perjantai 29. maaliskuuta 2013

Säästösuunnitelmia

Viime viikkoina tavaran vähentämistä enemmän mielessä ovat pyörineet raha-asiat. Yksi syy miksi haluan vähentää shoppailua on että minulle jäisi enemmän rahaa muuhun. Tällä hetkellä minulla on kaksi selkeää muuta: aasianmatka ja asunto. Näistä ensimmäinen on suunnitteilla loppusyksyyn, jälkimmäinen siihen kun saan vakipaikan/muuten riittävän säännölliset tulot. Ensimmäistä varten minulla on tavoitteena säästää 2000€ (tavoite tarkistetaan vielä kun olemme saaneet selvitettyä junamatkojen ja lennon hinnan), jälkimmäistä varten niin paljon kuin mahdollista.

Jälkimmäinen tavoite ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisimme heti muuttamassa. Olemme sopineet että pysymme tässä asunnossa toistaiseksi, todennäköisesti ainakin siihen asti mikäli hankimme lapsia ellemme lähde Turusta sitä ennen. Asuntosuunnitelma onkin minulla tällä hetkellä kahtiajakoinen; mikäli taloudellinen tilanne muuttuu otolliseksi asuntolainalle muutaman vuoden sisään, harkitsen pienen sijoitusasunnon hankkimista Turusta samalla kun jatkamme asumista nykyisessä asunnossamme. Mikäli taloudellisen tilanteen vakiintumiseen menee pidempään, jatkan asuntosäästämistä ASP-tilille haaveilemaani omakotitaloa varten. Kumpaankin haaveeseen tarvittavaa kuukausisummaa on tullut käytyä jo testailemassa lainalaskureilla, mutta muuten haaveet ovat vasta kypsyttelyasteella. Ideoita pyöritellessä kokeilen, kuinka iso osa kuukausittaista ansioista minun on mahdollista laittaa sivuun ja kuinka paljon todella tarvitsen kuukaudessa elämiseen.

Monen vuoden opiskelun jälkeen opiskeluaikaisesta asketismista on kuitenkin osin luovuttu. Vaikka opiskellessa oppi monia konsteja joilla rahaa saisi vieläkin enemmän sivuun, ei kaikkia niistä halua enää töissä käydessä soveltaa. Pelkän veden sijaan kaapissa saa nyt olla aina myös tuoremehua ja maitoa, ja vihannekset ja muut kasvikunnantuotteet ovat osa jokaista ateriaa. Kaikilta osin nämä muutokset eivät kuitenkaan suoraan lisää kustannuksia, sillä mehujen ja maidon tieltä ovat väistyneet limsapullot ja kasvisten vallatessa alaa liha on tippunut kokonaan pois osista aterioista (minä en vieläkään osaa kokata hyvää kasvisruokaa, mutta mies hallitsee terveellisen sekaruokavalion koostamisen paljon minua paremmin).

Sitten kun oppisi vielä paremmin muistamaan, että mitä vähemmän sitä käyttää rahaa turhaan shoppailuun, sitä enemmän sitä jää uusien elämyksien hankkimiseen ja taloudellisen puskurin kasvattamiseen. Näistä etenkään jälkimmäinen ei ole minun kaltaiselleni helposti stressaavalla neurootikolle mikään pieni asia. Rikastumista enemmän kun kaipaan taloudellista vakautta, joka kantaisi myös huonompien työtilanteiden yli. Nyt sitä jo osaltaan edistää pieni puskuri säästötilillä: summana nykyistä kuukausipalkkaani pienempi, mutta joka nykyisilläni asumismenoillamme riittäisi itselläni kolmen kuukauden välttämättömiin menoihin. Se ei tietenkään auta vielä pitkälle, koska se edellyttää että asumiskulut pysyvät ennallaan ja että mies pystyisi edelleen maksamaan oman osansa kuluista.  

2 kommenttia:

  1. Säästäminen kannattaa aina! Kuulostaa varmaan aika itsestäänselvältä, mutta itse olen yllättynyt miten rahaa jää, kun ostolakko on pitänyt. Olisin pystynyt sen jo etukäteen laskemaan, mutta vasta pankkitilin saldo on minulle tuonut asian ymmärrettävään muotoon ;)

    Itse mietin, että josko avaisin ASP-tilin esikoiselle ja säästäisin sinne näin alkuun hänen puolestaan. Esikoinen oli sitä mieltä, että ei hänen tarvitse mitään asuntoa ostaa, mutta ajatus voi muuttua matkan varrella, eikös siinä ole aika pitkä säästämisaika mahdollinen? Toivon hänen elävän jatkossa kun lähtee omilleen omilla rahoilla, kuten opintotuella. Mutta mielelläni auttaisin vaikka sitten tuon ASP:n muodossa.

    VastaaPoista
  2. Tarkemmin tuossa ASP-tilissä on säädetty minimi kuin maksimisäästöaika, eli sen voi hyvin aloittaa vaikka asunnon ostoon olisi enemmänkin aikaa. Itse aloitin tuon opiskellessa, kun jouduin varautumaan isompaan laskuun, jonka vakuutus sitten onneksi korvasikin. Sijoitin sitten varuiksi säätetyt rahat alkusummaksi ASP-tilille.

    VastaaPoista