotka eivät tartu mukaan vain siksi, että ne ovat ihan kivan oloisia, ja halpoja.   

Keittiön kaapeilla

Siskon poikaystävä muutti juuri uuteen asuntoon, ja kysyin häneltä hänen poiketessaan, puuttuiko häneltä keittiöstä vielä jotain. Hän kysyi mitä olisi ylimääräisenä, mutta koska en ollut käynyt vielä keittiötä läpi, pyysin häntä listaamaan mahdollisia puutteita. Vaikka lista ei ollut pitkä, auttoi se itseäni huomaamaan tehokkaasti, että minulla on keittiössä melkein kaikkea tuplakappaleet - tai vielä isompi pino. Esimerkiksi nuolijoita minulta löytyi laatikosta kokonaiset viisi kappaletta, vaikka kaavin kulhot yleensä lusikalla. Osa tuplakappaleista lähtikin sitten siskon tai hänen poikaystävänsä mukaan, ja heidän lähdettyään raivasin vielä kasan muita dublikaatteja pois.

En toki kaikkia. Esimerkiksi pienissä keraamisissa uunivuuissa olen todennut hyvin käteväksi omistaa aina kaksi samanlaista. Etenkin eri illanvietoissa niihin saa helposti tehtyä erilaisia piirakoita ja paistoksia, joita tarvitaan tavallisesti useampaa sorttia, kun vierailla on erilaisia ruokavaliorajoituksia. Mutta ihan liian suuri osa keittiön ylimääräisestä tavarapaljoudesta oli syntynyt puolivahingossa.

Olen pikkuhiljaa korvannut omille muuttettuani haalimiani sekalaisia vuokia, kippoja ja kulhoja paremmin omaan käyttööni sopivilla ja itselleni mieluisemmilla. Kuitenkin valtaosa vanhemmistakin on jäänyt kaappiin "varalle". Siltä varalta, että mieluisampi esimerkiksi hajoaa, tai tarvitsenkin äkkiä useampaa. Kuitenkin yli kymmenen eri kokoista uunivuokaa (+ siihen päälle vielä kakku- ja piirakkavuuat) alkaa tuntua hiukkasen ylimitoiteltu kahden henkilön talouteen, vaikka intoudunkin välillä illanviettoja järjestämään. Nyt määrää on kohtuullistettu, vaikka se onkin ehkä yhä varsin runsas ottaen huomioon osan varsin satunnaisen käytön.

Vaatekaappia, kirja- ja dvd-hyllyä ja keittiötä läpikäymällä olen saanut nyt raivauslistalle jo 145 poistoa haasteen aloittamisen jälkeen. Tämä siitä huolimatta, että kerralla poistuneet samanlaiset esineet päädyin sittenkin listaamaan aina yhdeksi (eli esimerkiksi 2 t-paitaa tai 2 laatikollista Kirjavaliot -lyhennelmäteoksia on yksi). Haastelistan päivittäminen blogiin on kuitenkin jäänyt listan ollessa koneen sijasta paperiversiona. Lista kun on mieheni ja minun yhteinen, joten totesin sen olevan helpommin saavutettavissa printattuna tasolla kuin jomman kumman kannettavalla. Siinä kohtaa en ajatellut, kuinka paljon nopeampi tiedot olisi ollut siirtää koneelta blogiin. Mutta ainahan sitä voi myöhemmin kuvata listan, jos en intoudu käyttämään aikaa sen kopiointiin.

Osta nyt niin saat enemmän

Eilen ja tänään on tullut shoppailtua. Sisko, siskon mies ja porilainen kaveri ovat käymässä Turussa, ja porukalla on tullut kierrettyä kauppoja kahtena päivänä. Omat shoppailuni ovat pysyneet maltillisina: eilen ostin yhden pitkänmallisen viininpunaisen t-paidan ja tänään kolmet sukkahousut. Olin aikeissa hankkia vain yhdet, mutta en osannut valita kaksista, ja kahden ostaja sai kolmannet kaupan päälle. Sorruin siis kolmiin.

Sama trendi näkyi myös muissa kaupoissa. Seppälä lupasi kolmannet alushousut kaksien ostajalle. Skopunkten yksien kenkien ostajalle toiset puoleen hintaan, ja kolmien ostajalle edullisimmat ilmaiseksi. Anttila veti massatarjoukset vielä astetta pidemmälle: dvd-elokuvia olisi saanut seitsemän kahdellakympillä, ja blu-ray -elokuvia viisitoista kuudellakympillä. Onko siis ihmekään, että asunnot ovat nykyisellään täynnä tavaraa? Yksittäisten tavaroiden ostaminen ei tunnu taloudellisesti järkevältä, kun enemmän ostamalla alennusprosentti kasvaa koko ajan. Alennusprosentti ja tavaravuori.

Shoppailuista huolimatta se tavara, jota ensisijaisesti menin ostamaan jäi vielä kauppaan: uudet talvikengät. Olen päättänyt kerrankin panostaa laatuun, ja ostaa kalliimmat merkkikengät. Hankittuani jo vuosia vuosittain halpoja kertakäyttökenkiä, olin täynnä kysymyksiä joita olisin halunnut myyjälle esittää; lähinnä harkitsemieni kenkien materiaaleista ja hoidosta. En päässyt kuitenkaan esittämään mitään niistä, sillä tällä kertaa kun olisin oikeasti kaivannut liikkeessä palvelua päämäärättömän ulkonäköshoppailun sijaan, ei liikkeestä löytynyt myyjiä. Ainoastaan kassan takana oli yksi, ja hänkin täysin työllistetty pitkän jonon takia. Usean minuutin jonottelun jälkeen en saanut selvyyttä edes siihen, löytyisikö liikkeestä sovitussukkia, joten äänestin jaloillani. Mikäli haluan hankkia kengät ilman myyjän apua, saan ne netistä halvemmalla. Tällä kertaa olisin ollut uudessa tilanteessa valmis maksamaan pientä lisää palvelusta, jota en kuitenkaan saanut.

Uusien ostosten myötä kaapista poistui pari vanhaa. Vaatteiden suhteen olen asettanut nyt tavoitteekseni keskittyä kolmen värisiin vaatteisiin: ruskeaan ja mustaan perusväreinä, ja viininpunaiseen tehosteena. Josko pyykkihuoltokin sitten helpottuisi, ja vaatteiden värit pysyisivät parempina, kun vaatteet olisi oikeasti mahdollista pestä samanväristen kanssa riemunkirjavan vaateviidakon sijaan. Vielä siihen on kuitenkin matkaa.

Vapaaehtoista pakkopullaa eilisellä päiväyksellä

Olen huomaamattani kasannut kirjahyllyyni ison kasan klassikkoja. Fiksun kuuloisia kirjoja, joita uskon sivistyneittein ja kultturellejen ihmisten lukevan. Viisaittein ihmisten, jotka kykenevät keskustelemaan sulavasti ja mielenkiintoisesti kirjallisuudesta. Kirjoja jotka kaikkien kuuluisi tuntea. Kirjoja jotka haluaisin tuntea. Mutta joita en lue.  Vaikka luen paljon, kosken harvemmin hienoon klassikkokoelmaani. Luen rentoutuakseni, enkä halua suorittaa kulttuurin sanelemia kirjalistoja.

Klassikkohylly tuntuu kuitenkin asettavan omia vaateitaan. Ei sitä viitsi loputtomiin sanoa, että "se on minulla hyllyssä, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä siihen." Totuus kun on yksinkertainen: en ole halunnut perehtyä siihen. Luen mieluummin hömppää: kevyttä romantiikkaa, trillereitä, viihdyttäviä ihmissuhdedraamoja. Painavat ja pienellä präntätyt klassikkoteokset jäävät toistuvasti hyvin laukkuun sopivien viihdepokkarien varjoon.

Löydettyäni tänään divarista kokonaiset viisi kirjaa jotka oikeasti tahdon lukea (tai oikeastaan yhdeksän, koska yksi kirjoista on kovakantinen kokoelmateos, jonka ystäväni lupasi vaihtaa viiteen pokkariin, joista kirja koostuu), päätin vaihtaa taktiikkaa. Poistan hyllystäni velvollisuuskirjat, joita en kuitenkaan lue, ja keskityn kirjoihin joista minulle tulee hyvä mieli. Saahan ne klassikot tarvittaessa kirjastostakin, jos saan joskus oikeasti inspiraation niihin perehtyä. Poikkeuksen muodostaa Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, joka lähti tänään matkaani divarista. Sen olen oikeasti halunnut lukea jo pitkään, ja sen kanssa haluan ottaa aikani ilman kirjaston lainoihin liittyviä uusimisia ja muistutuksia.

Edit. Päätöksen saldo: 9 uutta kirjaa hyllyyn, 19 pois. Ja raivaaminen jatkuu. 

Järjestyksellä on väliä

Tavaran raivaaminen lähti itsellä liikkeelle pitkälti siitä, että haluan asunnon pysyvän paremmin järjestyksessä. Tähän pyrkiessäni olen joutunut huomaamaan, että järjestykseen pyrkimisessä myös työjärjestyksellä on väliä.

Olen liian taipuvainen ajattelemaan, että järjestyksenpito helpottuu, kun kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Että tavarat pysyvät ja pyrkivät kuin maagisesti kohti omia paikkojaan, kunhan ne ovat kyllin väljät ja helpot. Niin ettei itse tarvitse kuin ohjata niitä vähän oikeaan suuntaan varsinaisen aikaa vievän ja raskaan siivoamisen sijaan. Toki se pitää jossain määrin paikkansa, mutta sitä ennen olisi kuitenkin oltava hyvin selvillä siitä, mille kaikille tavaroille todella tarvitsee oman paikan. Muuten ainakin itse lankean yhä uudelleen samaan ansaan - paikkojen ostamiseen.

Aiemmin tämä rajoittui lähinnä erilaisiin hyvin käytännöllisiin säilytysrasioihin ja koreihin, jotka toimivat aivan täydellisinä paikkoina monenlaiselle tavaralle. Helppoina ja systemaattisina, hyvin tehokkaina. Sellaisina jotka muuttavat kaapin kuin kaapin silmänräpäyksessä paljon tehokkaammaksi ja toimivammaksi tilaksi. Heti kun saisi aikaiseksi järjestää tavarat koreihin. Ja se on jotain, mitä joko ei tapahdu, tai sen tapahtuessa huomaa täydellisten korien ja rasioiden olevan aiotuille tavaroille joko aivan liian pieniä tai suuria, kaukana siitä kuvitellusta täydellisyydestä.

Viimeisin sortumiseni oli kaksi Ikean Lack-säinähyllyä dvd-bokseille. Niille oli mietittynä täydellinen paikkakin dvd-hyllyn päältä. Ne olisivat suorastaan oivat viimeistelemään olohuoneen viihdekeskuksen, joka majoittaa niin elokuvat, Playstation-pelit kuin lautapelitkin. Ainoa vain, että hyllyt eivät ehtineet edes seinään asti, kun päätin käydä dvd-hyllyn oikeasti kriittisesti läpi. Poistettuani hyllystä kaikki ne elokuvat, joita olen joko katsonut kyllästymiseen asti tai jotka ovat niin keskinkertaisia etten välitä nähdä niitä uudestaan, hyllyyn oli kuin taianomaisesti vapautunut juuri tarpeeksi tilaa televisiosarjabokseille.

Jos olisin siis lähtenyt paikan kehittämiseen sijaan siitä, mitä todella haluan säilyttää, olisin välttynyt taas kahdelta virheostolta. Tavaraa raivatessa yhdeksi säilytysongelmaksi ovatkin muodostuneet tyhjät säilytyssysteemit. Seuraavat poistot täytyykin kohdistaa selvästi niihin, ja kysellä tänään siskoltakin, sattuisiko hän kaipaamaan vielä muovissa olevia hyllyjä. Hänellä kun on noita samanlaisia kotonaan jo ennestään.

Vaatehaaveita

Seikkailu blogimaailmassa on jatkunut, ja tällä kertaa syyniin on joutunut vaatekaappi. Ei vielä lisäraivauksen muodossa, mutta yleisen toimivuuden kannalta. Itselläni käytössä oleva kaappi on noin metrin leveä, ja siinä on viisi hyllyä. Siinä siis luulisi olevan yllinkyllin tilaa yhden ihmisen vaatteille - ja nykyään ne mahtuvatkin siihen suht simppelisti. Ennen viime raivausta osan piti olla aina pyykkikorissa/koneessa/narulla, koska edes kunnolla sullomalla kaikki vaatteet eivät olisi mahtuneet yhtäaikaa kaappiin ja kaapin ovi kiinni.

Tällä hetkellä isoin ongelma on kuitenkin mustat/tummat paidat. Minulla on niitä edelleen useampia, mutta niiden ollessa siististi viikattuna, en erota paitoja toisistaan. Paidat ovat silti selkeästi erilaisia, ja eri tilanteisiin sopivia. Joudun siis toistuvasti availemaan paitoja viikkauksistaan, ja viikkaamaan niitä takaisin kaappiin valitessani paitaa. Muut vaatteeni; hameet, housut ja neuleet erotan viikattuinakin.

Vaatepostauksia lukiessani ja ongelmaa pohtiessani keksin sille ratkaisun: poistan kaapistani yhden hyllyn, ja laitan sen tilalle vaatetangon. Näin saan paidat roikkumaan, ja näen heti helpommin mistä paidasta on kyse. Vaatteet tulee samalla säilöttyä ilmavammin (tästä ajatuksesta innostuneena siirsin jo mekot toiseen pieneen henkarikaappiin roikkumaan).

Tässä vielä toteutumista (=sopivien välineiden hankintaa) odottavassa suunnitelmassa on mieheni mielestä vain yksi aukko: miten ikinä kuvittelen saavani vaatteeni mahtumaan kaappiin, mikäli poistan sieltä yhden kokonaisen hyllyn, jolloin menetän käytännössä kaksi hyllyä, koska sen alapuolella olevalle hyllyllekään ei voi enää kasata korkeita vaatepinoja, tai paidat eivät mahtuisi roikkumaan. Tällä kertaa ongelmalle tuntui kuitenkin olevan heti itsestäänselvä ratkaisu: minä karsin. Karsin ja hankin tarvittaessa tilalle monikäyttöisempiä vaatekappaleita, niin että niille riittää käytössä oleva tila.