Stockmannilta tuli taas perinteiset kanta-asiakassetelit, joilla saa 100 euron ostoksista 20 euroa alennusta ja 50 euron ostoksista kympin. Edellisten setelien kohdalla tuli huomattua niiden käyvän myös Stockmannin ruokaosastolle, mitä en ollut tullut aiemmin edes ajatelleeksi. Koska tässä kuussa ei ole suunnitelmissa hankkia mitään Stockmannilla myytävää tavaraa, päätimme sijoittaa ainakin toisen seteleistä ruokaostoksiin. Tai tarkemmin sanottuna täydentää ruoka-ainevarastoja sellaisilla raaka-aineilla, joita meille ei yleensä raaskita hankkia. Mieskin kun on nyt kuukauden keittiövastuunsa aikana löytänyt monia mielenkiintoisia reseptejä, joista moneen kuuluu meidän keittiön mittapuulla vähän eksoottisempia ainesosia.
Ostosreissu tehtiin pidemmän kaavan kautta. Ennen kauppaan menoa kävimme järjestämässä kirpputoripöydän ja sen jälkeen poikkesimme kahvilaan syömään paninit ja jäätelöt. Miusta tulee helposti kärttyinen nälkäisenä, joten suoraan töistä tulleena pieni tankkaustauko ennen isompaa kaupassa kiertelyä oli paikallaan. Isossa vieraammassa kaupassa kun menee aina väkisin enemmän aikaa, kun ei tiedä tuotteiden sijaintia ja tuotevalikoimaa yhtä hyvin ennalta. Etenkin kun tällä kertaa kauppa kierrettiin oikeasti kokonaisuudessaan läpi ja tutustuttiin siihen mitä kaikkea lähikaupasta poikkeavaa tuolta oikeasti löytyy.
Mies oli laatinut ohjeittensa pohjalta listan niissä tarvittavista raaka-aineista. Mies kun on ottanut keittiön nyt oma-aloitteisesti valtakunnakseen miun ollessa kokopäivätöissä ja hänen viettäessä opintojen myötä enemmän aikaa kotona (roolien on määrä vaihtua tämän kuun jälkeen jos jään nykyisen työpätkän jälkeen taas työttömäksi, joten nautin kokkausvapaasta niin kauan kuin sitä kestää ;)). Listalta löytyi erityisesti erilaisia pähkinöitä, siemeniä ja öljyjä, joista kumpikin pitää, mutta jotka ovat hintansa vuoksi jääneet yleensä hankkimatta. Nyt niitä on sitten kaapissa useampia erilaisia odottamassa keittiökokeiluja.
Samalla reissulla eksyttiin kurkkaamaan myös keskustassa sijaitsevan Punnitse & Säästä liikkeen valikoimaa. Sekin oli selvästi isompi kuin olin ajatellut sen olevan ja sitä myötä valikoima moninkertainen odotuksiini nähden. Tällä kertaa ostokset kyseisessä liikkeessä jäivät kuitenkin aika minimiin ja mukaan lähti täydennyksi vain hiukan mansikka-vadelma luomumysliä sekä pesupähkinöitä. Pesupähkinöiden testaaminenkin kun on ollut minulla jo pitkään harkinnassa, mutta en ole raaskinut hankkia suorilta isoa pussia messuhinnoilla. Aiemmin noitakaan kun ei ole tajunnut irtomyynnistä katsoa.
Heippa!
VastaaPoistaSama projekti käynnissä täällä päin. Jossakin postauksessasi oli, että olet Minimani-kirppiksellä myynyt. Onko sinulla siellä nyt? Millaisia kokemuksia? Saako siellä mielestäsi tavaraa hyvin myytyä muihin kirppareihin verrattuna? Kiitos etukäteen :)
Meillä on juu pöytä Minimanissa tälläkin hetkellä, on vielä sunnuntaihin asti. Omasta puolestani voin kyllä suositella Minimania. Ensimmäisellä kerralla minulla oli pöytä sielä viikon ja voittoa tuli yli 80€, tällä kertaa pöytää ei ole vielä tilitetty, mutta pöytä maksoi itsensä takaisin jo puolessa tunnissa (eli tavaraa oli lähtenyt pöydän arvosta jo sinä aikana kun kiersimme itse kirpparin läpi). Tietenkin myös myytävät tavarat vaikuttavat paljon, meillä pöydästä on lähtenyt eniten elokuvia, Playstation-pelejä ja muita pelejä, niiden lisäksi sitten mattoja, naistenvaatteita ja eläinten tarvikkeita. Sen sijaan kirjat ja astiat ovat pysyneet pöydässä turhankin tehokkaasti. Mutta kokonaisuutena tavara on mennyt ainakin yhtä hyvin kaupaksi kuin Manhattanilla jossa meillä on myös välillä pöytä ollut (ja Manhattaniin nähden Minimanissa on se etu, että pöydän voi saada jopa heti siinä missä Manhattanille sitä on jouduttu jonottamaan pisimmillään 2,5 kuukautta...).
VastaaPoista