Kohti minimalistisempaa elämää

Noin puolitoista vuotta sitten aloin havahtua siihen että tavaraa on liikaa. Lopullinen niitti tuli vuosi ja 2kk sitten, kun muutimme tähän asuntoon ja yhteen miehen kanssa. Jos minusta oli siinä vaiheessa tuntunut että minulla on liikaa tavaraa, meillä yhteensä sitä tavaraa vasta olikin. Kaksi koko ikänsä kerännyttä hamsteria kokoelmineen täytti talon kirjaimellisesti varsin tehokkaasti, vaikka niitä vuosia ei kummallekaan ollut kertynyt mitenkään mahdottomasti. Omat tavarani olivat pääosin opiskeluaikana (ja osin sitä ennen) kerättyjä halpoja kirppis-, kierrätyskeskus- ja kierrätyskatoslöytöjä, miehen harrastustavarasta koottuja kattavia kokoelmia.

Ensimmäinen vuosi muuton jälkeen menikin pitkälti tavarasta eroon pääsemiseen. Aloitettua tämän blogin melko tarkkaan vuosi sitten, koin olevani omien tavaroideni suhteen noin puolivälissä karsimisprosessia. Koin että turhasta romusta oli jo pitkälti päästy ja että edessä oli enää sen kuskaaminen kirpputorille ja sitä seuraava pieni tavaran vähentäminen. Tavaran vähentäminen jäi kuitenkin päälle, kun oppi koko ajan paremmin näkemään, mitkä tavarat todella ovat käytössä ja mitä kaikkea täällä seisoo tyhjänpanttina. Se prosessi on käynnissä yhä hieman sykleittäin; välillä on rauhallisempia kausia jolloin on hyvä tunnustella nykyistä tavaramäärää. Niiden jälkeen tavaraa voi lähteä sitten nopeaan tahtiin enemmänkin, kuten Ropeconin jälkeen kokonainen kirjahyllyllinen, kun jotenkin havahtui siihen etteivät siinä olevat kirjat vain olleet kunnolla käytössä kummallakaan, vaikka kumpikin niistä periaatteessa piti.

Tavaramäärän huvettua sitä on kuitenkin alkanut haluta vähemmän myös montaa muuta asiaa. Haluan vähemmän kiirettä, vähemmän menoja, vähemmän aikatauluttamista... Ikäänkuin tavarapanssarin murennuttua läpi olisi alkanut pääsemään jotain uutta. Olo tuntuu jossain määrin vapaammalta ja vähemmän sidotulta, vaikka en muista kokeneeni olleeni kumpaakaan isommankaan tavaramäärän kanssa - en ainakaan tietoisesti. Nyt kun on selvinnyt tavaran karsinnassa näinkin pitkälle, tuntuu että sitä voi selvitä monesta muustakin asiasta. Fiilis ei ole ehkä ihan flow-mainen, mutta sen tapainen. Mukana on myös iso annos uteliaisuutta: jos pelkkä tavaramäärän vähentyminen saa aikaan tällaisen olotilan, mitä kaikkea sitä voisikaan saada aikaan raivaamalla myös muita nurkkia elämässään niihin kertyneistä turhista romuista ja turhista painolasteista.

Vaikka ehkä tässä kohtaa on vähättelyä sanoa että täältä olisi lähtenyt vain tavaraa. Cola-addiktio on myös selätetty onnistuneesti ja ruokavalio ottanut aimo harppauksen terveellisempään suuntaan. Näistä jälkimmäinen on tosin enemmän miehen aikaansaannosta, joka on ottanut kokkauksen pääsääntöisesti omalle vastuulleen ja opettanut minut syömään mm. kalaa, sieniä, katkarapuja ja pähkinöitä, joita kaikkia käytin aiemmin todella vähän jos ollenkaan. Tässä suhteessa löytyy kyllä edelleen vähän remontoitavaa, nimittäin uusin paheeni: lähes päivittäiset suklaapatukat. Colan juonnin lopettamisen jälkeen pääsin hetkeksi sokerikoukusta, mutta olen huomaamattani lipsunut siihen takaisin. Eilen teinkin päätöksen koettaa alkuun korvata maitosuklaa tummalla suklaalla, ja sen jälkeen vähentää senkin syöntiä. Tämä kun on osoittanut itselläni parhaaksi konstiksi hankkitua eroon sokeriherkuista; cola vaihtui mehun kaytta veteen, maustettu jugurtti sekoittui alkuun maustamattomaan ja totuttuani makuun siirryin kokonaan maustamattomaan.

Vielä vuosi sitten luin kyllä minimalismiblogeja hakiessani inspiraatiota tavaran vähentämiseen, mutta en olisi ikinä kuvitellut että kokisen sen koskaan luonnehtivan minua millään tavalla. Minä en ollut lähelläkään minimalistia: minä olin suurkuluttaja pyrkimässä kohti jotain jota pidin lähempänä normaalia. Vuoden mittaan olen kuitenkin huomannut koko ajan enemmän kuinka normaalia on että ihmisillä on paljon tavaraa jota he eivät käytä ja harrastuksia joista he eivät saa enää samalla tavalla tyydytystä, mutta joita he eivät osaa kuitenkaan lopettaa. Yhtälailla on varsin normaalia, että ihmisillä on elämässään paljon aikasyöppöjä tapoja ja tottumuksia, kuten tv:n tuijottaminen vaikka sieltä ei tulisi mitään tai tottumuksia joita toistetaan vaikka kukaan ei enää muista miksi. Mitä enemmän sitä on päässyt vauhtiin, sitä vähemmän huomaan haluavani mitään niistä. Haluan kyseenalaistaa jokaisen tapani ja tottumukseni ja kartoittaa todenteolla kuka olen nyt ja mitä haluan tällä hetkellä - ja rakentaa elämäni sen mukaiseksi. Niin että minulla on hyvä nyt ja että saan ajan riittämään niille asioille jotka koen tärkeiksi.

Vuoden mittaan minusta on alkanut tulla minimalisti. Matka on kuitenkin yhä kesken. Edelleen on olemassa asioita joita teen liikaa tai vältelläkseni asioita joita minun pitäisi oikeasti tehdä (esimerkiksi netti on minulle paitsi tärkeä tiedonhaun ja itseilmaisun väylä, myös paikka jossa välillä vain lorvin, tapan aikaa ja välttelen asioita), samoin kuin asioita jotka koen tärkeiksi mutta joita en osaa huomioida arjessa tarpeeksi (kuten yhteydenpito muualla asuviin perheenjäseniin). Onneksi kuitenkaan ihmisen ei tarvitse olla koskaan valmis, vaan jo matka voi olla mielenkiintoinen ja opettavainen.