Kirppispöydän lopullinen saldo oli osaltani 130 euron arvosta myytyä tavaraa ja kaksi Ikea-kassillista myymättä jääneitä tavaroita, lähinnä vaatteita ja kirjoja. Myymättä jääneiden tavaroiden kohdalla olin päättänyt ottaa tiukan linjan: kaikki menevät kierrätykseen. Yhtään jo kerran raivattua ja kämpästä kuskattua tavaraa ei aleta kuskaamaan uudestaan varastoon seuraavaa kirpputoripöytää odottamaan. Ei vaikka se olisi kuinka teoriassa mahdollista, että ensikerralla ihmiset innostuisivat kilvan ostamaan tavaroita, jotka jäivät tällä kertaa pöydälle pyörimään.
Käytännössä päätös ei ollut kuitenkaan yhtä helppo. Myymättä jääneiden vaatteiden seassa oli omia vanhoja lemppareita, ja kirjoissakin mielestäni ihan hyvien ja tunnettujen kirjailijoiden teoksia. Siis täysin käypää myytävää, joka ei vain löytänyt uutta ihmistään vielä, mutta ensikerralla.... Onneksi kaveri suostui heittämään miut kotiin vaatekeräyksen ja kierrätyskatoksen kautta. Jos olisin joutunut kantamaan kassit eteiseeni, olisivat ne todennäköisesti jemmautuneet takaisin vintille vastoin kaikkia päätöksiä.
Nytkin kyllä vähän lipsuin. Kaari Utrion ja Mika Waltarin kirjat onnistuivat livahtamaan jo aloitettuun syksyn kirpparilaatikkoon. Ihan siltä varalta, että ne olivat nyt vain hukkuneet muun kirjamassan alle. Kyseiseen laatikkoon ovat päätyneet myös ensimmäiset raivatut haastetavarat; kolme kirjaa ja neljä tyynyliinaa. Pari vähän retrompaa ja kaksi Disney -aiheista.
Muilla raivatuilla liinavaatteilla on ollut karumpi kohtalo - ne pääsevät rottien riippareiksi ja alusiksi. Toistaiseksi kun olen saanut noiden tyynyliinojen lisäksi raivattua pois lähinnä rikkinäisiä, kellastuneita tai muuten kulahtaneita pussilakanoita, lakanoita ja tyynyliinoja, sekä venähtäneitä lankapakoisia pyyhkeitä. Muuten ehkä käyttökelpoista kaapintäytettä, mutta jokseenkin turhaa, kun samaan aikaan kaapissa on pyörinyt vähintään vastaava määrä uutta ja ehjää liinavaatetta odottamassa käyttöön pääsyä. Nyt on sitten joukko paketteja avattu, ja sänkyynkin vaihdettu ehjät ja puhtaat liinavaatteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti