keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Säästötilin elvytystä

Viime päivät ovat menneet töissä. Gradu on nyt valmis, ja opinnot muutamaa kokonaisuusmerkintää lukuunottamatta kasassa. Löysin siis itseni tilanteesta, jossa minulla on aikaa, mutta rahavarat hupenevat yhä tasaiseen tahtiin - vakinaista työpaikkaa kun ei ole ja työttömyystuestakin on turha haaveilla ennen virallista valmistumista. Nyt löysin kuitenkin tavan tehdä asialle jotain; keikkatyö opiskelijoille suunnatun vuokratyöfirman kautta. Aiemmin minulla on ollut liian kiire opiskella ja riittävästi säästöjä pystyäkseni keskittymään opintoihin täysipäiväisesti vielä opintuen loputtuakin. Nyt kummatkin - sekä opinnot että säästöt alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

Keikkatöiden saanti sujui lopulta yllättävän helposti. Parin päivän päästä siitä, kun olin törmännyt firmaan facebookissa pääsin haastatteluun ja seuraavana päivänä haastattelusta minulle tarjottiin neljän päivän työrupeamaa. Se ei ehkä ole vielä paljon, mutta verrattuna useamman kuukauden täyteen tulottomuuteen kuitenkin tuntuvasti (nyt kun on tottunut elämään n. 400 eurolla kuussa, voin vain kuvitella, miltä tuntuisi saada normaalia täysimääräistä palkkaa koko kuukaudelta).

Aika zombiksi tämä on kyllä vetänyt. Olen aina ollut iltavirkku ihminen, ja aktiivisinta aikaa minulle on ollut iltayö. Nyt kolmena päivänä peräkkäin kello on soittanut 5.30, ja töissä on pitänyt olla seitsemältä. Vasta nyt kolmantena päivänä kroppa tuntuu päässeen vähän jyvälle uudesta rytmistä, ja olen pystynyt tekemään töiden jälkeen muutakin kuin röhnöttämään sohvan nurkassa ( - ja tiuskimaan miehelle: miusta tulee väsyneenä kovin herkästi ärtyisä). Itse työssä olen kyllä viihtynyt ensimmäisestä päivästä asti, vaikka kyse on varsin simppelistä kuivattujen marjojen pakkaamisesta. Työkaverit ovat kuitenkin olleet mukavia, ja työpaikan ilmapiiri hyvä. Ja näin pian gradun jälkeen sitä ei ehkä kaipaakaan kauheasti älyllisiä haasteita. Kroppa on ehkä nyt kovemmalla kuin gradun kanssa, mutta pää saa levätä.

Työväsymyksestä johtuen kotona kaikki raivaus on ollut alkuviikon miehen harteilla. Ja nyt alkuviikosta raivaus on tarkoittanut tiskivuorten raivausta, ja roskien kuljettamista ulos asunnosta - ei mitään sen mullistavampaa. Tuleva keikkatiheys tai pysyvämpi työllistyminen ovat itsellä vielä auki, mutta pieni piristysruiske säästötilille lievittää jo osaltaan hieman rahastressiä. Etenkin kun sitä tietää, että omia menoja olisi oikeasti mahdollista karsia tuosta 400 eurosta, jos oikeasti haluaisi.

2 kommenttia:

  1. Ohhoh, teillä on sitten kadehdittavan pieni vuokra!

    VastaaPoista
  2. Se onkin yksi iso syy pysytellä tällä hetkellä tässä nykyisessä asunnossa, vaikka välillä sitä jo haaveilee että pääsisi pois keskustasta ja saisi taas vähän omaa pihaa. Vuokraa maksamme tällä hetkellä kahdestaan yhteensä 300€ kuukaudessa, mikä on nykyisessä rahatilanteessa hyvin suuri helpottava tekijä. Asuntokin on muuten ihana, mutta ympäristö omaan makuun turhan hälyisä etenkin viikonloppuisin.

    VastaaPoista