Joskus on mukava huomata raivauksen tuottaneen selvästi näkyviä tuloksia. Innostuin tänään blogeja luettuani käymään taas vaatekaappini läpi ja ison vaatevuoren sijaan sieltä karsiutui tällä kertaa ainoastaan yksi yöpaita ja kankainen vyö aiemmin rotille päätyneestä paidasta. Aikaakaan vaatekaapin läpikäymiseen ei juuri mennyt; ehdin käymään kaikki vaatteet läpi noin puolessa tunnissa, vaikka sovitinkin muutamaa harvemmin käyttämääni ja viikkasin kaikki takaisin kaappiin. Näistä etenkin jälkimmäinen on iso voitto: aiemmin vaatekaapin läpikäyminen vei tuntikausia, ja jatkui välillä vielä seuraavana päivänä kun en jaksanut viedä urakkaa päätökseen saman päivän aikana.
Vaatekaapista ei myöskään löytynyt yhtään unohdettua vaatetta. Aiemmin sain aina lukuisia "uusia" vaatteita siivotessani kaapin, kun kaapin perukoilta paljastui totaalisen unohdettuja vaatekappaleita. Nyt ainoa mysteeri johon sain vastauksen on omistamieni mustien suorien housujen tarkka määrä: niitä on kolmet. Kahdet muistin yksilöidysti (ohuempaa kangasta olevat paremmin istuvat ja etenkin talvikäytössä kivat paksumpaa kangasta olevat mukavasti laskeutuvat) ja niiden lisäksi tiesin omistavani yhdet tai kahdet joista minulla ei ollut muuta mielikuvaa kuin että ne ovat mustat suorat housut.
Tämän päivän projektiin kuuluu myös yhden ylähyllyllä korjausta odottaneen hameen paikkaus, mutta sen aikataulutin iltaan. Sovimme miehen kanssa pienestä puuhastelutuokiosta, jolloin kumpikin käy läpi tällaisia pieniä keskeneräisiä projekteja yhdessä olkkarin pöydän ääressä. Hameen paikkauksen lisäksi ajattelin viimein ommella napin yhteen vanhaan kevättakkiini, jonka olen päättänyt viedä kirpputorille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti