torstai 27. syyskuuta 2012

Ennakoinnin hyödyt ja haitat

Itse olen iltavirkku, ja saan usein inspiraation tehdä asioita yötä vasten. Saatan innostua niin järkkäilemään tasoja, tekemään rästihommia, kuin täyttämään tiskikonetta pitkälti päälle iltakymmenen jälkeen. Tietenkin on myös paljon asioita, joita ei keskiyön tietämällä voi tai viitsi tehdä. Tiski- ja pesukoneiden pyöritys kerrostalossa kuuluu niihin. Aina voi kuitenkin ennakoida tulevaa aamua, ja täyttää koneet valmiiksi. Aamulla inspiraation jo kadottua, tarvitseekin sitten vain painaa kone päälle, ja astiat ja vaatteet puhdistuvat gradua työstäessä.

Ainoa vain, että en koskaan muista laittaa koneita pyörimään aamulla, ellen myös täytä niitä silloin. Aamulla inspiraatio on hukassa, ja aivot jumissa. Kun aamulla on vastassa puhtaat tasot ja puolityhjä pyykkikori, en vahingossakaan muista ajatella homman olevan puolitiessä. En muista asiaa edes päivällä, en ennenkuin joko tarvitsen ruuanlaitossa tiskikoneessa likaisena makaavia astioita, ruokailun alkaessa huomaan ettei kaapissa ole yhtään lautasta puhtaana, tai tiskit jäävät ruokailun jälkeen lojumaan, kun kone on jo valmiiksi täpösen täynnä likaisia astioita. Päivän helpottamisen sijaan illan järjestelyinto kostautuukin seuraavan päivän kaaoksena, kun päädyn joko tiskaamaan käsin tarvittavia astioita, tai odotan koneen pyörivän edellisen lastin päästäkseni täyttämään sen uudestaan.

Tässä on siis edessä selvä opettelun paikka. Joko sen suhteen, että saisi aikaistettua koneen täyttöä niin, että sen ehtisi myös pyörittämään illalla. Tai vaihtoehtoisesti koettaa saada itselle muistutuksilla rutiini siihen, että illalla täytetyt koneet myös aloittavat pyörimisen aamulla. Kummastakaan koneesta kun ei valitettavasti löydy vakiona ajastustoimintaa.

Tässä puoliksi tekemisessä olen valitettavasti kunnostautunut myös monessa muussa asiassa. Aloitan innolla inspiraation iskiessä, ja sitten siivoan homman puolivalmiina jonnekin, johon unohdan sen aivan liian pitkäksi aikaa. Arjen aikatauluttaminen vaatii siis selvästi vielä hiomista, että pääsisi eroon puolivalmiiksitekemisestä.

Aloitan laittamalla tiskikoneen pyörimään, ja tyhjentämällä yhden tyhjäksi jääneen varahäkin myös kuivikkeista.

1 kommentti:

  1. Mulla on ihan sama ongelma, iltaisin riittäis energiaa vaikka mihin mut nyt on pitänyt täällä kerrostalossa opetella ettei voi alkaa imuroimaan keskellä yötä :S

    VastaaPoista