Sohvaostoksia sänkykaupoilla

Mihail kotiutui meille reilu kuukausi sitten. Ensimmäistä viikkoa lukuunottamatta poika ei ole kuitenkaan viihtynyt omassa huoneessaan. Päivisin pentu nukkuu mieluiten rottalassa ja muutoin touhottaa pitkin kämppää. Niinpä muutaman viikon pohdinnan jälkeen Mihailin huone päätettiin palauttaa alkuperäiseen käyttöönsä vierashuoneeksi (ja asiaan ei suinkaan vaikuttanut se, että sitten sinne pääsee itsekin suljetun oven taakse evakkoon, jos pentu meinaa liikaa yöllä herätellä - se kun keksi miten sänkyyn kiivetään, eikä meidän makkarissa ole pennun pitävää ovea). Eri sohvasänky ja sänkyvaihtoehtoja mietittyäni päädyin siihen, että haluan vierashuoneeseen ihan oikean sängyn - tukevan ja sellaisen missä on hyvä nukkua. Leveyden puolesta päädyin 120 senttiin - kyllin leveään kaveripariskunnille, mutta kuitenkin sellaiseen mikä huoneeseen hyvin mahtuu pakastinta siirtämättä. Opiskelija-ajoista poiketen käytetty ei ollut tällä kertaa ensimmäisenä vaihtoehtona. Olen lukenut viime aikoina ihan liikaa Ylioppilaskylän lutikkaongelmasta ja lutikoiden leviämisestä, että haluaisin lähteä koittamaan tuuriani sängyn suhteen. Niinpä sänky päätettiin hankkia uutena.

Tutkin ensin netistä eri vaihtoehtoja, ettei tarvitsisi sitten auton kanssa sompailla pitkin ympäryskuntia. Halvin vaihtoehto löytyi Sotkasta, jonka lisäksi sieltä löytyi pari itseäni kiinnostavaa hieman hintavampaa vaihtoehtoa. Mies ei ollut sänkypakettien hinnoista alkuun kovin innoissaan, mutta lutikkaperusteluni kuultuaan suostui nopeasti uuden hankintaan. Talous kun sen uudenkin kestää ja uutta ei tarvitse olla pitkään aikaan vaihtamassakaan tai petauspatjoja heti päivittämässä. Halvin katsomani vaihtoehto oli petauspatjoineen ja jalkoineen kaksisataa euroa ja toiseksi halvin (kotimainen pussijousitettu 10 vuoden takuulla) nelisensataa.

Sotkaan ehdimme lopulta maanantaina ja heti astuttuamme sisään liikkeeseen mies ihastui. Heti oven lähellä oli valtava sohva, jolle miehen piti heti istahtaa. Sohva kun oli hänen mukaansa täydellinen. Itsekin hetken siinä sohvan tutkailin, mutta uuden sohvan ostaminen ei ollut käynyt minulla mielessäkään. Tapsa oli kuitenkin selvästi heti vakavissaan liikenteessä. Hän halusi meille uuden sohva ja koki löytäneensä sopivan vaihtoehdon. Aikoessani ehdottaa asian hautumaan laittamista, hän tuli katsoneeksi sohvan hintalappua; sohvalla oli hintaa yli 2000 euroa, mutta tämä kyseinen näytekappele lähtisi puolella siitä. Sen jälkeen pidemmän harkinta-ajan ehdattominen kävi turhaksi. Tapsa halusi juuri kyseisen sohvan, ja hän halusi sen puoleen hintaan.

Pikainen perhepalaveri alkoi siis siltä istumalta liikkeessä; miksi meille piti saada uusi sohva ja miksi juuri kyseinen. Ensimmäiseen mieheltä löytyi heti monta vastausta, joita miun oli hankala lähteä pyörtämäänkään. Miehellä meni meillä toistuvasti hermot siihen, ettei vanhan sohvan divaaniosan kiinnitys pitänyt. Aina istuttuessa väärään kohtaan sohvaa, sen keskelle aukesi ammottava railo. Minä olin ratkaissut asian olemalla istumatta kyseiseen kohtaan, mutta osa kavereista oli kieltämättä välillä tippua lattialle. Mies ei myöskään erityisemmin pitänyt sohvassa olevista kissan kynsimisjäljistä ja rei'istä - sohvan edellisellä omistajalla kun oli ollut kissoja, jotka olivat päässeet teroittelemaan kynsiään selkänojaan. Koska meillä itsellämme ei kissoja ole, ei uuden sohvan kanssa ongelman uusimisesta olisi pelkoa. Mies koki myös että koostaan huolimatta meidän vanha kulmasohva oli välillä myös turhan pieni - isomman porukan leffailloissa iso osa porukasta jäi aina mahtumatta sohvalle - ja leffailtoja olisi tarkoitus järjestää jatkossa enemmänkin. Näistä argumenteista tämä jälkimmäisin oli ensimmäinen mitä itsekin olin välillä miettinyt, etenkin nyt kun terran lähdettyä olkkarissa oli hyvin ylimääräistä tilaa isommallekin sohvalle.

Käytyämme tovin listaa läpi sovimme että jos mies sohvan todella haluaa, hän voi sen hankkia - lupauduin jopa lopulta maksamaan puolet hankintahinnasta. Niinpä ennen liikkeestä lähtöä tuli tehtyä kaupat paitsi runkopatjasängystä, myös sohvasta - joihin kumpaankin otettiin sitten kotiinkuljetus kun sen sai edulliseen yhteishintaan. Sohvahankinnan jälkeen mieskään ei kehdannut enää valittaa siitä että halusin runkopatjasängyistä sen kalliimman kotimaisen hieman rimpulamman halvimman sijaan.

Tavarat tuotiin kotiin eilen. Kuljetuksen hintaan sisältyi tavaroiden kanto kahdeksanteen kerrokseen, jonka lisäksi olimme maksaneet pienen kierrätysmaksun vanhan sohvan poisviennistä (josta mies joutui kyllä vielä soittamaan erikseen liikkeeseen ja varmistamaan, että vanhat sohvat todella myös kierrätetään eikä vain roudata kaatopaikalle). Maanantai-ilta oli mennyt minulla surutyössä, sillä en ollut aiemmin edes tajunnut kuinka kiinni olen vielä joissain asunnon tavaroissa - kuten tuossa hieman rämässä vanhassa sohvassa. Se oli lopulta myös syynä tuohon puheluun - mies ei olisi varmaan muuten edes saanut minua antamaan vanhaa sohvaa kuljetusfirman matkaan. Haikeus karisi kuitenkin nopeasti kun uusi sohva saatiin paikoilleen - mies kun oli lopulta oikeassa; uusi sohva sopii tänne todella hyvin. Olohuone näyttää uuden sohvan myötä ehjemmältä kokonaisuudelta, eikä vanha terran paikkakaan ammota enää tyhjyyttään. Silti minua hieman mietittyttää miten tuollainen 3,5 metrinen sohva tulee mihinkään tulevaan asuntoon sopimaan.

Sohvavaihdoksen myötä jatkettiin myös asunnon perkausta. Uudelta sohvalta kun en jaksanut enää ollenkaan katsoa vanhaa ja kulunutta tilapäistä lastulevyhirvitystä, joka on majoittanut kaiuttimia ja soittimia. Pienellä uudelleen järjestelyllä ne sai kuitenkin onneksi sopimaan puusepällä teetättämääni entiseen akvaariokaappiin, niin ei tarvinnut suunnata huonekaluliikkeeseen tv-taso-ostoksille. Tähän asti kyseinen kaappi kun on (akvaarion poistuttua) toiminut liinavaatekaappina, ja nyt vaatteiden vähennyttyä liinavaatteet sai mahtumaan vaatekaapin ylähyllylle.

Tiskikaaoksen selätystä

Kotoa löytyy kyllä tiskikone, mutta tiskikone pyörii turhan laiskasti. Liian usein tiskikone pyörii vasta puhtaiden astioiden loputtua. Kun kahden hengen taloudessa on matalia ja syviä lautasia isommankin perheen tarpeiksi, ehtivät pinot kasvaa sitä ennen liian korkeiksi - ja kesähelteillä pahimmillaan kerätä banaanikärpäsiä tai homeviljelmän alkua. Koska kumpikaan seurauksista ei ole toivottava, eivätkä tiskivuoret luo myöskään kovin harmonista sisustuselementtiä, oli asialle tehtävä jotain.

Tavaranraivausbuumissa astioiden vähentäminen voisi olla luonteva ratkaisu, mutta siihen meillä ei haluttu lähteä. Eripari astioita on jo raivattu isot kasat pois, mutta loput halutaan ehdottomasti säilyttää ruokavieraita ajatellen. Vaikka arkena meillä on täällä yleensä vain kaksi syöjää, ei koko keittiötä haluta mitoittaa sen mukaan - sen verran mielellään sitä kuitenkin välillä majoittaa ihmisiä ja kutsuu vieraita. Niinpä asiaa pohdittuamme päädyimme siihen, että vaikka lautaset ovat samaa sarjaa, ei niiden kaikkien tarvitse olla samassa paikassa. Helposti saatavilla olevaan kaappiin jossa meillä on arkiastiat jätettiin kummallekin kahdet lautaset ja loput siirrettiin sivummalle toiseen kaappiin.

Toiseksi kaapiksi valikoitui meillä oleva erillinen astiakaappi, jonka yläosassa on kolme vitriinikaappia. Aiemmin vitriinikaapit ovat olleet täysin koristeastiakäytössä majoittaen erilaisia kannuja ja kippoja joita meillä ei käytetä koskaan. Nyt tyhjensin taas yhdeltä hyllyltä kirppislaatikkoon pari vähemmän suosikkikannua, ja niiden tilalle kaappiin siirtyi lautaspino. Tuonkin kaapin painopiste koitetaan nyt pikkuhiljaa siirtää pelkistä koristeista käyttöesineisiin, joista pidän myös ulkonäöllisesti. Sen lisäksi sitä pyrkii ottamaan yhä enemmän käyttöön esimerkiksi maljakoiksi astiakaapin aarteita joista erityisesti pidän, mutta jotka ovat olleet pitkään täysin käyttämättä. 

Samalla arkiastiakaapista poistui pari jugurttikulhona toiminutta jälkiruokamaljaa huomattuani käyttäväni aina Muumimukeja niiden tilalla kaikkien maljojen ollessa likaisina. Koska Muumimukit toimivat siinä käytössä ihan yhtä hyvin ja niitä meillä on peli-iltojen varalta jokatapauksessa tusina, voin aivan hyvin skipata maljavaiheen ja käyttää vain mukeja. Ovat mukitkin sitten arkisin aktiivisemmassa käytössä.

Josko nyt "pakon" edessä saisi tiskitkin ajoissa hoidettua.

Luottokorttiostoksia ja paluuraivausta

Viimeinen shoppailupäivä tuotti tulosta ja Virosta tarttui mukaan vielä musta nahkalaukku. Mies taas sai tuliaisiksi pidempään kaipailemansa höyrytyskorin ruuanlaittoon. Kauheasti muuta ei viimeisenä päivänä enää tarttunut matkaan Lush-kassin ja Tapsan isän tilaamien Vana Tallinn -pullojen lisäksi. Vaikka herätysostoksilta vältyttiinkin yhtä kuorintavoidetta lukuunottamatta (mitä nyt rottien tuliaisten kanssa innostuin ehkä vähän liikaa) ja vanhat kengätkään eivät palanneet enää Suomeen, palatessa mukana ollut tavaramäärä tuntui kovin suurelta mukaan lähteneeseen määrään verrattuna. Laukkujakin tosin tuli takaisin Suomeen vielä kaksin kappalein, kun arvon vielä säilytänkö vanhan Conversen kangaskassin Transsiperian reissua varten (kumpikohan reissun päällä harmittaisi enemmän; se että vanha kassi lahoaisi lopullisesti kesken reissun, vai se että uusi katoaisi) vai siirränkö sen jo rotille riipparitarpeiksi.

Mukaan tullutta tavaramäärää enemmän ehkä kirpaisee kuitenkin tiedossa oleva luottokorttilasku. Pidin kiinni päätöksestäni hankkia niin kengät kuin laukkukin nahkaisena, vaikka keinonahka olisi tullut selvästi halvemmaksi. Uskon kuitenkin että nahka hoitamalla myös kestää kauemmin. Nyt on vain sitten opeteltava hoitamaan sitä nahkaa; itse olen edelleen hyvin tottunut vaatteiden ja asusteiden kertakäyttöisyyteen ja laadukkaampien tuotteiden eliniän pidentäminen oikealla hoidolla vaatii opettelua. Laukkuunkin päädyin kuitenkin käyttämään yli 170€, eli nyt on todellakin motivaatio kunnossa laittaa se säilymään ikuisesti. Näilläkään tuloilla kun ei ole kauhean usein varaa moisia uusia. Omiin yksiin kenkiinkin meni enemmän rahaa mitä kaverilla kolmiin, itse kun etsi niitä tiettyjä ja kaveri bongaili hyviä alennuksia.

Kotiintullessa kirppislaatikon täyttö onkin jatkunut. Kenkähyllystä laatikkoon hyppäsi yhdet kesäkengät, joita olen säilyttänyt "varmuuden vuoksi". Kengät eivät ole täysin minun makuuni, mutta olen säilyttänyt ne siltä varalta että hyvät kesäkengäni hajoavat. Nyt annoin itselleni luvan hakea hyvien tilalle tukevat ja toimivat korolliset sandaalit jostain tanssiliikkeestä - mutta vasta kun suutarin tuomio nykyisille kengille on ettei niitä kannata enää korjata. Tällähetkellä näyttää että se päivä koittaa aikaisintaan seuraavan kesän puolella. Rottalan kaapeista siivoutui tuliaiskamojen tieltä jo ennakkoon pari kuljetusboksia ja yksi juoksupyörä. Boksien tarve kun on vähentynyt meillä lauma ja yksilömäärän pienennyttyä. Uusien hankintojen myötä raivausmotivaatio on taas enemmän kuin kunnossa.

Vähän mutta laatua. Siinä on ohjenuora josta pyritään tällähetkellä pitämään kiinni. Yksi kassi tai parit kengät joutuvat käytössä paljon kovemmalle koetukselle kuin vaihdellen käytössä olevat kymmenen laukkua ja paritkymmenet kengät. Siksi sitä on nyt opeteltava hankkimaan halpojen sijasta laadukkaita, kun ei voi enää luottaa määrän kovaavan laadun. Silti sitä on vielä ihan alkuvaiheessa hyvän hinta-laatusuhteen omaavien tuotteiden opettelussa - korkeampi hinta kun ei välttämättä takaa korkeampaa laatua, vaan se olisi itse opeteltava tunnistamaan. Toivottavasti muuten kuin kantapään kautta; shoppailu ei ole enää kivaa paitsi seurassa ulkomailla. Silloin se on parhaimmillaan todella kivaa, etenkin kun kaveri on kenkäexpertti.

Virossa

Lauantaina oli lähtö ja täällä ollaan yhä. Tänään tuli herättyä aikaisin ja hotellissa on wifi, niin on hyvä vähän näpytellä kun kaveri vielä nukkuu eikä itsekään jaksa vielä lähteä liikkeelle.

Matkaan tuli lähdettyä aika kevyin kantamuksin. Päällä oli farkut, puolipitkähihainen ja huppari (+ alusvaatteet). Laukkuun eksyi pitkä hame, toinen puolipitkähihainen, toppi, kahdet sukat, kahdet pikkuhousut, sukkahousut, tabletti, pokkari matkalukemiseksi, hius- ja hammasharjat sekä Lushin deodorantti ja shampoopala. Lisäksi olkalaukussa oli passi, lompakko ja puhdistusliinoja. Reissua on nyt takana neljä päivää, paluu on tänään illalla. Kerrankin on sellainen olo, että tuli pakattua riittävästi muttei mitään turhaa. Kenkiäkin mukaan lähti toki yhdet, rakkaat saumoistaan irvistelevät kävelykengät, jotka eivät enää palaa reissusta kotiin.  Niiden tilalle annoin itseni ostaa uudet, vanhojen kenkien päällyskin kun oli jo hyvin kulunut, eli niitä tuskin suutarikaan olisi saanut uudelleen pelastettua.

Kenkähankinta herätti puhetta myös kenkien suojelusta. Kaveri markkinoi kovasti kenkien suojaamista, mutta kenkien suojaspray kemikaaleineen on alkanut mietityttää itseäni. Pienellä googlettelulla netistä löytyi kuitenkin Woly Natura Waterstop-suihke, jota markkinoidaan täysin luonnonmukaisena ja jonka pitäisi sopia myös El Naturalista -talvikengilleni. Sellainen pitää etsiä sitten Turusta testiin, että kengät saisivat tarvitsemaansa hoitoa, mutta kaapit eivät täyttyisi lisää voimakkaista kemikaaleista.

Tänään on tarkoitus vielä jatkaa shoppailua. Tälläkertaa shoppailu on kuitenkin varsin tavoitteellista. Sen tärkeimmän eli nahkaisten kävelykenkien (ja eläinten tuliaisten ;)) löydyttyä ostoslistalla on vielä kosmetiikkatäydennykset Lush-kaupasta sekä tilava musta nahkalaukku. Laukku ei tosin ole vielä kiireellinen, vaikka nykyinen kangaslaukkuni on jo alkanut monin paikoin osoittaa kulumisen ja hajoamisen merkkejä.

Turun torilla

Olen kesän aikana kironnut useampaankin otteeseen sitä että meiltä puuttuu piha. Asumme ydinkeskustassa eikä asunnossa ole muuta kuin pieni ja tuulinen lasittamaton parveke, jolla ei viihdy oikein mikään kasvi, eikä sillä saa edes grillata. Ihmiselle jonka grillikausi alkaa yleensä jo huhtikuussa ja joka on tottunut napostelemaan vadelmia litratolkulla mummun puskista kumpikin miinus on ollut hankala niellä; tämän kesän grillausaldo on yksi kerta, ja torilla vadelmat maksavat 5€ per puolilitraa (mummula vattupensaineen myytiin mummun kuoleman jälkeen).

Viikonloppuna aloin kuitenkin taas arvostaa asunnon sijaintia uudella tavalla. Lauantai oli minun kokkauspäiväni ja ehdin pitkästä aikaa torille sen ollessa vilkkaimmillaan. Myyjiä oli paljon ja kojut täynnä houkuttelevia tarjouspusseja. Siinä valikoimaan tutustuessani ja pusseja hypillessäni minun oli tunnustettava itselleni yksi tosiasia: tulevaisuudessa omalta pihaltani en tule koskaan saamaan yhtä kattavaa valikoimaa yhtä helposti. Vaikka haaveilenkin isosta valikoimasta erilaisia marjapensaita ja muutamista hedelmäpuista, kasvimaaviljely ei ole koskaan ollut minun juttuni; olen toivottoman surkea kitkemään ja kastelemaan, ja hoidossani olevat viljelukasvit nuupahtavat yleensä hyvän matkaa ennenkuin ehtivät tuottaa yhtään satoa.

Lauantain torisaalis

Mutta torilla sitä satoa piisasi. Hetken valikoimaan perehdyttyäni päädyin nappaamaan mukaani ison pussillisen kurkkuja ja kesäkurpitsoja (kumpikin pusseista painoin useamman kilon), muutamia omenoita, rasiallisen suippopaprikoita, litran herneitä, puoli litraa luumuja, kolme rasiallista minimaisseja sekä pussilliset tomaatteja ja retiisejä. Koko iso säkillinen tuoreita maksoi yhteensä seitsemän euroa, ja niistä riittää taatusti useamman päivän tarpeiksi. Kotona kasa piti heti kuvata, niin innoissani olin saalistani.

Torin läheisyys mahdollistaa hyvin myös marjojen hinnan seuraamisen. Niitä meillä onkin nyt tarkkailtu ahkerasti ja laitettu sopivina päivinä kesää talteen. Kakkoslaatuista hillomansikkaa on saanut edullisimmillaan viidellä eurolla viiden kilon laatikon, ja se päätyikin heti hilloiksi ja mehuksi. Mustikan laatikkohinta on ollut alimmillaan 25 euroa, ja sillä hinnalla sitä päätyi viisi kiloa pakastimeen. Eikä mikään ole pitkään aikaan piristänyt työpäivän jäkeen paremmin kuin se kun töitten jälkeen torin läpi oikaistessani löysin laatikollisen mustaherukoita kympillä - nekin keitettiin sitten mehuksi.

Omaa pihaa odotellessakin mummulta peritty mehumaija on siis päässyt käyttöön ja säilönnän perusteet opetteluun. Omassa lapsuudessani niiden omaksuminen kun jäi vähän puolitiehen: mehumaijan käytöstä muistan lapsuudesta yhden äidiltä opitun ohjeistuksen: mehumaijaan ei saa koskea, sillä mehumaija on poppa eli kuuma. Äiti ei kai koskaan kauheasti halunnut minua ja siskoani pyörimään lähelle mehumaijaa ja kuumennettuja pulloja käsitellessä, sillä me olimme molemmat varsin vilkkaita - ja kovia kinastelemaan. Nyt tätä katkosta onkin sitten paikkailtu kyselemällä äidiltä miten mummu niitä mehuja teki ja käyttämällä googlea. Porkkana- ja lanttulaatikoiden ohjeet sentään ehti saada suoraan mummulta myöhempää käyttöä varten.

Tämän uuden harrastuksen myötä myös asuntoon kuuluva kylmäkellari on päässyt viimein sille sopivaan käyttöön. Olen jostain syystä lapsesta asti rakastanut taloja joissa kylmäkellari on jätetty remonteista huolimatta paikoilleen (ehkä osin mummun mehukellarista johtuen - mummun kellari oli aina täynnä erilaisia vadelma- ja mustaherukkamehuja joita me saimme sitten mukaamme mummun luona käydessämme). Tähänkin asuntoon muuttaessa kellari oli niitä harvoja asioita joista olin heti innoissani - siitä huolimatta ettei sille ollut ensimmäisenä vuotena muuta käyttöä kuin käärmeiden talvehtimispaikkana toimiminen. Nyt kellari on alkanut täyttyä mehupulloista ja hillopurkeista. Niitä sinne kuskatessa on kyllä tullut mummua ikävä. Olo on ollut kuin pikkulapsella jolla olisi pakottava tarve juosta mummun luo ja päästä kertomaan mitä osasi tehdä jo ihan itse.    

Kohti minimalistisempaa elämää

Noin puolitoista vuotta sitten aloin havahtua siihen että tavaraa on liikaa. Lopullinen niitti tuli vuosi ja 2kk sitten, kun muutimme tähän asuntoon ja yhteen miehen kanssa. Jos minusta oli siinä vaiheessa tuntunut että minulla on liikaa tavaraa, meillä yhteensä sitä tavaraa vasta olikin. Kaksi koko ikänsä kerännyttä hamsteria kokoelmineen täytti talon kirjaimellisesti varsin tehokkaasti, vaikka niitä vuosia ei kummallekaan ollut kertynyt mitenkään mahdottomasti. Omat tavarani olivat pääosin opiskeluaikana (ja osin sitä ennen) kerättyjä halpoja kirppis-, kierrätyskeskus- ja kierrätyskatoslöytöjä, miehen harrastustavarasta koottuja kattavia kokoelmia.

Ensimmäinen vuosi muuton jälkeen menikin pitkälti tavarasta eroon pääsemiseen. Aloitettua tämän blogin melko tarkkaan vuosi sitten, koin olevani omien tavaroideni suhteen noin puolivälissä karsimisprosessia. Koin että turhasta romusta oli jo pitkälti päästy ja että edessä oli enää sen kuskaaminen kirpputorille ja sitä seuraava pieni tavaran vähentäminen. Tavaran vähentäminen jäi kuitenkin päälle, kun oppi koko ajan paremmin näkemään, mitkä tavarat todella ovat käytössä ja mitä kaikkea täällä seisoo tyhjänpanttina. Se prosessi on käynnissä yhä hieman sykleittäin; välillä on rauhallisempia kausia jolloin on hyvä tunnustella nykyistä tavaramäärää. Niiden jälkeen tavaraa voi lähteä sitten nopeaan tahtiin enemmänkin, kuten Ropeconin jälkeen kokonainen kirjahyllyllinen, kun jotenkin havahtui siihen etteivät siinä olevat kirjat vain olleet kunnolla käytössä kummallakaan, vaikka kumpikin niistä periaatteessa piti.

Tavaramäärän huvettua sitä on kuitenkin alkanut haluta vähemmän myös montaa muuta asiaa. Haluan vähemmän kiirettä, vähemmän menoja, vähemmän aikatauluttamista... Ikäänkuin tavarapanssarin murennuttua läpi olisi alkanut pääsemään jotain uutta. Olo tuntuu jossain määrin vapaammalta ja vähemmän sidotulta, vaikka en muista kokeneeni olleeni kumpaakaan isommankaan tavaramäärän kanssa - en ainakaan tietoisesti. Nyt kun on selvinnyt tavaran karsinnassa näinkin pitkälle, tuntuu että sitä voi selvitä monesta muustakin asiasta. Fiilis ei ole ehkä ihan flow-mainen, mutta sen tapainen. Mukana on myös iso annos uteliaisuutta: jos pelkkä tavaramäärän vähentyminen saa aikaan tällaisen olotilan, mitä kaikkea sitä voisikaan saada aikaan raivaamalla myös muita nurkkia elämässään niihin kertyneistä turhista romuista ja turhista painolasteista.

Vaikka ehkä tässä kohtaa on vähättelyä sanoa että täältä olisi lähtenyt vain tavaraa. Cola-addiktio on myös selätetty onnistuneesti ja ruokavalio ottanut aimo harppauksen terveellisempään suuntaan. Näistä jälkimmäinen on tosin enemmän miehen aikaansaannosta, joka on ottanut kokkauksen pääsääntöisesti omalle vastuulleen ja opettanut minut syömään mm. kalaa, sieniä, katkarapuja ja pähkinöitä, joita kaikkia käytin aiemmin todella vähän jos ollenkaan. Tässä suhteessa löytyy kyllä edelleen vähän remontoitavaa, nimittäin uusin paheeni: lähes päivittäiset suklaapatukat. Colan juonnin lopettamisen jälkeen pääsin hetkeksi sokerikoukusta, mutta olen huomaamattani lipsunut siihen takaisin. Eilen teinkin päätöksen koettaa alkuun korvata maitosuklaa tummalla suklaalla, ja sen jälkeen vähentää senkin syöntiä. Tämä kun on osoittanut itselläni parhaaksi konstiksi hankkitua eroon sokeriherkuista; cola vaihtui mehun kaytta veteen, maustettu jugurtti sekoittui alkuun maustamattomaan ja totuttuani makuun siirryin kokonaan maustamattomaan.

Vielä vuosi sitten luin kyllä minimalismiblogeja hakiessani inspiraatiota tavaran vähentämiseen, mutta en olisi ikinä kuvitellut että kokisen sen koskaan luonnehtivan minua millään tavalla. Minä en ollut lähelläkään minimalistia: minä olin suurkuluttaja pyrkimässä kohti jotain jota pidin lähempänä normaalia. Vuoden mittaan olen kuitenkin huomannut koko ajan enemmän kuinka normaalia on että ihmisillä on paljon tavaraa jota he eivät käytä ja harrastuksia joista he eivät saa enää samalla tavalla tyydytystä, mutta joita he eivät osaa kuitenkaan lopettaa. Yhtälailla on varsin normaalia, että ihmisillä on elämässään paljon aikasyöppöjä tapoja ja tottumuksia, kuten tv:n tuijottaminen vaikka sieltä ei tulisi mitään tai tottumuksia joita toistetaan vaikka kukaan ei enää muista miksi. Mitä enemmän sitä on päässyt vauhtiin, sitä vähemmän huomaan haluavani mitään niistä. Haluan kyseenalaistaa jokaisen tapani ja tottumukseni ja kartoittaa todenteolla kuka olen nyt ja mitä haluan tällä hetkellä - ja rakentaa elämäni sen mukaiseksi. Niin että minulla on hyvä nyt ja että saan ajan riittämään niille asioille jotka koen tärkeiksi.

Vuoden mittaan minusta on alkanut tulla minimalisti. Matka on kuitenkin yhä kesken. Edelleen on olemassa asioita joita teen liikaa tai vältelläkseni asioita joita minun pitäisi oikeasti tehdä (esimerkiksi netti on minulle paitsi tärkeä tiedonhaun ja itseilmaisun väylä, myös paikka jossa välillä vain lorvin, tapan aikaa ja välttelen asioita), samoin kuin asioita jotka koen tärkeiksi mutta joita en osaa huomioida arjessa tarpeeksi (kuten yhteydenpito muualla asuviin perheenjäseniin). Onneksi kuitenkaan ihmisen ei tarvitse olla koskaan valmis, vaan jo matka voi olla mielenkiintoinen ja opettavainen. 

Ropecon-raivaus kuvin

Nyt kun kerta innostuin kameralla leikkimään, laitetaampa vielä toinen kuvapari; Mihailin huone ennen Ropeconia ja tänään.

Mihailin huone ennen Ropeconia

Mihailin huone tänään