sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Jonossa

Manhattan kirpputorille ollaan nyt jonossa, kirppispöytä saadaan hyvällä tuurilla kuukauden sisään. Tänään olin tosin jo täysin valmis viemään osan tavaroista odotellessa toiselle kirppikselle, jolle oli juuri viime visiitillä tehty uusia pöytiä. Valitettavasti nuo uudetkin pöydät olivat jo täyttyneet, ja vapaan pöydän tiedustelu toi selvityksen useamman viikon jonosta. Olisi pitänyt vain napata se pöytä viimeksi käydessä. Tähän mennessä sitä kun luulisi itsensä jo huomanneen, ettei tavara ole tästä asunnosta hetkeen loppumassa. Ihan varmasti sitä olisi riittänyt Minimani viikonkin jälkeen runsaasti vielä Manhattanille myyntiin.

Nyt kirppisreissun saldo oli varaustilanteesta johtuen raivauksen kannalta negatiivinen: tavaraa ei lähde, mutta mukaan tarttui muutamia löytöjä. Roudattuani kotiin kolme pokkaria ja kolme leffaa, raivasin hyllystä heti saman verran pois. Tosin sellaisia, joiden pois raivaamista olin muutenkin harkinnut. Pientä itsepetosta siis, mutta se sallittakoon.

Jonotellessa jatkan lähipiirin hyväksikäyttöä. Yhden opiskelukaverin sain jo houkuteltua facebookin kautta penkomaan noita kirppispinoja tänne. Harrastuskaverille taas sain puhuttua meillä ylimääräisenä pyörineen dunan, ja ensiviikolla roudaan puolestan hieman tavaraa veljelle ja siskolle Tampereelle. Ei kukaan lukijoista satu haluamaan halpaa kirpputoritavaraa Turusta? ;) Kommenteissa saa vapaasti ilmoittautua.

Kirppiskasaa
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti