Eilen tuli tavattua yhtä harrastuskaveria, ja siinä sitten jutellessa eksyttiin puhumaan myös tavaranraivauksesta. Siitä kuinka tavarasta on hankala luopua, kun hyvällä mielikuvituksella kaikkea voi vielä tarvita. Se, ettei tavaraa ole tarvittu vuosiin, ei vielä tarkoita sitä, että tilanne tulisi säilymään sellaisena. Viimeistään tavaran poisheittämistä harkittaessa tavaralle keksii lukuisia potentiaalisia käyttötapoja - nimen omaan keksii, sillä jos nämä käyttötarpeet olisivat todellisia, tavara olisi käytössä eikä menossa poistoon. Mutta silti kaikki ne vaihtoehtoiset käyttötavat hankaloittavat esineestä luopumista - onhan se selvästi potentiaalisesti hyvin hyödyllinen.
Tästä keskustelusta itselleni tuli mieleen eräs lukemani kirja, Anni Polvan Elettiin Kotirintamalla. Kirja on omaelämänkerrallinen kuvaus sota-ajan niukkuudesta, ja elämästä oloissa, jossa uutta tavaraa ei oikeasti ollut saatavilla. Sotavuosia ja pula-aikaa kuvatessa Polva havainnollistaa monin esimerkein, kuinka eri hyödykkeitä pyrittiin korvaamaan, ja kuinka kaikki kotona oleva materia piti käyttää viimeiseen asti hyödyksi, oli kyse sitten langanpätkistä tai matoisista leivistä. Kirjaa lukiessa oli helppo ymmärtää, mistä monelle vanhemman polven ihmiselle on tullut pakottava tarve säilyttää kaikki, mitä voi millään tasolla kuvitella käyttävänsä vielä johonkin.
Raivausvinkkelistä asiaa miettiessä havahtui kuitenkin myös toiseen näkökulmaan. Mikäli oikeasti tulisi uusi pulan ja puutteen aika, kuinka hyödyllisiä hamstraamamme asiat lopulta oikeasti olisivatkaan. Toki esimerkiksi mittavalla kirjakokoelmalla saisi periaatteessa pidettyä asunnon hetken lämpimänä, mikäli asunnossa olisi edes jonkin näköinen tulisija (etenkin jos niissä on kunnolliset paksut kannet hyvin palavasta materiaalista). Nykyisessä kaupunkiasunnossa sitä tulisijaa ei kuitenkaan ole. Keskellä kaupunkia kerrostalossa asuessa on pakko myöntää, että pulassahan sitä olisi, tavaramäärästä viis. Edes mittavimmat romuvarastot eivät tarjoa juuri minkäänlaista vastinetta omavaraisuudelle, tai tukea ihmisen perustarpeille. Eivät taitaisi useammatkaan villasukat kauheasti lämmittää, jos sähköt menisivät. Kotoaanhan sitä joutuisi siinä kohtaa varmaan lähtemään, eikä mukaan lähtisi todennäköisesti nykyisestä omaisuudesta kuin murto-osa.
Harvalla meistä on mahdollisuutta täydelliseen omavaraisuuteen, vaikka hamstraisimme kaiken mahdollisen. Nykytilanteessa varastojen täydennys kaupasta on myös tehty erittäin helpoksi. Tokihan tilanteet voivat muuttua, mutta ehkä niistä muutoksista on parempi stressata vasta kun ne ovat ilmassa. Muuten päätyy helposti stressaamaan vuosia ylimääräisestä tavarasta, välttyäkseen mahdollisesti stressaamasta jostain hypoteettisesta tilanteesta jossain vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa.
Suosittelen kyllä kirjaa. Siitä saa hyvin näkökulmaa siihen, kuinka paljon meillä on vielä kaiken vähentämisen jälkeenkin jo peruskeittiön yleisimmissä kodinkoneissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti