tiistai 4. syyskuuta 2012

Keittiön kaapeilla

Siskon poikaystävä muutti juuri uuteen asuntoon, ja kysyin häneltä hänen poiketessaan, puuttuiko häneltä keittiöstä vielä jotain. Hän kysyi mitä olisi ylimääräisenä, mutta koska en ollut käynyt vielä keittiötä läpi, pyysin häntä listaamaan mahdollisia puutteita. Vaikka lista ei ollut pitkä, auttoi se itseäni huomaamaan tehokkaasti, että minulla on keittiössä melkein kaikkea tuplakappaleet - tai vielä isompi pino. Esimerkiksi nuolijoita minulta löytyi laatikosta kokonaiset viisi kappaletta, vaikka kaavin kulhot yleensä lusikalla. Osa tuplakappaleista lähtikin sitten siskon tai hänen poikaystävänsä mukaan, ja heidän lähdettyään raivasin vielä kasan muita dublikaatteja pois.

En toki kaikkia. Esimerkiksi pienissä keraamisissa uunivuuissa olen todennut hyvin käteväksi omistaa aina kaksi samanlaista. Etenkin eri illanvietoissa niihin saa helposti tehtyä erilaisia piirakoita ja paistoksia, joita tarvitaan tavallisesti useampaa sorttia, kun vierailla on erilaisia ruokavaliorajoituksia. Mutta ihan liian suuri osa keittiön ylimääräisestä tavarapaljoudesta oli syntynyt puolivahingossa.

Olen pikkuhiljaa korvannut omille muuttettuani haalimiani sekalaisia vuokia, kippoja ja kulhoja paremmin omaan käyttööni sopivilla ja itselleni mieluisemmilla. Kuitenkin valtaosa vanhemmistakin on jäänyt kaappiin "varalle". Siltä varalta, että mieluisampi esimerkiksi hajoaa, tai tarvitsenkin äkkiä useampaa. Kuitenkin yli kymmenen eri kokoista uunivuokaa (+ siihen päälle vielä kakku- ja piirakkavuuat) alkaa tuntua hiukkasen ylimitoiteltu kahden henkilön talouteen, vaikka intoudunkin välillä illanviettoja järjestämään. Nyt määrää on kohtuullistettu, vaikka se onkin ehkä yhä varsin runsas ottaen huomioon osan varsin satunnaisen käytön.

Vaatekaappia, kirja- ja dvd-hyllyä ja keittiötä läpikäymällä olen saanut nyt raivauslistalle jo 145 poistoa haasteen aloittamisen jälkeen. Tämä siitä huolimatta, että kerralla poistuneet samanlaiset esineet päädyin sittenkin listaamaan aina yhdeksi (eli esimerkiksi 2 t-paitaa tai 2 laatikollista Kirjavaliot -lyhennelmäteoksia on yksi). Haastelistan päivittäminen blogiin on kuitenkin jäänyt listan ollessa koneen sijasta paperiversiona. Lista kun on mieheni ja minun yhteinen, joten totesin sen olevan helpommin saavutettavissa printattuna tasolla kuin jomman kumman kannettavalla. Siinä kohtaa en ajatellut, kuinka paljon nopeampi tiedot olisi ollut siirtää koneelta blogiin. Mutta ainahan sitä voi myöhemmin kuvata listan, jos en intoudu käyttämään aikaa sen kopiointiin.

2 kommenttia:

  1. Uunivuoissakin voi hyvin tehdä piirakkaa :-) Ja näinollen piirakkavuokia ei ehkä tarvitse säilyttää kuin yksi, vaikka satunnaisesti tekisikin useamman piirakan... Innostuin lukemaan blogiasi, itsekin pyrin karsimaan liian tieheiden ja nopeatempoisten muuttojen aiheuttamaa tavarapaljoutta...

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa lukijaksi :) Piirakkavuokien lisäksi meillä onkin myös uunivuokia välillä piirakkakäytössä, kun isoimmissa illanvietoissa piirakoita on makeine ja suolaisine vaihtoehtoineen helposti enemmän kuin se kaksi, jonka lisäksi piirakkavuuat päätyvät joskus myös sijaistamaan muita tarjoiluastioita esimerkiksi cocktail-paloille tms., kun asunnosta ei löydy juurikaan muovi- tai metallitarjottimia (erilaisia puisia löytyi sen sijaan yli kymmenen, ennenkuin roudasin suurimman osan niistä kirpputorille). Keittiö onkin meillä sikäli haasteellinen, että haluaisin sen toimivan yhtä hyvin kahden henkilön arjessa, 5-10 hengen peli- ja elokuvailloissa kuin päälle parinkymmenen hengen juhlissakin. Leipominen ja laittaminen kun ovat itselle rakkaita harrastuksia, niin etenkin viimeisimmissä tulee monesti vähän innostuttua.

    Kaappeja siivotessa on tullut kyllä muutenkin huomattua harrastustavaran vaikeus: keittiönkaapit, kirja- ja pelihyllyt ovat itselleni huomattavasti hankalampia raivattavia kuin esimerkiksi vaatekaappi ja laukkukaappi. Vaatekaapin kohdalla vaatimustaso kun on helpoin pitää matalana löytyvän variaation suhteen, kunhan kaapista löytyy jotain siistiä päällepantavaa kuhunkin tilaisuuteen, samoin kuin laukuissa. Leipomisessa taas rakastaa uuden kokeilua ja vaihtoehtoja, jolloin on vaikeampi rajata se määrä millä tulee toimeen.

    VastaaPoista