Intouduin tänään käymään myös vierasvara liinavaatevarastot läpi. Niitä meillä on ollut aina lievästi sanoen ylimitoitetusti, vaikka on meillä joskus enimmillään yöpynytkin 12 henkilöä. Se on kuitenkin sen verran harvinaista, että päätimme karsia vierasvaran neljään peittoon, neljään tyynyyn ja niihin riittäviin liinavaatteisiin. Peittojen kohdalla tämä ei tarkoittanut suurta hävitystä, mutta tyynyjä lähti viisi ja pussilakanoita varmaan kuusi-seitsemän settiä, joiden lisäksi karsittavaa löytyi sijauspatjoista ja vilteistä. Tyynyt koitan saada kulkeutumaan eteenpäin Tesylle löytöeläimille. Liinavaatteet tuli karsittua vanhimmasta ja huonokuntoisimmasta päästä, joten ne menevät rotille tasoille ja riippareiksi.
Näillä poistoilla saatiin tyhjennettyä yksi kokonainen yläkaappi vierashuoneesta. Ei sillä että kaappi olisi ollut kovin aktiivisessa käytössä; olin itseasiassa tunkenut sinne muutossa osan noista tyynyistä ja unohtanut ne käytön puutteessa sinne. Tulivat sitten vastaan vasta tänään, kun päätin oikeasti avata asunnon joka kaapin vain nähdäkseni mitä niissä on ja ovatko ne järjestyksessä. Muuten asunto selvisi kaappitarkistuksesta kohtuu puhtain paperein - makuuhuoneen yläkaappi taitaa tosin toisena vaatia pientä järjestelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti