Valitettavasti häkit vievät enemmän tilaa kuin esimerkiksi vaatteet tai kengät. Hienot kokoelmat päätyvät siis aika ajoin inventoitaviksi, ja itselleni turhimmat häkit saavat päätyä myyntiin. Ei siksi että haluaisin, vaan vain ja ainoastaan siksi, että kerrostalojen varastotiloja suunniteltaessa ei selvästi ole otettu häkkivarastoista huolimatta huomioon häkkien varastoimista.
Harmi vain ettei toistuvasti käyttämätön ole synonyymi turhalle. Kunnon tavarahamsteri kun kehittää toki tunnesiteitä mitä ihmeellisimpiin esineisiin. Pisimpään pudotusuhalta kokoelmissani ovat välttyneet täysmetalliset Fop Lusaka -häkit. Silloinkin kun ne eivät ole olleet yli vuoteen käytössä, on ollut itsestään selvää että niitä ei myydä. Ei vaikka niiden kokoamismekanismin vuoksi ne eivät ole tilapäiskäytössä olevina varahäkkeinä kovin varteenotettavat. Ai miksikö ei myydä? Tietenkään siksi, että näin häkkimallin ensikertaa 9-vuotiaana silloisen Tamperelaisen eläinkaupan Noksopin edessä, ja päätin että jos minulla ikinä olisi rottia, ne saisivat sellaisen häkin. Ja niin kävikin, noin kymmenen vuotta myöhemmin kun äiti lopulta rottiin taipui.
9-vuotiaan silmin silloisen häkkivalikoiman kanssa häkki edusti minulle täydellistä rotta-asumusta. Sittemmin minusta on tullut entistä suuruudenhullumpi, ja markkinoille on tullut paljon uusia isoja häkkimalleja. Silti nostalgia nostaa päätään: Lusakoita ei edes saisi enää uusia uutena mistään, kun mallin valmistus lopetettiin 2006 Fopin siirryttyä kevyempään mallistoon. Eihän sellaisesta ainakaan voi luopua, mitä ei enää myydä.
85*60*147cm kokoinen häkki ei kuitenkaan mahdu edes osissa muistolaatikkoon. Saati kaksi sellaista. Sorruttuani ostamaan sekä Ferplast Furet Towerin (80*75*160cm) urosrotille, että kolmannen Midwest CritterNation Doublen (91*60*160cm per häkki) tytöille, tuli hyvästi jättöjen aika. Kumpikin Lusaka on nyt myynnissä, ja toinen niistä on varattu. Joistakin häkeistä vain on selvästi vaikeampi luopua kuin toisista - aiemmin viikolla lähteneet kaksi poikashäkkiä eivät tuntuneet missään.
Lusakat |
Hei.
VastaaPoistaMielenkiinnolla luin häkki-asiasi
Olen koittanut etsiskellä meille Lusaka-häkkiä ym. :-)
Eiköhän noita Lusakoita vielä myyntiin tule, vaikkei niitä olekaan nyt taas tullut vastaan. Toisen noista meillä ollesta Lusakoista hankkinut henkilökin haaveilee jo kovasti CritterNation Doublesta... ;)
VastaaPoista