perjantai 11. lokakuuta 2013

Selän kuntoonlaittoa ja viikonloppuhaaste

Selkäni on kiukutellut viime viikot ja nyt matkan lähestyessä ajattelin kerrankin panostaa sen kuntoon saamiseksi. Kyseessä ovat siis ilkeät lihasjumit, joihin on lähdetty hakemaan apua varaamalla sarjakortti hierojalta sekä aloittamalla salikäynnit. Etenkin useat hierojakäynnit ovat sellaista arjen luksusta, johon en ole sallinut itseni panostaa koskaan aiemmin.

Salille eksyin ensi kertaa elämässäni eilen ja sen myötä olin varannut ajan kunto-ohjaajalle (käyttämällämme salilla oli nyt mukavasti alan opiskelija viimeistä viikkoa, niin opastuskäynnin sai puoleen hintaan ;)). Sai sitten kädestä pitäen ohjeita laitteiden käyttöön ja vinkkejä mitä näihin omiin ongelmakohtiin olisi hyvä koettaa. Itsellä kun tavoitteena olisi tosiaan selän vahvistaminen ja lihasvoiman lisääminen. Painonpudotuksen suhteen ainoa toive on ettei sitä tapahtuisi; paino kun on tippunut jo ruokavaliomuutoksen ja töissäkäynnin myötä siihen mitä pidän itselleni sopivana ja minkä alle en tahdo mennä. Nyt pitää koettaa vain löytää tarpeeksi malttia touhuun, sillä ilman mitään aiempaa pohjaa sitä joutuu aloittamaan hyvin varovaisesti hyvin pienillä painoilla.

Minimalismin ilo -blogista tuli löydettyä myös sadan tavaran poistohaaste viikonlopuksi. Meiltä lähti juuri toissapäivänä reilu sata tavaraa kirppispöydälle, joten haaste voi tehdä hyvin tiukkaa. Kirppispöytää on kuitenkin muutenkin tarkoitus käydä täydentämässä niin kauan kuin se on, niin koetetaan nyt kuitenkin ja katsotaan montako tavaraa saadaan kasaan Tässä kuussa kaikki tavaran myynnistä tuleva ekstrarahakin kun on erittäin tervetullutta, kun nuo hierojakäynnitkään eivät  kuuluneet alkuperäiseen kuukausibudjektiin, vaikka nyt päätinkin niihin panostaa.

Miehen kanssa on nyt käyty myös paria asuntoa katsomassa ja etenkin jälkimmäisessä oli ihan häkellyttävän paljon säilytystilaa; kaksi ullakkovarastoa, vaatehuone, viisi kellarikomeroa, pihavarasto, autotalli.... En halua edes kuvitella sitä tavaramäärää minkä niihin saisi säilöttyä, vaikka eihän niitä onneksi olisi pakko täyttää ;) Mies ei kuitenkaan kyseisestä talosta innostunut, niin etsintä jatkuu. Viimeksi tänään kyllä leikitteli hetken silläkin ajatuksella, jos sitä kuitenkin katsoisi tähän väliin vielä jotain kaksiota tai muuta pienempää ja palaisi omakotitalon etsintään sitten jos tilantarve kasvaa. Pihallisia kaksioita ei vain löydy oikein muualta kuin rivi- ja luhtitaloista, ja jos sitä pääsee kerran kunnolla pihaa ja istutuksia laittamaan, raaskisiko sitä enää sitten isompaan muuttaakaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti