Kilpailuhenkisyys ja keräilyvimma ovat pari raivauksen vihollista. Halu pyrkiä mahdollisimman kattaviin kokoelmiin, jotka päihittävät kaikkien muiden kokoelmat. Pieni keräilykateus aina jos toiselta saman lajin harrastajalta löytyy jossain suhteessa astetta parempi kokoelma. Se saa aina epäilemään oman kokoelman toimivuutta ja kattavuutta: löytyykö siitä nyt ihan varmasti kaikki tarpeellinen, kun x, k ja z vielä uupuvat. Mitä jos tulee se päivä, jolloin oikeasti kaipaan jotain josta en tällä hetkellä edes pidä ja sitten kadun kun olen raivauksen nimissä poistanut sen kokoelmistani; tässä kohtaa sillä ei ole mitään merkitystä, että kyseinen esine on ollut kokoelmissani vuosia ilman että olen koskaan edes vaivautunut käyttämään sitä.
Isot luvut ja kattavat listat vain tuntuvat niin hienoilta netissä. Yli sadan lautapelin pelikokoelmat, monipuolisuudellaan pökerryttävät dvd ja kirjavalikoimat, mitä monipuolisimmat virikekaapit rotilla... Se tunne, kun hyllyistä voi löytyä mitä tahansa. Oma dvd ja kirjahyllykin olivat ennen raivausta siinä pisteessä, että olisin voinut vaikka luvata jokaisen löytävän sieltä jotain itseään kiinnostavaa; niin laidasta laitaan niissä oli sisältöä. Sitten minusta tuli tylsä, ja päätin että minulle riittää että minä löydän sieltä itselleni mielekästä sisältöä. Tilallisesti tämän päätöksen jälkeen on helpottanut, mutta välillä vanhat tottumukset nostavat päätään: melkeimpä kaipaan ihmisten ihmettelyä ja päivittelyä täpötäysien hyllyjen äärellä heidän löydettyään jotain täysin absurdia, joka on hankittu hyllyyn vain absurdiuden vuoksi; mielenkiintoisena kurioteettina.
Vaikka unohdun välillä kadehtimaan toisten kokoelmia ja vertaamaan niitä omiin tynkäkokoelmiini, en voi pohjimmiltani sanoa olevani kovin harmistunut. En enää siinä kohtaa kun tajuan, ettei itsellä ole enää useita kirja- ja pelilaatikoita vintillä sisällä olevien täpötäysien hyllyjen lisäksi. Kaikki omista tavaroista muutamaa muisto- ja sesonkilaatikkoa lukuunottamatta ovat sisätiloissa ja siten helposti hallittavissa. Tiedän mitä tavaraa minulla on, eikä ajatus esimerkiksi sen muuttamisesta tai läpikäymisestä enää ahdista. Nämä ovat niitä asioita, joita koetan aktiivisesti muistella silloin kun erehdyn kadehtimaan toisten kokoelmia. Visualisoin niistä aiheutuvan tavaramäärän ja koetan sovittaa sen tähän asuntoon. Viimeistään siinä kohtaa keräilykärpänenkin yleensä kaikkoaa ja paikalle jää tyytyväisyys omaan tilanteeseen.
Omissa kokoelmissa on ihan tarpeeksi valinnanvaraa, mutta täydentäminenkin on sallittu: uusia juttuja on yhä lupa kokeilla ja kokoelmia kartuttaa, jos löydän jotain jota oikeasti itse haluan. Määrän ja monimuotoisuuden lisäämiseksi hyllyihin ei tule enää mitään, millä ei ole todellista arvoa minulle itselleni (tai miehelle, jos se olisi vain minusta kiinni, dvd hyllyyn vapautuisi heti lisää tilaa ;D). Enhän minä ole kuitenkaan pitämässä mitään yleistä kirjastoa tai leffavuokraamoa; miksi minun pitäisi siis pyrkiä kattamaan kaikki genret klassikko-osastoja myöten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti