maanantai 6. elokuuta 2012

Terveisiä rintamalta

Tämä blogi ei ala alusta. Tätä kirjoittaessa taistelua on käyty jo useampi kuukausi, ja yksi ratkaisevista taisteluista alkaa olla jo takana. Toisesta blogista saatu inspiraatio raivauspäiväkirjasta meinasikin kaatua tähän faktaan heti ideointivaiheessa. "Kannattaako siitä muka enää kirjoittaa?", totesi miehenikin idean kuultuaan. Mietin asiaa hetken, ja totesin että kyllä kannattaa. Vaikka olen kohta saanut oman omaisuuteni puolitettua ahkeralla tavaroiden läpikäymisellä, en koe vielä parantuneeni. Olen keräilyaddikti tavarahamsteri, joka vasta opettelee luopumista ja elämistä vähemmällä. Opettelee, ja tietää sortuvansa vielä monet kerrat. Sanoilla on voimaa ja bloggailu on koukuttavaa, joten tämä olkoon paikka julkisille tunnustuksille asiaan liittyen. Pakkomielle päivityksistä pakottaa toivottavasti myös tavaroiden läpikäyntiin. 

Kanssakärsijänä ja kilpakumppanina tässä urakassa minulla on avopuolisoni; toinen keräilyaddikti tavarahamsteri. Lähtötilanteessa on ollut mukana illuusioita tarpeellisen tavaran määrästä, ja tavaramäärä joka on riittänyt helposti täyttämään 4h + k asunnon varastotiloineen - vain kahden ihmisen tavaroilla. Sekä touko-kesäkuulle sijoittunut omien tavaroideni muuttoraivaus, jonka aikana uskoin hävittäneeni lähes kaiken ylimääräisen; laatikoittain, säkeittäin ja Ikea-kasseittain ylimääräistä. Vain huomatakseni, että kannettuamme kaikki jäljelle jääneet tavarat kahdeksanteen kerrokseen pystyin yhä samaan. Siivottuani muuton jälkeen pois neljä isoa Ikea-kassillista vaatteita, kolme laatikollista kirjoja,  laatikollisen levyjä ja dvd:itä, laatikollisen eläintavaroita, kasan lautapelejä ja kaksi laatikollista paperinkeräykseen meneviä rikkinäisiä kirjoja ja lehtiä, oli aika kantaa avomiehen varastot sisälle; tai 35 banaanilaatikollista niistä näin alkajaisiksi.

Siinä on tämänhetkisen rintamalinjan paikka. Minä hoidan raivausurakkani lopputöitä kuskaamalla lähes päivittäin lisää tavaraa ystävän kanssa yhteiselle kirpputoripöydälle. Mies taas aloittelee samaa urakkaa omien tavaroidensa kohdalla. Kämppää koristavat kotoisat laatikkokasat, ja yhteinen sopimus on selvä; jahka tämä esiraivaus on saatu loppuun, ja tarpeeton turha tavara tuvasta pihalle, tartumme yhteisvoimin 500 tavaran haasteeseen.

Asunnon uudelleen vallannut boksiviidakko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti