Raivausmotivaatiota löytyisi taas, mutta juuri nyt sille ei olisi aikaa. Gradu pitäisi palauttaa esitarkistukseen 1,5 viikon päästä, ja siihen asti pitäisi malttaa keskittyä sen hienosäätöön tavaranraivauksen sijaan. Graduun ja perussiivoukseen - häkkien siivoaminen kun on välttämätöntä, raivaus ei. Silti ajatus tahtoo koneella istuessa harhailla tavarahaasteiden puoleen, vaikka kuinka tietää, että tuon 1,5 viikon jälkeen voi hetkeksi omistautua asialle vaikka täysin.
Ei työskentely toki kärsi paljoa siitä, että artikkelien luvun ja niistä raportoinnin välillä käy nostamassa hyllystä pari kirjaa kirppislaatikkoon, tai keittiöstä yhden kulhon. Tai ei kärsisi, ellei kävisi tavaralistoja läpi päässään samalla kun lukee. Näinä hetkinä toivoo, että osaisi keskittyä paremmin yhteen asiaan kerrallaan, ja että osaisi paremmin sulkea muut asiat siksi aikaa pois mielestä.
Tokikaan myöskään liika yhtäjaksoinen koneella istuminen ei ole hyväksi. Tällä viikolla istumista on jaksottanut kylässä oleva sisko koirineen, ja viikonvaihteessa meille tulee hoitoon koiruus, jota mietin ihan omaksikin. Nämä ovat kumpikin osaltaan onnistuneet motivoimaan myös gradun kanssa - sisko kun väsää vertaistukena omaa opinnäytettään, ja työskentelemällä tehokkaammin minulle jää ensiviikollakin enemmän aikaa tutustua myös Nyyttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti