Kodin merkityksien pohdintaa kirppiskassin äärellä

Kirppistelystä on tullut kuluneen vuoden aikana yksi lempiharrastuksistani, lähes ensimmäistä kertaa enemmän myyjäosapuolen näkökulmasta. Tähän asti kun on tullut käytettyä lähinnä vuosia tavaran kantamiseen kirppiksiltä kotiin päin. Kuitenkin tämän vuoden aikanakin kirppistely on muuttunut paljon. Vielä reilu vuosi sitten romua oli yksinkertaisesti niin paljon, että sitä odotteli aina laatikoittain sitä että kirppispöytä tyhjeni sen verran että sitä pystyi kantamaan sille lisää. Tavara oli sekalaista sälää ja hinnat pyrki pitämään sen mukaisina - ehdottomasti tärkeintä kun oli että pöytä veti hyvin ja tavarasta pääsi mahdollisimman reippaaseen tahtiin eroon.

Nyt vuotta myöhemmin pöytä tulee edelleen otettua kun kirppiskassi täyttyy. Kuitenkaan niitä täydennyskasseja ei ole enää montaa jemmassa, vaan täydennyksiä tulee aina napsittua kaapeista ja laatikoista kirppikselle päin suunnatessa. Pöydän täydentäminen on muuttunut koko ajan vaikeammaksi, vaikka siihen viimeiseen kirppispöytään ei ollakaan vielä päästy - nyt en enää tiedä tuleeko sellaista tilannetta oikeasti ettei kämppään millään aikavälillä kertyisi sen verran rojua ettei sitä kirppikselle astikin riittäisi. Jos ei muuten niin kimppapöytään kavereiden kanssa; sen verran sitä omat tarpeet ja kiinnostuksen kohteet kuitenkin aina ajankanssa muuttuvat.

Nyt kirppikselle täydennyksiä viedessä asiaa lähestyy kuitenkin hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Nyt kun kyse ei ole enää puhtaasti ylimääräisen sälän hävittämisestä, mukaan on tullut paljon enemmän pohdintaa siitä, mitä oikeasti haluan kotoanani olevan. Yksittäisistä tavaroista on siirtynyt kokonaisuuksiin. Sitä miettii mitä haluaa kotonaan tehdä ja mitä siihen tarvitsee. Mitkä asunnossa ovat niitä oikeasti tarpeellisia ja mieluisia juttuja. Sitä on jollain tasolla uskonut tehneensä jo pidempään, mutta jotenkin lähestymistapa on silti selkeästi muuttunut. Siinä missä aiemmin mietin esine esineeltä tarvitsenko sitä johonkin, nyt asiaa lähestyy enemmän tekemisen ja merkityksien kautta. Sinänsä tarpeellisen oloinen esinekin voi olla turha, jos sen tilalla voi käyttää yhtä hyvin jotain muuta tai jos sen käyttö on jäänyt olemattoman vähäiseksi. Esimerkiksi polkupyörä on päätynyt nyt myytävien listalle. Minä en pidä ollenkaan pyöräilemisestä keskustassa ja nyt kun asumme keskellä sitä, lähden kaikkialle mieluummin kävellen tai bussilla. Sitten kun muutamme tästä joskus pois, pyörälle tulee taatusti olemaan vielä käyttyöä, mutta sen sijaan että varastoin pyörää sitä ennen vuosia ja huolehdin siitä muuttokuormassa, voin aivan hyvin myydä sen jollekin joka tarvitsee sitä nyt ja hankkia toisen pyörän sitten kun itse taas tarvitsen sellaista säännöllisemmin. Tämä asunto ei ole kuitenkaan vielä se lopullinen, niin kaikki mitä täällä on on sellaista jonka joutuu muuttamaan todennäköisesti vielä useampaan kertaan.

Vaatekaappikin on koko ajan jatkanut perkautumistaan, kun vaatemäärän vähentyessä näkee yhä selkeämmin mitä vaatteista todella tulee käytettyä. Tosin pienentyneen vaatevaraston myötä niitä vaatepoistoja on tullut myös toista kautta: huonompilaatuiset vaatteet ovat tihentyneiden pesujen myötä alkaneet todella erottua ja muutamia paitoja ja yhdet farkut on joutunut jo siirtämään kulahtaneina pyykkinarulta rottien virikkeiksi. Sellaisia kun ei toki kannata sinne kirppiksellekään roudata tilaa viemään. Kirppikselle pääsevät ne, jotka eivät jostain syystä eksy käytön kautta sinne pyykkinarulle asti (poislukien muutamat iltapuvut, jotka haluan säilyttää harvoista käyttökerroista huolimatta).

Tällä hetkellä sitä hakee kotona ololta ennen kaikkea helppoutta ja vaivattomuutta. Kun olen kotona, haluan käyttää mahdollisimman ison osan ajasta rentoumiseen. Eli tässä elämäntilanteessa tavoitettani edistää mitä vähemmän joudun käyttämään aikaa asunnon pintojen raivaamiseen ja tavaroiden etsimiseen. Pienempi tavaramäärä on siis tällä hetkellä itselleni selvästi palkitsevampi kuin yletön varautuminen kaikkeen mahdolliseen. Toisen kanssa asuessa molempien tarpeet on toki sovitettava yhteen. Keittiössä esimerkiksi sokerilämpömittari on itseni kannalta turha, mutta helpottaa taas selvästi kotitekoisista jäätelöistä innostunutta miestäni. Onneksi mieskin on kuitenkin innostunut mukaan raivaukseen, niin ettei hänkään halua jumittaa asunnossa mitään tavaroita jotka eivät ole oikeasti käytössä, vaan niiden kirppiskassiin päätymisestä päästään aina äkkiä sopuun.

Nytkin osa tavaroista (etenkin kirjahyllyistä) on kyllä sellaisia että olisin todennäköisesti valmis luopumaan niistä jos meille tulisi jostain syystä muutto pienempään asuntoon tai jos perhekoko tästä kasvaisi ja tarvitsisimme lisää tilaa. Nyt ne saavat kuitenkin vielä olla, koska niille on olemassa selkeät ja toimivat paikat ja koska ei sitä halua tämän kokoista asuntoa kuitenkaan täysin autioittaa, vaikka avaruutta arvostaakin koko ajan enemmän.