Sophie Kinsella on yksi viime aikaisista kirjailijaihastuksistani. Etenkin kyseisen kirjailijan Himoshoppaaja-sarja on onnistunut koukuttamaan minut. Kirjat ovat kepeän viihdyttäviä - ja mikä pelottavinta - koen voivani samaistua niihin. Tilanteeni ei onneksi ole yhtä paha kuin kirjan päähenkilöllä Rebeccalla: luottokorttilaskuja tulee minulle vain yhdeltä taholta ja siltäkin harvakseltaan, ja merkkiliikkeiden sijaan shoppailen kirppareilla, divareissa ja kierrätyskeskuksilla. Kuitenkin rakkaus itselle uusia tavaroita ja shoppailua kohtaan on turhankin tuttua, samaten kuin haluttomuus laskujen avaamiseen ja maksamiseen. Se tunne, kun joskus toivoo että pari päivää pöydällä lepuuttamalla lasku vain katoaisi johonkin.
Nykyään olen tosin onnistunut pääsemään eroon etenkin jälkimmäisestä. En toki edelleenkään rakasta laskuja, mutta haluan mieluusti hoitaa ne mahdollisimman nopeasti pois aikataulusta. Sen sijaan että stressaisin maksamattomia laskuja ja niiden myötä tulevaa rahanmenoa (vaikka se rahahan on oikeasti mennyt tavaroita hankkiessa - lasku ei sitä muuta), keskityn mieluummin toiseen haasteeseen: loven paikkaamiseen. Jokainen maksettu lasku jättää tiliin loven, ja pienillä rahoilla eläessä lovet ovat hyvin ikäviä. Joka laskun myötä pyrinkin käymään mielessäni läpi, mistä voisin saada tuhlaamaani rahasummaa vastaavan summan. Töissä käydessä olisi ehkä helpoin laskea, montako työtuntia mikäkin ostos maksaa. Mutta näin työttömänä lasken tavaroita ja satunnaisia harrastustuloja, kuten hoitopalkkioita. Mikäli pääsen tasoihin, on ostos hyvitetty. Jos en, ensikerralla pitää olla entistä kriittisempi.
Tavallaan pidän tällaisten haasteiden asettamisesta itselleni. Koen ne omalla kohdallani toimivammiksi kuin ehdottomat kiellot tai jyrkät toimintaperiaatteet. Monet ostokset olen myös porrastanut sen mukaan mitä hankin edullisesti kirpputoreilta ja kierrätyksestä, mitä hieman kalliimmalla divareista, mitä taas kauppojen tarjouksista ja mitä ehkä jopa uutena normaalihintaisina. Mitä enemmän jotain jo kotona on, sen tarkemmin se pysyttelee alimmilla portailla. Esimerkiksi kirjoja annan itseni shoppailla suht vapaasti kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, mutta niin kauan kuin hyllyssä on lukemattomia kirjoja, en hanki edes lempikirjailijoideni teoksia uusina normaalihintaisina. Pääosan tavaroista kohdalla pyrin pidemmällä tähtäimellä siihen, että hankkisin niitä niin harvoin, että ne olisi ok hakea normaalihintaisina kaupasta silloin kun niitä tarvitsee.
Itselle annettu lupa sortua shoppailuun aina silloin tällöin piristää minua, samoin kuin kirppiksiltä tekemäni löydöt. Itselle asetetut rajat taas auttavat pitämään tilin ja kodin säilytystilat tasapainossa - tällä hetkellä tasapainoa tosin pyritään entisestään edistämään päätöksellä, että jos kotiin tulee uutta tavaraa, vähintään saman verran tavaraa myös lähtee. Shopaholiani on pysynyt hyvin kurissa saatuani rakennettua sille toimivat raamit. Säästömaniaa tosin voisi koettaa rohkaista vielä astetta enemmän.
Shopaholiaiheesta huolimatta olen kuitenkin itselleni pari bonuspistettä velkaa - olen saanut tällä viikolla jo vähän paremmin unirytmistä kiinni; jopa herännyt ilman herätyskelloa useampana aamuna ennen yhdeksää. Pieniä voittoja pitkällä matkalla.
EDIT: Kahden päivän saldo
Kirpputorille mennyt 5€, ja kirpputorilta tullut 2 kirjaa ja 6kpl:n paketti pieniä tennispalloja.
Divariin mennyt 5 kirjaa, ja divarista tullut 15,50€.
Tähän kun pääsisi useammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti