Kuun 27. päivä, ja yhteisellä käyttötilillä 1,28€. Tätä ei oltu otettu huomioon ruokalistaa laatiessa. Ruokalista saa siis mennä hetkeksi tauolle, ja nyt keskitytään raivaamaan ruokakaappeja. Toki meillä olisi yhteisen taloustilin lisäksi myös henkilökohtaisia säästöjä, mutta pienellä budjetilla eläessä tilit pyritään pitämään tasapainossa. Taloustiliä ei ylitetä ilman hyvää syytä, ja niin kauan kuin kaapeissa on ruokaa, tietyn listan noudattaminen ei ole hyvä syy. Nyt on siis inventaarion paikka, ja kaappien mahdollistamien yhdistelmien pohtiminen käynnissä.
Tilanne ei ole silti mitenkään päin edes huono, sillä kaapeissa on jemmassa vaikka mitä alkaen alejauhelihasta ja nugget-pakkauksen lopusta wok-vihanneksiin erilaisiin pastoihin ja perunoihin. Etenkin kun asukkaita on vain kaksi, ja kuukautta alle viikko jäljellä. Lottovoittona jääkaapissa on vielä iso pussillinen kotimaisia suppilovahveroita, joita sain kun kävin hoitamassa Nyytin omistajan muita koiria.
Nämä varastot ovat jossain määrin opittua varautumista. Koska kaikkia menoja ei ole mahdollista ennustaa etukäteen, käytetään joittenkin peruselintarvikkeiden tarjoukset mieluusti hyödyksi, ja pakastimeen jemmataan erityisesti alelihoja. Niillä on pelastettu moni loppukuu yllättävän isomman menoerän sattuessa. Samalla vähärahaisempien kuukausien loppujen kaappien tyhjennyspäivät vähentävät hävikkiä, kun ruokavarastoihin tulee niiden myötä väistämättä kiertoa. Aiemmin vielä tiukemmassa rahatilanteessa hävikkiä tuli nurinkurisesti enemmän, kun halusin pitää joistain varastoista epätoivon vimmalla kiinni - aina siihen asti kun huomasin että päiväykset ehtivät umpeutua sitä vielä tiukempaa päivää odotellessa.
Nykyään kaapeissa pyörii onneksi kuitenkin vähemmän kaikkea ylieksoottista alennuksista kannettua ruokatavaraa. Sellaista jota voisi käyttää joskus johonkin uuden kokeilemisen nimissä, mutta jota kuitenkaan ei käytä. Ei edes tällaisina loppukuun päivinä. Aiemmin tilanne oli tältä osin pahempi, mikä oli varmasti yksi osasyy suurempaan hävikkiin. Nykyään sitä osaa kaupassa keskittyä satunnaisia alennuksia paremmin oikeasti käyttöön tuleviin peruselintarvikkeisiin, ellei sitä ole oikeasti heti tekemässä jotain, johon tarvitsee jotain muuta.
Viime postauksen jälkeen tänne on eksynyt myös talvi. Ensilumi satoi toissapäivänä, ja on yllättäen maassa yhä. Sitä on käyty koiran kanssa ihmettelemässä. Tänä vuonna talvi pääsi kyllä totisesti yllättämään, vaikka ilma olikin nopeasti kylmentynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti