sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Raivauksen tuloksia

Tällä viikolla tuli järkkäiltyä asuntoa aavistuksen verran uudelleen ja keittokirjat saivat samalla siirron olohuoneen harmaaseen hyllyyn. Samaan harmaaseen hyllyyn johon ei vielä viime kesänä mahtuneet edes kaikki pelkät dvd-elokuvat. Nyt hyllyssä on dvd-elokuvat, tv-sarjaboksit, muutamat asunnosta löytyvät blu-rayt, PS1 ja PS2 pelit sekä keittokirjat, eikä hylly ole silti totaalisen täyteen ahdettu. Eli tavaradieetillä on selvästi ollut vaikutusta.

Ensimmäisenä ratkaisunahan tähän suunniteltiin tuolloin lisähyllytilan hankkimista ja pari hyllyä ehdittiin jo ostaakin Ikeasta ennen raivauksen saattamista kunnolla käytiin. Nyt nekin hyllyt ovat olleet hyvän aikaa käytössä siskon ja hänen miehensä asunnossa - täällä ne eivät ehtineet edes seinään ennen tarpeettomiksi muuttumistaan.


Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että minun on hyvin vaikeaa keksiä asunnosta lisää kirpputorille vietävää. Yritys on silti kova innostuttuani ottamaan taas pöydän saadakseni vähän lisärahaa lentolippujen varausmaksuja varten.

2 kommenttia:

  1. Aivan mieletön lopputulos! :) Olen blogisi ehtinyt lukea alusta loppuun ja useammankin inspiraatiopuuskan valtaamana saanut omaakin projektiani hieman eteenpäin, kiitos siitä.

    Lisäsin blogisi seurattavieni listaan, sopiihan se sinulle?

    VastaaPoista
  2. Sopii hyvin, kyllä tätä saa linkittää :) Vertaistuella nämä tällaiset projektit tuntuvat parhaiten etenevän, siitä blogit ovatkin mukavia. Itsekin tulee luettua useampaa tämän oman rustailun ohella.

    VastaaPoista