sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kirpparivalmisteluja vol miljoona

Nyt kun rahaa on taas käytetty tavaraan (sohva + Böknäs-hylly), on taas aika muuttaa tavaraa myös rahaksi. Uusi kirppistelykierros siis lähestyy ja tänään käytiin hakemassa hintalappuarkit - kerrankin hyvissä ajoin ennen myyntiajan alkua. Nyt on sitten reilu viikko aikaa hinnoitella tavarat ja keksiä täydennystä kirppiskasseihin. Aloitettuani hinnoittelun tänään ja tultuani siten penkoneeksi kirpputorikasseja tuntui ihan uskottomattomalta kuinka nopeasti niihin laitetut tavarat unohtaa. Monen tavaran kohdalla olin ihan aidosti yllättynyt että se on vielä täällä; hyllyistä se tuntui olleen poissa jo ikuisuuden ilman että sitä on kaivannut yhtään. Se innostikin laittamaan hintoja hieman alemmiksi kuin olin alkuun miettinyt. Mitä sitä nyt kauheasti pyytämään sellaisesta mistä luuli jo luopuneensa.

Tavaroita pyöritellessä alkoi myös väkisinkin miettimään kuinka paljon tavaraa täällä asunnossa tällä hetkellä on. Jotenkin sitä on vain niin vaikea ajatella, mistä tuo sängyllekin levitetty kasa on taas tullut, kun kaapit tuntuvat olevan jo suhteellisen hyvin järjestyksessä. Silti niistä on taas saatu tehtyä kasa. Mikäli löydän jostain aikaa, saatan aloittaa joku päivä asunnon tavaroiden laskemisen puhtaasti mielenkiinnosta. Jos ei muuten, niin saadakseen jonkun vertailuluvun monissa raivauskirjoissa esitetyillä keskivertoasunnon tavaramääräarvioille. Sinälläänhän numeroilla ei ole mitään väliä, vaan sillä että asunnon kaikilla tavaroilla on jokin funktio (ja sillä että asunnon kaikki tavarat ovat tiedossa, jotta niiden kohdalla on voinut tehdä päätöksen niiden tarpeellisuudesta).

Kirppiskasaa


Töissä on alettu jo kovasti varautua lähestyvään jouluun, mutta sitä ennen on tiedossa vielä halloween. Hieman haikein mielin menin lupaamaan kaksi isointa halloweenkoristettani, pari lähes metristä styroksihautakiveä ystävälleni. Itse en ole ehtinyt nyt pariin vuoteen järjestämään mitään halloweenjuhlia, ja noista luopumisen jälkeenkin minulle jää vielä reilu laatikollinen halloweenkoristeita. Ystäväni luona kivet pääsevät varmuudella esille jo tänä vuonna - ja varmasti myös tulevina vuosina.  

4 kommenttia:

  1. Suositko edelleen Kirppis-Centeriä Minimanin mentyä nurin? Oletko vieraillut Paikallisella kirpputorilla tai A-laatukirppiksellä? :) Itse vein Paikallisella, sehän on aika uusi, joten saa nähdä miten tavara liikkuu. Kun kävin tutustumassa sinne illalla lähempää 19, niin porukkaa oli kyllä paljon.

    VastaaPoista
  2. Samassa juu pysytään yhä :) Myyjänä olen vähän huono kokeilemaan uusia kirpputoreja eksyttyäni kerran myymään sellaiselle jolla tavara ei oikeasti liikkunut - ei edes pöytävuokran verran. Niin nyt saa olla melko hyvä syy että lähtee kokeilemaan onneaan. Hinnoittelussa ja tavaran kuskauksessa kun on kuitenkin sen verran hommaa, että sitä haluaa olla melko varma ainakin iso osa tavarasta täytyy kantaa vain yhteen suuntaan. Minimanin kohdalla ne syyt olivat hyvät kulkuyhteydet ja se että se sijaitsi samassa rakennuksessa meidän vakieläinkaupan kanssa. Niin oli sitten helppo yhdistää pöydän täydennykset kirppikselle ja eläinten ruoka- ja kuiviketäydennykset kotiin.

    Paikallinen ja A-laatukirppis ovat itselleni molemmat vielä vieraita. Kertoile sitten ihmeessä miten kauppa kävi! Itse olen kierrellyt viime aikoina todella vähän kirpputoreilla, kun tarvetta on ollut lähinnä koirien aktivointipeleille ja niitä ei oikein kirppareilta löydy.

    VastaaPoista
  3. Mäkin pähkäilin tätä jonkin aikaa. Tavallaan sillä samalla vaivalla kun vie ne mieluusti sellaiseen, jossa oikeasti tavara liikkuu. Päätin kuitenkin olla rohkea ja kokeilla tuota lähempänä olevaa ja halvempaa. Katsotaan kadunko ;) Paikallinen selvästi vielä hakee paikaansa, on joitakin puutteita, mutta silti porukkaa kivasti. Tosin käynhän minäkin siellä täyttämässä loossia, en ostamassa :D

    - Edellinen ano

    VastaaPoista
  4. Tuo Paikallinen onkin näemmä ihan yhden ystäväni vieressä. Pitääkin ehdottaa hänelle heti kirppistreffejä ;D

    VastaaPoista