Olen viime aikoina stressannut hirveästi ja ollut lähes koko ajan hermostunut ja levoton. Niinpä päätin rauhoittaa tämän viikon rentoutumiselle. Töissä miun pitää toki käydä siitä huolimatta, mutta illat ja viikonlopun olen pyrkinyt pitämään pitkälti vapaina. Ainoat menot mitä olen sopinut liittyvät itseni hemmotteluun (kampaaja ja kuumakivihieronta, johon sain mieheltä lahjakortin) sekä ajanviettoon ystävien kanssa (yksi peli-ilta). Muu aika on varattu lueskelulle, eläinten kanssa oleskelulle, makoilulle ja nukkumiselle. Puhelimetkin siirrettiin eilen loppuviikoksi äänettömälle (sekä minun että miehen) ja äsken tein saman myös tablettitietokoneelle joka ilmoittaa saapuneet sähköpostit. Nyt niiden pirinä ei keskeytä minua ja "pakota" elektroniikan pariin kesken minkä tahansa muun.
Päätä ei ole kuitenkaan yhtä helppo kääntää äänettömälle ja virittää hiljaisuuteen. Huomaan koko ajan pyrkiväni suorittamaan rauhoittumista. Nyt kun olen varannut sille näin paljon aikaa kalenteristani, minun pitäisi ehtiä lukea todella paljon ja nukkua monta tuntia normaalia enemmän. Minun pitäisi myös ehtiä katsoa elokuvia ja tehdä normaalia pidempiä puistolenkkejä. Ja tein näistä mitä tahansa, minulla on koko ajan kiire lopettaa, että ehdin tekemään vielä jotain muuta rentouttavaa. Ja ymmärrettävästi siinä koko homma menee väärällä tavalla metsään.
Tänään puistoillessani pennun kanssa huomasin kiirehtiväni koko ajan eteenpäin ja harmittelevani kun pentu olisi halunnut kuopsuttaa. Sillä jos ehtisin nopeammin kotiin, ehtisin sekä lueskella pitkään että nukahtaa aikaisin. Kiirehtimisen sijaan tajusin kuitenkin lopulta käräyttää itseni. Sen jälkeen maltoin paremmin keskittyä pennun touhujen seuraamiseen. Jouduin kuitenkin toteamaan, että yksi viikko ei taida minulla riittää aikataulujen selättämiseen niin että osaisin oikeasti ottaa aikaa sen kanssa kiirehtimisen sijaan. Ehkä harjoitusta pitää jatkaa vielä seuraavallakin viikolla. Tai loppuelämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti