Tahallista ja tahatonta karsimista

Kevät lähestyy ja valonmäärä kasvaa. Sen myötä olen päätynyt miettimään myös kodin huonekasvien kuntoa ja tarvetta ruukkujen vaihtoon. Siinä ohella tulin hakeneeksi kukkaruukkulaatikon vintiltä. Valitettavasti kyseisestä laatikosta ei ole ollut apua enää moneen vuoteen, sillä se on täynnä pieniä ja keskikokoisia ruukkuja. Ne muutamat huonekasvit joita meillä vielä on, ovat isoja eivätkä mahdu olemassa oleviin ruukkuihin. Asiaa hetken harkittuani päädyin laittamaan ruukuista lahjoitusilmoituksen nettiin.

Huonekasveissa meillä kun on käynyt vähän tahatonta karsimista. Minä en ole viherpeukalo, ja ainoat kasvit jotka meillä ovat minun hoidossakin joskus oikeasti rehottaneet ovat akvaariokasvit - tästä voinee päätellä että isoin kompastuskiveni on kastelun unohtaminen. Ainoat ei vedenalla elävät kasvit joita en ole onnistunut tappamaan kuivuuteen, ovat nuo muutamat vuodesta toiseen selvinneet sissit ja muutama kaktus, jotka hukutin. Kasvien on siis käytävä hyvin ankara ja usein mahdoton taisto ennen niiden jäämistä tämän asunnon vakituisiksi koristeiksi, vaikka pyrin toistuvasti kehittämään uusia kastelusysteemeitä niiden helpotukseksi. Kun tuntuuhan se vähän hullulta, että itsellä ei ole koskaan ollut ongelmia ylläpitää parhaimmillaan yli satapäistä eläinkatrasta, mutta yksikään vehka ei ole pysynyt hengissä paria kuukautta kauempaa.

Tosin osasyy kasvien minun taholtani tahattomasta karsimisesta menee tuolle osin entiselle eläinkatraalle. Yhteen aikaan minulla oli ikkunalauta täynnä kasveja: erilaisia pistokkaita ja nuoria kasveja pienissä ja keskikokoisissa ruukuissaan. Niitä oli oikeasti paljon ja niin oli ruukkujakin. Sitten silloiset kanini keksivät miten ikkunalaudalle pääsee. Ja siitä eteenpäin minulla oli kauhea kasa pieniä ja keskikokoisia ruukkuja, mutta enää pari kasvia paikoissa joihin kanit eivät päässeet. Kanien jälkeen laumaan liittyivät vielä rotat, jotka ovat huomattavasti kaneja parempia kiipeämään, ja huonekasvimääräni romahti entisestään.

Nyt ollaan pisteessä jossa huonekasvit ovat eri huoneessa kuin eläimet. Selvytyjiä on jäljellä viisi ja motivaatiotasoni niiden hengissä pitoon on korkeampi kuin koskaan: kaksi kasveista on edesmenneeltä mummultani ja loput kolme muuten vain mieleen. Haluaisin kyllä jossain kohtaa lisääkin kasveja, mutta ehkä ensin olisi saatava hoitorutiinit kuntoon. Enää kun en halua lähteä kasvattamaan kasvia pienestä pistokkaasta, vaan haluaisin heti jotain isompaa ja näyttävämpää - mikä tarkoittaa myös selvästi isompaa rahallista panostusta. Tänä vuonna unohdan myös suosiolla monena vuonna aloittamani taimikasvatuksen, joka päättyy järjestään siihen että taimet kuolevat pystyyn lähdettyäni johonkin pikkureissuun ja unohdettuani kuinka usein pienet aurinkoisella ikkunalla olevat taimet vaativatkaan vettä. Kaikista ei vain selvästi ole ikkunapuutarhureiksi; kasvimailla sadekuurot paikkaavat parhaina kesinä hyvin minun lahopäisyyttäni, mutta keskustasunnon parveekkeelle ei pahemmin kasvimaata väsätä.

Silti haluan uskoa, että jonain päivänä minulla on punainen tupa ja perunamaa. Ja toivottavasti siihen mennessä perunoiden ohella hengissä pysyisi jokunen muukin kasvi.