Raivauksen askelia

Tapsa alkoi tänään käymään läpi pelihyllyään, ja pyysi minut henkiseksi tueksi luopumisprosessiin. Oltiin siinä yhdessä olkkarin pöydän ympärillä, ja hän kävi läpi eri pelejä niihin liittyvine kokemuksineen ja muine elementteineen. Peli tai pelisarja kerrallaan, niitä kuvaillen ja eritellen pelien hyviä puolia ja heikkouksia. Välillä kysellen miulta, kannattaisiko jokin poistaa vai jättää, kun hän ei ollut varma.

Moni on netin raivaussivustoilla ollut sitä mieltä, että ehkä pinoja ei ole. Että jos jokin on ehkä, on se samantien ei. Että kyllä niistä tärkeimmistä tavaroista tietää heti, että ne haluaa pitää. Itse olen tässä ehkä vähän hidas hämäläinen, mutta huomasin useammankin pelin kohdalla toteavani, että jos et ole varma, pidä toistaiseksi ja raivaa ensin pois ne joista olet varma. Kai tämä on hieman varman päälle raivausta: antaa itselleen aikaa asian tunnusteluun ja päätöksen tekoon ainakin seuraavaan raivauskierrokseen asti.

Omalla kohdallani olen huomannut yhden edun siinä, että on alkuun jättänyt ehkiä hyllyyn. Ehkät jättämällä raivaus alkoi kevyesti, ja pois lähti vain sellaista tavaraa, jota ei todellakaan jäänyt kaipaamaan. Mitään sellaista ei lähtenyt, josta olisi joutunut arpomaan, tai jota olisi mahdollisesti katunut niin paljon, etten olisi uskaltanut luopua enää mistään. Se kun on ollut itsellä yhtenä syynä tavaraan takertumiseen: se kalvava tunne, kun luopuu jostain vuosien hamstraamisen jälkeen, ja tarvitsisi tavaraa juuri viikko sen jälkeen. Tavaraa, jota ei ilman raivausta olisi edes muistanut omistavansa, jolloin sen käyttöarvo olisi ollut yhtä puhdas nolla.

Osa ehkistä myös muuttuu ajan kanssa selvästi poistettaviksi. Asiaa aktiivisesti ajateltuaan huomaa, että vaikka ne alkuun tuntuivat tärkeiltä, ei niitä ole kuitenkaan tullut käytettyä. Niistä on sen jälkeen helppo aloittaa uusi raivauskierros. Kaiken sälän kun ei tarvitse lähteä kerralla, ellei satu olemaan ääripäästä toiseen pyrkivä ihminen (johon itse kyllä joskus syyllistyn). Raivausta voi jatkaa niin monen kierroksen ajan, että jäljellä on enää se tiivis ydin, josta tietää ettei siitä halua luopua. Kun ei ole enää ehkiä jäljellä.

Joskus olen myös muistanut luopuneeni hyllyyn jättämistäni ehkistä, ja ehtinyt viettämään viikkoja varmana, ettei minulla enää ole kyseistä tavaraa. Kun se sitten taas raivatessa löytyykin hyllystä, on luopumisen tuska jo valmiiksi läpikäyty - usein täysin turhaan huomattuaan tavaran olevan täysin korvattavissa. Tavara on korvautunut kuin itsestään, kun sitä ei ole tullut mieleen kaivaa esille piilostaan.


Ainakin itsellä raivaus on jossain määrin loputon suo. Vaikka harkitsenkin ostokseni aiempaa tarkemmin, enkä juokse tarjousten perässä, ostelen yhä kaikenlaista. Ostelen, päivitän kokoelmiani ja laitan kiertoon itselle sopimatonta tavaraa. Kritiikki lisääntyy kuitenkin jatkuvasti: mietin paitsi ostokset aiempaa tarkemmin, päätän myös poistoista aiempaa helpommin. Onneksi en kuitenkaan luvannut itselleni tämän elämäntaparemontin olevan nopeasti ohi. Shopaholicista minimalistiksi ei muututa päivässä.