lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ropecon raivausta

Pikkuhuoneen tavarakaaosta
Joskus sitä kannattaa seurata sivusta miehen kaupankäyntiä. Mies kun on käyttänyt jo kuukausia oman ylijäämä roolipeli- ja figuurivarastonsa myyntiin. Pari viikkoa sitten yksi hänen kaverinsa tuttava ihmetteli kuitenkin figuureita ostaessaan miksei mies ole lähtenyt myyjäksi mihinkään tapahtumiin. Että tavaraa oli kyllä niin paljon, ettei myyntipöytä missään isommassa yleisötapahtumassa, kuten Ropeconissa olisi liioittelua. Mies ei heti vakuuttunut ideasta, mutta pienen googlettelun jälkeen lupauduttuani yhdeksi viikonlopuksi myyntiseuraksi mies päätyi lopulta varaamaan pöydän. Nyt kun tavaroiden läpikäynnille ja hinnoittelulle on deadline, 27.7., on viimein alkanut tapahtua. Itsellänikin on edessä asiaan liittyen yksi pienempi urakka - asetin mukaanlähtöni ehdoksi että saan askarrella tapahtumassa käytettäväksi pari alennuskylttiä kaupantekoa vauhdittamaan.

Sikälikin deadline on ollut hyvin paikallaan, että tuon tapahtumisen alettua eletään taas välivaihetta jossa yksi huone on
kuin pommin jäljiltä; huone on täynnä laatikoita, hinnoiteltavia tavaroita ja hinnoittelutarpeita, jonka lisäksi huoneeseen on vedetty kone tavaroiden listausta varten. Tällä hetkellä huone voi olla vielä pikkuhuone, jossa on nyt sohvan postumisen jälkeen parhaiten tilaa. Heti huoneen vapauduttua laatikkomerestään (minä kun oikeasti toivon, että kauppa kävisi hyvin ja valtaosa laatikoista jäisi matkasta Ropecon-viikonloppuna) huoneen osalle on muita suunnitelmia. Alkuun sinne mietittiin runkopatjasänkyä vieraille, mutta nyt huoneeseen tuleekin vieraiden sijasta pieni pentu.

Pitkien koira vai kissa pohdintojen jälkeen kun päädyimme miehen kanssa katsomaan haisunäätäpoikuetta ja sieltä on meille nyt yksi poika varattuna. Mihail tulee toki asumaan pääsääntöisesti vapaana koko asunnossa, mutta etenkin alkuun
Meille tuleva pikkupoika veljensä kanssa
yksinollessaan pojalla on hyvä olla oma soppi, josta on raivattu pois kaikki mikä voisi olla pikkuherralle vaaraksi. Niinpä poika saa pikkuhuoneeseen niin kuppinsa kuin lelunsakin. Tarvikehankintoja pojalle on tehty nyt jonkin verran, vaikka varustekattauksen pyrkiikin pitämään alkuun maltillisena; saahan niitä leluja ja muita lisääkin, kun oppii vähän tuntemaan millaisista leluista tämä meidän poika pitää.

Näiden valmistelujen ohessa itsekin on tullut taas vähän kirppisteltyä. Pöydälle on saatu kuskattua taas satakunta tavaraa, joskin tällä kertaa kaikki ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kirppis on kyllä sama jolla on myyty monta kertaa ennenkin ja josta olen pitänyt, mutta nyt kirpputorilla on ollut ilmeisesti pahempiakin ongelmia vuokranantajan kanssa joka on johtanut muutoksiin mm. aukioloajoissa ja siihen että osa paikan sähköistä on ollut poissa. Ovathan ne omat tavarat toki poissa omista nurkista kirppispöydässä nytkin, mutta tietenkin sitä toivoo että tilanne kirppiksellä selviäisi ja saisi tavarat myytyäkin. Pentu kun tuo nyt tulevan reissun ohella hyvän lisämotivaation koettaa saada lisää rahaa säästöön tulevia kuluja varten.

Ihan kaikkea ei kuitenkaan laiteta säästöön. Viimeaikaisiin sortumisiin on kuulunut käytettynä ostettu arkkupakastin ja sinne 10kg mansikoita. Tähän asti tässä asunnossa on sinnitelty pienen pakastelokeron turvin, joka päätettiin lopettaa nyt. Saa sitten niin kesän marjat ja sienet kuin alelihat yms. paremmin hyödynnettyä. Toki niitä muitakin sortumisia on taas tähän pariviikkoiseen mahtunut; ystäväkin jo pääsi toteamaan että minulle on kehittynyt kallis maku, kun ennen hankin vaatteeni vain kirppikseltä ja nyt hankin itselleni keskiaikamarkkinoilta 100% villaa olevan viitan syksyä ja talvea odottamaan. Ystävän ansiosta viitan hinta kyllä tippui hiukan, hän kun on paljon parempi tinkaamaan kuin minä - minä kun en siihen leikkiin lähde yleensä ollenkaan, vaan jätän ostoksen suosiolla väliin jos hinta tuntuu liian korkealta.

2 kommenttia:

  1. Tää on vähän OT, mut haisunäätä? Onks ihmisillä semmosia lemmikkeinä? Oikeesti? Bloggaa hänestä sit lisää, kun hän saapuu teille asuun.

    VastaaPoista
  2. Briteissä, Yhdysvalloissa ja Saksassa nuo ovat lemmikeinä vähän yleisempiä, Suomessa noita on ollut vasta muutamia vuosia lemmikeinä. Meillä otukseen päädyttiin kun kissa eikä koira tuntunut kumpikaan oikein sopivan molempien kriteereihin. Törmättiin sitten näihin ja alettiin lukea lisää. Mihailista tulee todennäköisesti löytymään jatkossa juttua enemmän toisen blogini puolelta, joka keskittyy eläinharrastukseeni. Sieltä löytyy nyt jo lisää kuvia pojasta: http://rotakasta.blogspot.fi/2013/06/skunkkeja-katsomassa.html

    VastaaPoista