Keräilyvimma

Rakastan keräilyä, mutta tavaran raivaamisen myötä olen joutunut miettimään aiempaa kriittisemmin rakastanko oikeasti kaikkia kokoelmiani ja mitä kokoelmien täydellisyys minulle merkitsee. Keräilyn liikkeelle lähtö kun tarvitsee tietenkin jonkin kimmokkeen ja itselläni tuo kimmoke on aina ollut ihastuminen johonkin sarjaan, oli kyse sitten kirjoista, astioista, peleistä tai televisiosarjasta. Ihastuttuani kovasti johonkin sarjan osaan, haluan tietää sarjasta lisää. Tutustuttuani siihen laajemmin seuraa seuraavan arvioinnin paikka; mikäli pari seuraavaakin osaa ovat itselleni mieleen, haluan hankkia sarjan usein kokonaan itselleni.

Tämä viimeinen kohta on ollut itselleni se isoin kompastuskivi. Joidenkin sarjojen kohdalla koko homma kun kääntyy tässä kohdin päälaelleen: lakkaan hankkimasta asioita siksi, että juuri kyseinen esine merkitsisi minulle jotain. Hankin asioita, jotta saisin täydennettyä sarjan. Etenkin kirjojen kohdalla tämä käy monesti vaivihkaa: hankin ensin yksittäisiä kirjoja kirppareilta aina kun niitä tulee vastaan. Kun en enää vähään aikaan ole löytänyt kyseisen kirjailijan kirjoja kirppareilta, siirryn divareihin. Ja kun divareistakin lopulta loppuu valikoima kyseisen kirjailijan osalta, siirryn nettiin; ensin tarkistamaan mitä minulta vielä puuttuu ja sitten nettihuutokauppoihin hankkimaan ne. Monesti ne viimeiseksi jääneet, harvinaisemmat teokset ovat niitä, joista olen maksanut eniten ja joita en välttämättä ole koskaan lukenut. Mutta saatuani ne ja niiden myötä sarjan täyteen, en ole todellakaan halukas luopumaan niistä.

Nyt raivauksen myötä olen hävittänyt joitain keskeneräisiä sarjoja. Sellaisia joita olen alkanut kerätä, mutta joiden kohdalla olen jossain vaiheessa unohtanut miksi alunperin halusin kyseisen sarjan niin kovasti. Mutta joita olen silti hankkinut vain saadakseni kokoelmasta täydellisemmän. Viimeksi eilen yksi sarja sai lähteä, kun huomasin harkitsevani ostavani siihen yhden osan vain siksi, että sitten minulla olisi ne kaikki - koko trilogia, josta en ole lukenut ensimmäistäkään osaa. Eihän se ensimmäinenkään osakaan ole ollut hyllyssäni kuin joitain vuosia.

Keskeneräiset sarjat joihin en ole alunperinkään ollut niin ihastunut ovat olleet helpompia hävittää. Nyt jäljellä olevat ovat vaikeampia päätettäviä. Miten toimia esimerkiksi keskeneräisen sarjan kanssa, johon kuuluu monia osia joita vielä haluaisi, mutta joka on kokonaisuutena täysin järjetön edes pyrkiä hankkimaan kokonaan (tapausesimerkiksi Muumi-mukit; meillä alkaa joulun jälkeen olla mukeja jo riittävä määrä, mutta silti sarjaan kuuluu joitakin vanhempia mukeja joita haluaisin)? Tai kirjailijan koko tuotannon, joka ei muodosta täysin eheää kokonaisuutta ja johon mahtuu siten pari teosta, joista en ole niin kiinnostunut, mutta jotka on silti hankkinut itselleen (tapausesimerkiksi Leena Lehtolainen, jolta sorruin hankkimaan hyllyyn myös ne ensimmät Lehtolaisen alaikäisenä kirjoittamat nuorisoromaanit)?

Numeroitujen olohuoneessa esillä olevien sarjojen kohdalla ongelma vielä korostuu. Kun taloudessa asuu kaksi keräilijäluonnetta, on kummankin vaikea antaa periksi sille että esimerkiksi suosikkipelin lisäosat hankittaisiin muussa kuin numerojärjestyksessä (sittenhän hyllyyn jäisi ikävä aukko) tai etteikö Disney klassikoiden sarjaa pyrittäisi täydentämään puuttuvien numeroiden osalta (vaikka kaikki leffoista eivät välttämättä kiinnosta niin paljoa kuin toiset). Tähän mennessä ongelmaa on ratkottu rajaamalla kerättävien sarjojen määrä selvästi aiempaa pienemmäksi ja päättämällä esimerkiksi lautapeleistä ne, joihin lisäosat tuovat oikeasti jotain olennaista lisää. Silti sitä on itsestä alkanut tuntua, että tällä tavoin keräilyongelma pysyy ehkä hallinnassa, mutta sitä ei silti olla vielä ratkaistu. Kahden keräilijän taloudessa 'hallinnassa' on kuitenkin jo selvä edistysaskel aiempaan kaikenkattavaan holtittomaan keräilyyn.