keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Muutakin kuin raivausta

Tähän mennessä blogiin on tullut kirjoitettua lähinnä raivauksesta - todennäköisesti siksi, että se on elämäntaparemontin tällä hetkellä konkreettisin osa. Minulla on liikaa tavaraa, ja haluan kohtuullistaa tavaramäärää selvästi - missä olen hyvin myös onnistunut. Kuitenkaan en halua elämäntaparemonttini jäävän vain tavaran taltuttamiseen. Elämässäni on on vinksallaan hyvin moni muukin asia: nukun liian vähän ja epäsäännöllisesti, syön joko liikaa tai liian vähän, mutta usein hyvin epäterveellisesti ja yksitoikkoisesti (vaikka rakastan leipomista, en yksinkertaisesti pidä ruuanlaitosta). Lisäksi harrastan tuskin lainkaan liikuntaa - näin muutamia ongelmakohtia mainitakseni.

Kaikenkaikkiaan lista on hyvin tätä päivää: kasa ikuisia ongelmia, joille suurimman osan pitäisi tehdä jotain. Nyt. Tai huomenna. Tai ehkä ensiviikolla tai ensivuonna - uusi vuosihan on perinteisesti hyvä aika aloittaa alusta. Nämäkin muutokset ovat olleet jonkin aikaa vireillä, mutta enemmän piilossa. Ehkä se on ollut osaltaan itsesuojelua - niissä kun en voi sanoa edistyneeni samalla tavalla. Toki voisin hehkuttaa, kuinka käytän nykyään enemmän kasviksia kuin koskaan ennen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että meillä on yhä vähintään pari pitsapäivää viikossa. Pakastepitsa on meidän perheessämme vastaus niiden päivien ruokaongelmiin, kun kumpikaan ei halua kokata. Ja pahoin pelkään, että sitten kun molemmat pääsevät työelämään, niitä päiviä tulee paljon lisää.

Näihinkin ongelmiin on kehitetty jo liuta hyviä patenttiratkaisuja. Meidän on pitänyt aloittaa päivittäiset kävelyt (onnistui kaksi päivää, jonka jälkeen unohtui siihen asti että meille tuli hoitokoira) ja lähteä kuntosalille (edellisen motivaatiopiikin kohdalla kävimme jo tutustumassa lähisaliin, mutta sitten sairastuin. Toivuttuani motivaatiopiikki oli mennyt jo ohi). Meidän on pitänyt tehdä joka viikolle ruokalista, ja jakaa keittiövastuuta (mikä muistuu mieleen aina kaupassa, kun olemme liian väsyneitä ja kiireisiä miettimään mitään uutta). Kaunis kaikenkirjava kasa hyviä suunnitelmia ja huonoja toteutuksia.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kuitenkaan pessimistinen. Tiedän että olen monen asian suhteen lähtenyt liikkeelle pohjalta - olen elänyt vuosia todella epäterveellisesti. Nykyään taas tilanne on lähempänä normaalia, vaikka se onkin vielä kaukana hyvästä. Esimerkiksi ennen tätä vuotta join joka päivä 1-3 litraa colaa. En oikeastaan juonut mitään muuta, ja hyvin monena päivänä korvasin aamiaisen ja lounaan colajuomilla syöden ensimmäisen kerran mitään kiinteässä muodossa olevaa vasta iltakahdeksan maissa. Nykyään cola on vaihtunut kotona maitoon ja veteen, joita molempia menee ehkä litra päivässä. Monena päivänä syön myös ihan oikean aamupalan, vaikka saatankin syödä sen vasta lähempänä lounasaikaa. Muutos, johon en uskonut pystyväni.

Tänään ylitin itseni taas. Onnistuin yösyöpöttelyssä välttämään perinteisen sortumiseni - juustoiset leivät tai makeat jugurtit ja karkit, ja tein niiden sijaan itselleni salaatin. Salaatin, jonka kruunasin rakastamillani siemenillä. Pieni suuri askel.

Äiti on ollut kyllä huolissaan laihtumisestani. Ikäänkuin normaalipaino olisi automaattisesti indikaattori sille, ettei tarvetta muutoksille olisi. Lihasten saaminen voisi kyllä parantaa vaikutelmaa. Harmi vain, että kaikki ei ole ostettavissa. Mutta tästä jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti