perjantai 8. helmikuuta 2013

Lisää tunteja vuorokauteen, (taas) pieniä sortumisia ja vähän edistystäkin

Joitakin päiviä sitten Minimalismin ilo -blogissa oli linkki tavaran hamstraamisaiheiseen radio-ohjelmaan. Innostuin radio-ohjelmasta heti kovin, mutta innostus jäi kovin lyhytaikaiseksi. Ohjelma kokonaiskesto oli lähemmäs tunnin, eikä minulla ollut aavistustakaan milloin ehtisin oikeasti rauhoittumaan kokonaiseksi tunniksi koneelle kuuntelemaan radio-ohjelmaa. Viime päivät kun on ollut niin menossa, että hyvä kun on ehtinyt koneella edes sähköposteja vilkaista. Niinpä koitin kurkkia ohjelmasta poistumispäivää ja miettiä, ehdinköhän perehtyä siihen ollenkaan sen netissä oloaikana - poistumispäivää kun en linkin yhteydestä heti löytänyt.

Ongelmaan löytyi kuitenkin lopulta suht simppeli ratkaisu; ohjelma oli ladattavissa Mp3-tiedostoksi. Asiaa hetken pyöriteltyä tiesin, mistä saisin tarvitsemani puuttuvan tunnin vuorokauteen. Ja asian kerran oivallettuani löysin samasta lähteesta myös muutamia muita lisätunteja toisia radio-ohjelmia varten. Meillä soi töissä käytännössä aina radio taustalla. Kyseinen radio ei ole omalla työpisteellämme, mutta musiikki kuuluu siihen silti suht hyvin. Käytännössä kuuntelen siis kaikki päivät musiikkia työnteon ohella. Nyt vain vaihdoin taustamusiikit osaksi päivää omalta Mp3-soittimelta tulevaan puheradioon ja ongelma oli ratkaistu. Minun ei tarvitse työssäni kirjoittaa mitään tai keskittyä laajempimittaiseen lukemiseen. Niinpä radio-ohjelman seuraaminen sujuu työnlomassa hyvin työnteon siitä häiriytymättä. Soitin kuulokkeineen kun pitää kädet ja silmät täysin vapaina tavaran käsittelyä varten.

Tavarankäsittelyä olen kyllä sortunut tekemään töiden ulkopuolella vähän liikaakin. Siinä missä ostolakko on sujunut mieheltä ilman takapakkeja, samaa en voi valitettavasti sanoa itsestäni. Tämän pikkuista reilun viikon aikana olen sortunut jo kahteen elokuvaostokseen; toinen oli töistä tarttunut uudempi Disney-klassikko, toinen taas huuto.netistä tarttunut vanhempi Disney-klassikko (miun piti vain pikaisesti tarkastaa itselläni myynnissä olevat kohteet, eikä suinkaan vilkaista muiden myytäviä). Ja tässä kohtaa en halua edes puhua muutamista Tampereelta mukaan tarttuneista pokkareista ja Disney-klassikoista, joita en kylläkään ostanut itse (periaatteessa kyseessä on lieventävä asianhaara, mutta ei silti muuta sitä tosiasiaa että asuntoon virtaava tavaramäärä on kaikkea muuta kuin pysähtynyt).

Voisin selittää asian itselleni parhain päin toteamalla, että asunnon kokonaistavaramäärä on kuitenkin helmikuussa selvästi laskenut. Kirpputoripöytä on ollut tässä hyvänä apuna ja jokaista tullutta dvd:tä kohti on myös lähtenyt dvd ja jokaista pokkaria kohden pokkari (muun kirpputoritavaran ohella tietysti). Silti täytyy myöntää että olen hieman pettynyt itseeni. Kyse on kuitenkin vain kuukaudesta. Ei kenellekään pitäisi olla mahdotonta vältellä shoppailua yhtä vaivaista kuukautta. Paitsi minulle, selvästi. Mies ei ole kyllä ollut asiasta kauhean pahoillaan, koska hän on nyt todenteolla innostunut ruuanlaitosta ja miun sortumiset sakkoineen ovat osaltaan kasvattaneet kuukauden ruokabudjettia. Silti itse katsoo tässä olevan ryhdistäytymisen paikka.

Jossain rutiinimuutoksessa sitä on kuitenkin myös onnistunutkin. Tykkään varata työaamuihin pientä pelivaraa mahdollisia yllätyksiä varten (jos vaikka rotta olisi sattumalta karannut häkistä, jokin tavara hukassa tms.). Tammikuussa käytin nämä yleensä ylimääräiset minuutit paikallani istumiseen. Nyt olen saanut jo useana aamuna aikaiseksi käyttää nämä n. 5-10 minuuttia pieneen järjestelyyn. Siinä ajassa kun tyhjentää helposti ruokailupöydän ja keittiön työtason sekä nappaa roskapussin mukaan töihin lähtiessä. Asunto on jo näin pienellä panostukselle heti paljon siistimmän näköinen ja miehenkin on paljon helpompi aloittaa kokkaaminen kun tasot eivät ole valmiiksi täynnä. Tästä kun saisi pidettyä kiinni ja kehitettyä rutiinin joka kestäisi vaikkeivat työt nyt heti helmikuun jälkeen jatkuisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti