Viime päivinä on tullut rustailtua myynti-ilmoituksia pitkin nettiä, mutta silti vasta yksi kaupoista on toteutunut. Ylimääräisenä käärmeterran alla pyörinyt punainen vuoderahi löysi uuden kodin ja olen sen myötä 10 euroa rikkaampi. Vielä mennään kuitenkin visusti miinuksen puolella, kun lähtöluku oli se -270,89€. Mutta -260,89 eurosta on toivottavasti hyvä jatkaa.
Olen tosin alkanut tulla taas siihen tulokseen ettei nettikaupustelu ole minun juttuni. Ilmoituksien laatimisessa ja esineiden kuvaamisessa on kauhea työ ja sitten pitää vielä sumplia tavaroiden noudot tai kuskailla niitä postiin - siinä onnellisessa tapauksessa että jollekin löytyy ostaja. Vaikka monesti puhutaan kirppismyynnin vaivalloisuudesta, on se ainakin omalle luonteelleni miljardikertaa helpompaa. Pitkien kuvailujen sijaan hintalappuun tarvitsee kirjata vain tuotteen nimi ja hinta ja kuvien ottamisen ja nettiin siirron sijaan tuotteet ovat kirppiksellä suoraan ostajan nähtävillä. Kirppispöydän järjestelyssäkin tarvitsee huomioda vain omat menot ja kirppiksen aukioloajat.
Kaikkea ei tosin voi kirpparillekaan kiikuttaa. Nyt myynnissä kun ovat myös käärmeet päätettyäni keskittyä tällä hetkellä pelkkiin lemmikeihin harrastuseläinten sijaan. Kaikista kolmesta käärmeestä on tullut jo useita tiedusteluja, mutta sitä oikeaa ihmistä ei vain tahdo löytyä. Käytännössä se tarkoittaa vain lisää ilmoittelua ja lisää mailien vaihtoa. Toivottavasti jossain kohtaa tärppäisi, niin pääsisi laittamaan tuon terrankin myyntiin.
Divaria varten on myös jo pinottuna kasa kirjoja. Tämän pinon eteenpäin saantia aukioloajat ovat onnistuneet hidastamaan. Antikvariaatti menee arkisin kiinni vartti sen jälkeen kun ehdin töistä kotiin ja ostoista päättävä henkilö ei ole paikalla viikonloppuisin. Niinpä olen koettanut nakittaa hommaa nyt miehelle, joka toivottavasti ehtii hoitaa sen viimeistään päästyään eroon tenteistään.
Itsekin olen sitä mieltä että kirppikset ovat kätevin tapa päästä tavarasta eroon jos haluaa niistä vähän rahaakin. Kerran kyllä kippasin törkeästi pari jätesäkillistä tavaraa suoraan roskiin koska se on helpoin ja nopein, silloin tuntui että tavarat vyöryy päälle joten tartuin nopeimpaan ratkaisuun. Joskus aiemmin yritin patistaa itseäni tavaroiden nettimyyntin kun sieltä saa hieman paremman rahan mutta kyllähän siitä vaivaa saa nähdä ennen kuin tavara ja raha vaihtaa omistajaa. Nyttemmin olen jättänyt opiskelija-ajat taakse ja ajasta on enemmän pulaa kuin rahasta niin olen suosiolla luopunut nettimyynnistä. Edelleen työn alla on varata kirppispaikka esim Minimanista (josta aiemmin kyselinkin kokemuksia) kun kaikkea ei voi sukulaisille lahjoittaa enkä normaalisti raaski tuolla lailla roskiin heittää. Divareita en ole käyttänyt, olen jotenkin ollut sellaisessa luulossa että ottavat hyvin valikoivasti kirjoja ja maksavat huonommin kuin kirpparilla, en tiedä onko totta. Toisaalta meillä on muutenkin vähän kirjoja ja niitä menee kiertoon hyvin vähän joten ne on kätevintä pistää muiden tavaroiden mukana kirppikselle.
VastaaPoistaKarsimisprojektini on ollut ikävästi pysähdyksissä ja pitäisi saada uutta inspiraatiota sen jatkamiseen :)
Hanna
Itse olen saanut kirjoista divareista suunnilleen saman tai enemmän mitä kirppareilla - itse tavarat tulee tosin hinnoiteltua kirpputorilla aika alas. Itselle divarit ovat olleet kätevin tapa pienentää kirjamäärää kirpputoripöytien välillä, koska kirjoja on poistunut vuoden sisään satoja ja divarit ovat lähellä. Tästä asunnosta katsottuna kaksi lähintä divaria ovat alle 400 metrin päässä (eli sikäli niihin olisi mahdollista ehtiä töiden jälkeenkin, kun pitäisi kiirettä). Toki divarit valikoivat kirjoista parhaat päältä, mutta silloin kun pääasiallinen tavoite on vähentää tavaroita, kaikki kirjat mitkä lähtevät heti kirpputoripöydän odottelun sijaan ovat plussaa. Etenkin kun kaikki kirjat eivät mene kirppariltakaan. Ennen keskustaan muuttoa en itsekään ollut hyödyntänyt divareita tavaran hävityksessä kertaakaan.
VastaaPoistaElokuvadivareiden käyttö itselläni on kyllä vähentynyt. Elokuvat kun menevät paljon kirjoja paremmin kaupaksi kirpputoreilla ja niistä saa kirpputoreilla helposti paremman hinnan kuin divarissa. Nykyään elokuvia tulee vietyä leffadivareihin vain silloin jos haluan vaihdossa toisia elokuvia - silloin vaihtosuhde on pikkuisen parempi kuin vaihdettaessa elokuvia rahaan.