Tänään tuli törmättyä uutiseen, joka kertoi pian ilmestyvästä dokumenttielokuvasta Tavarataivas. Dokumentissä Petri Luukkainen luopuu vuodeksi omaisuudestaan. Hän vie kaikki tavaransa vuodeksi varastoon, josta hän saa hakea itselleen yhden uuden tavaran päivässä. Mitään uusia tavaroita hän ei saa ostaa ja kokeilun aluksi hänellä ei ole edes vaatteita. Lähtötilanne on siis vedetty hyvin lähelle nollaa - asunto ja varastokopin ja asunnon avaimet hänellä kun kuitenkin täytyy oletettavasti kokeilun alussakin olla.
Dokumentissä Luukkainen tulee pohtimaan, mitkä omistamistamme tavaroista ovat oikeasti välttämättömiä ja mitä omistamme siksi, että pidämme niistä tai kuvittelemme tarvitsevamme niitä. Koska ensimmäinen tavararyhmä on äärimmilleen karsittuna oikeasti hyvin pieni, valtaosa raivauksen jälkeen jätettävistäkin tavaroista kuuluu jälkimmäisiin ryhmiin. Näin myös meillä: asunnosta saisi varmasti helposti poistettua satoja esineitä ilman että se mitenkään merkittävästi hankaloittaisi omaa elämää saati tekisi siitä mahdotonta. Iso osa näistä esineistä on pientä arkipäivän luksusta, jota kaipaan ympärilleni: hyvä valikoima kirjoja, elokuvia ja lautapelejä. Viihdykettä joista etenkin kaksi ensimmäistä saisi hyvin helposti ilmaiseksi käyttöönsä ja josta kolmannenkin kohdalla osaan olisi mahdollista päästä käsiksi esimerkiksi yhdistystoiminnan kautta.
Itsellä ei ole kuitenkaan tarvetta pyrkiä omistamaan vain se välttämättömin. Silti sen kyseenalaistaminen, mikä on mielestäni ehdottoman tarpeellista on varmasti paikallaan. Onko kaikki tarpeellisena pitämäni oikeasti sitä, vai olenko vain keksinyt uusia tarpeita saadakseni oikeutuksen hankkia jotain jota olen halunnut? Ja jos näin on, tarvitsenko esinettä oikeasti tai pidänkö siitä niin paljon että haluan pitää sen sen mahdollisesta näennäistarpeellisuudesta huolimatta?
Luukkasen käyttämä tavaroiden sivuunlaittaminen on pienemmässäkin mittakaavassa joskus luopumista helpottava metodi. Itsekin on tullut joskus jemmattua sivuun tavaroita, joista en ole varma tarvitsenko niitä vai en. Tavaroiden jemmaamisesta on alkanut koeaika - mikäli olen oikeasti tarvinnut sivuun vietyä esinettä, olen pystynyt hakemaan sen takaisin. Jos en, vaan esine on ollut esimerkiksi helppo korvata helpommin käsillä olevilla esineillä, olen usein nopeasti unohtanut mitä tarkalleen ottaen olen vienyt pois. Silloin tavarat on ollut helpompi hävittää kokokonaan - paitsi niinä kertoina kun on erehtynyt käymään tavarat vielä uudelleen läpi niin että on muistanut kaiken jemmaamani ja mihin niitä olen aiemmin käyttänyt. Silloin jo kertaalleen unohdetut esineet ovat saattaneet muuttua nopeasti uudestaan hyvin tarpeelliseksi, ellei peräti välttämättömiksi.
Lopuksi vielä linkki uutiseen: http://www.hs.fi/sunnuntai/Vuosi+ilman+tavaraa/a1305637194190
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti