Keskeneräisyyteen on liian helppo tottua. Viimeisten viikkojen aikana vuoroin minä ja vuoroin mies olemme löytäneet itsemme tilanteesta, jossa selittelemme tulijoille eteiskäytävän ja pikkuhuoneen romuläjiä. "Tämä on vain väliaikaista." "Käymme tavaroita läpi, ja homma on vähän vaiheessa." Siivoamme, ja siksi meillä on sotkuista. Kovin kamalan sotkuista.
Tietenkin voin antaa monta hyvää syytä sille, miksi raivaus on tauonnut, ja tavaran hävitys etenee hyvin hidasta vauhtia. Olen ollut paljon reissussa. Tavaran myynti on hidasta. Ja pitäähän kotona ehtiä muutakin kuin vain raivata. Ottaen huomioon sen, kuinka paljon ehdin silti viettää aikaa koneella ja lukea romaaneja, kyseessä ovat selvästi tekosyyt. Homma seisoo, koska olen ollut laiska ja mukavuuden haluinen itseni, ja raivaamisen aloittamisen aikaansaama mielihyvä on onnistunut hetkeksi peittämään alleen sen tosiasian, etten ole hetkeen jatkanut sitä.
Onneksi on kuitenkin netti. Tänään normaalisti seuraamieni palstojen ja blogien ohella eksyin taas uuteen blogiin. Hetken innostuneen postausten luvun jälkeen minun oli pakko nousta, ja jatkaa raivausta. En ehkä pyri varsinaiseen minimalistisuuteen, mitä kyseinen blogi käsittelee, mutta lukeminen antaa kummasti virikkeitä omien romujen läpikäyntiin.
Eteinen on heti paljon avarampi, kun sen nurkista kantoi pois pahvin- ja paperinkeräykseen matkalla olleet roskat ja tyhjentyneet pahvilaatikot, sekä vintitti ylimääräiset häkinosat sekä myyntiä odottavat poistotavarat. Haastelistakin on alkanut täyttyä, ja ensimmäiset 50 kohtaa ovat kohta kasassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti